Pakko kirjoittaa jonnekin, jos vähän helpottaisi.. Olemme olleet mieheni kanssa vuoden yhdessä, ja asuneetkin yhdessä suurimman osan ajasta. Hänellä on kaksi lasta entisen avopuolisonsa kanssa. En tiedä miksi, mutta viime kuukausina minua on alkanut ahdistamaan miehen lapset aivan älyttömästi. En osaa sanoa syytä tähän. Olen jopa ajatellut eroakin vain tämän asian vuoksi useamman kerran.
Jotenkin vaan tuntuu etten yhtäkkiä pystykään tähän. Siis elämään miehen kanssa jolla jo on lapsia jonkun toisen kanssa.. Se tässä taitaakin olla suurin ongelma, hänen menneisyytensä?
En edes pysty puhumaan asiasta kunnolla hänen kanssaan sillä hän pitää minua itsekkäänä, ja sanoo ettei minulla ole oikeutta 'valittaaa' asiasta, koska alun alkaen tiesin että hänellä on lapsia.
Ja itsekin tunnen olevani typerä ja itsekäs. Kunpa tämä tunne vain menisi pois.. Onko muita joilla ollut samanlaisia kokemuksia?
Ahdistus lapsista
30
6528
Vastaukset
- Tunnista tosiasia
Olet yksinkertaisesti mustis, mustasukkainen miehesi exlle jolla on lapsia rakastamasi miehen kanssa, mustasukkainen miehesi lapsille, joiden takia et saa miehesi jakamatonta huomiota ja rakkautta.
Ei sulla oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kun katsoa peiliin, tajuta tosiasia ja korjata tilanne tai sitten todellakin erota.
Minullakin oli aluksi ehkä mustasukkaisuuden tunnetta miehen lapsia kohtaan, mutta se meni onneksi nopeasti ohi. Nykyään samaiset lapset ovat minulle rakkaita, en nyt tunne heitä kohtaan samanlaista rakkautta kun omaani kohtaan, mutta rakkaita ovat minulle molemmat ja rikastuttavat elämääni kovasti.
Älä kuvittele että lapset tai miehen ex on ongelma, ongelma on oma mustasukkaisuutesi, jonka voi muuttaa vain sinä itse.- votjakki
Tai sitten...kyllä ne miehen lapset voivat olla ihan persoonanakin vähän siinä sietokyvyn rajamailla. Miten lapsille voi olla mustasukkainen, kun ne ovat lapsia?
Miten muuten on mahdollista rakastaa ihan vieraita lapsia? Jos joku tosiaan voi sanoa rakastavansa puolisonsa lapsia, niin pitääpä nostaa hattua tällaiselle suurisydämiselle ihmiselle. Sittenhän sitä varmaan voi rakastaa naapurin lapsiakin ja yleensäkin kaikkia lapsia.
Se on ymmärrettävää, että olosuhteiden pakosta (jos aikoo rakkaan miehensä kanssa elää) sitä vaan on sulatettava ne vieraat olennot siinä säännöllisin väliajoin täysihoidossa. Mutta enpä voisi puhua rakkaudesta. Onhan ne lapset kuitenkin alunperin aivan vieraiden ihmisten lapsia.
Tyystin eri asia on omaa lihaa ja verta oleva lapsi.Sen tietää sisimmässään, mutta tietysti korrekti aikuinen ei näytä sitä näille ei omille -lapsille.
Enkä usko, että se tunne Sinulla menee pois. Jollakin voi mennä, mutta harvemmin. Siinä voi jokainen mennä itseensä ja miettiä, että millaista se on, kun joka toinen viikonloppu tai joillakin useamminkin kotiisi (myös siis Sinun kotisi) karahduttaa paketti ja koti muuttuu päiväkodiksi.
Kyllähän sitä on tiennyt, mihin lähtee, kun "lapsellisen" miehen ottanut., sanoo moni.
Ei, Ei sitä tiedä vasta kun asian kokee. Se, että et voi silloin olla kotonasi vapaasti ym. ei voi olla häiritsemättä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi Rakkaansa puolesta. Eikä Sinun tarvitse alkaa miksikään äitipuoleksi. Voithan olla siellä taustalla vaan. Ei tarvitse istua mihinkään muotteihin.
Vaihtaisiko miehesi kanssasi osia? Epäilenpä. Ei homma toisinpäin varmaan kävisi.
Mutta lapset kasvaa. Laiha lohdutus. - Tunnista tosiasiat
votjakki kirjoitti:

Mutta lapset kasvaa. Laiha lohdutus.Kirjoitat:
". Mutta enpä voisi puhua rakkaudesta. Onhan ne lapset kuitenkin alunperin aivan vieraiden ihmisten lapsia.
Tyystin eri asia on omaa lihaa ja verta oleva lapsi.Sen tietää sisimmässään, mutta tietysti korrekti aikuinen ei näytä sitä näille ei omille -lapsille."
Eli mielestäsi esim. adoptiolasta ei voi rakastaa, niinkö. Olet kyllä säälittävän väärässä.
Mieheni lapset eivät ole vieraiden ihmisten lapsia, vaan rakastamani miehen lapsia, joita on hyvinkin helppo rakastaa. Ja heidän rakkauteensa on helppo vastata rakkaudella.
Minun kodistani ei tule päiväkotia kun mieheni lapset tulevat meille, siitä tulee vain täydellinen koti jossa on kaikki perheenjäsenet koolla.
Minä en rakasta mieheni lapsia mieheni takia, vaan sen takia että me olemme kasvaneet yhteen, yhdeksi perheeksi.
Muilta osin kirjoituksesi oli niin sekava etten pysty siihen ottamaan kantaa. - kirjapaino
Tunnista tosiasiat kirjoitti:
Kirjoitat:
". Mutta enpä voisi puhua rakkaudesta. Onhan ne lapset kuitenkin alunperin aivan vieraiden ihmisten lapsia.
Tyystin eri asia on omaa lihaa ja verta oleva lapsi.Sen tietää sisimmässään, mutta tietysti korrekti aikuinen ei näytä sitä näille ei omille -lapsille."
Eli mielestäsi esim. adoptiolasta ei voi rakastaa, niinkö. Olet kyllä säälittävän väärässä.
Mieheni lapset eivät ole vieraiden ihmisten lapsia, vaan rakastamani miehen lapsia, joita on hyvinkin helppo rakastaa. Ja heidän rakkauteensa on helppo vastata rakkaudella.
Minun kodistani ei tule päiväkotia kun mieheni lapset tulevat meille, siitä tulee vain täydellinen koti jossa on kaikki perheenjäsenet koolla.
Minä en rakasta mieheni lapsia mieheni takia, vaan sen takia että me olemme kasvaneet yhteen, yhdeksi perheeksi.
Muilta osin kirjoituksesi oli niin sekava etten pysty siihen ottamaan kantaa.Jos tuo kirjoittaja tarkoitti sillä vieraiden ihmisten lapsilla sitä, kun on miehen lapsi ja oma, niin sellaisessan vertailutilanteessa oma on tietysti oma. Varmaankin eri juttu sitten, kun ei ole mitään lapsia ja adoptoi. Silloin lähdetään ihan erilaisesta lähtöruudusta. Silloin rakkaus kohdentuu täydellisesti tähän adoptiolapseen. Mutta vaikea ottaa kantaa ku ei ole siitä kokemusta.
- Anonyymi
Tunnista tosiasiat kirjoitti:
Kirjoitat:
". Mutta enpä voisi puhua rakkaudesta. Onhan ne lapset kuitenkin alunperin aivan vieraiden ihmisten lapsia.
Tyystin eri asia on omaa lihaa ja verta oleva lapsi.Sen tietää sisimmässään, mutta tietysti korrekti aikuinen ei näytä sitä näille ei omille -lapsille."
Eli mielestäsi esim. adoptiolasta ei voi rakastaa, niinkö. Olet kyllä säälittävän väärässä.
Mieheni lapset eivät ole vieraiden ihmisten lapsia, vaan rakastamani miehen lapsia, joita on hyvinkin helppo rakastaa. Ja heidän rakkauteensa on helppo vastata rakkaudella.
Minun kodistani ei tule päiväkotia kun mieheni lapset tulevat meille, siitä tulee vain täydellinen koti jossa on kaikki perheenjäsenet koolla.
