Nyt kun on muutama päivä ollut todella kuuma ja katsellut ystäväni pikkuista joka kitisee kuumuudesta. Hän on siis 7kk.
Itselläni on laskettuaika muutaman viikon päästä niin olen miettinyt sitäkin että miten niin pienen vauvan oloa helpottaisi kovalla kuumuudella.
Miten te olette viilentäneet vauvan oloa?
Itselläni on laskettuaika muutaman viikon päästä niin olen miettinyt sitäkin että miten niin pienen vauvan oloa helpottaisi kovalla kuumuudella.
Miten te olette viilentäneet vauvan oloa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ollaan varjoisissa, mahdollisimma viileissä paikoissa. (Ei ulkona auringossa) -vauvalla vain vaippa päällä.
Viime kesänä vajaan vuoden ikäistä tukalimmilla helteillä käytettiin kylvyssä / suihkussa kaksikin kertaa päivässä. Se rauhoitti lapsen ja viilensi kuin taikaiskusta! Tämä toki edellyttää, ettei lapsella ole iho-ongelmia, eli että se kestää tällaisen määrän liottamista!
Ja juu, sisällä on viileämpää, sisällä siis oltiin ja ulosheti aamulla tai vasta illan tullen ja ilman vähän viiletessä. Varjossa vauvaa on varsinkin pidettävä, iho ei kestä aurinkoa eikä vaatteilla voi näissä helteissä kokonaan suojata. Vähemmän vaatetta ja harsoa tms. valolta suojaamaan, siis.
Juu kylvyssä he ovatkin koittaneet hiukan käydä, harmi vain kun siitä ei ole apua kun hetkeksi :/
Vastasyntyneen iho ei taida päivittäistä kylpemistä kestää vai olenko väärässä? Täytyy toivoa että masussa asustaisi vilukissa niin ei ehkä sitten olisi niin tukalat oltavat näin kuumalla :)
En tieda loytyyko suomesta, mutta taalla amerikan ihmemaassa loysin oivan keksinnon, rupelituuletin vaunuihin/turvakaukaloon tms! Semmosella klipsilla kiinnitetaan.. Tama on meita auttanut kovasti taalla lahes 40 asteen lampotiloissa! :)
Oiva keino oli esikoisen kanssa viime kesänä, kosteuspyyhkeet jotka laitoin aina kaupasta tuuessa jääkaappiin, ja sitten kun tuntui että on kuuma toisella niin viileellä liinalla sitten varsinki kainalot ja taipeet käsittelin... ja mahaa kanssa.. ja tietty ilman vaatteita... Samaa meinasin nytten tänä kesänä toteuttaa tällä seuraavalla vauvalla...
Meillä asunto pysyi hyvin viileänä viime kesänä kun iltaisin ja öisin pidimme ikkunoita ja oviakin auki, sitten aamupäivällä auringon alkaessa lämmittää kaikki räppänät kiinni. Asunto oli viileä pitkälle iltapäivään.
Ulkoilua varjossa, jos pääsee veden äärelle, se on aina hyvä. Käy usein sen verran tuuli - paitsi jos on aivan seisova helle.
Talkkia vauvan ihopoimuihin, tosin vastasyntynyt on vielä aika rimpula ettei reisimakkaroita ehkä vielä ole. Mutta tekee pahaa nähdä vähän vanhempia vauvoja joilla ihopoimut ihan punaisiksi hiertyneet.
Ilmalämpöpumppu tai ihan perusilmastointilaite ovat hyviä. Parilla sadalla saa hyviäkin pikkujäähdyttimiä. Viime kesänä, ennen kuin saimme ilmalämpöpumpun asennettua, minulla oli koko ajan pakastimessa harsoliinoja, joita laitoin vauvan päälle vähän väliä. Kuumimmilla hetkillä lähdimme ostoskeskuksiin, joissa ilmastointi pelasi. Lisäksi päivisin verhot kiinni. Auringonvalo sisällä kuumentaa yllättävän paljon.