Päätös

Sinä meinaat juosta pois kauas taivaanrantaan kohti.
Et meinaa sanoa hyvästejä mulle, lähdet ja jätät kaiken noin vain taaksesi.
Mitä kuvittelet tästä nyt seuraavan, tästä ei seuraa kuin ikävää meille molemmille.
Mikä saa sut lähtemään luotani, kyllästyitkö elämään kanssani, kerro.
Jos luulet sä löytäväsi vielä minua parempaa, saat etsiä. Löydä et kuitenkaan.
Katsohan vaan, palaat kohta häntä koipien välissä takaisin, luulen, että se on silloin myöhäistä.

Kerro, enkö muka tehnyt kaikkeni, jotta suhteemme olisi ollut rakkauden tyyssija. Etkö muista, kuinka hellin ja sain jopa melkein maksaa henkeni, jotta sinun mielesi pysyisi virkeänä ja muuten tyytyväisenä. Unohditko sen, vai muistitko jotain, jota sun olisi pitänyt aatella päivittäin. Kaipaatko kenties takaisin entisen rakastettusi luo. Jos näin on, en voi muuta kuin tukahduttaa tunteeni kohtaasi sun. En olisi halunnut tietää tälläistä, en halua, että suhteessamme on kaksi miestä, yksi rakastettava. jos ei näin ole, luulin vain.
Luulin sitten näin siksi, koska silmissäsi usein näkyy outo kiilto, kuin katsoisit menneisyyteesi. Kuin eläisit menneisyydessä tietämättäni, kuin eläisit omaa entistä elämääsi. Se saa tuntemaan minussa joitain katumuksen tunteita. Että valitsinko puolison, joka ei ole kertonut ihan kaikkea. En tiedä, jatkaa haluanko kanssasi.

Mutta jos tunnet ahdistusta eläessäni kanssani, mene ja tukahduta se.
Lähde vaan pois, kenties rakastettusi entinen odottaa sinua. Kenties hän osaa käsitellä paremmin sua kuin minä. Olisin valmis vielä jatkamaan kanssani, mutta sinä se vain tuijotat aina ovelle päin. Päätä nyt, päätä, haluatko jatkaa kanssani, vai palata ajassa taaksepäin elämään, jolloin ei vielä tunnettu. Menneisyys tuntuu kutsuvan sua houkuttelevasti, joten päätös on sun: Jäätkö hellään huomaani, vai takaisin entisen luo, johon sulla on jäänyt tunteita. Tunteesi tuntuvat olevan entistä kohtaan voimakkaampia kuin tunteesi kohtaani mun. Muista, päätös on sekunneissa päätetty. Sitä ei voi enää muuttaa...
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kahden ihmisen suhde on kunnossa
ei siihen sovi kolmatta..

Syreenien huumaa ja
auringon lämpöä kesääsi !

Äänestä

Niin minäkin tein jätin kaikki ja suljin oven perässäni.
Tuijotin aina ovea, tahdoin tuntemattomaan.
Olen nyt onnellinen, tosin matkaani kuljen yksin.
Mutta siltikin niin Onnellinen.
Varmasti teillekin paras päätös. Kolmatta ei tarvita.
Sinun onnesi vielä tulossa jossain. Et vain sitä vielä näe.
Mukavaa kesää :)

Äänestä

Kyllä se oikea varmasti jostain ilmestyy. Kunhan jaksaa vain odottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvästi? kirjoitti:

Sinä meinaat juosta pois kauas taivaanrantaan kohti.
Et meinaa sanoa hyvästejä mulle, lähdet ja jätät kaiken noin vain taaksesi.
Mitä kuvittelet tästä nyt seuraavan, tästä ei seuraa kuin ikävää meille molemmille.
Mikä saa sut lähtemään luotani, kyllästyitkö elämään kanssani, kerro.
Jos luulet sä löytäväsi vielä minua parempaa, saat etsiä. Löydä et kuitenkaan.
Katsohan vaan, palaat kohta häntä koipien välissä takaisin, luulen, että se on silloin myöhäistä.

Kerro, enkö muka tehnyt kaikkeni, jotta suhteemme olisi ollut rakkauden tyyssija. Etkö muista, kuinka hellin ja sain jopa melkein maksaa henkeni, jotta sinun mielesi pysyisi virkeänä ja muuten tyytyväisenä. Unohditko sen, vai muistitko jotain, jota sun olisi pitänyt aatella päivittäin. Kaipaatko kenties takaisin entisen rakastettusi luo. Jos näin on, en voi muuta kuin tukahduttaa tunteeni kohtaasi sun. En olisi halunnut tietää tälläistä, en halua, että suhteessamme on kaksi miestä, yksi rakastettava. jos ei näin ole, luulin vain.
Luulin sitten näin siksi, koska silmissäsi usein näkyy outo kiilto, kuin katsoisit menneisyyteesi. Kuin eläisit menneisyydessä tietämättäni, kuin eläisit omaa entistä elämääsi. Se saa tuntemaan minussa joitain katumuksen tunteita. Että valitsinko puolison, joka ei ole kertonut ihan kaikkea. En tiedä, jatkaa haluanko kanssasi.

Mutta jos tunnet ahdistusta eläessäni kanssani, mene ja tukahduta se.
Lähde vaan pois, kenties rakastettusi entinen odottaa sinua. Kenties hän osaa käsitellä paremmin sua kuin minä. Olisin valmis vielä jatkamaan kanssani, mutta sinä se vain tuijotat aina ovelle päin. Päätä nyt, päätä, haluatko jatkaa kanssani, vai palata ajassa taaksepäin elämään, jolloin ei vielä tunnettu. Menneisyys tuntuu kutsuvan sua houkuttelevasti, joten päätös on sun: Jäätkö hellään huomaani, vai takaisin entisen luo, johon sulla on jäänyt tunteita. Tunteesi tuntuvat olevan entistä kohtaan voimakkaampia kuin tunteesi kohtaani mun. Muista, päätös on sekunneissa päätetty. Sitä ei voi enää muuttaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu