jatkuva ahdistuneisuus ja sairauksien pelko

Samaa on täällä. Sairaalloista sairaudenpelkoa sanotaan hypokondriaksi, muistaakseni. Tarkista vaikka googlella.
Älä kuitenkaan etsi tietoa eri sairauksista ja etsi oireita kehostasi. Jos uskoo sairauteen, alkaa tulkita kehoa ylikorostuneesti. Säryt, muuttuvat olotilat, patit ja jomotukset....ne kuuluvat ihan normaaliin elämään. Mielikuvituksen huomaa helposti teekvän tepposia. Esim. jos tunnustelen silmluomen päältä silmiä vertaillen ja kuvittelen että vasen on suurempi, niin tottavie se alkaa siltä tuntua. Jos kuvittelen saman oikeaa silmää koskien, onkin se yhtäkkiä suurempi.( joo, oli outo esimerkki)Näin aloin tajuta että pelonsekainen uskomus oman kehon outouksiin onkin mielikuvituksen tuotetta. Ja se saa normaalitkin tuntemukset suurenemaan saiaruksiksi.
Eli- älä hätäänny! Kyse on siitä hypokondriasta. Opit varmasti ulos peloistasi ja voit taas nauttia elämästä. Mulla on ärsyrttävä vääränhengityksen ja sydänkohtauksen pelko. Oisko vinkkejä niihin...? Mutta sekin hellittää, kun oon tajunnut pelot turhiksi.

Täällä sama.. omia kokemuksia täällä http://antikristus.vuodatus.net/ ja tosiaan vertaistuki olisi kohdallaan, kun alkaa olla jaksaminen tiukilla..

Tää on usein herkkien, tarkkojen ja täydellisyyden tavoitteluun taipuvaisten sairaus.... ainoa apu, minkä osaan sanoa(itsekin samaa potevana) että
-yritä nukkua ja syödä, jotta jaksat
- älä yritä suorittaa elämää, olet juuri nyt niin kovilla
- muodosta selkeä yksisanainen ohje itsellesi vaikeaa hetkeä varten

Ongi sitä positiivista ajattelua...tosiasiassa sä et ole epäonnistunut ihminen, vaikka ootkin peloissas, oot vain niin herkkä. Mut et liian herkkä tähän maailmaan. Ajatteluharhat on vain käännettävä oikeinpäin. Voimia! Mä tiiä että tää on joskus niin tuskaista.

Täällä myös sairauden peloista kärsivä. Monta vuotta sinnittelin ja yritin taistella pelkoja vastaan. Olin joka oireen kohdalla "varma" että kyse on aina pahimmasta. Lopulta mielenrauhaa eivät kunnolla tuoneet edes lääkärin erilaiset kokeet jotka varmistavat että olen täysin terve. Ainoa ja ehdottoman hyvä apu minulle on ollut terapia ja lääkitys.
Ei kannata yksinään sinnitellä vaan hakea apua!

Samankaltaisia tuntemuksia myös täällä. Olen koko ikäni pelännyt kaikenlaisia sairauksia. Kun olin lapsi, joutuivat vanhempani viemään minut keskussairaalaan terveystarkastukseen, koska olin varma, että minulla on jokin vakava sairaus. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Myöhemmin minut vietiin silmälääkärille, koska olin täysin varma, että silmässäni on jokin kasvain tms. Yläasteella sain migreenikohtauksia, joiden takia kävin lääkärissä. Juuri kun olin lähdössä vastaanotolta, sanoi lääkäri, että ei se todennäköisesti ainakaan aivokasvainta ole kun kerran usempi kohtaus on ollut parin vuoden aikana. Mieleeni jäi kummittelemaan sana "aivokasvain" ja taas joutuivat vanhempani viemään minut keskussairaalaan tutkimuksiin, koska oli aivan hysteerinen pelosta. Mitään ei tietenkään löytynyt. Myöhemmin olen pelännyt mm. kivessyöpää, sepelvaltimotautia (vaarilla on ko. sairaus) ja myös ms-tautia (mummullani on tämä sairaus). Lisäksi olen pelännyt, että hampaani alkavat irtoamaan, koska en ole hammaslääkäripelkoni takia käynyt hetkeen hammaslääkärissä.

Tuntuukin, että minulla on koko ajan jokin sairauden pelko. Oikeastaan tuntuu, että tarkoituksellisesti haen aina jonkin sairauden, jota pelätä. Ikäänkuin siitä olisi tullut tapa elää, vaikka siitä tuleekin päivittäinen ahdistus. Välillä tuntuu paremmalta, mutta heti kun jokin asia alkaa ahdistamaan, palaavat pelot sairauksista.

Kuulostaapa tutulta. Oikeastaan aika helpottavaa, että kaltaisiani "kaikkea pelkääviä" on muitakin. Itse olen ollut lapsesta lähtien samanlainen, olen luulosairastanut mm. imusolmukesyövän useaan kertaan, rintasyövän, melanooman, suusyövän, kaikki mahdolliset sukupuolitaudit (vaikka tämä on jopa mahdotonta, ei auta...kuvittelin saavani niitä mm. yleisistä vessoista, verinäytteen ototsta ym.ym.) lisäksi olen kuvitellut sairastavani ALS:ia, sydänsairauksia ym. ym.
Kuten varmaan tekin, myös minä alitajuisesti tiedän, etten ole sairas. On vaan niin väsyttävää kun ei voi nauttia elämästä nyt kun kaikki on oikeasti hyvin. Mietin jopa joskus, paranisiko elämäni laatu jos todella sairastuisin? Tuntuu, että pelko liittyy enemmän oman elämän hallinnan menettämisen pelkoon kuin itse sairauksien pelkoon.
Lääkäriin en ole koskaan hakeutunut pelkojeni vuoksi, toisaalta tämä johtuu siitä, että pelkään niin paljon, etten uskalla edes mennä lääkäriin.

Mulla samaa kun ylemmällä, tällä hetkellä kainaloon ja rintaan sattuu, epäilen rintasyöpää, tjtn .... Ja mitä kaikkea muuta täs nyt on ollu ja oon vasta 18v...
Masentaa ku luulee olevansa sairas jatkuvasti....
enkä uskalla lääkäriin...

Entäs jos on sairauksia olemassa olevia joissa on hankalat oireet ja on alkanut ahdistamaan ne ja ei koe elämäänsä elämisen arvoiseksi noitten oireiden takia?On myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa koska on puhe ja näköhöiriöitä ja sitten sellaisia kipu ja iho oikeirta jotka ovat sietämättömiä.Aina ei kipulääkkeet auta.Herpeksen kasvojen polttelu on aivan hirveää vetää yleistilankin aika pahaksi välillä.Levinnyt huuliherpes.Molemmat sekä migreeni että herpes yleensä puhkeavat flunssien ja hormoonien vaikutuksesta.Migreenikin on ollut tosi hankala.Olen myös aika herkkä monille lääkkeille MRSA:kin on ollut.Ei jassa enää.

On vaikea herpes ja migreeni ja kokeilu eri hoitoja lievittää mutta allergioita yms.Joten puun ja kuoren välissä.

Mikä avuksi?

ainaahdistunut, vieläkö luet suomi24- keskustelupalstaa?
Miten sinulla nyt menee?

Psykosomaattisia noi juttusi. Rentoudu. Ota känni, miksi pingotat, pilaat elämäsi vaan.

http://matkanihyvaanoloon.blogspot.fi/

http://matkanihyvaanoloon.blogspot.fi/

Laitoin linkin tästä blogista, ja jostain syystä palvelu on väliaikaisesti sulkenut sen epäillen roskapostiksi (jota se ei ole), pahoittelivat tilannetta ja blogi avautuu uudelleen parin päivän sisään :)

Mullaki on samanlaisia oireita, en kyllä pelkää mitään muita sairauksia kun HIV:tä. Kahdesti olen ollut jo hulluuden partaalla kun olen luullut että mulla on se. Välillä oli suussa haavoja, mihin olen purrut, välillä oli kehossa jotain punasia läikkiä, flunssaa oli, kuumettaki oli jossain vaiheessa, niveliä kolottin, tyhmänä menin lukemaan oireista ja sain itselleni hivin, mietin kaiken aikaa sitä, aamuin ja illoin, pitkin päivää. kunnes menin testiin ja se oli negatiivinen. tuo tapahtu jo 2 vuotta sitten. Toinen kerta oli tässä kesällä kun katsoin salkkareiden uusintoja ja sillä yhellä naisella oli HIV, aloin ajattelemaan sitä ja sain taas itselleni sen hivin ja kaikki samat oireet mukamas oli ja niveliä särki, niveliä alko särkemään enemmän mitä enemmän sitä hiviä ajattelin. menin taas testiin ja sekin oli negatiivinen. ja kas kummaa heti loppu oireet ja nivelien kolotus. Se on oikeasti tosi stressaavaa.

En minäkään ollut siis ainoa... mulla lempparisairaus on aivohalvaus, se tulee melkein päivittäin. Myös sydänkohtaus on käsillä ja keuhkosyöpä. MS taudin "sairastin" pari vuotta sitten... (jolloin koen muutenkin luulosairausoireiden alkaneen) Kun en ole vieläkään sairastunut tahi kuollut, niin nyt etsin sairauksia lapsistani ja sehän se vasta raskasta onkin... Sanoin miehelleni etten enää IKINÄ mene lääkäriin ittiäni nolaamaan, mutta silti kaivelee tämä luulosairaus.

Olen sairastanut sairaudenpelkoa liki koko elämäni. Nyt olen 36 v ja edelleen se piru muistuttaa välillä itsestään. Kaikki alkoi pahenemaan kun sain lapsen 25 vuotiaana. Sairastuin masennukseen ja oireilin fyysisesti. Tietysti oma näkemykseni fyysisiin oireisiin oli joku elimellinen sairaus esim. MS, ALS Ja kaikki syövät mitä maalimasta löytyy. Kärvistelin eteenpäin mielialalääkityksen ja vahvojenkin rauhoittavien kanssa,koska lääkärit eivät uskoneet elimelliseen syyhyn. Olin jo lopulta niin väsynyt olotilaani että mielenterveystoimiston sairaanhoitaja kirjoitti yleislääkärille jossa kehoitti antamaan lähetteen mangneettikuvaan tai muuten pimahdan lopullisesti. Kuvaukseen pääsin ja siitä alkoi toipuminen koska mitään päästä ei löytynyt mikä olisi ne kaikki fyysisetoireet aiheuttanut. Suuri pelkoni aiheutti kaikki oireet joskin tuki-ja liikuntaelin ongelmat aiheuttivat osan puutumisista.Edelleen kärsin ajoittain erinäisitä oireista ja peloista mutta täytyy sanoa et käännekohta tapahtui kun pääsin ja uskalsin mennä kuvaukseen en enään mieti pahinta sillä saralla ja pystyn myötämään et oireiluuni syy löytyy mielestäni. Tämänkin kanssa oppii elämään vaikka osa elämästä on ollut todella vaikeaa.

Mulla tuli joskus 15-vuotiaana ensimmäinen paniikkikohtaus. Siis sellainen yhtäkkinen lamauttava kauhu ja kuolemanpelko. En silloin tiennyt mistä on kyse ja etsin tietysti netistä oireisiin sopivaa tautia ja aivohalvaushan sielä tuli.
Siitä alkoi mulla sairauksien pelko.

Kaikenlaista olen pelännyt sairastavani ja oikeastihan olen täysin terve eikä koskaan ole ollut mitään sairauksia.

Välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Tällä hetkellä mulla on melko stressaava elämänvaihe menossa ja suurimpina huolina siis aivohalvaus ja sydänkohtaus.
En tiedä mistä johtuu (jotain paniikkihäiriön tapaista kai), mutta joskus esim. kaupassa tai muuten vaan ihmisten ilmoilla tulee sellainen olo, että on jotenkin sumussa. En oikein hahmota kunnolla mitä tapahtuu, enkä kuule ihmisiä. Ja siitä mulle tulee aivan hirveä paniikki aina, kun kuvittelen että nyt tulee aivohalvaus.
Samoin usein havahdun tarkkailemaan itseäni, huomaan esim. etten hengitä. Tai että hengitys ei tule automaattisesti vaan mun pitäis itse pitää sitä yllä ja silloin rupean aina haukkomaan paniikissa happea.
Samoin usein rupean kuuntelemaan, etten kuule/tunne omaa sydämensykettäni. Sitten paniikissa etsin pulssia ranteesta ja joskus ei tunnu mitään.

Siis ihan älyttömiä... Ja sit tietysti valtava pattien pelko, joskus ihan neuroottisena tutkin ihoania. Tai jos on vaikka suussa joku läikkä (oon purenu poskeen tms.) niin sehän on ihan selvä suusyöpä heti.

Sairauksiinhan liittyy vahvasti kuolemanpelko. Mua ahdistaa hirveesti kun aattelen, että ihan mikä hetki vaan voi puhjeta joku vakava sairaus ja sitten on kaks kuukautta elinaikaa.. että mitä tässä ees suunnittelemaan elämäänsä, kun mitä vaan voi tapahtua milloin vaan...

Minä olen lapsena joutunut pelotelluksi äidin taholta. Hän pelkäsi sairauksia, kaikki oireet olivat syöpää. Kysyin häneltä, voiko lapsetkin sairastua syöpään ja hän vastasi tomerasti että "Kyllä voi!". Ja kertoi jostain lukeneensa että jollain lapsella oli ollut sydän väärällä puolella eli oikealla ja kysyi sitten minulta että olenko kokeillut onko minulla sydän oikealla paikallaan. Kertoi myös pelkäävänsä että minulla on reikä sydämessä, mutta kohdutteli että kyllä ne varmaan neuvolassa olisivat sen huomanneet. Äiti epäili minulla sitä ja tätä mutta eipä vienyt koskaan lääkäriin kun ei uskaltanut.
Pelkäsin lähes koko lapsuuteni että kuolen nukkuessani, tärisin aina holtittomasti nukkumaan mennessä ja opin itsekseni ruokoilemaan etten kuolisi yöllä. Muistelen että nuo tärinäkohtaukset alkoivat kolmen vanhana ja jatkuivat murrosikään saakka.
Sitten päätin että jos jotain oireita jostain tunnen, menen lääkäriin. Sairastuin sitten erääseen suvussa kulkevaan pikku juttuun ja minua tutkittiin sairaalassa ihan vain poliklinikalla. Äiti tietysti oli hysteerinen, että älä vain jää osastolle jos sitä ehdottavat, ihan kamalaa.

Opiskelin sitten ihan tarkoituksella hoitoalalle, että minua ei peloteltaisi turhaa, tietäisin asioista enemmän ja oppisin lisää. No tietonihan teilattiin kotona ihan täysin, syöpää syöpää, kaikki voi olla kuitenkin syöpää.

Minut suisti pelon kierteeseen eräs laborantti, joka huudahti verikoevastauksiani kertoessaan että "Herranjumala, mikä sinulla on, en ole tollaisia lukemia nähnyt nuorella ihmisellä, sinuna menisin nyt kiireesti lääkäriin!!"
Lääkärin mukaan poikkeava verikoetulos saattoi olla seurausta käyttämistäni lääkkeistä (jatkuvat ab-kuurit ja särkylääkkeet) tai sitten ei ja passitti minut tutkimuksiin; luuydinnäytteitä, verikokeita jne.
Mutta en ole mennyt tutkimuksiin koska se laukaisi minussa hysteerisen pelon joka hallitsee yhä edelleenkin. Vältän ab-kuureja itsehoidolla ja särkyynkään en käytä mitään. Hengissä ollaan ja hyvin voidaan, nyt on mennyt jo 15 vuotta.

Mutta tuo pelko nostaa päätään aina kun joudun/pääsen pätkätyöhön. Pelkään että sisältääkö tuo pätkäpestin saaminen terveystarkastuksen, joudunko verikokeisiin ja taas joku huudahtaa "Herraaaanjumala sentään!!" ja saan lähetteen johonkin kallonporaukseen, luuydinkokeisiin, veritiputukseen, eristyshuoneeseen, kantasoluhoitoon jne.

Minulla on sama ongelma... Aina pelkään että minulla on jokin siaraus jos huomaan jotain eriä kehossani. Muutana viikko sitten en saanut kunnolla unta, koska olin aina paniikissa ja podin stressiä. Yli reagoin asioita harvinaisen paljon :/ Esim. Tänäänkin kun huomasin oudon ruven näköisen jutun sormessa (luultavammin känsä tai joku) Niin luulen, että se on jotain vakavaa. Pitää vain oppia, että patit,kuhmut yms. On ihan normaalia ja se kuuluu jokikisen ihmisen elämään :) Ja jos jotakin sairastaisi niin kyllä muut ihmiset sen huomaisi kuten ystävät jne. Tv: 14 poika

Pelkään jatkuvati tukehtumista, sokeutumista, pysyvää vammautumista, halvaantumista, mutta en varsinaisesti sairauksia paitsi tietysti jotain alzheimeria ym mutta olen nuori niin ei vielä niin ajankohtainen pelko mutta pointtina kuitenkin.

Täälläkin jatkuvaa kaiken (terveyteen liittyvän) pelkäämistä, aivan kamalaa... :( Miten olette saaneet oloanne helpommaksi tai jopa päässeet tästä kaikesta pelkäilystä eroon?

Mä oon 12v tyttö ja oon pienestä saakka pelänny kaikkee :( mä pelkään enimmäksee aivokasvainta ja syöpiä ku mun päätä särkee usein. Melkei joka pv

Auttaakkaas mua tai sanokaa nyt helvetti jotain😂

Alotin tyhmänä röökinpolton 18v iässä ja alkoholi vklp kaveriseurat alko maistuun. Nyt olen tähän asti vuoden polttanut. Noin 3vk sitten päätin, että niksatuotteet siihen ja piste. Koko mun ajan on ollut sairauden pelkoo jostain. Aina kun ilmestyy, joku särky johonkin aattelen et nyt kuollaan syöpä tuli ja se on siinä. Mulla oli viime kesänä pari lääkärintarkastusta, koska pelkäsin et minulla on jotain. Hammaslääkärin vuositarkastuksessakin sanottiin, että kaikki on hyvin ja ei mitään.

Nyt sitten tämän 3vk aikana on alkanu ilmestymään muutama afta ja kieli on kipeä oikealta takaa. Tosin nekin voi johtua huonosta hampaiden pesusta (oma vika) ja purin myös kieleeni vahingossa. (ASIAAN) nyt pelkään hysteerisenä taas muutaman aftan takia ja kielikivun takia suu/kielisyöpää ihan helvetisti, menin netistä heti lukemaan ja siellä heti mainittiin syövästä ja siitä lähtien olen sitä alkanut pelkää. Vanhemmat, ystävät kaikki sanoo ”turha huoli ei sulla mitään ole” Hammaspesu ja hygenia kuntoon niin kaikki on taas mallillaan.

Sanokaas mietteitänne

Kamalalle kuulostaa! Apua on saatavilla. Keskusteluapua vaikka chatissa. Mielenterveysseuralla on ainakin.
Myös www.mielenterveystalo.fi ja ahdistuksen omahoito voi auttaa. Ahdistuksen auttamisesta itse eilen just kertoi telkkarissa vertaistukija. Käytti Mielenterveystaloa siihen, Itse kävin vasta katsomassa. Näytti ihan hyvälle, mutten vielä testannut.

Tämä kaikki on median ja netin syytä. Niissä on niin paljon oirekuvauksia ja kauhukertomuksia. Ennen nettiä 70-luvulla seurustelin lääketieteen opiskelijan kanssa, joka oli varsin normaali. Hän kertoi , että lääketieteen ja sairaanhoidon opiskelijat pelkäsivät juuri niitä sairauksia, jota erikoisalaa he kulloinkin opiskelivat; sisätauteja, kirurgiaa, silmätautja, jne. Heillä oli juuri niiitä oireita ja löydöksiä, jotka liittyivät kulloiseenkin tautiin.

Toiset ovat herkempiä kuin toiset, mutta onneksi tauti iskee vain harvoin nuoriin ja terveisiin. Ei pidä mennä nettiin jos on vähänkin taipuvainen paniikkiin. Jäitä hattuun, samalla syvä hengenveto rauhoittaa. Ja seuraavana päivänä onkin jo helpompaa.: )

Oon 12 v ja pelkään sydän kohtausta on ollu rinta käsi kaula selkä sormi ranne pää kipuja mutta kaikki on tullu eri aikoihin auttakaa mua mä pelkään voiko näin nuori saada sydön kohtauksen huom oiteita on ollu noin 2 viikon ajan välillä ei ollenkaan välillä jatkuvasti

Moikka olen 18vuotias uros joka on nytten kärsinyt ”ahdistuneisuus häiriöstä” ja ”sairauspelosta” sydämmeen liittyen.
Kaikki alkoi siitä kunnes päätin että noh minä haluan nytten kokeilla kannabista sitten kokeilin sitä ”ei ollu ensimmäinen kerta” ehkä joku viides tai kuudes.
Sitten sydämmeni syke sohvalla istuessa meni yhtäkkiä 150 JA MENIN IHAN SHOKKIIN (Vaikka se on normaalia ja toi syke ei edes ole korkea noin nuorelle)
Yritin rauhoittaa itteäni ja nainen yritti rauhoittaa minua kun olin aivan kamalassa paniikissa ei vaan onnistunut millään.
No mähän sitten päätin soittaa ambulanssin koska miksi ei.
Ambulanssi saapu paikalle otti sydänfilmin, verikokeet suoraan siinä ”kaikki kunnossa mene vain kotiin rauhottumaan katsomaan leffaa ja muuta”
Päivän kuluttua herään normaali olo. Päätän juoda energia juoman (en uskalla edes juoda niitä enää)
JA SITTEN ALKAA oireet koska olin kumminki vieläkin hieman shokissa koska se oli huono kokemus..
OIREET:

-rytmihäiriö tuntemukset ja joka kerta ku niitä tuli niin säikähdin LUJAA joka sitten tottakai pahensi sitä

-paineen tunnetta rinnassa

-jäätävä jatkuva ahdistus ja kehon tarkkailu mikä lisäsi niitä oireita

- Unettomuus

- noussut syke aina sillontällön

-mahan ääniä

-ripulia

-Epätodellinen tunne

-öisin juuri kuin nukahtamassa niin säpsähtelyä ja välillä herätessä

-hyperventilointia

-paineen tunnetta rinnassa, päässä ja välillä jopa korvissa
Noh tiesinhän että vakava oire se ei ole mutta silti kävin lääkärissä tän 5viikon aikana 4kertaa

Eka päivystäjä ei edes kattonu multa mitään mutta sai sanoillansa oloani helpotettua loppujen lopuks joka kerta kun lääkärissä kävin nii sen jälkeen oli loppu päivän täysin normaali mutta vähän tyhmä fiilis.

Kunnes mulla tuli taas niitä tuntemuksia ja olin silleen että ”NYT OLI IHAN VARMASTI ERILAINEN TUNNE”

Ja tykkäsin mennä internettiin lukemaan sydänkohtauksen oireita JA KADUIN päätöstäni SUPER paljon koska sehän vaan pahensi todella paljon minun stressiäni. Noh päätin sitten että en katso enää mitään ja luen vaan ihmisten kokemuksia ahdistuksesta ONNEKSI koska tämä helpottaa.

Sitten yksi aamuyö heräsin siihen että sydän hakkasi (eka päivystäjä sanoikin vielä että voin herätä siihen että sydän hakkaa ja hikoilen ja se sano että se johtuu kannabiksesta ja kestää pari päivää.

Anyway… heräsin sydän hakkas menin paniikkiin ja aloin hyperventiloimaan tuntemaan oireita sunmuuta.
Uudestaan soittoo lääkärille ja se luuli että mulla on jotakin vakavaa ja lähetti mut päivystykseen ja se siis pahensi minun oloani vielä enemmän. Kävin KAIKKI OK yllätya yllätys.
Antoi psykiatriselle sairaanhoitajalle ajan… odotin…
Kävin koululääkärillä ja hän kuunteli sydäntäni katto verenpaineet kaikki ok muttq sanoi että käy labrassa.
Kävin labrassa EKG:ssä missä mun rintakarvoihin piti sheivata söpöt reijät.. sekä verikokeissa.
Päivän kuluttua olen psykiatri sh:lla hän JOPA ihmettelee että mulla on veri niin hyvässä kunnossa vaikka nuuskaan ja stressaan ja ahdistun paljon. Siellä minä istun virne naamalla kaks karvareikäö rinnassa.
Selitin kaikki huoleni hänelle epäilee Adhd:ta, Ahdistuneisuushäiriötä sekä lievää masennusta..
Ihmettelen .
Masennusta ei mulla oikein ole tietääkseni
ollut ja olen aina ollut ahdistunut ihminen mutta en ole sen antanut haitata minua mutta nykyään ne vaan tulee välillä ilman syytä ne ahdistus kohtaukset.
Ja vieläkin pelkään näitä oireita ihan kakat housuissa vaikka mulle nyt olisi jo käynyt jotain, jos jtn olisi alunperin edes ollut mutta olo on onneksi parantunut aika paljo jos vertaa siihen alkuun.

Mulla on ihan sama ongelma, olen 11v poika mutta olen pelännyt imusolmukesyöpä, rintasyöpää, sydänkohtausta, leukamiaa, lymfoomaa ja munasarjasyöpää ja vaikka tiedän että nämä kaikki eivät ole edes mahdollisia olen pelännyt niitä silti. Saan lähes joka iltana paniikkikohtauksia. Olen keksinyt jopa muutamia omia tauteja ja sairauksia.

Mullaki on pelko sydämestä rintaan ja käteen sattuu