Rakkausliitot

Avioliitoissa kuvastuu nykyinen anteeksiantamattomuuden suuntaus. Myös se että lapset kasvavat perheessä jossa on vain muutma lapsi tekee lapsesta miltei palvonnan kohteen, eivätkä he opi täten yhteiselämää kuten ennen. Kasvatustehtävä työnnetään yhä enemmän yhteiskunnalle ja luokkatoveresita odoteetaan sisarparven sijaista... mutta se toimii huonosti, kun jokaisen lapsen takana on vanhemmat, jotka puoltavat omaa lastaan loppuun asti huolimatta siitä, mistä on kyse. Kukaanhan ei saa puuttua toisen kasvatukseen. Lisäksi vanhempien työssäolopakko vie lapsilta turvallisuutta. Lapsi tarvitsee kotona olevaa vanhempaa usein aikuisikään asti. Lapsesta on tullut statussymbooli. Lapset muuttavat usein yhteen aika pian tavattuaan toisensa, koska se tuntuu hyvältä ja oikealta. Useimmilal ei olem takanaan minkäänlaista kuolutusta siitä että olisi kestettävä jotakin mikä on omaa tahtoa vastaan, ei myöskään ole paljoakaan koulutusta siitä että olisi joskus annettava toisellekin mahdollisuus toteuttaa itseään. Nykyinen ryhmätyö kouluissa ja työpaikoilal yrittää osaltaan koulutta ihmisiä kestämään muidenkin ideoita ja oppimana että muillekin olisi annettava mahdollisuus. Mutta ihmisluonteelle ei voi mitään aina on johtajatyyppejä ja sivustkatsojia ja mukanaroikkuvia. Jos menee naimisiin johtajatyypin kanssa ei voi olettaa että hän antaisi useinkana muiden johtaa, ja sitten kuuluu "no mähän sanoin..." Ja jos menee syrjään vetäytyvän kanssa ei voi olettaa tämän ottavan ohjia käsiinsä... mutta ei voi myöskään olettaa että tämä seuraisi toisen johtoa. Olisi osattava rakentaa toisia täydentävä liitto. Liian samanlaisten liitto ei ole hyvä ja liian erilaisten ei myöskään, täydentävä on paras, vaikkakaan ei täydellinen.
Mielestäni laten vahemmat eivät saisi erota.... usein heitetään hanskat naulaan aivan liian pienestä. Tulehtuneetkin suhteet voi yhteistyöllä parantua.
Ja etenkin MIESTEN olisi tajuttava että perheneuvonta ei ole pahaista naisen sitä halutessa!

Moi mave!

Huh! Oikeasti aika herättävä tuo selvitys parisuhteiden kriisiintymisestä! Aika monella on varmaan lähipiiristäkin monta elävää esimerkkiä selvityksessä kuvattujen tilanteiden kaltaisista kriiseistä.
Herättävää oli mielestäni se, että ihmiset, jotka vaihtavat parisuhdetta parin vuoden välein, saattavat olla oikeasti riippuvaisia rakastumisen tunteesta. Kukapa nyt ei haluaisi olla koko elämäänsä ainakin pikkuisen rakastunut ja lemmenhöperöissä, mutta ajattelen että rakkaus on jotain ihan muuta kuin se kupliva ja kihelmöivä tunne, jonka moni kokee rakastuessaan.

Ajattelen että rakastuminen on portti rakkauteen. Rakastuminen voi olla hetkellistä, mutta rakkaus on jotain pysyvämpää. Sellaista, joka kestää silloinkin kun toisen läsnäolo lähinnä ärsyttää ja tuntuu ettei ole mitään muuta yhdistävää tekijää kuin katto pään päällä. Rakkauteen kuuluu armollisuus ja anteeksianto, ymmärrys ja usko siihen, että pimeidenkin aikojen läpi selvitään, kunhan vain tahdotaan katsoa samaan suuntaan.

Kiitos, mave, hyvästä linkityksestä! :)

Riina- teologi

Kirkolla olisi nuorille - ja miksei vanhemmillekin - paljon annettavaa ja mikä parasta kirkon perheneuvonnalla on jo valmiit konseptit.
(/Anteeksi keppikirjaimet tekstissäni, mutta kun tämä on niin avuton palsta, ettei ole muuta tehokeinoa kuin huutaminen :)

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan perheneuvonnan nettisivulta löydät monta hyvää parisuhdetta koskevaa artikkelia pdf-muodossa.
Kuten tämä
http://www.kirkkonummenseurakunnat.fi/data/liitteet/rakkaus.pdf
"Rakastuneidenkin ainutlaatuisen yhteyden rikkoo todellisuus. Kummatkin alkavat sisimmässään tajuta, että he eivät enää ole yhtä rakastettunsa kanssa, että rakastetulla on ja tulee olemaan omia haluja. Minän rajat napsahtavat kiinni ja ihmiset lakkaavat olemasta rakastuneita. He ovat taas kaksi erillistä yksilöä. Nyt he alkavat joko vapautua suhteensa synnyttämistä siteistä tai sitten he ryhtyvät ponnistelemaan
oikean rakastamisen eteen.
Käyttäessäni sanaa ”oikea” tarkoitan sitä, että rakastuneen käsitys rakkaudesta on väärä ja oma rakkauden tunteemme pelkkää harhaa. Sanoessani, että ihmiset lakattuaan olemasta rakastuneita saattavat alkaa aidosti rakastaa, viittaan siihen, että oikea rakkaus ei ole rakkauden t unnetta."


"HALUAMISEEN EI TARVITA RAKKAUTTA, EIKÄ RAKKAUS OLE SAMAA KUIN HALUAMINEN. INTOHIMO TARKOITTAA HALUAMISTA ELI OTTAMISTA. RAKKAUS ON ANTAMISTA:"
"SUHTEEN ALKUHUUMASSA KUKAAN EI TUNNE OLEVANSA TERAPIAN TARPEESSA, KUTEN EI MAANIS-DEPRESSIIVINENKÄÄN MANIASSAAN."
"MIKSI HIMOITA, KUN VOI RAKASTAA?"
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Intohimo ammentaa syvistä vesistä/HS20040503SI1TL01ck1
"Kärsimys on hullun rakkauden pippuri
Intohimo ammentaa syvistä vesistä
Ihmisellä on alkukantainen tarve saada toinen lähelleen
Järki sumenee, kun intohimo roihahtaa. Kiihko purkautuu ruumiin ytimistä asti, kun toisiinsa hullaantuneet pääsevät yhteen.
Mistä kiihkeä eroottinen ja seksuaalinen halu toiseen ihmiseen ottaa voimansa? Sukupuolivietistä? Rakkaudesta? Mielikuvituksesta? Piilotajunnan tiedostamattomasta kaipauksesta?
Vähintäänkin niistä. Lisäksi hormonit ja aivojen kemia ovat leikissä mukana.
Intohimo on yksi alkukantaisimmista voimista; vietti , joka pohjautuu läheisyyden, hoivaamisen ja lisääntymisen tarpeeseen, kliininen seksologi Tarja Sandberg sanoo.
"Intohimo varmistaa sen, että ihmissuku jatkuu."
Seksologi korostaa, että intohimon kokeminen ja tyydyttäminen ovat fyysinen ja psykologinen tarve: saada toinen ihminen lähelleen, koskettaa ja tuntea olevansa haluttu.
Intohimon toteuttaminen ei kuitenkaan ole pakko nälän tai janon tapaan.
Useimmiten intohimossa on kysymys rakkaudesta - ei kuitenkaan välttämättä.
"Esimerkiksi silloin, kun haluaa seksiä uuden ihmisen kanssa", filosofi Timo Airaksinen sanoo.
"Haluamiseen ei tarvita rakkautta, eikä rakkaus ole samaa kuin haluaminen. Intohimo tarkoittaa haluamista eli ottamista. Rakkaus on antamista.""
"Tulivuori purkautuu, kun kaksi ihmistä tunnistaa saman virityksen toisissaan. Toisen äänessä, katseessa tai olemuksessa on jotain, mikä sytyttää torjuttuja muistoja."
"Seksologi Tarja Sandberg huomauttaa, että tämä aika ajaa ihmisiä äärimmäisiin kokemuksiin myös ihmissuhteissa. Siksi jotkut hakevat rakastuneisuutta ja intohimoa yhä uudelleen ja uudelleen.
"Usein intohimoisesta rakastumisesta alkaa tasa-arvoinen rakkaussuhde", Sandberg sanoo.
"Miksi himoita, kun voi rakastaa", filosofi Timo Airaksinen kysyy."