Olen jo vuoden 2007 alusta kamppaillut ongelmieni kanssa. Tuolloin alkuvuosina oli 65/165, mutta jostain syystä masennuin ja lakkasin syömästä. Laihduin paljon jo kevääseen mennessä ja painoin 52 tuolloin. Kauniit paksut hiukseni olivat 2/3 harventuneet ja jouduin leikkaamaan ne pois, aloin jo pyörtyillä erilaisissa tilanteissa. Tämä sai läheiseni suuttumaan ja varmistamaan että syön. Joten aloin syödä...
En laihtunut enempäänsä, vaan sen sijaan aloin rakastaa ruokaa ja vihaamaan sitä vuoronperään. Saatoin toisena päivänä syödä vain vaivaiset 200kcal, joskus en mitään ja toisena päivänä jopa huimat 5000kcal. En siis hallinnut elämääni lainkaan. 2.n vuoden päästä painoni oli noussut huimiin 70kiloon. Noihin aikoihin tapasin nykyisen poikaystäväni netin kautta. Halusin laihtua että näyttäisin hyvältä hänet tavatessani. Pudotin 10kiloa ja elämä alkoi hymyillä, kun aloimme seurustella. Sain parin kuukauden päästä sen jälkeen viimein painoni kuriin ja painoin pitkään 58kiloa, kunnes nyt... Hän on koko tämän seurustelumme ajan asunut ulkomailla, joten näemme kovin vähän, kuitenki olemme puhuneet viikottain ja kirjoittaneet viestiä päivittäin. Tämä muuttui n.2kk sitten, kun hän tuli niin kovin kiireiseksi opintojensa kassa, kun hän halusi valmistua nopeammin, jotta voisimme viimein muuttaa yhteen. Nyt hän ei jouda puhumaan kanssani, saati sitten kirjoittaa edes joka päivä. Tulin kovin onnettomaksi ja tämä aiheutti sen, että aloin ahmia ja aloin sitä myöten lihomaan. Painoin viikko sitten vielä 64kiloa, mutta sitten suhteeni ruokaan muuttui. En ole edes kuullut hänen ääntään yli kuukauteen, olen niin onneton ja alan jo saada ajatuksi että jos vahingoitan itseäni, saisin kuulla hänet taas tai että hän rientäisi auttamaan, kuin jokin ihmeen rinssi...naurettavaa, tiedän. Laihduin nopeasti ja tänä päivänä painan 60kiloa ja putoaa koko ajan...
Nykyään kuitenkin se mitä syön on terveellistä, mutta se ei ole vielä tarpeeksi, vain noin 400-1000kcal/päivä. Ammattiapua en rohkene hakea, sillä en koe olevani tarpeeksi sairas sitä saamaan. Kenties veisin jonkun toisen paikan, joka tarvitsisi apua enemmän kuin minä.
Pelkään kuitenkin, että tämä vie vielä jonain päivänä henkeni jos kykene muuttamaan ruokailutottumuksiani normaaliksi pian.
Mitä teen väärin ja miten saisin tämän kuriin ja olla vain normaali? En osaa enään elämää ennen kuin tämä kaikki alkoi. Jos alan syödä "normaalisti", ahmin kaikkea mahdollista ja jos vähennän syömistä, en syö juuri lainkaan. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
EDNOS? Ajatustenjakoa syömishäiriöstä kärsiville
4
176
Vastaukset
- Edelleen sama...
Haluaisin vielä lisätä edelliseen sanan "numerot". Numeroita joka päivä! Lasken kalorit, kulutuksen, IHAN KAIKEN! Vaikka haluaisin rentoutua vain ja syödä kuten muutkin, en voi olla katselematta muiden aterioita ja omaani ja laskea kuinka paljon kaloreita kukin ateria sisältää. Toinen numero on paino! Sitä seuraan vähintään 2 kertaa vuorokaudessa ja masennun täysin jos on edes 100 grammaa tullut lisää... Senttejä myös tarkastelen päivittäin..vyötärö, lantio ja rinnan ympärys... Vuosia sitten tilanne tosin oli pahempi, raivosin ja revin itseäni hiuksista jos painoni oli noussut ja tuijotin itseäni peilistä hokien sanoja ruma ja läski... Millaista elämää se on? Yhtä numerosarjaa sanoisin... Pelkään että jos joskus saan lapsia, tämä "sairauteni" vaikuttaa heihin ja heidän terveyteensä, saati sitten tuleva mieheni...kuinka kauan hän jaksaisi katsoa näin pohjaan vajonnutta henkilöä?
Minulle jos joku yrittää sanoa "oletpas sinä hoikka" tai "olet hyvässä kunnossa" ajattelen automaattisesti "hän valehtelee!"
Eikö ole mitään muuta apukeinoa, kuin ammattiapu?- Sumppi pk-seudulta
Sinun syöminen on mielialasyömistä, eli tavallaan toteutat käytännössä mielialasi suuret vaihtelut syömällä liikaa tai liian vähän.
Jos vierastat ammattiapua, niin suosittelisin tutustumaan VHH-ruokavalioon, eli vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Netistä löydät ohjeita lähes loputtomiin. Ota googlella "karppaus". Tosin ammattiapu ei olisi pahasta, sillä jatkuva kalorien lasku, painon tarkkailu ymv ei ole hyvästä. Ymmärrän, että kohdistat ikävän ja ehkä epävarmuuden suhteestasi syömisellä reakointiin. Sinulle olisi tärkeämpi saada totuus suhteesta selville, jotta varsinainen syy selviäisi. Et vie keneltäkään paikkaa, joten sinun terveys on yhtä tärkeä, kuin muidenkin, joten suosittelen ammattiapua!
- lelele
Suosittelen tosiaankin ammattiapua! Tiiän että se voi kuulostaa pelottavalta, mutta itse uskon että jokaikinen ihminen on avun tarpeessa.
Pystyn samastumaan tilanteeseesi todella hyvin, suhteutan itsekin syömiseni tunteideni kanssa. Välillä on todella vaikeaa, mutta olen nyt kolme kuukautta käynyt terapiassa ja huomaan jo vähän edistystä tapahtuneen.
En tiedä onko karppaus juuri se mitä tarvitset, mutta ehkä josset halua mennä terapiaan, ravitsemusterapeuttia voisi kokeilla? Jos siellä tehtäisiin sinulle kunnon suunnitelma niin voisi helpottaa - Huupaaja taas
Tällä hetkellähän minulla ei ole paino-ongelmaa sinäänsä(mitä nyt hieman turhan paljon). Mutta muita terveyshaittoja ilmaantuu, kuten viime kuussa yritin mennä verenluovutukseen, mutten saanut luovuttaa huonojen veriarvojen takia 118HgxP Enkä usko että se tästä ainakaan on parempaan päin menossa. Tiedostan tilanteeni todella hyvin ja tiedän mitä pitäisi tehdä. Olen lukenut paljon terveellisestä elintavasta, mutten itselleni kykene sitä toteuttamaan.
Minulla on omat tukijoukkoni, joille puhun asioista avoimesti. Siis kerron ihan kaiken, mutta ihankuin en itse kuuntelisi ja ajattelisi asioita.
En osaa arvostaa enään omaa elämääni lainkaan, vaan pidän kaikkia muita ylempiarvoisina. Häpeän itseäni ja luulen että haluaisin kohottaa itsetuntoa laihtumalla. En onnistu laihtumaan ja masennun entisestään. Syön toisena päivänä ja seuraavana en syö lainkaan....ompa terveellistäxP Lopetin vuosi sitten jopa lihan syönnin, jotta vatsa toimii paremmin.. Tosin ongelmaa ruan suhteen se ei korjannut.
Poikaystäväni on todella terveyshakuinen ja on tarkka minun elämäntavoistani, joten kun hänen kanssaan olen, ei ole ongelmaa. Mutta näin yksin, ei ole ketään sanomassa milloin pitää syödä ja milloin syö jo liikaa.... Liikuntaahan minä kyllä harrastan ja päivittäin harrastankin. Tunnen itseni laiskaksi ja plösöksi jos en tee mitään yhtenäkään päivänä.
Ravitsemusneuvoja ei auta, sillä en kuuntele. En usko edes ansaitsevani hyvää elämää, joten ehkä terapia enemmänkin. Tosin ei niistä huolista puhuminen auta, kun kaipaa vain sitä ainoaa. Todella surkea tapaus, sanon minä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vesikin maksaa, miksei hengitysilma?
Jatkuvasti itketään ettei ole rahaa mihinkään, mutta tilastojen mukaan rahaa on enemmän kuin koskaan, joten miksei asial101681Satuolennoista tarinointi ei kuulu peruskoulun tehtäviin
Opetustunteja on muutenkin käytössä vain rajallinen määrä. Eli nämä satuhommat koulun ulkopuolelle vapaaehtoisiin harras1311670Suomalainen perheenisä vaatii Suvivirren esittämisestä hyvityksiä
Itse lapsena uskonnonopetuksesta vissiin traumoja saanut ihka suomalainen (!) perheenisä vaatii Espoon kaupungilta korva2531198Lahkokasteen ja kristillisen kasteen erot
Raamatun mukaan Kristillisessä yhdessä kasteessa Jumala pesee ja puhdistaa ihmisen sydämen ja poistaa perisynnin kirouks4221078Mies profiloin sinut
Etsit täysin hallittavaa mutta samalla poikkeuksellista ihmistä. Etsit jotain mitä et koskaan tule saamaan.2101066- 285955
- 128939
Heikki Paasosen Marita-vaimo jätti tunteikkaat jäähyväiset: "Tällä kertaa me..."
Heikki Paasonen on naimisissa Marita Paasosen (os. Alatalo) kanssa ja heillä on kaksi pientä lasta. Nyt koitti aika jätt3887Pirkanlinna yleisötapahtuma
Oli todella hyvä tilaisuus. Ja EERO. L. Aivan mahtava tyyppi. Veti rennosti ja asiallisesti. Ja yleisöltä hyviä kysymyks49868- 10865