Aselaista

asiantuntijaoikeutta

Valitettavasti täytyy todeta, että uudet aselait eivät täytä lainkäytön perusominaiuuksia.

Tämä tulee selväksi silloin kun aseluvan hakijan anomus hylätään. Luvan hylkääjän on kyettävä perustelemaan hylkäämispäätöksensä, eikä pelkkä poliisimiehen arvio tai psykologinen testi siihen riitä. Psykologisen testin luotettavuus on kaikkea muuta kuin riittävä. Psykologisten testien takaa on myös löydettävä henkilö. Sellaista ei ole. Poliisista on myös näköjään tulossa lainsäätäjä, mikä ei lupaa hyvää sekään.

Jos Poliisi epää luvan, on oltava jokin luvan hakijan tekemä teko josta voi sanoa varmuudella sen kertovan henkilön väkivaltaiuudesta ja aseenkäytön vääristä asenteista. Siis teko eikä poliisimiehen tai jonkun muun virkamiehen kuvitelma.

Tämä siis kun joku valittaa päätöksestä ja päätöksen perusteet tutkitaan oikeudellisesti ja yleisen lainkäytön kannalta asianmukaisesti.

Sanomattakin on selvää, että ongelmia on odotettavissa, eikä uusi aselaki auta. Ihan oikein taas on se, että pistooleita ja revolvereita ei saa antaa henkilöille vain siksi että niiden omistaminen tuntuu kivalta. Ja sitähän se tekee ainakin nuorilla miehillä.

Media voisi puhua yhtenäisesti "käsiaseista".

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20

      Niin, poliisin tekemä päätös on hallintopäätös, mistä aina voi valittaa. Mielenkiintoista onkin sitten seurata, kuinka sitten hallinto-oikeuksissa istuvat Suomen parhaat ase-expertit päätöksen muuttavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      149
      11191
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4256
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2684
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1613
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      82
      1459
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe