Valdive

Hei. Olen saanut ennustuksen että tänä keväänä elämäni suunta muuttuu paremmaksi. Näin ennustettiin useammankin kerran. Mitään ei vielä ole kuitenkaan tapahtunut. Näetkö korteista mitään eteen päin?
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muista tämä: jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja onnestaan. Menneisyydessäsi näkyy yltäkylläisyyttä ja selkeitä päämääriä, sen sijaan nykytilanteessa selkeyden puutetta, sekasortoisia ajatuksia ja hiljalleen hiipuvaa toivoa. Oletko pannut liikaa painoarvoa näille saamillesi ennustuksille ja jäänyt passiivisesti odottelemaan ja haikailemaan taivaalta laskeutuvan mannan perään? Edessäpäin näkyy rohkaistumista ja lisääntyvää elinvoimaa, turhien asenteiden tiedostamista ja poiskitkemistä. Voit vapaasti valita jatkaa vanhassa tilanteessa roikkumista, mutta tällöin jäät paikallesi polkemaan. Luomme itse oman elämämme, sekä sen hyvät että huonot hetket. Haasteet ja vastoinkäymisetkin kuljettavat meitä rakentavaan suuntaan, jos otamme ne vastaan mahdollisuuksina kehittyä ja kasvaa ihmisinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monia huolia kirjoitti:

Hei. Olen saanut ennustuksen että tänä keväänä elämäni suunta muuttuu paremmaksi. Näin ennustettiin useammankin kerran. Mitään ei vielä ole kuitenkaan tapahtunut. Näetkö korteista mitään eteen päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu