Miten kirjoitatte?

Oma kokemukseni on, että jokainen kirja syntyy eri tavalla, jolloin en ole löytänyt säännönmukaisuutta tekemiseen. Tietenkin kirjoittaa joka päivän tietyn määrän liuskoja tietyn ajan, mutta kaikki muu: aineiston löytäminen, prosessointi, kielen kehittäminen ja tarinan, hahmojen, teeman variointi - koko dramaturginen orkestraatio - se on hyvin erilaista eri kirjojen kohdalla.

Kirjoittamiseen liittyy paljon paineita, jotka on nollattava. Kustantajan ja lukijoiden odotukset, edellisen kirjan herättämät miinukset tai plussat.

Kirjoitan sellaista käsikirjoitusta, jossa on monia polveilevia sivujuonia, joten niiden konstruointi vaatii etukäteissuunnittelua. Myös henkilögalleria on aika laaja ja aikajana varsin laaja, monenlaisista detaljeista koostuva kokonaisuus vaatii tarkkaa seuraamista ja muuntelua, pohtimista. Mutta pohjantyön tullessa finaaliin, olen aloittanut itse ´leipätekstin´ kirjoittamisen.

Yleensä kirjoitan noin 4-5 liuskaa päivässä ja pyrin pitämään yhden vapaa päivän ja harrastaa muunlaisia asioita. Kirjoittamisen ohessa luen paljon, lähinnä käsikirjoitukseen liittyvää tietokirjallisuutta, jonkin verran olen myös lainannut yliopiston kirjaston aineistoja, sellaista joka antaa inspiraatiota. Kaunokirjallisuutta en kauheasti lue kirjoittamisen aikana, ehkä eniten romaaneita ohi omaan genren. Lyriikka ja draama menevät silloin parhaiten. Elokuvia en juuri katso.

Kirjoittaminen tuottaa nautintoa, ehkä eniten, kun tekstin tekeminen sujuu kielellisesti rullaten. Hyvän kielen, tyylin stilisointi vaatii aikamoista työtä - ainakin minulta - koska en ole luontaisesti fiktiokielen taitaja, vaan olen aloittanut muissa tekstirekistereissä kirjoittamistyöt. Ihailen kirjailijoita, joilla on absoluuttisen omintakeinen, lukemista hidastava lause. Ranskalaiset nykykirjailijat ovat tehneet minuun suurimman vaikutuksen, ainakin viime aikoina.

Työurakkani on suuri ja se on jo jatkunut monta vuotta, en edes uskalla ajatella, mitä tapahtuu, kun käsikirjoitus saavuttaa hiomisvaiheensa ja sen, että käsikirjoituksen pitäisi kohdata kustantajien armottomat portinvartijat. Se on sen ajan murhe.

On myös vaikea ajatella vielä lukijoita, heidän vastaanottoaan, saati kirjallisen maailman mielipiteitä mahdollisesti julkaisumuotonsa saaneesta teoksestani. Jostain syystä kuvittelen, että se otetaan vastaan negatiivisesti, vihan ja tyytymättömyyden emotioissa. Kuvittelen suurimman osan lukijoistani nyrpähtävän pitkän, laajan teoksen läpilukemisessa. Sellainen ei enää ole muotia. Niin, en minäkään.

Varmaan eri vaiheissa kirjailijalla on omat murheensa: aloittelijalla omansa, uransa alussa olevalla toiset ja vakiintuneilla lisää omia huoliaan. Nautin itse nyt tästä vaiheestani kirjailijan taipaleella. Jos matka katkeaa tähän, keksin varmaan muitakin itseilmaisun muotoja. Tähän asti tämä ja kirjoituskilpailut ovat riittäneet.

En halua kirjailijaksi. Piste. Hyvän kirjan luettuani minulla on järisyttävä olo jonka haluaisin jakaa muiden "älykkäiden" ihmisten kanssa. Jos en löydä keskustelukumppania aiheesta, minun on pakko kirjoittaa analyysin tapainen, jossa puran sitä tuntemusta minkä kirja on aiheuttanut.
Ne eivät ole "oikein" rakennettuja analyyseja vaan sellaisia ajatuksia mitä kertoisin kirjasta keskustelukumppanille....näitä siis löytyy joitain.

Kaikissa kolmessa tekstissäni (romaaneja) olen tehnyt käsikirjoitusvaiheessa kronologisesti etenevän rungon. Se on ollut luurankona, kun olen kirjoittaessani alkanut luoda luuta ja nahkaa tarinaan. Jossain vaiheessa tarina tosin alkaa joka tapauksessa elää omaa elämäänsä, eli luurankoa tulee käytettyä vain niissä harvoissa tilanteissa, joissa kirjottaminen tökkii ja olen tarvinnut potkua päästäkseni oikealle radalle.

Keskivertopäivänä syntyy 4-5 liuskaa tekstiä, flow-tilassa 7-10 liuskaa. Onneksi flow on ollut melkko helppo saavuttaa, tosin nyt, kun on lapsi, ei sitten aika anna myöden, joudun heräämään joskus kukonlaulun aikaan saadakseni nuo 7 liuskaa kirjoitettua.

Raakatekstin kirjoittaminen ei ole koskaan ollut ongelmani. Sen sijaan korjausvaihe on raskas, kun flowsta ei ole enää tietoakaan ja käytännössä kirjoitan jo uutta käsikirjoitusta, jolloin palaaminen vanhaan katkaisee uuden käsisken flown jne.

