Kiteen Tasapää

olemme menossa matkailuvaunulla koskisen pihaleirintään Kiteen Tasapäälle juhannuksen jälkeisellä viikolla. olen kuullut alueelta paljon kehuja ja että vaunun saisi aivan järvenrantaan veden äärelle jopa veteen jos haluaa.

kokemuksia alueella käyneiltä kaivataan.
32165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

alue on aivan ihana, siisti ja rauhallinen sekä vaunun todellakin saa lähestulkoon järveen, mutta ainut miinus on alueen isäntäpari sillä molemmat ovat hieman outoja. oltiin alueella nyt viime viikolla ja tarjolla oli savukalaa niin emäntä kävi vaunumme oven takana viisi kertaa kysymässä että haluammeko kalaa ja aina sanoi että ei hän muista että olisi vielä käynyt kysymässä ja isäntä veisteli jotain puuta saunarakennuksen edessä aamusta iltaan hievahtamattakaan ja totesi aina vain että kuuma päivä tänään ja että vesi on mukavan lämmintä.

Äänestä

tosiaankin tasapäässä on tänä kesänä mahdollisuus parkkeerata auto/vaunu järveen sillä alueen toisesta sivusta on tehty levike jota pitkin voi ajaa veteen ja sähköäkin saa rannalta joten hieman pitempää sähkötroikkaa mukaan niin saa sitten sähköäkin.

Äänestä

olemme olleet useampana vuotena viettämässä juhannusta Tasapäässä Koskisen pihaleirinnässä. Upea ranta ja lapsille aivan ihanteellinen, hyvät maaseutumaisemat. Pihaleirinnästä huolehtii Eila ja Reino, joille pihaleirintä on ollut ja on elämäntyö.

Juhannuksena on komia kokko ja muutoinkin letkeä tunnelma. Savusauna on kyllä kans ihana :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsau pohjois-karjala kirjoitti:

olemme menossa matkailuvaunulla koskisen pihaleirintään Kiteen Tasapäälle juhannuksen jälkeisellä viikolla. olen kuullut alueelta paljon kehuja ja että vaunun saisi aivan järvenrantaan veden äärelle jopa veteen jos haluaa.

kokemuksia alueella käyneiltä kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu