Pahin häämokaus ikinä

Tässä pääsi nyt käymään sillä tavalla, että suostuin menemään kihloihin, vaikken ole valmis menemään naimisiin. Yleensähän se on nainen joka hössöttää kamalasti häistä, mutta minä lähinnä tunsin huonoa omatuntoa, kun mieheni järjesteli kaikkea aivan innoissaan. Keräsin rohkeutta sanoa, etten voi mennä naimisiin, koska en ole valmis, en varmaan pitkään aikaan. Asiaa pahensivat vanhempani jotka olivat niin ylpeitä, ja siskoni jotka tunkivat molemmat kaasoikseni. Muukin suku oli niin innoissaan, että viimeinkin päsen avioliiton satamaan. Tunsin itseni liian nuoreksi, ja jopa liian tyhmäksi ottamaan näin ison askeleen parisuhteessa. Itkin usein iltaisin salaa, tässäkö nuoruuteni sitten olisi?

Ihan sairasta.
Siskoni järjestivät jopa upeat polttarit. Lähinnä istuin nurkassa surullisena, kun siskoni juhlivat, aivan kuin he olisivat siinä olleet menossa naimisiin. Toivoinkin, että niin olisi. Sitten ei minun tarvitsisi kärsiä tälläisestä. En kuitenkaan saanut sanaakaan suustani hääjuhlaan mennessä. Häät eivät olleet kirkossa, sillä mieheni ei pitänyt ajatuksesta. Meidät piti vihkiä ulkona, ja olin sisätiloissa valmistautumassa, kaasojeni lähdettyä. Mieleeni tuli idea, minkä toteuttamista kadun kamalasti. Otin paperia ja kynän, ja kirjoitin kirjeen missä pyysin anteeksi, ja ilmoitan etten voi mennä naimisiin. Vaikka kirje oli pitkä, muistan sen yhä ulkoa ja itken aina muistellessani sitä. Pakenin hääpaikalta, enkä ole sen jälkeen nähnyt perhettäni tai sulhasiani. En vastaa heidän puheluihinsa.

Halusin vain kertoa tarinani.