Minä en rakasta mieheni lapsia mieheni takia, vaan sen takia että me olemme kasvaneet yhteen, yhdeksi perheeksi.
Muilta osin kirjoituksesi oli niin sekava etten pysty siihen ottamaan kantaa.Adoptiolapsi on yleensä yhdessä päätetty saada/haluta ja rakastaa. Yhteinen lapsikin on (toivottavasti useimmilla) yhdessä päätetty haluta ja rakastaa. Tässä kyseisessä asiassa aloittaja ei ole yhdessä miehensä kanssa halunnut ja saanut "näitä boonuslapsia". Tämä on toisten halu ja toive josta nyt uuden kumppanin tulisi tehdä oma halu ja toive. En tiedä kuinka monella on omana unelmana ja toiveena perustaa perhe ilman omia lapsia... Tällästä en ainakaan ite olisi osannut hiekkalaatikolla lähtee unelmoimaan. Hän siis elää toisten tekemässä perheessä sellaista osaa, joka ei alunperin ollut hänen. Harmillista että vieläkin aikuiset hyökkäilee tuollain toistensa kimppuun. Näustäkin asioista voisi keskutella kehittävästi. Vai kuuleeko joku että "epätoivoinen joka etsii vertaistukea ja haluaa päästellä höyryjä olisi parempi boonusmutsi jos vielä vittuilisi ja pahottaisi hieman mieltä lisää?
- uusioilla ei saumoja
Miehelle lapset ovat rakkaampia kuin tämä uusio koskaan tulee olemaan. Pelkka ajankulu, ja kodinhoitaja.
Myös exät ovat kovaa valuuttaa ex miesten silmissä.- lissu on säälittävä
TAPA ITTES KUSIPÄÄ
- Helinä Cinderella
Kerroppa LiisaLässytin, millä tavalla exät ovat "kovaa valuutta" ex-miesten silmissä? Itse olen eronnu ja uudessa liitossa myöskin, kuten oma ex-miehenikin. Minulla ei ole mitään sijaa ex-mieheni sydämessä enää, hänellä on avovaimo ja laset, oma onnellinen elämänsä. Minulla on myös avomies ja lapset ja oma onnellinen elämäni, meillä ei exien perään kaipaile kukaan.
Eihän sitä eroa olis aikoinaan haluttukaan, jos oltaisiin vielä tärkeitä toisillemme, mehän olisimme silloin yhä yhdessä. Kuten sinunkin tapauksessa, miehesi ei halua olla kanssasi missään tekemisissä, sekö on sitä kovana valuuttana olemista? Sitten vielä eväsit hänen isyytensä, silkkaa omaa ilkeyttäsi ja itsekkyyttäsi, Kuten on suurta itsekkyyttä ja itsepetosta sinulta vuodesta toiseen täällä ruikuttaa kuinka olet yhä rakas ex-miehellesi, joka ei ole sinua vuosiin halunnut edes nähdä. Lapsille on sallittua elää jonkun verran mielikuvitusmaailmaoissa, mutta aikuiselta se ei eóle tervettä.
- diu diu diu diu
Joo ei exä halua olla meidän, minun ja lastemme kanssamissään tekemisissä, se me tiedetään. Kun perheenrikkojat iskee niin ei siinä lasten itkut auta, kyllä se isä vapaat naiset valitsee ja omat lapset jää kakkoseksi. Näin meillä kävi.
Kyllä aikanaan oli takasin tulossa, mutta emme ottaneet, saa sitä mitä tilaa.
Nyt kun isot lapset ovat isän hylänneet, niin kyllä sitä nyt itketään!
Olen siitä onnellinen, että mies ei tuo niitä perheenrikkojia meidän elämään ja olemme saaneet elää ihan rauhassa.
Emme ole heitä koskaan nähneet että hyyvin pitää piilossa, kun hävettää.
Jos voisin valita miehen ja lastenisän uudelleen, tekisin sen, mutta valitettavasti en voi.
Lapsillani on todella huono isä, mutta onneksi minä olen heistä pitnyt huolta. Mies ei siihen kyennyt. Tietää sen itsekin. Nyt katuu ja nyt hävettää.
En ikinä suostunut siihen että mies ottaisi meidän lapset ja leikkisi kotia jonkun reppana naisen kanssa, heh... siihen olemme liian arvokkaita, ja tietää sen, eikä ole väkisin tuonut naisiaan meile.- Helinä Cinderella
Jos sinä ja teidän suhde olisi merkinnyt exällesi mitään, niin hän ei olisi valinnut toista naista. Hyvin toimivaan, rakkauden täyttämään liittoon kun ei kukaan pysty näppejään iskemään, vaikka haluaisi.
Jos kumppaneiden välillä on rakkautta ja kiintymystä, niin houkutteluja ei edes huomata. Teillä ei näin ole ollut, koska exäsi sinut jätti.
Elät mielikuvitusmaailmassasi, etkä myönnä sitä toisiasiaa, että liittonne oli huonossa jamassa, kun exäsi lähti. Kukaan ei jätä sitä ihmistä jota rakastaa.
Mistä tiedät että itkee perään, kun et ole missään tekemisissä, taas sinun omia kuvitelmia ja itsesi ylentämistä jollekkin tasolle, mitä ei edes ole olemassa.
Sinä ja exäsi olette teidän perheen rikkojat, ei kukaan muu. Aikuisella ihmisellä on vapaa oma tahto. ketään ei voida pakottaa tekemään mitään. Exäsi on itse tehnyt ratkaisunsa, ilman toisia osapuolia.
Ja kyllä on asioiden pitänyt teidän liitossa olla todella huonossa jamassa, kun on suostunut sinun uhkavaatimuksesta lapsensakkin jättämään.
Niin paljon halusi sinusta eroon, että uhrasi oman vanhemmuutensa, ettei tarvitse olla sinun kanssa missään tekemisissä.
Millainen ihminen olet oikein ollut? Hirviö?
Vuodesta toiseen paasaat tuota samaa virttä. Etkö pysty jatkamaan normaalia elämää, kohdistat oman vihasi jokaiseen uuteen puolisoon (naiseen) täällä, jokainen uusi puoliso on paha, ilkeä ja inhottava, vaikka näin ei todellakaan ole.
Olet oman vihasi sokeuttama säälittävä raukka, vaikka väität näin toisista. Onko sinun maailmasi todellakin niin suppea, ettet ole ikinä tavannut ainoatakaan hyvää naista, joka on jonkun ex-miehen kanssa. Et taida sitten paljoa tietsikkasi äärestä poistua, koska meitä hyviä puolisoita on todella enemmistö. Ja suurin osa meistä on jonkun ex-vaimo, äiti jo ennestään ja uuden liiton lapsille äiti ja yhteisille lapsille äiti.
Mitä enemmän sinun tekstejäsi lukee, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä että et ole mieleltäsi terve. - näin se vaan on
Helinä Cinderella kirjoitti:

Mitä enemmän sinun tekstejäsi lukee, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä että et ole mieleltäsi terve.Kuules, jos vastassa on lapseton ihminen ja niin kyllä se omat lapset voittaa!!
Ei lapset pysty taistelemaan ketään vastaan. Jos isä saa valita lapsettoman elämän niin kyllä se uusio nainen vetää suuremman korren. Siinä on vapautta aina.
Perheenrikkojat kyllä ovat ovelia, sen on moni saanut kokea.
Ei perhe miehelle sillon mitäänmerktise, vaikka lapset kuin isää itkee ja ikävöi, kyll se mies lapset hylkää. - hullua ..
näin se vaan on kirjoitti:
Kuules, jos vastassa on lapseton ihminen ja niin kyllä se omat lapset voittaa!!
Ei lapset pysty taistelemaan ketään vastaan. Jos isä saa valita lapsettoman elämän niin kyllä se uusio nainen vetää suuremman korren. Siinä on vapautta aina.
Perheenrikkojat kyllä ovat ovelia, sen on moni saanut kokea.
Ei perhe miehelle sillon mitäänmerktise, vaikka lapset kuin isää itkee ja ikävöi, kyll se mies lapset hylkää.Eihän se ex miehesi lapsistaan eronnut vaan SINUSTA idiootti, puhut ihan hullusti jätät itsesi ulkopuolelle, niikun miehesi lähti lasten takia, kun ei tykänny niistä, kyllä on ihan mielenvikaisen juttua.
- monen lapsen äiti
Hei sinulle Lissuni,
Itse sinä olet se reppana!. En ole vastannut mielenvikaisiin kirjoituksiisi, mutta ihan todella toivoisin, että lopettaisit kirjoittelun. Teet vaan joka kerta itsestäsi naurettavan ja säälittävän samanaikaisesti. No, saavutus sekin jollekin.
Olen itse uusperheen äiti. Lapsieni isä on kuollut ja mieheni eronnut viisi vuotta ennen tapaamistamme. Molempien lapset pitävät kovin toisistaan ja välit mieheni exään on hyvät ja asialliset. Mikä tekee meistä huonon perheen ja minusta naikkosen sinun näkökulmastasi?
Perhettä ei voi rikkoa. Ketään ei voi viedä, jos asiat ovat kunnossa. Sen tiedät itsekin aivan varmasti.
Voisit löytää itsellesi vielä hyvän elämän, kun työstäisit katkeruuttasi ja ymmärtäisit oman vastuusi. Et ole toiminut hyvän äidin tavoin, vaan itsekkäästi ajatellen vain omaa loukattua ylpeyttäsi. Lapsesi ovat kärsineet, ja et hyödy siitä mitään reaalielämässä, että pyörit netissä sekoilemassa. Ja se elämä on "Lissu" toivottavasti sinullekin muualla kuin täällä. - tä
näin se vaan on kirjoitti:
Kuules, jos vastassa on lapseton ihminen ja niin kyllä se omat lapset voittaa!!
Ei lapset pysty taistelemaan ketään vastaan. Jos isä saa valita lapsettoman elämän niin kyllä se uusio nainen vetää suuremman korren. Siinä on vapautta aina.
Perheenrikkojat kyllä ovat ovelia, sen on moni saanut kokea.
Ei perhe miehelle sillon mitäänmerktise, vaikka lapset kuin isää itkee ja ikävöi, kyll se mies lapset hylkää.No eikös se vika ole silloin kyseisessä isässä, jos vaihtaa lapsensa johonkin (ihan mihin tahansa)???????
- hytykkä
monen lapsen äiti kirjoitti:
Hei sinulle Lissuni,
Itse sinä olet se reppana!. En ole vastannut mielenvikaisiin kirjoituksiisi, mutta ihan todella toivoisin, että lopettaisit kirjoittelun. Teet vaan joka kerta itsestäsi naurettavan ja säälittävän samanaikaisesti. No, saavutus sekin jollekin.
Olen itse uusperheen äiti. Lapsieni isä on kuollut ja mieheni eronnut viisi vuotta ennen tapaamistamme. Molempien lapset pitävät kovin toisistaan ja välit mieheni exään on hyvät ja asialliset. Mikä tekee meistä huonon perheen ja minusta naikkosen sinun näkökulmastasi?
Perhettä ei voi rikkoa. Ketään ei voi viedä, jos asiat ovat kunnossa. Sen tiedät itsekin aivan varmasti.
Voisit löytää itsellesi vielä hyvän elämän, kun työstäisit katkeruuttasi ja ymmärtäisit oman vastuusi. Et ole toiminut hyvän äidin tavoin, vaan itsekkäästi ajatellen vain omaa loukattua ylpeyttäsi. Lapsesi ovat kärsineet, ja et hyödy siitä mitään reaalielämässä, että pyörit netissä sekoilemassa. Ja se elämä on "Lissu" toivottavasti sinullekin muualla kuin täällä.Fiksu "monen lapsen äiti". ,Kunpa kaikki täällä kirjoittaisivat noin asiallisesti, eivätkä vain lissuttelisi.
- niin.....
tä kirjoitti:
No eikös se vika ole silloin kyseisessä isässä, jos vaihtaa lapsensa johonkin (ihan mihin tahansa)???????
ei kun vika oli teidän avioliitossa joka ei enää toiminut ja exäsi oli onneton ja rakastui toiseen, kun sinä et häntä enää kinnostanut.
Näin vaan joskus käy, kun toinen osapuoli ei huomaa et toisella on paha olla ja kumpikaan ei puhu asioistaan.
Vikaa oli teissä molemmissa.
- opus avuksi
Heips!
9-vuotta uusioperhe-elämää takana ja tiedän et varsinkaan alku ei ole helppo. Jos todella rakastat miestäsi ja haluat oppia ymmärtämään "kummallisia" tunteitasi tämän lapsia kohtaan niin suosittelen että luet kirjan:
Suzie Hayman - Sinun Minun Meidän opas uusioperheille
Käsittelee tunneskaaloja laajasti ja auttaa ymmärtämään omia tunteita. Kirjassa oli ihan vastaavanlainen esimerkki kuin mitä tunteistasi kerroit. Kirjassa on myös harjoituksia jotka auttavat ristiriitaisuuksien selvittämisessä. Saatavilla varmasti mistä tahansa kirjastosta. Koitahan jaksella, ongelmilla on tapana seurata uusiin suhteisiin joten parempi olis asiat selvittää ja tunteiden todelliset syyt kartoittaa... - tsemppie
Hei!
Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa aijemmin, ja taisipa siinä juuri vuosi mennäkin mikä sinullakin niiden tunteiden pintaan tulemisessa. Itselläni ainakin ajan myötä helpotti ja lapsen näkee nyt täysin eri valossa. Aluksi varmaankin olin kateellinen isän rakkaudesta lapseen ja siihen "etten ikinä voisi saavuttaa samanlaista paikkaa miehen sydämessä", mutta jälkeenpäin sekin on muuttunut. Enhän minä kilpaile samassa sarjassa lapsen kanssa! Minulla ainakin ajan kanssa helpotti, todennäköisesti myös sinulla ajan kuluessa. Hyvää kesää! :) - olet sairas
Älä huoli, lapsia ahdistaa aivan varmasti vielä enemmän nähdä sinua. Mutta älä näytä lapsille sun ilkeyttä, jottei heistä tule samanlaisia ihmisiä, sillä lapset matkii aikuisia.. on kurjaa että teet lasten olosta isän luona vaikeaa ja yritä estää heidän olonsa yhdessä. Kannattaisko sunm ennä hoitoon kun kuitenkin tiedostat mielesi... se on sinänsä hyvä merkki, ettei tilanne ole vielä niin paha, ettei sitä ammattiauttaja pysty korjaamaan, se on sinusta kiinni. Neuvo: hankkiudu eroon siitä tilnateesta, jos rakastat sitä miestä. Hän kuitenkin rakataa lapsiaan enemmän kuin sinua.
- lissulla taas yksinä
Sinähän olet itse estänyt lapsiasi tapaamasta isäänsä. Mikä sinä olet arvostelemaan muita samoista synneistä mitä itse olet tehnyt.
Vedä lääkkees, vaikka purkillinen, ketään ei kiinnosta. - lissu 785494
lissulla taas yksinä kirjoitti:
Sinähän olet itse estänyt lapsiasi tapaamasta isäänsä. Mikä sinä olet arvostelemaan muita samoista synneistä mitä itse olet tehnyt.
Vedä lääkkees, vaikka purkillinen, ketään ei kiinnosta.Jos sulla ei oo mutta sanottavaa kuinlissutella kaikkia täällä, ole hiljaa, ja keskity itseesi ja purkaa omia ongelmia, joita tuntuu olevan jokapäiväisen lissuttelun tähden.
- natkun jo 10v
lissu 785494 kirjoitti:
Jos sulla ei oo mutta sanottavaa kuinlissutella kaikkia täällä, ole hiljaa, ja keskity itseesi ja purkaa omia ongelmia, joita tuntuu olevan jokapäiväisen lissuttelun tähden.
älä lissu selitä...
- ap
Tosiaan.. En tiedä mitä tässä tekisi, kiusaan varmaan vaan itseäni. Lapset tykkäävät minusta kovasti, mutta miehen ex se vaan tykkää lyödä kapuloita rattaisiin. (Katkera kun on) :)
- unohda epäolennaisuu
Älä kiinnitä huomiota epäolennaisuuksiin. Niin kauan kuin saat osallistua kotiasi koskevaan päätöksen tekoon ja perheessänne lasten kanssa menee hyvin, jätä entinen häiriköijä omaan oloonsa. Miehesi tehtävä on kinata ja kantaa huolta, älä liiaksi osallistu tähän, et saa siitä mitään ja voimiasi tarvitaan muualla.
- kummitäti-79
Olen surulla seurannut sivusta kummityttöni elämää. Hänen vanhempansa olivat yhdessä 10 vuotta ja lapsen ollessa 1,5- vuotias, kuvioihin tuli toinen nainen. Heillä oli salasuhde puoli vuotta ja tämän jälkeen koti hajosi ja isä lähti toisen naisen matkaan. Tämän isukin kanssa olemme sukua. Exä ei jäänyt tuleen makaamaan vaan on hienosti rakentanut itselleen uuden elämän ja huolehtii pääsääntöisesti kummitytöstäni. Uusiopariskunta meni vuoden sisällä naimisiin ja saivat yhteisen lapsen. Nyt käydessäni tapaamassa kummityttöä hänen ollessa isällään, tilanne on surullinen ja toisaalta olen todella vihainen ihmisten itsekkyydestä. Äitipuoli jaksaa valittaa, kuinka raskaita viikonloput ja viikot on kun kummityttöni on heillä käymässä. Usein jopa hälytetään mummo hoitamaan tyttöä heille. Vali, vali kun on niin vaikeaa kun on lapsipuoli. Viime kerralla kilahdin oikein kunnolla saunassa, kun kuulin, että tämä uusi vaimo on itse asiassa tullut tähän suhteeseen sellaisesta suhteesta, jossa hän oli myös mennyt kolmanneksi pyöräksi avioliittoon ja leikkinyt hetken äitipuolta. Ihan pokerinaamalla selitti, että oli olisi helpompaa, jos kummityttöni kävisi heillä harvemmin kun nyt heille on tulossa toinenkin lapsi. Helvetti, mitä touhua! Aivan tietoisena siitä, millaista on elämä uusioperheessä on sitten tullut rikkomaan taas toista perhettä!! Ja nyt haluaisi omia lasten isän täysin itselleen ja omille lapsilleen. Sinulle "mitä tekisi.." toivottavasti et ole ollut lasten vanhempien eron pääasiallinen syy. Jos olet ja nyt olet tullut katumapäälle ja sinulla on tällaisia tuntemuksia miehesi lapsista, toivottavasti sinulle ei suoda tässä suhteessa omia lapsia. Teet miehesi viattomien lasten elämästä helvetin omalla itsekkyydelläsi. Jos et ole vanhempien eron syy, olet vain tyhmä tai naivi, kun et ole loppuun asti miettinyt millaista arki vieraiden lasten kanssa on, ennen kuin ryhdyit suhteeseen. Mies ja lapset on paketti. Tuntemuksesi eivät tuosta muutu, se on varma - todennäköisesti vaan pahenevat. Pakkaa kamasi ja häivy vähin äänin. Toivottavasi et toista tätä virhettä ja sekoita muiden viattomien lasten elämää kuvitelemalla että sinusta tulisi hyvä äitipuoli - ei tule.
- Anonyymi
Miksi rikoit perheen? Ihan saat itseäsi syyttää kun susta ei tykätä, kuka tykkää naikkosesta joka rikkooo lasten perheen! Ihme ettei mies tee mitään, isäkin on niin nössö, ettei aja sua pihalle. Järkkyy että kehtaat juoruta toisten asioita.
Puhu vaan omista kakaroista ja itseestäsi, miehen lapset on syyttömiä sun tekoihin. Hyi ihan etoo moiset sutturat. Siitäs saat, mieti, ihan sun vika, vaikka yrität toisten lapsi syyttäää omista ongelmista.
Voit kuvitella miten niitä lapsia ahdistaa ja inhottaa sun olosi heidän kotonaan ja jos Häpee jos osaat. Kummallinen tyyppi olet.- Anonyymi
Lissu Lässykkä ,aloituksesta on jo 11 v aikaa, niiden ongelma on jo ratkottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lissu Lässykkä ,aloituksesta on jo 11 v aikaa, niiden ongelma on jo ratkottu.
Ei ole ratkottu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ratkottu!
Miksi?
- Anonyymi
Lissun trollitehtaalta tulee jatkuvaa propakandaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908