Hei!

En voi ymmärtää teidän kiusattujen tunteita koska en ole koskaan itse joutunut kiusauksen uhriksi. Olen ala-asteelta lähtien ollut se joka puolustaa kiusauksen kohteeksi joutuneita ja niitä jotka eivät pysty/uskalla itse kääntyä kiusaajia vastaan ja sanoa heille miltä heistä tuntuu, yleensä tämä on riittänyt kiusaajille ja he ovat lopettaneet. Itse en pelkää sitä että jos käyn sanomassa jollekkin asiasta että minua ruvettaisiin kiusaamaan, koska tiedän että kiusaajat ovat niitä joilla on yleensä se ongelma, yleesä se lähtee kotoa. Olen kyllä kuullut usein jälkikäteen kun kiusaajat ovat puhuneet ja haukkuneet minua selän takana, mutta ei haittaa koska tiedän itse olevani arvokas ihmisenä tälläisenä kuin olen. Kiusaajat puolustavat itseään kohentamalla omaa oloaan kiusaamalla muita. Tämä on aika säälittävä tilanne kun joku ihminen alkaa kiusaamaan, hän osoittaa vain omaa heikkouttaan koska ei halua tunnustaa omaa pahaa oloaan ja mennä jonkun juttusille.
Mitä mieltä te olette siitä että joku käy teidän puolestanne sanomassa asiallisesti kiusaajille, ilman että maitsii kenen puolesta on puhunut?
Voitte ottaa myös yhteyttä minuuun s-postin kautta, jos haluatte kuulla kokemuksiani tai mielipiteitäni tai ihan mitä vaan vaikka juttelu seuraa:
[email protected]
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

jebouklk kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu