Terve päästä vai ei?

ikisportti

Hankin sakemannin Virosta yli vuosi sitten.Narttukoira tuli 8 viikkoisena mutta epäilen, että se oli vieroitettu aiemmin. Pentu oli hirvittävän villi ja kuriton.Se puri minua jatkuvasti ja kiellot vain innostivat sitä. Vieläkin se on kuin tornado koulutuksesta huolimatta. taitanee olla jotain ADHD vikaa. runsas lenkkeily ei auta koska siltä loppuu kunto noin 2 km juoksun jälkeen. se vain istuu eikä suostu enää liikkumaan. Lääkäri on perustarkastanut sen eikä mitään fysiologista vikaa löydy.
olen raskaana ja harkitsen siitä luopumista, koska se käyttäytyy arvaamattomasti ja yrittää dominoida usein. Mistä tiedän että se on normaali ?kuulin että tuon luonteinen rauhoittuisi vasta 4 vuotiaana.
minulla on ollut aiemmin koira ja lapsi 14 vuotta, mutta en ole ikinä nähnyt noin kuritonta koiraa. vikahan voi olla päässä mutta auttaako siihen sitten enää mikään. koira on todella kaunis yksilö ja oppivainenkin.
Joten mistä tiedän varmasti että se on terve ja hankin kallista apua vai luovutanko suosiolla?

29

1609

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :))))

      Epäonnistunut koulutus, et ole koirasi laumanjohtaja! Ei koirassa mitään vikaa ole, vaan omistajassa.

      Miten koiralla voi oikeasti olla nuin huono kunto että ei jakseta yli 2km juosta?

    • Sakemannin omistaja

      Kuulostaa siltä että koiras on teillä se pomo,mitä se ei saa missään nimessä olla.Miten koirallas voi olla noin huono kunto,ettei jaksa 2km juoksuja?Paljos narttus painaa??

      • ikisportti

        koira painaa 32 kg mutta säkä on yli 70. Se on todella pelottavan iso nartuksi monet tulevatkin ihmettelemään että mikä rotu tuo on.
        nyt olen kouluttanut koiran kulkemaan pyörällä,mutta senkin etupyörää se yrittää purra rikki haukkuen samalla raivoisasti eli dominoida aina liikkeelle lähtiessä.


      • Sakemannin omistaja
        ikisportti kirjoitti:

        koira painaa 32 kg mutta säkä on yli 70. Se on todella pelottavan iso nartuksi monet tulevatkin ihmettelemään että mikä rotu tuo on.
        nyt olen kouluttanut koiran kulkemaan pyörällä,mutta senkin etupyörää se yrittää purra rikki haukkuen samalla raivoisasti eli dominoida aina liikkeelle lähtiessä.

        Oho.On ainakin kokoa nartulla.Onks puhdas sakemanni?Harvoin nimittäin olen kuullu/nähny noin isoo narttuu.Hmm...kokeiles jotain aktivointia: jäljestystä,makupalojen piilottamista,joita koira sitten etsii.Väsyttävät paremmin kuin pyöräily yms.Jos nuo ei auta,niin onko sulla mahdollisuus kysyä neuvoa joltain koirakouluttajalta?


    • :)))))

      Kunnon kuntokuuri koiralle, jos ei onnistu yksin kouluttaminen niin siihen sitten apua...

    • ikisportti

      Ulkoilen koiran kanssa päivittäin 1.5 - 2 tuntia. edellisen koiran koulutin niin että pystyin kulkemaan jopa hihnatta kadulla. kyse on kyllä myöskin dominoinnista koska koira on alusta saakka ollut hankala. nyt se on jo rauhoittunut 100% mutta toiset 100 pitäisi vielä saada. se ei pelkää juurikaan mitään ja on todella kovapäinen. on helppo sanoa mikä on pielessä,mutta minä pyydänkin nyt apuja oikeilta koiraihmisiltä.

    • :))))

      Koulutuksessa se vika vain on.. Miten koira jaksaa juosta VAIN 2km jos liikut 1.5-2h/päivä??

    • puskassakasvanutko?

      Minkä ikäinen koirasi on? Suosittelen tuossatapauksessa kylmästi alistamaan koiran jos vaan siihen pystyt. Vaikka se olisi pitänyt tehdä jo silloin,kun koira oli paaljon pienempi.. Itselleni tuli lopetusuhan alla oleva Rotikka joka teki tuota samaa, puri, hyppi, ei totellut.. Sitten kylmänviileästi laitoin koiralle kuonokopan ja painoin sen maahan. 2tuntia sain "painia" sen kanssa kunnes pysyi siinä maassa, että tarvitsi pitää kiini.. Sen jälkeen se kyllä kunnioitti minua eikä tuollaista enää päässyt tapahtumaan.. Näytät sille, että kyllä susta laumanjohtajaksi on :D

      • hohhoitaas

        Laumanjohtajan paikan voi näyttää muilla paljon paremmillakin konsteilla kun koiran alistamisella..


      • Nyt sattaa vettä

        Puhut ihan asiaa. Kamalasti se pahennusta herättää, mutta joskus on vaan jästien kanssa juuri noin toimittava. Ja koiralle tulee hyvä elämä, eikä sitä tarvitse lopettaa, eikä pistää kiertoon.
        Kaikille koirille ei sellaisia otteita tarvita, mutta jos se on tarpeen, se on tehtävä. Leikkiköön ne suihkepulloilla ja makkarasäkeillä joilla sellainen koira on,ettei siitä ole ympäristölle vaaraa vaikka se vähän päättääkin toimia ominpäin. Sitten kun koiran maha on jo niin täynnä makkaroita ettei se enää kiinnosta tottelemaan.


    • Mielenkiintoista2

      Johan on tapaus.
      Minä en missään nimessä enää sen vauhtihirmun kuntoa lisäisi juoksuttamalla. Mitä kovempi kunto, sitä enemmän virtaa hössöttää. Aivoille hommia, jälkihommat on aika toimivia.
      Siitä koosta tuli muuten mieleen että tokkohan kyse onkin itäeuroopan paimenkoirasta ? Se näyttää kovasti sakulta, on vaan isompi, ja luonnekin on vähän jämäkämpi kuin sakulla. Onko koiralla rekisteritodistus, ja vaikka olisikin, jos se on Eestistä, ja mitä niissä papereissa lukee, ei ole välttämättä sitä mitä sanotaan.
      Valitettavasti, rehtiäkin touhua siellä on, mutta koiramaailmassa liikkuu tyyppi jos toinenkin.

      • Sakemannin omistaja

        Samanlailla kai ne sakemanni nartutkin voivat olla ylisuuria kun on uroksiakin.Tiedän yhden puhtaan paperillisen sakemanni uroksen,jonka säkä on 70cm


    • puskassakasvanutko?

      Eihän sitä alistamista tarvitse kaikille koirille tehdä ja ei varsinkaan silloin jos se on tullut ihan pentuna.. Olen itsekkin kasvattanut 2 Rotikkaani alistamatta,mutta se yksi oli poikkeus koska oli jo suhteellisen vanha eikä koskaan varmaan kunnioittanut yhtäkään ihmistä. Eipä siinä ollut vaihtoehtoja ja jos tuo sakemanni hyppii nenille eikä mikään siihen auta,niin parempi vaihtoehto on alistaa se,kun viedä piikille... Joskus on koirien kanssa käytettävä äärinmäisiä keinoja jos muukaan ei auta.. Vai pitäisikö sitten se koira viedä piikille jos sitä ei saa muuten kuriin? Eipä ne koirat taida siitä mitään henkisiä traumoja saada toisin,kuin ihmiset. Jos ihmistä menet tolleen alistamaan saat syytteen,mutta koiralle se tarkoittaa aivan muuta. Niinhän nuo koirat toisilleenkin tekee,että kaatavat toisen selälleen ja ottavat kurkusta kiini, niin miksi ihminen ei sitten voi äärimmäisissä tapauksissa tehdä sitä samaa? ja saada näin koiransa tottelemaan ja kunnioittamaan sinua lauman johtajana! eihän sun sitä tarvi kuristaa vaan pitää hennosti kiini. Aluksi tietenki saattaa joutua vähän taistelemaan siittä,että jääkö se koira siihen,kun se ei halua alistua sulle ja silloinhan se ei kunnioita sinua. Munkin koirat kaatuu kyljelleen automaattisesti jos ne on tehnyt jotain "pahaa" niin yksi vihainen mulkasu tai ärähdys riittä. Siitä tiedän,että koirat kunnioittaa mua ja ovat alapuolellani, mutta eivät ole mitään robotteja ja kärsi peloista.

      • jjsjsslsllsllsöösös

        ap on raskaana. ehkä vähä vaikee painia...


    • puskassakasvanutko?

      Eikö smankatonalla asu muita ihmisiä? eihän sillä ole väliä kuka perheestä sen tekee jos siihen ei itse pysty.. Jos ei ole ja on pitkällä jo raskaana,niin kannattaa luopua koko koirasta. Jos ei sitten odota,että on synnyttänyt ja pystyy toimimaan normaalista.

    • canis.familiaris

      Tarkasta koiran ravinto asiat. B-vitamiinit ja kalaöljy.
      Tarkasta samalla, että et anna koiralle liian energiapitoista ruokaa.
      (huomioi myös makupalat siinä)

      Tekeminen: tuolla käytöksellä ei ole mitään tekemistä dominoivan käytöksen kanssa. Eneminkin itsensä esille tuonnin kanssa.

      Tekemisen laatu ei ole sama kuin ulkoilu tai juoksutus.
      Jos on pois suljettu kipu ja ruokamäärän liika energia, niin tuo tekemisen laatu/taso ei ole kohdallaan koiran ikään nähden.

      Koira tarvitsee sen aisteihin liittyvää tekemistä: nenänkäyttö on tehokkain tapa tiputtaa koirasta turhaa energiaa ja näin tasaa käytöstä.

      Oma spk oli aika samanlainen. Kaiken muun ohella yksi kaupunkikävely päivässä (n.20min)oli tehokkain tapa väsyttää koiraa. Siinä on kaikki aisti käytössä samaan aikaan.

      Lisäksi kannattaa huomioida kaksi muuta tekijää.

      Kunto:
      Jos juoksutat koiraa/kasvatat sen kuntopohjaa, niin se vain nostaa koiran vireystasoa entisestään.

      Yliväsymys. Jos koira on yliväsynyt se ei osaa asettua. Yliväsymystä kertyy ajan kanssa. Yliväsymys ei poistu pelkästään nukkumalla, vaan siihen auttaa riittävä lepo, ravinto ja monipuolinen liikunta/tekeminen sekä tärkeitä on myös ns.palautuspäivä/vapaapäivät, joissa koiran kunto nousee ja saa hieman puskuria energiatasoon.

      "olen raskaana ja harkitsen siitä luopumista"..voi olla parasta. Nyt ei ole välttämättä paras yhdistelmä ja aina ei kemiat kohtaa ihmisellä ja koiralla.

    • ikisportti

      Löysin tosi hyvän vinkkisivun. Kyseessä taitanee olla korkeamman luokan johtaja-tyyppinen koira, jota ei ole helppo hallita vaikka olisi omistanut 10 koiraa aiemmin:
      http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1873175-ma-ne-parjaa-mun-miehen-koiralle-taa-ihan-hirveaa/sivu2.html

      Aion kesällä aloittaa aktiivisemman koulutuksen kun pääsen itse kesälaitumelle/mammalomalle. Koira on kuitenkin edistynyt hyvin, ottaa jo enemmän katsekontaktiakin kävellessä eikä rähise remmissä kuin vain jos toinen iso koira aloittaa, pienille ei enää rähistä.
      Se ei syö kovin innokkaasti vaikka on niin iso, annan vielä 2 ateriaa päivässä, usein huomaankin ettei se ole syönyt koko päivänä. Verensokeri voi siis olla laskussa ja aiheuttaa 'hulluuskohtauksia'. se juo normaalisti joten diabetes se ei voi olla. toinen vaihtoehto voisi olla kilpirauhasen ylitoiminta.

      Ruokapuoli on vähän ongelma kun sen masu menee herkästi sekaisin.
      Koira on myös melko pentu vielä 1,3 kk.
      Ja tarkoitin että se ei jaksa juosta yhtä mittaa 2 kilometria vaan väsähtää nopeasti, kävelemme toki pitempiä lenkkejä. koirapuistossa se voi ravata tunninkin ja sen jälkeen kunto loppuu kotimatkalla tyystin.
      Sain vain europassin hankkiessani tuon pitkäkarvaisen koiran, isukki on kuvien mukaan vielä isompi, joten ihan eri suuruusluokkaa kuin suomalaiset kanssasisaret. Massaa tulee kuulema vielä lisää tänä vuonna, mutta säkä ei onneksi taida kasvaa. Mittailin että hännänpäästä kuonoon on melkein kahden metrin matka, siinä on pitelemistä, mutta en aio luovuttaa helpolla.

      • Sakemannin omistaja

        No ei kyl sun kuvailujesi perusteella ole saksanpaimenkoira.Ei ainakaan puhdas.Kannattas käyttää el.lääkärissä,jotta selviäis onko sillä joku sairaus tms.Kyl meidän sakemanni narttu jaksaa juosta yli 2km.Tässä oisko kk sitten kävimme koiriemme kanssa pyöräilemässä 12km lenkin (yhteen suuntaan 6km) & hyvin meidän neiti jakso.


      • jkdddddddddddd
        Sakemannin omistaja kirjoitti:

        No ei kyl sun kuvailujesi perusteella ole saksanpaimenkoira.Ei ainakaan puhdas.Kannattas käyttää el.lääkärissä,jotta selviäis onko sillä joku sairaus tms.Kyl meidän sakemanni narttu jaksaa juosta yli 2km.Tässä oisko kk sitten kävimme koiriemme kanssa pyöräilemässä 12km lenkin (yhteen suuntaan 6km) & hyvin meidän neiti jakso.

        Katsos ap tää linkki, oisko itäeuroopanpaimenkoiraa koirassasi? kehitetty sakemannin pohjalta, sekoitettu joukkoon laumanvartijaa ja laikoja. tosin jos on vain passi, voi olla mikä vain mix.

        http://www.karelianguard.com/20


      • Sakemannin omistaja
        jkdddddddddddd kirjoitti:

        Katsos ap tää linkki, oisko itäeuroopanpaimenkoiraa koirassasi? kehitetty sakemannin pohjalta, sekoitettu joukkoon laumanvartijaa ja laikoja. tosin jos on vain passi, voi olla mikä vain mix.

        http://www.karelianguard.com/20

        Ovat kyllä todella erehdyttävästi sakemannin näköisiä


      • ikisportti
        jkdddddddddddd kirjoitti:

        Katsos ap tää linkki, oisko itäeuroopanpaimenkoiraa koirassasi? kehitetty sakemannin pohjalta, sekoitettu joukkoon laumanvartijaa ja laikoja. tosin jos on vain passi, voi olla mikä vain mix.

        http://www.karelianguard.com/20

        Onpas ihan outo rotu, omani on tosin paljon jykevämpi ja isompi ja kyllä se on täysin pitkäkarvaisen sakemannin näköinen. esim saksassa ne ovat kuulema myös erittäin suurikokoisia. yksi entinen saksalaisen sakun omistaja tuli kehumaan että näyttää hänen vanhalta koiraltaan.

        Minulle on ihan sama onko rotu täysin puhdas vai ei, kunhan pää toimii. suomesta en sakua uskaltanut hankkia. Luin että lonkkavikaisia jalostetaan niinkin pitkälle että jos yhdesta pentuesta vain yksi on tervelonkkainen se menee jalostukseen.
        Uutta minulle oli myös että aito saku on ollut alunperin täysin musta ja lautaselkäinen. omani ei onneksi ole 'sporttimallia' eli pahasti viistoperäinen. lonkat kuvautan vasta ensi vuonna.


      • ?????
        jkdddddddddddd kirjoitti:

        Katsos ap tää linkki, oisko itäeuroopanpaimenkoiraa koirassasi? kehitetty sakemannin pohjalta, sekoitettu joukkoon laumanvartijaa ja laikoja. tosin jos on vain passi, voi olla mikä vain mix.

        http://www.karelianguard.com/20

        Ihan on "vanhan ajan sakemannin" näköinen,tuosta voi erehtyä todellakin..
        meillä samaväritys ekassa sakunartussa,ihan presiis!


      • jkkssllslslslslsl
        ????? kirjoitti:

        Ihan on "vanhan ajan sakemannin" näköinen,tuosta voi erehtyä todellakin..
        meillä samaväritys ekassa sakunartussa,ihan presiis!

        Haastavia koiria myös... paljon käyttissakemanneja haastavampia,


      • Upeita koiria!!!
        jkkssllslslslslsl kirjoitti:

        Haastavia koiria myös... paljon käyttissakemanneja haastavampia,

        olen haaveillut tollasesta itä-euroooan paimenkoirasta jo pitkään. nyt olis yksi upea moskovan tuontikin saatavissa mutta kun kotona on just sakupentu ei mitenkään riitä rahkeet...


    • ???????

      Kyllä koiralle on hyvä antaa ruokaa kahdesti päivässä, aikuisenakin..
      Tulee vaan turhan suuria annoksia keralla syötäväksi, jos kerran päivässä ruokitaan..
      Ompa järkyttävän kokoinen nartuksi, jos pituuskin huitelee parissametrissä...=O)
      Voihan se olla, että tuo erikoisen suuri koko voi aihettaa sen väsähtämisen..
      Ja nuorikinhan se vielä on.. tai onko kaikki kunnossa...vaikea sanoa..

    • vuotta vai kk

      "pentu vielä 1,3 kk"..?

    • ARGHHHHHHHHHHH!!

      onko kaikki ihmisetkään terveitä henkisesti?!?! EI!!!
      mikä siinä aina on ettei voi uskoo et joku koira saattaa olla henkisesti sairas... ei se aina tarkota et joku ei osaa kouluttaa koiraa!!!

    • ikisportti
    • Anonyymi

      Hankala tilanne, ilmeisesti uros?
      Mielestäni kannattaisi antaa ammattikasvattajan
      käsiin vähäksi aikaa ja hänen arvioida tämä yksilö.

      Tv Matti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe