Päätoiminen työskentely tuetun omaehtoisen opiskelun aikana

Mä joku päivä töitä

Tervehdys ja kysymys teille:

Olen käyttänyt hyväkseni mainiota omaehtoisen opiskelun työttömyystuella mahdollistavaa uudistusta.

Aloitin noin vuosi (loppukevät/kesä 2010) sitten erään 60 op kestävän ammatillisen erikoistumiskoulutuksen työkkärin kanssa yhteisesti sovittuna, koulutukseen haku sisältyi työllistymisohjelmaani.

Homma eteni sovitusti kunnes työllistyin päätoimisesti parin kuukauden omaehtoisen opiskelun jälkeen ja tein töitä tasan 10 kk:n ajan vaativassa tehtävässä (itse asiassa juuri tuota amm. erik. koulutusta vastaavassa tehtävässä) hyvällä palkalla. Ei ollut varaa kieltäytyä eikä halujakaan.

Ilmoitin työskentelyn alkamisesta työkkäriin ja raportoin heille opiskelun etenemisestä, koska työni ohessa pystyin edistämään opintojani jonkun verran ja suorittamaan koulutukseen kuuluvan käytännön harjoittelun palkkatyötä tehdessäni. Virallisesti suoritettuja opintopisteitä on nyt 15 ja toiset n. 15 tulee, kun teen harjoittelustani raportin.

Vaan.

Nyt töitten loputtua virkailija tuumii, että sopimukseni tuetuista opinnoista on päättynyt toukokuun lopussa alkuperäisen sopimuksen mukaisesti, koska en ole ilmoittanut työkkärille opintojen keskeytymisestä. Joten tuettuun omaehtoisiin opintoihin varattu aika (12 kk eli 60 op / (5op/kk) ) on hänen mukaansa kulunut loppuun, vaikka en ole saanut työttömyyspvärahaa tai ylläpitokorvausta muuten kuin tuon kahden kk:n ajalta kesällä 2010.

Ja tämän vuoksi tilanteeni täytyy käsitellä työkkärin tämän tyyppisiä asioita ratkovassa työryhmässä, joka onneksi kokoontuu viim. parin viikon päästä.

Onko teidän tiedossanne tässä vaiheessa muotoutunutta käytäntöä tämän kaltaisissa kysymyksissä, eli onko virkailijalla perustetta väittää, että työttömyysturvalla tuetun omaehtoisen opiskelun kesto kuluu pois sillä ajalla, kun olen 100% töissä enkä ota vastaan mitään työttömyystukia?

Oman terveen järkeni (?) mukaan työkkärille ei kuulu millään tapaa se, millä tavalla töitä tehdessäni vapaa-aikani vietän, vaan heille tulisi riittää, että kahden tuetun kuukauden vastineeksi minulla on esittää heille 15 op suoritettuja opintoja. Opiskelujen keskeyttäminen työskentelyn ajaksi olisi ollut todella idioottimaista, koska nyt sain koulutukseeni kuuluvan käytännön harjoittelun ohjatusti ja virallisesti suoritettua palkkatyössäni.

Tiedän että kysymykseni on varsin spesifi mutta voisitte yrittää vastata siihen yleisluonteisella tasolla.

Kiitos jo etukäteen.

7

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä joku päivä töitä

      Jatkan vielä, kun sain käsiini Työ- ja elinkeinoministeriön dokumentin TEM/427/03.01.05/2011

      "Ohje työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta työttömyystuella"

      josta lainaus sivulta10:

      "Myöskään opintojen enimmäiskestoa ei ole rajoitettu. Työnhakija voi kuitenkin saada työttömyysetuutta omaehtoisten opintojen ajalta enintään 24 kuukautta kutakin työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovittua opintokokonaisuutta kohden."

      Eli:

      a) opintojen enimmäiskestoa ei ole rajoitettu
      b) työttömyysETUUTTA voi saada kuitenkin enintään 24 kk sovittua opintokonaisuutta kohden

      jatkuu s. 10:

      "Työttömyyspäivärahan 500 päivän enimmäisaika kuluu myös opiskelun aikana. Opintojen loma-ajat katsotaan opiskeluajaksi ja myös ne sisältyvät mainittuun 24 kuukauden enimmäisaikaan."

      Eli jos 24 kuukauden enimmäisaikaan tulkitaan sisältyvän myös ei-työllisyystuella-tuettu, itsekustannettu opiskelu, tällöin työttömyyspäivärahan enimmäisajan tulisi kulua samaan aikaan. Tämän virallisen ohjeen mukaan.

      Minun kohdallani tämä tarkoittaisi, että 10 kuukauden työssäolostani rangaistaisiin vähentämällä 200 päivää työttömyyspäivärahaoikeudestani.

      Edellä sanotusta johtuu yksiselitteisesti, ettei 24 kuukauden enimmäisaikaan voi ohjeen ja lain sisältöä katsoen tulkita sisältyvän ainakaan itsekustannettua opiskeluaikaa. Vaan ainoastaan työttömyystuella tuettua opiskeluaikaa.

      Johon työttömyystuella tuettuun opiskeluaikaan voitaisiin soveltaa laissa ja ohjeessa määriteltyjä etenemisvaatimuksia. Korkeakouluopintojen osalta 5,5 op / opintokuukausi.


      Summa summarum: Voisitteko hyvät työkkärin asiantuntijat pyytää ministeriöstä yksiselitteistä tulkintaa tähän lainkohtaan? Olen ollut asiasta yhteydessä myös koulutusneuvontaa antavaan palvelupuhelimeenne ja todettiin virkailijan kanssa yhdessä, ettei tässä ole vielä asian uutuuden vuoksi vakiintunutta käytäntöä.

      Selventämällä asian nyt säästyttäisiin varmastikin usealta oikeusjutulta, jossa kuitenkin jäisitte jossain vaiheessa häviölle. Koska laissa ja ohjeessa ON nyt epäselvyyttä.

    • Valita lain tulkinna

      Samaa asiaa pohdiskellaan viestiketjussa: Omaehtoisen opiskelun keskeytys http://keskustelu.suomi24.fi/node/9793985

      Työkkäri tulkitsee lakia "Laki julkisesta työvoimapalvelusta 30.12.2002/1295" http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021295. Lain yhdeksäs luku ja 5§ määrittelee tuetun 24 kk ajan epäselvästi. Työkkäri tulkitsee 24 kk tarkoittavan aloituksesta eteenpäin 24 kuukautta riippumatta siitä ollaanko välillä töissä vai ei. Eli saatiinko opiskeluun työttömyysetuutta tai ei. Laissa puhutaan kuitenkin työttömyysetuudella tuetusta 24 kk. Koska työssä ollessa opiskelua ei tueta työttömyysetuudella, niin voisi kuvitella tukikuukausien jatkuvan työn jälkeen siitä mihin viimeksi jäätiin.

      TE-keskus on toimntatavoilleen uskollisena tulkinnut lakia holhoavammin vastoin lain tarkoitusta joka kerrotaan lain alussa.

      Lain tarkoitus Julkisella työvoimapalvelulla edistetään työmarkkinoiden toimivuutta tämän lain mukaisesti.

      Laki kohta on uusi eikä vielä toimiva. Haetaan toimivia tulkintoja. Kun lakia on tulkittu kerran noin niin te-keskus on ottanut tulkinnan käytännöksi. Tulkinta jatkuu niin kauan kunnes joku tekee valituksen lain väärästä tulkinnasta. Mahdollisesti lakiin saadaan myös täsmennyksiä.

    • Kiusaa tää vaan on

      Kun mennään työttömyysturvalla koulutukseen, niin sitten ollaan hampaat irvessä koulutuksessa - eikä mennä töihin ennen kuin koulutus on päättynynyt. Mutta päätoimisille opiskelijoille työnteko on sallittua opintojen aikana eikä opintolainaa peritä takaisin.

    • tyokkari

      Hei!
      Kiitos kysymyksestäsi.

      Milloin tahansa tuetun omaehtoisen opiskelun aikana voi tehdä työtä. Jos työnhakija menee omaehtoisen työttömyysetuudella tuetun opiskelun aikana kokoaikatyöhön yli kahden viikon ajaksi, hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

      Työttömyysetuudella tuetut työnhakijan omaehtoiset opinnot voi pakottavasta syystä, esimerkiksi terveydellisistä syistä tai työhön menon takia, tilapäisesti keskeyttää. 24 kuukauden enimmäisaika ei kulu TE-toimiston hyväksymän keskeytyksen aikana. Opintojen tilapäinen keskeytys on tarkoitettu käytettäväksi muun kuin hyvin lyhytkestoisen keskeytyksen kohdalla.

      TE-toimisto tekee ratkaisun siitä, hyväksytäänkö opintojen tilapäinen keskeytys. Sellaisen keskeytyksen aikana, jota TE-toimisto ei ole hyväksynyt, on työnhakijan muun muassa edettävä opinnoissaan.

      Terveisin Teppo työkkäristä

    • Mä joku päivä töitä

      Kiitoksia reagoinnista Teppo T, tämä vastaushan toki oli minulle jo pääosiltaan tuttu.

      Kävin tänään uudestaan työkkärissä ja sain runsaasti ymmärrystä osakseni virkailijalta, mutta työryhmän päätös tulee vasta tovin kuluttua. Kiusaamisesta ei tietoakaan. Ilmoitin pohtivani päätöksestä valittamista, vaikka saisinkin pidennystä käytettävissä olevaan, työttömyysetuudella tuettuun (tai ei-tuettuun ???) opiskeluaikaani. Jotta saataisiin pykälää ylemmän portaan tulkinta asiaan. Ja koska asia koskee minua jatkossakin, ei pelkästään tämän nyt käsillä olevan koulutuksen osalta.

      Sangen hyvässä yhteisymmärryksessä virkailijan kanssa oltiin ja leposyke laski. Katsotaan mitä tapahtuu päätöksen tullessa.

      Ilmoittelen tännekin, toivossa että siitä tiedosta olisi jollekulle hyötyä.

    • Mä joku päivä töitä

      Ilmoitan siis, että työvoimatoimisto hyväksyi toimintani ja katsoi opinnot keskeytyneeksi päätoimisen työskentelyni ajaksi.

      Keskustelussa virkailijan kanssa todettiin, ettei päätoiminen työntekijä voi olla yhtäaikaisesti päätoiminen opiskelija, joten opiskeluni katsottiin sillä perusteella takautuvasti ja virallisesti keskeytyneiksi työskentelyperiodini ajaksi.

      Ja sivutoiminen opiskeluni omalla kustannuksellani oli ihan ok.

      24 kk:n tukiaika ei siis nyt kulunut omakustanteisen, sivutoimisen opiskeluni aikana ja opintojen jatko on ok, määritelty vaadittavan tahdin mukaiseksi.

      Olen hyvin hyvin tyytyväinen tvmtston toimintaan.

    • Valita lain tulkinna

      Hyvä ja järkevä päätös tapahtumalle. Samansuuntaisia viestejä itse kuulin kysellessäni vastaavien opiskelujen perään. Te-keskusta ei kiinnosta mitä ihmiset töissä tekevät. Päätoimisuudet pitävät paikkansa. Päätoiminen opiskelu vain harvoin onnistuu päätoimisen työn ohessa.

      Kuvioissa ongelmia aiheuttaa mm. maksajan työttömyyskassa tai kela ja lausunnon antajan te-keskuksen välinen toiminta. Maksajat peräävät innokkaasti lausuntoja maksamisen takeeksi. Lakiahan sielläkin pyritään tulkitsemaan ja noudattamaan.


      Tämäkin kuvio menee kait siten että ensin säädetään laki tai lakia päivitetään. Laki löytyy Finlexistä

      Tämän jälkeen ministeriö laatii ohjeet lain noudattamiseksi. Eli tulkitsee lakia. Ohjeet löytyvät myös finleksistä kohdasta Viranomaisten määräyskokoelmat: Työ- ja elinkeinoministeriö 17.02.2011 TEM/427/03.01.05/2011
      Ohje työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta työttömyysetuudella

      http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/37123

      Te-keskuksen virkailijat eivät tulkitse lakia enää vaan tulkitsee omia te-keskus ohjeitaan lukevat omia ohjeitaan.

      Ohjeista löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista.

      Kuvio on kuin ohjelma joka tulee aina markkinoille raakileena ja korjaantuu aikaa myöten päivityksillä. Mm valitusten kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2709
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2607
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      64
      2349
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      195
      1829
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe