Naapurissa harrastetaan pianonsoittoa päivittäin useita tunteja, harjoittelee onneksi ns. ihmisten aikaan, eli ei aikaisin aamulla tai myöhään illalla, mutta tuo on kuitenkin äärimmäisen rasittavaa kuunneltavaa! Varsinkin silloin, kun lapset yrittävät nukkua päiväunia tai muuten pitäisi yrittää keskittyä johonkin.
Toinen asia on pyykinpesu keskellä yötä, ovat ilmeisesti ajastaneet pesukoneensa joka alkaa jylläämään puolen yön aikoihin lähes joka yö, ja tuo kone todellakin pitää ääntä! Emme onneksi asu heidän alapuolellaan, siellä varmasti äänet kuuluu vieläkin paremmin.
Tiedän että reiluinta olisi mennä kasvotusten pyytämään, että ottaisivat huomioon meidät muutkin talossa asuvat, mutta tuo perhe on sen verran erikoinen että tuskin kukaan haluaa heille lähteä valittamaan. Ovat sellaisia talopoliiseja, tietävät kaikkien asiat, puuttuvat kaikkien asioihin, kyttäävät minkä kerkeävät ja luulevat omistavansa koko vuokratalon.
Voiko heistä tehdä valitusta nimettömästi jonnekkin? Haluaisin kuitenkin säilyttää naapurirauhan.
Mitä neuvoksi?
2
106
Vastaukset
- nyt meni hermot
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2011/06/12/naapuri-grillaa-nyt-meni-hermot/20118116/139
Toki naapurillasi on oikeus elää ja olla, niin kuin sinullakin. Yörauha pitää olla, eli ainakin tuo pyykinpesu pitää jättää pois, jos se selvästi häiritsee. Mutta kuten tossa TS:n lehtijutussa sanotaan, parin tunnin pianonsoittoa pitää sietää. Eli siis miten kauan soittaa?
Isännöintitoimistoon tehdään yleensä valitukset. Omalla nimellä, muutenhan niihin ei kovin vakavasti suhtauduta. - ammattimuusikko
Näin ammattimuusikkona ihmettelen, miksi pitää kerrostalossa soittaa perinteistä mekaanista pianoa.
Vasarakoneistolla varustetut sähköpianot, varsinkin laatumerkkien, antavat nykyisin saman sormituntuman ja niitä voi käyttää kuulokkeilla.
Itsekin kyllä hakkaan pianoa n. 6-8 tuntia päivässä kotona, mutta sähköpianon kanssa se ei häiritse ketään.
Investointikin on pienempi kuin perinteisellä pianolla hintojen alkaen noin. 500 eurosta ja päättyen jopa 15 tuhanteen (ammattitason sähköflyygelit).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865199
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h764696Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232464Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241860- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141429- 1851318