Useilla lapsettomuudesta kärsivillä näyttää olevan koira lapsen korvikkeena.
Harvemmin kissa.
Koira lapsenkorvikkeena
7
71
Vastaukset
- on kissojakin usein
Joillakin molemmat, joillakin ei kumpaakaan. Onneksi on olemassa nämä 2 ihanaa eläinlajia ihmisten lohduttajina. Minulla on nyt 1 ihmisrakas koira ja toivottavasti joskus puoliso ja lapsia
- Typerä vertaus
Kuvitteletko ihan oikeasti, että jokainen lapseton kärsii lapsettomuudesta?
Eikö ole mieleesi tullut, että kaikki eivät TARKOITUKSELLA TEE jälkikasvua. Ihan vapaasta tahdostaan, koska haluavat panostaa muuhun elämään.
Koira on silloin heille paljon ENEMMÄN kuin lapsi. Kun lasta EI HALUTA, ei myöskään voida ottaa koiraa lapsen korvikkeeksi. Ymmärrätkö? Sellainen on koiran vähättelyä. - Lapsi+koira
Millä tavalla sinä perustelet, että koira korvaa lapsen?
- Korvike x 2
Minulle koira on jollakin tapaa lapsen korvike. Pitkälti siitä syystä, että oma ainokaiseni kuoli jo murrosikäisenä. Reilun vuoden säälissä piehtaroimisen jälkeen päätin ottaa ensimmäisen kerran elämässäni koiran. Ja se oli hyvä päätös se. Koira siitä päätöksestä saattoi jossain määrin kärsiä, koska se sai ehkä liian paljon huomiota osakseen. Minun sielun se päätös kuitenkin pelasti kun löysin uuden harrasteen, joka vei huomiota pois siitä surusta. Nyt on piskejä kaksi ja ukko taas tiukasti mukana elämässä.
- ntyxfy
On julmaa ottaa koira lapsen korvikkeeksi.
Koiran pitää saada olla koira. Se ei ole onnellinen, jos sitä se ei saa elää koiramaista elämää.
Adoptoikaa.- Ei onnaa
Kannattas tutkia vähän mitä adoptioon vaaditaan!!!
- Terapeuttista
Eikös se joku sananlaskukin ole että vanhapiika ja 10 kissaa.. ;)
Ei se välttämättä ole aina lapsenkorvike, koirat tai yleensä eläimet auttaa myös terapia mielessä.
Yksi hyvistä voisi olla että on joku syy nousta aamulla ylös jos on masennukseen tai johonkin viittaavaa.
Sitä kautta pääsee taas elämään kiinni.
Kaverin koira toimii "terapia" koirana ja käy niiden naapurin mukana vanhusten talolla piristämässä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376