Juuri kertoivat YLE;n uutisissa kotimaisten mansikoiden kypsymisestä. Aijai, muistuu mieleen lapsuus jolloin mansikoita kerättiin luonnosta. Heinän korteen ne laitettiin ja siitä kuppiin jossa oli maitoa. Päälle vielä ripaus sokeria.
Oliko se sitä mansikka maitoa. Oliko ?
m.v.
Oliko se sitä mansikka maitoa. Oliko ?
m.v.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No sitähän se oli, ahomansikoista. Toki kotimaiset puutarhamansikatkin ovat parempia kuin vastaavat ulkomaiset, mutta ei ahomansikkaa voita mikään!
Kävin torilla ostin litran mansikoita ja puoli litraa kermaa,sainpa kunnon evästä ilta palaksi sokeria reilusti.Hyvin nukutti.Ajattelin eikö mikään tepsi minun laihuuteeni, aion kesällä kokeilla ,jos 5-8kg saisin kerman ansiosta kiloja. Luulevat minun olevan niin saita ,etten raski syödä,kun ei ihmiset ymmärrä,ainoastaan "avomieheni".
Onni yksillä, kesä kaikilla! Minä en voi edes ajatellakkaan sokeria ja kermaa.. Lihon jo pelkästä ajatuksesta. Onneksi niitä mansikoita saan omasta pellosta niin paljon, kun sielu sietää. Ja sehän kesässä onkin parasta, tuoreet marjat, ja vihannekset! Ja painokin putoaa aina muutaman kilon kesäisin, että pääsee sen taas talven aikana lihomaan takaisin.
Lähes kaikista suomalaisista marjoista on VTT:n tutkimusten mukaan hyötyä korkeaan verenpaineeseen.
Tummat marjat, kuten mustikka ja mustaherukka näyttävät tutkimusten mukaan jopa ehkäisevän diabetesta.
Mustikka näyttää lisäksi ehkäisevän tulehduksia ja vadelma, mansikka ja lakka puolestaan korjaavan kolesteroliarvoja.
Terveyshyötyjä voi näkyä jo lyhyessä ajassa, jos marja-annokset ovat riittävän suuria. Tutkimuksessa marjoja syötiin 300 grammaa päivässä kahden kuukauden ajan.
Heta sai minutkin ostamaan kotimaisia mansikoita ja uutta perunaa. Siellä ne kiehuu nyt, meinaan kuolla nälkään, kun 7 aamulla söin 1 voileivän:D
Kaikenlaisia asioita on ollut hoidettava tänään, vasta tulin kotiin, ja jälkkäriksi vetelen mansikoita ja tilkan kermaa.
OLis jo kypsiä perunat!