Mutta kiinnostavaa lukea, millaisia metodeja ja sääntöjä muut ovat itselleen luoneet. Inspiraatioon en itse usko, vaan hyviin istumalihaksiin ja tiukkaan itsekuriin. Flowkin on itselleni pelkkää piilotajunnan vapauttamista. Kuten Stephen King kertoo kirjassaan Kirjoittamisesta, uskon myös itse, että tarinat ovat jo valmiina "maan alla" (piilotajunnassa) kirjoittajan tehtävänä on vain kaivaa ne esiin.

Itse olen istunut ja kirjoittanut niin paljon kuin on vain jaksanut ja on vain tekstiä syntynyt.
Aluksi minulla oli vain pelkkä perusidea ja kirjoitin aina silloin kun oli jokin idea miten tarina voisi jatkua. Vielä en ole kirjoittanut niin, että kirjoittaisin joka päivä jonkin tietyn määrän. Joskus on voinut tulla pidempikin tauko. Nyt on ollut pitkän aikaa taukoa.
Pari päivää sitten aloin taas pohtia tarinaa uudelleen ja päätin kirjoittaa jokaiselle seuraavalle kirjoittamattomalle luvulle lyhyet selostukset, joissa kerrotaan miten tarina niissä etenee. Lisäsin myös siihen pieniä yksityiskohtia, jotka tuli mieleen ja jotka haluan muistaa vielä kirjoitusvaiheessakin.
Nyt pitäisi taas pakottaa itsensä jatkamaan kirjoitustyötä. Olen huomannut, että joskus tarinan suunnitteleminen etukäteen liian pitkälle vähentää omaa kirjoitusintoa ja siksi tarina saattaa jäädä kirjoittamatta. Pelkään sitä hieman nytkin, mutta nyt tuntuu asia olevan kaikesta huolimatta hieman toisin.

Minä kerään metsästä sellaisia iloisen näköisiä puna-valkoisia sieniä, syön niitä ja juon kiljua.

Sitten kirjoitan vaikka mitä.

Minäkin olen kokenut pööpöön tavoin, että tarina on jo jossain ja kirjoittajan työ on sen vangitsemista. Luulen, että tämä on jotain alkuekstaasia, ja myöhemmin homma alkaa maistua enemmän puulta, ts. aiheita täytyy etsiä oman itsen ulkopuolelta. Innostus johtuu siitä, että olin niin kauan hiljaa, ennen kuin aloitin.

Koen kirjoittamisen oppimisen kehitystehtäväksi. Minulle se on myös jonkinlainen vastaus vanhenemiseen. Olen 46. Monissa asioissa alamäki on jo alkanut, mutta uskon, että aivojaan voi kehittää vielä pitkään.

Minusta on hyvin epämiellyttävää käsitellä kahta tekstiä samanaikaisesti. Itse kirjoittamiseen saa itsensä viritettyä, mutta juuri tuo kirjoittamisjaksojen välinen "päiväunelmointi" häiriintyy pahan kerran.

Kirjoitan aika vähän, mutta kompensoin tämän kirjoittamalla "sokkona" eli "ajttelen kirjallisesti" ja ideoin lähes koko ajan eli minulla on noin tusina käsikirjoitusta valmiina - en osaa laskea prosentteja, mutta veikkaan kirjoittamattomuuteni syyksi laiskuutta ja rimakauhua: laiskuus 80&:tia, rimis 20.

Minä olen kirjoittanut fantasiaromaaniani nyt viitisen vuotta, kuudes tulee tänä kesänä täyteen, huh huijakkaa. Kirjoittamisen ohella piirrän hahmojen tavaroita sekä karttoja. Sivumäärä oli ennen välioikolukua 350, tarkistamisen ja turhien asioiden poistamisen jälkeen se on nyt vain 265, suurin piirtein kohta olen puolessa välissä.

Minulla menee paljon aikaa kirjoittamiseen, koska keskityn moneen eri asiaan kerralla: hyvään ja sujuvaan äidinkieleen, tarinan ja henkilöiden toimivuuteen, maantieteellisten ja biologisten faktojen tarkistamiseen ja siinä ohella pitäisi vielä toppuutella sitä inspiraatiota, kun noita sivuja alkaa muuten tulla vähän liikaa.

Kirjoitan yleensä päivittäin, kerralla 1-10 sivua, kuuntelen samalla sellaista musiikkia, joka sopii tilanteeseen, Enyan ja Eran tyylistä musiikkia. Inspiraation mukaan mennään.

Koska kirjoitan melko ison nivaskan, teen noin kahdensadan sivun jälkeen aina oikoluvun, jossa tarkistan tietyt asiat ja pistän ylös ne jutut, joihin haluan vielä panostaa.

Minulla on kyllä oma työhuone, ja kaikki mahdolliset inspiraation lähteet siinä lähellä. Työasento ja oikeanlainen valaistus sekä jopa kellonaika ovat minulle tärkeitä, sillä niidenkin avulla samaistun henkilöihini. Koska yleensä syvennyn ja pakenen kirjoitusteni maailmaan todella vahvasti, on kuin minut herätettäisiin jatkuvasti syvästä unesta kun minun kirjoittamiseni keskeytetään. Olen kuin talviunilta herätetty karhu.

Pidän aina mukana muistivihkoa, koska tuppaan usein unohtamaan keksimäni tai kuulemani asiat turhankin nopeasti.

Tietenkin myös nautin kirjoittamisesta. Se on minulle kliseisesti sanottuna toinen koti, paikka, jonne voin halutessani kadota ja elän sen vaikeudet ja nautin sen hedelmistä. Kirjailijalla, eli teillä kaikilla, on lahja, jota muut sydämessään kahdehtivat vaikka eivät sitä ehkä tiedä, te voitte koska vain lähteä tuohon maailmaan, oli se sitten Tampereen kadut tai jokin fantasiamaailma.