Kehumiset...???

Olen harrastanut öljyvärimaalausta reilut 20 vuotta ja kun olen näyttänyt valokuvia tauluistani jossain yhteyksissä, kun on ollut ihmisiä kokoontuneena, niin siinä tilanteessa ovat kehuneet tauluja ja jollekin olen saanut jopa myytyyä taulun.
Siinä tilanteessa ovat kehuneet, että sitten jälkeenpäin tulevat ja tilaavat lisää tauluja, mutta siihenpä se on sitten jäänyt.
Ei ole mitään kuulunut jälkeenpäin ja tuskin kuuluukaan.

Sekin tuntuu vähän erikoiselta, että muutama sukulainen on kysellyt, että maalaanko vieltä tauluja, mutta ei suoraan minulta, vaan sukulaiseltani.
Tuntuu vaan hassulta, että ei voi tulla suoraan kysymään asiaa, vaan kiertoteitse.
Nykyään maalaaminen on jäänyt vähemmälle, kun lasitöiden tekeminen alkoi myöskin kiinnostamaan ja ajattelin keskittyä nyt enemmän lasitöihin.
Lasitöiden tekijöitä on kuitenkin vähemmän, kuin taitelijoita.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No se kehuminen on sellaista sosiaalista esittämistä, ollaan hirveän kiinnostuneita porukassa ja ylistetään. Tottakai hyviä töitä pitääkin kehua! Mutta monella jää ne taulut tilaamatta. Puheet on usein vain puheita.
Sukulaiset on silleen hieman vaikea alue, että esittäminen on sukulaisten kesken aikalailla pääroolissa, kun ollaan isolla porukalla koolla, höpötellään monta asiaa hieman 'yli'. Halutaan tehdä vaikutus tms. Taiteiljiaparka sitten on ikään kuin hyväksikäytettävä välikäsi karrikoiden sanottuna.
Itselläni eräs täti oli 'tilaamassa taulua' jotain 7 vuotta. Aina samat höpinät kun nähtiin. Ilmaisin lopulta ykskantaan että en tee tilaustöitä enää. Loppui puheet siihen. Tietenkin saatan tehdä tilaustöitä, mutta en sukulaisille...

Ja miksi ei kysytä suoraan, monessako suomalaisessa suvussa tullaan puhumaan suoraan mistään? Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu takarivissä lymyäminen ja suusta-suuhun sanan kierrättäminen.

Jos mitenkään mahdollista, yritä myydä muillekin kuin sukulaisille. Suvun ulkopuoliset kiinnostuneet ovat varmasti kiinnostuneita aidosti.

Äänestä

Mielestäni nuo sukulaiset on tällaiselle työkseen tekevälle artistille melkoinen rasite...varsinkin jos niitä on vielä paljon. Hehän olettavat ja härskeimmät niistä jopa suoraan sanovat että "ethän sinä minulta tietenkään samaa hintaa ota kuin muilta".
Tuollaiset 'sukulaiset' ärsyttäviä! Kaiken lisäksi ennen sitä kehuvat töitäni maasta taivaaseen ja ovat muka niistä niin haltioissaan.
Onneksi sukulaisissani on myös samallaisia eri alan 'yrittäjiä' ja he yleensä ymmärtävät mistä on kysymys. Ei ole pitkäkään aika kun yksi sellainen puuttui meidän ns. "kaupan käyntiin" ja sanoi että:
"tuollainenhan on melkoinen loukkaus taiteilijalle, sillä se ikäänkuin nollaa kaikki kehut joita teette tauluista ennen kaupan käyntiä" Lisäsi vielä että "sukulaiset ovat yleensä pahimpiä almun anojia".
Voi kuinka olinkaan onnellinen noista sanoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruuben Lasisilmä kirjoitti:

Olen harrastanut öljyvärimaalausta reilut 20 vuotta ja kun olen näyttänyt valokuvia tauluistani jossain yhteyksissä, kun on ollut ihmisiä kokoontuneena, niin siinä tilanteessa ovat kehuneet tauluja ja jollekin olen saanut jopa myytyyä taulun.
Siinä tilanteessa ovat kehuneet, että sitten jälkeenpäin tulevat ja tilaavat lisää tauluja, mutta siihenpä se on sitten jäänyt.
Ei ole mitään kuulunut jälkeenpäin ja tuskin kuuluukaan.

Sekin tuntuu vähän erikoiselta, että muutama sukulainen on kysellyt, että maalaanko vieltä tauluja, mutta ei suoraan minulta, vaan sukulaiseltani.
Tuntuu vaan hassulta, että ei voi tulla suoraan kysymään asiaa, vaan kiertoteitse.
Nykyään maalaaminen on jäänyt vähemmälle, kun lasitöiden tekeminen alkoi myöskin kiinnostamaan ja ajattelin keskittyä nyt enemmän lasitöihin.
Lasitöiden tekijöitä on kuitenkin vähemmän, kuin taitelijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu