Mulla menee NIIIIIIIN hermo sen kanssa! Mitään muuta se ei tee ku huutaa, kitisee ja valittaa! Mikää ei ole hyvä... En oikeesti jaksa tota kakaraa enää!! Milloin siitä tuli tollanen ärsyttävä hermoja raastava lapsi!?!? VITTU.
Ennen niin ihana lapsi on muuttunu täysin. Ehkä osana syynä se että meille tuli toinen lapsi alkuvuodesta. Osa on uhmaa ja osa sitten mustasukkasuutta minkä purkaa ihan väärällä tavalla. Mä en niinku kestä enää haluisin vaan laittaa sen jonnee muualle kasvamaan ettei tarttis silmissä nähä sitä enää!
Ja tietty rakastan lastani yli kaiken enkä osaa kuvitella elämää ilman sitä ja plaa plaa mut välillä tuntuu että elämä olisi niin ihanaa jos ei olis tota lasta ja miestä! Mieskin on ihan perseestä....
Tuolla se omassa huoneessa kiljuu että siellä on jotaa ötököitä ja kuinka pelottaa!! Ja siellä ei tasan taatusti mitää ole kyllä mä sen niin tarkkaa läpi kävin sen huoneen.. Olkoo nyt siellä vähän aikaa rauhottumassa että mä saan vähän rauhottuu ja sit voidaa yhessä jotaa kivaa tehä kun vauva vielä nukkuu päikkäreitä!!!!
Mä alan olla niin loppu ku en ikinä pääse täältä minnee ilman lapsia aina saa jompaakumpaa raahata mukana joka paikkaan. Yks ilta puolessa vuodessakin riittäis että sais vähä voimia kerättyä ja jaksais tätä kaikkee!!!
Pakko oli jonnee päästä purkamaa tätä pahaa oloa.
Ennen niin ihana lapsi on muuttunu täysin. Ehkä osana syynä se että meille tuli toinen lapsi alkuvuodesta. Osa on uhmaa ja osa sitten mustasukkasuutta minkä purkaa ihan väärällä tavalla. Mä en niinku kestä enää haluisin vaan laittaa sen jonnee muualle kasvamaan ettei tarttis silmissä nähä sitä enää!
Ja tietty rakastan lastani yli kaiken enkä osaa kuvitella elämää ilman sitä ja plaa plaa mut välillä tuntuu että elämä olisi niin ihanaa jos ei olis tota lasta ja miestä! Mieskin on ihan perseestä....
Tuolla se omassa huoneessa kiljuu että siellä on jotaa ötököitä ja kuinka pelottaa!! Ja siellä ei tasan taatusti mitää ole kyllä mä sen niin tarkkaa läpi kävin sen huoneen.. Olkoo nyt siellä vähän aikaa rauhottumassa että mä saan vähän rauhottuu ja sit voidaa yhessä jotaa kivaa tehä kun vauva vielä nukkuu päikkäreitä!!!!
Mä alan olla niin loppu ku en ikinä pääse täältä minnee ilman lapsia aina saa jompaakumpaa raahata mukana joka paikkaan. Yks ilta puolessa vuodessakin riittäis että sais vähä voimia kerättyä ja jaksais tätä kaikkee!!!
Pakko oli jonnee päästä purkamaa tätä pahaa oloa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Taitaa olla niin, että esikoisesi kaipasi äidin huomiota.
Minkälainen turvaverkkosi on? Saisitko jonkin lastesi luokse, että voisit vähän hengähtää? Ja sitten, saisitko jonkun vauvan luokse, että voisit viettää vähän laatuaikaa esikoisen kanssa, sitä hän nyt varmasti eniten tarvisisi. Ei hän tahallaan ja tietoisesti hermojasi kiristä hankalaksi heittäytymällä, hänellä ei vain ole sanoja kuvaamaan tunteitaan ja tämä on keino, jolla hän osaa ilmaista, ettei pidä tilanteesta.
Mummot, vaarit, kummit, siskot, veljet, ystävät, naapurit, hiekkalaatikkoäidit? Juttele asiasta läheistesi kanssa, jos vaikka saisit "tuntiapua"?
Kuulostaapa tutulta!!! ihan niinkuin olisin ite kirjottanu! nuita tunteita tulee ja menee, mutta välillä on niin poikki tähän hommaan. ihan samalla tavalla olen ajatellu että mihin tuon pennun pistäis että sais olla vaan rauhassa ja että se on pilannu minun elämän: jatkuvaa kitinää, vinkumista, kiukuttelua, tappelua...... ja välillä taas tuntuu miten voin ikinä edes ajatella mitään pahaa pienestä rakkaasta. mutta se jo lohduttaa kun tietää että nämä tunteet on normaaleja eikä niissä ole mitään pahaa. itse olen viimeisilläni raskaana ja jo sekin tietysti vaikuttaa tähän kaikkeen tosi paljon...minkäs ikäinen teillä on? meidän kiukuttelija on reilu 3 vee. voimia sinne, et ole tosiaankaan yksin noiden ajatusten kanssa!!
vähä reilu 3 vee tuo on.
Ja sehän tässä ongelmana onkin kun ei oikein ole tukiverkkoa ollenkaan lähettyvillä, kaikki asuu yli 150 km päässä meistä. Olen yrittänyt miehelle sanoa että jos vaikka mll:n lastenhoitaja otetaan pariksi tunniksi ni päästäis joskus ihan kahestaankin jonnee välillä mut ei se käy. mitää lastensuojeluliitto hoitajia meille ei kuulemma tule! Ärsyttää.
Ja toki tiedän että huomiota kaipaa ja minulta sitä kyllä saa aina kun vaan mahollista, annan hänen auttaa kotitöissä ja vauvan hoidossa ja näin. mutta heti jos teen jotain muuta esim. puhun puhelimessa tai käväsen nopeesti koneella, juon kahvia, syötän vauvaa ni aina alkaa tappelu ja hän tekee kaikkea kiellettyä.
Kyllä hän on todella ihana ja osaa myös pyytää anteeksi omaa käytöstään sitä edes pyytämättä mutta välillä vaan kiehuu todella paljon mutta onneksi ne on ohi meneviä tunteita :)
150 km ei vielä ole pitkä matka, pari tuntia autolla - olen itsekin käynyt hoitamassa kummilasta tuollaisen etäisyyden päässä. Mitä jos siis kysäisisitte ja kokeilisitte järjestää aikaa? Tai menisitte sinne paikkakunnalle, missä verkosto on ja käyttäisitte mahdollisuuksia siellä?
Eihän se tarvitse olla yön yli eikä montaa päivää!
Me olemme mieheni kanssa viettäneet vapaapäiviä niin, että lapsi on viety päiväunille kummilaan ja olemme hummanneet muutaman tunnin ja palanneet ennen iltapala-aikaa. Sekin piristää jo kummasti, sellainen.
Ilman autoa on vähä vaikee viedä, pääkaupunki seudulla kun sellasta ei tartte! Ja molemmat vanhemmat tekee vuorotyötä ni aikaa on vaikea järjestää!! Äitini toki ottaa lomillaan sitten esikoisen useammaksi päiväksi hoitoon..
Muuttaa ei viitti kun työpaikat täällä ja kyse olis pienestä paikasta missä ei ole töitä, työttömäksi ei viitti ruveta.
Miehen isästä ei hoitajaksi ole kun on alkoholisti ja hänen äitinsä on kuollut.. Mieheni on ainut lapsi ja minun sisarukset asuu taas niin kaukana että ei onnaa.. kummit auttaa välillä jos on pakko mut heilläkin on oma elämä ja menot ku ei ole lapsia ni en viitti kauheesti vaivata..
Oma on ongelmani ja tällä mennää välillä vaan vähä huonoja päiviä ja kiehuu yli!!
Kamalaa miten te puhutte omista lapsistanne! Miten voit edes ajatella etta lapsi "pilaa elamanne"? Nama kaikki tammoiset vaiheet on kuitenkin aika normaaleja lapsen elamassa.. ?
Tiedan kylla varsin hyvin aloittajan tilanteen, meilla oli taalla kotosalla ihan vastaavanlainen hetki sitten. Vauva syntyi 4kk sitten ja esikko 1v3kk pisti elaman ranttaliksi samantien. Mikaan ei koskaan hyva, aina kitisi, vinkui, parkui, huusi, potki, lyo ja mita viela... Mutta koskaan ei mieleeni juolahtanut "panna tuo pentu johonkin muualle kasvamaan", vaan lahinna koitin tilannetta ratkoa niin etta kaikilla olisi hyva olla. Mahdollisimman paljon huomiota isommalle (han kun on siihen ennen vauvan tuloa varmasti oppinut, etta aiti on HANEN), vauva isan hoitoon ja itse esikon kanssa pihalle, kauppaan, mihin vaan. Nama kahdenkeskiset hetket olivat molemmille oikein mieluisia. Lyomiseen ja muuhun vakivaltaan ja paattomana ilman syyta kiljumiseen/riehumiseen meilla otettiin kayttoon jaahypenkki, mihin hetkeksi istumaan ja miettimaan tekosiaan. Usein sinne sai palata useampaankin otteeseen ennen kuin meno rauhoittui. (Hermoja kiristeli, myonnetaan! Pahastikin!)
Aika useasti olin vaipua epatoivoon naitten kahden kanssa, yksin kun sain olla paivat pitkat kun mies oli todella tokerossa tyovuorossa ja oli lahes koko paivan poissa keskiyohon asti. Nukuttaminen oli yhta helvettia, mutta keinot oli keksittava ja eteenpain porskuteltava vaikka kuinka olisi vasyttanyt. Nyt esikoinen on 19kk ja pieni 4kk ja tilanne helpottanut huomattavasti, alkavat jo olla vahan seuraa toinen toiselleen ja muutenkin mustasukkaisuus on laantunut hyvin paljon. Toki sita edelleen valilla saa kokea sitakin, mutta alkuun verrattuna ei nimeksikaan.
Tsempparia siis sinne, kylla se siita helpottaa kun isompi huomaa etta ei se pikkuveli/sisko ole sinne kiusaksi tullut aitia varastamaan, vaan kaveriksi kaikille! :)
vähän samanlaista meillä oli, kun kuopus syntyi kun esikoinen oli vasta 1,5 vuotias. Ikinä en kuitenkaan ole pistänyt esikoista jaloista alta pois hoitoon muualle, vaan lapset ovat aina yhdessä ja välillä kävin esikoisen kanssa kahdestaan esim. perhekerhossa ja mies oli vauvan kanssa kotona. jo
Tuo meille hoitoon. Meillä kanssa 3v tyttö tahtoiässä. Itse yritän suhtautua tyyliin etten ota hernettä nenään. Meidän tyttö muuttui täysin tossa puolvuotta sitten tahtovaksi diivaksi:D
Mitään sellaista ei saa tehdä mistä itsensä satuttaa ja sen minkä uhkaan (jää joku kiva asia saamatta, jos ei lopu joku tietty asia mitä ei saa tehdä) siitä pidän varmasti kiinni! Muuten välillä muu ei auta kun antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mellä ei ole kiinni siitä etteikö lapset saisivat huomiota vaan todellakin tuo ikä on sellainen ettei mikään ole hyvä.
Voin ainoastaan suositella kotikonsteihin ulkoilua. Niin paljon ulkona että kaatuvat sinne sänkyynsä illalla, eivätkö jaksa ainakaan siitä huudella perään:D
Me joskus aniharvoin päästään miehen kanssa vapaalle, lapset ovat silloin mummilla. Mies päivät töissä ja mulla alkaa työt elokuussa ja silloin lapset menevät tarhaan.
Meillä on 2v tahtonainen joka on kaiken lisäksi todella seurankipeä. Samanikäisten kanssa tulee koko ajan riitaa mutta välillä kun on pitempiä taistelukausia siskon alakouluikäinen tyttö tulee leikittämään (ei missään nimessä lapsenvahdiksi) jätskirahaa vastaan. Kahdestaan heitä en tietenkään jätä mutta teen esim. kotitöitä vähän paremmin tai pötköttelen sohvalla lukemassa. Lapsi saa täyden huomion ja äiti nollattua pään.
Voisithan sä yrittää vielä selittää miehellesi että, vaikka nimi on mannerheimin lastensuojeluliitto, niin ei ne hoitajat mitään sosiaalitanttoja ole, eikä sillä lastenhoito palvelulla ole periaatteessa mitään tekemistä lastensuojelun kanssa. Ainoastaan ehkä siltä osin että, lapsi voi paremmin, kun vanhemmat voivat paremmin (lastensuojelua sekin tavallaan). Ja vanhemmat voivat paremmin kun saavat vähän omaakin aikaa ja pääsevät edes hetkeksi johonkin ilman lapsia. Hoitajat ovat usein esimerkiksi lähihoitajaksi opiskelevia nuoria.
Yritetty on kaikkea mahollista selittää, jopa sillä että olen joskus itsekin ollut mll:n lastenhoitaja. Mutta ei vaan suostu! No nyt on onneksi pieni hengähdystauko kun lapsen isä vei lapsen moikkaamaan omia vanhempiaan! Tulevat vasta huomenna takaisin. Saa vähän aikaa omat hermot lepoa niin jaksaa taas paremmin, ja johan minulla on hirveä ikävä ja ollaan puhuttu puhelimessa jo muutamaan otteeseen :) ihana oma villi lapsi
Jos miehesi ei hyväksy ulkopuolisia hoitajia hänen on vaan jatkossakin silloin tällöin mentävä kyläilemään lapsen kanssa jotta saat levätä. Saapahan lapsikin laatuaikaa isän kanssa ja luultavasti pidemmän päälle kaikki ovat tyytyväisempiä. Onnea jatkoon.
Niin, se on uskomatonta miten sitä omaa pientä rakasta lastaan voi yhtäaikaa rakastaa ja melkein vihata ja heti kun se on hetken poissa, ikävä on valtava.
Ota nyt kaikki irti omasta vapaastasi ja tee kaikkia kivoja juttuja joita et muuten ehdi/jaksa tehdä. Jaksamista sinne
Itse kauhulla odotan miten meidän syksy lähtee käyntiin kun esikko on nyt 1v8kk ja toinen tulossa la 29.07
Siis ihan kauheeta luettavaa, neljänlapsen yksinhuoltajana olen toki itsekkin välillä väsynyt koska hoidan kirjaimellisesti lapseni yksin olin koko raskaus ajan yksin ja kun nuorin synty niin olin yksin. isä on missä on! Ei vapaa viikonloppuja ym, en edes muista milloin olisin misään käynyt ilman lapsia mutta vaikka ne kuinka kitisee huutaa kiukuttelee niin en ekinä ikinä ole haukkunut lastani tai ajatellut niistä pahasti. Mulla se paha olo purkautuu niin että menen toiseen huoneeseen itkemään ja sitten on parempi olo. Jos lapsi pelkää niin otan sen aina syliini ja nukutan siihen ja kannan sit omaan sänkyynsä mua oikein sydäntä riistää lukee tollasta tekstii. Arvostakaa sitä mitä teillä on moni ois tyytyväinen ja ottais ilomielin lapsen. Mä en pysty kotitöitä tekemään kun vasta sitten kun kaikki lapset nukkuu,(asumme omakotitalossa) mulla ei ole mitään omaa aikaa kun vasta sitten kun kaikki lapset nukkuu. Ruuan teen päivällä ja syötän lapset touhuun niittenkaa kaikkee ja hoidan. kun lapset nukahtaa laitan astiat pesen pyykit imuroin pesen lattiat ym koska yksinkertaisesti mä en ehi tollasii hommii tekemään päivällä kun lapset on hereillä. Olen viel tosi tarkka siisteydest joten imurointi esim joka illan homma samoin kun normaali jarjestely ym. Rankkaa on mut mulle ei ole koskaan tullut mieleenkään että lapset olis esim pilannut mun elämää, ne on parasta mitä mulla on ja parasta mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut tai tulee tapahtumaan.Nautin lasteni hoidosta ja rakastan heitä yli kaiken. En edes osaa kuvitella toisenlaista elämää. Mulla on lapset 1v 3v 5v ja 9v vanhemmalla lapsista on lievä kehitysvamma tarvii paljon toistoja ja saa välillä raivokohtauksia. kaikilla 3 vanhemmalla lapsella joudun usein tekemään syliturvallistamista.. Ovat uhmaiässä. Moni ystäväni on ihmetellyt että miten mä jaksan, olen sanonut että välillä tuntuu tosi rankalta mutta en osaa elää muunlaistakaan elämää lapseni ovat ihan kaikkeni
On hienoa että jaksat olla noin rankassa tilanteessa täydellinen äiti. Minä en (en ole aloittaja). Kyllä minäkin jaksan pitää lasta sylissä jos hän itkee pelosta. Minäkin jaksan nukuttaa lastani syliin tai viereen niin kauan kuin on tarpeen.
Välillä kuitenkin menee hermot kun pukemisiin, uloslähtöihin ja sisälletuloihin voi mennä 3h ja nukuttamisiin 4h päivässä. Siinä välissä pitäisi käydä kaupassa, tehdä ruoka, syöttää ja syödä itsekin ja kotityötkin pitäisi tehdä ennen klo 22 kun kerrostalossa asutaan (ainakin imurointi, tiskaus, pyykkääminen ja suihkussakäynti pitäisi ehtiä ennen sitä). Parempi kuitenkin purkaa se suuttumus täällä kuin lapselle kuten monet "täydelliset" tekee.
itse tehdä elämästäsi vaikeeta..Jos lapsi ei nukahda ilman tuntikausien nukuttamista päivällä niin älä nukuta ollenkaan,luulisi nukahtavan illalla helposti.Ja ehkä päiväunia ei enää tarvita.Ja miten voi pukemisiin ja lähtöihin mennä noin kauan aikaa,jos lapsi kiukettelee niin puet vaan tai kannat ulos/sisälle.Et nyt voi lapsenkaan antaa määräillä koko elämää,ei ihme että on rankkaa.
Sanoiko edellinen kirjoittaja elämäänsä vaikeaksi? Mielestäni hän vain kertoi kuinka heillä käy jos joka itkusta aletaan lohduttelemaan eikä lapsille koskaan hermostuta. Mulla on kaksi täysin eriluontoista lasta. Toinen on pienestä asti syönyt, antanut pukea (kaksi vuotiaasta pukenut itse) ja mennyt omaan sänkyynsä iltasadun jälkeen nukkumaan. Toinen taas koettelee sen kun kerkiää. Jos on pakko olla jossain määräaikaan puetaan väkisin ja mennään. Ne mitä lapsi ehtii riisua sillä aikaa kun puen itseäni otetaan mukaan ja puetaan ulkona kun pakkasella alkaa palella. On siinä jokunen mummo kaupan jonossa katsonut kauhuissaan kun pelkkiin sisäsukkiin verhotut jalkaterät näkyy haalarin lahkeesta. Sama neiti tappelee välillä unta vastaan sekä päivällä että illalla. Välillä olen antanut päivällä periksi josta seurauksena on yliväsyneen lapsen pätkäunet yöllä tai päikkärit kuudelta mikä on meillä pahin mahdollinen aika. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin että suurin kiukku puretaan jonnekin muualle kuin lapseen vaikka tehtäisiinkin selväksi milloin äidin raja on ylitetty.
mutta kyllä kuulostaa vaikealta jos 3 h menee uloslähtöihin sun muihin ja nukuttamiseen 4 h.Jossain mättää..
Sääliksi käy sua!! Oot juuri niitä naisia jotka eivät osaa elää omaa elämäänsä. Itellani on lapsi, ja mies, joita rakastan yli kaiken. Mies auttaa ja hoitaa lastamme kun mulla on tosi paljon menoja duunin puolesta. No kaikki toki tyylillään, mutta ala nyt hyvä ihminen ajattelemaan myös itseesi! Olet varmasti se "maailmanparasäiti" vaikka joskus kelaisit muutakin kun lapsiasi ja huushollias. Ihan tosi, elämä on lyhyt.
Äläkä ota tätä loukkauksena, vaan neuvona, koska lapsesi alkavat vihaamaan sua jos vielä roikut murrosiässä niissä noin kiinni.
Tosiasiassahan voi miettiä kuka pilaa ja kenen elämän.
Tämän pienen lapsen elämä on vasta aluillaan ja nyt tarviaan niitä rakennusaiheita jolla hänestä kasvaa terve aikuinen.
Aikuisen ihmisen elämää ei voi pilata kukaan muu kuin hän itse.