Palstan taso pohjalukemissa

ei jaksa enää

Eräs tietty kirjoittelija on latistanut tämän palstan tason alle nollan, tyhjillä moneen osaan pilkotuilla jankutuksillaan kyseinen henkilö saa ainakin minun niskakarvani nousemaan pystyyn.

Lähes jokaiseen juttuun hän ottaa kantaa samaan sekoilevaan pilkottuun tyyliinsä, kertomatta mitään oleellista asiaa. Kun yhdessä keskustelussa on kymmenen minuutin aikana kirjoitettu yli viisi erillistä kannanottoa vain hitusen alkuperäistä aihetta sivuten, aletaan olla jo sillä tasolla ettei se ole enää normaalia käytöstä, tälläkään pasltalla.

Ei jaksa enää meikäläinen kahlata kirjoituksia ja seuloa sieltä niitä oikeasti kiinnostavia kirjoituksia näiden tyhjänpäiväisyyksien joukosta, sitä voisi verrata kullanhuuhdontaan Savossa, mitään ei löydy kuin helvetillisen kaivamisen jälkeen.

Vaan eipä minua kukaan tänne jää kaipaamaan kun nyt häviyn. Jääkää te muut tänne ihmettelemään tämän yhden suharin ADHD-kirjoittelua.

Se on moro!

29

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miniErkki.

      mä taidan tehdä sulle seuraa, muakin ottaa päähän sama asia täällä

    • nimimerkki blogilta

      mäki lähden ku alko ottaa päähä just ny :) tai naurattaa mutta ei oo aikomusta viipyä pidempää.

    • ryhtireijo

      Niitä "tiettyjä" on pirun paljon.
      Ketä tarkoitat ?

    • kossuvaari

      Juo kossua niin kestät !

      • gdydyhnhj

        oikein


    • pikku-vesku

      älkää ny jättäkö mua - en pärjää noille yksin!

      • snadivesku

        tyhmät läskibotit


      • pikku-vesku
        snadivesku kirjoitti:

        tyhmät läskibotit

        itte oot.


    • Moi,

      et liene ainoa, joka systemaattista trollaamista katselee ihmeissään sillä välin kun palstan sheriffi lienee abduktoitu jonnekin singulariteetin syövereihin.
      Mutta eihän tilanne nyt eroa yleisesti ottaenkaan ufo-keskustelusta ylipäätään.

    • nimimerkki blogilta

      jaa no ei mennä vielä ku pahat pojat kiusaa :) ymmärtämättömyys jyrää A sta O ho.

      joo ei tää ny nii kauheeta oo ku en mielelläni toista kertomaani vaa kerro vaa kerra kuunnella tai ei. ne jotka kertoo joka haastattelussa sama tarina mutta vaa erikohdasta o vaikeesti tajuttavia tai uudestaa koko tarina erilaisella alulla o tylsistyttävää mutta tärkeintä o että kertoo koska sisälle kätketty ei oo voimavara eikä terveellistä.

      ajatelkaa tieto tietona ellei ymmärrä koska saattaa olla että myöhemmi törmää tai lyö pää ja muistuu mielee :) järjellä tuo kaikki ratkee.

      muistaa vaa kysealaistaa kaikki eikä vaa osaa. järkevä uskaltaa muuttaa käsitystä aina ku oma järki kasvaa ja järje kasvua ei oo pelolla tai pakosta tai syyllä järkeilty loogisuus vaa ehdotuksitta ja ehdotuksetta tehty.

      • nimimerkki blogilta

        jos mulla jotai sanottavaa nii sanon mutta alkaa olla tyhjä takki. väittely ei oo mu juttu eikä tarvi olla muidenkaa mutta hienohelmat valittaa nii mielellää kaikesta mikä näkyy tai liikkuu.


    • esimerkki blogilta

      huomasi juuri että ihmiset käsittää kirjoitetu teksti yhtälönä ja viimmese sana lopputuloksena mutta ei tuolla tavalla pidä lukea mitää tekstiä. ei teksti oo tarkotettu ainoastaa matemaatikoille vaa iha kaikki tekstiä voi tavata.

    • Varaktori

      Yhdelle kirjoittajalle voisi tosiaan joku vihjaista, että tämä on keskustelupalsta eikä blogi.

    • throne..behind

      Varaktori vois perustaa vaik Ufo24 keskustelusivun tällä samalla formaatilla :)

      • e#3

        Jos keskustelu täällä kyrsii niin toki thronestakin löytyy moderoitu ufoille tarkoitettu foorumi:

        http://behindthethrone.net/index.php?option=com_kunena&func=showcat&catid=6&Itemid=2&lang=fi


      • pikku-vesku
        e#3 kirjoitti:

        Jos keskustelu täällä kyrsii niin toki thronestakin löytyy moderoitu ufoille tarkoitettu foorumi:

        http://behindthethrone.net/index.php?option=com_kunena&func=showcat&catid=6&Itemid=2&lang=fi

        nii just ja loggaa ineen.. ja parimmaissa tapauksissa maksat vielä: kattelepa lahjahevosen hampaisiin...

        ihan muuten vaan, botit: oikeesti jotain kolmee tai lähempiä kontakteja, niin ettaä nahka pallaa ja muuta - ei mitää kanavointeja, joku ihan oikeesti.. tä?


        kohan kysy, oikeesti kiinnosta... tiiän teitit ja teijjän jutut, mutta vaara, ett' joku uusi sanois jotain... eikä te vaan aina.


      • ukkip-uksev
        pikku-vesku kirjoitti:

        nii just ja loggaa ineen.. ja parimmaissa tapauksissa maksat vielä: kattelepa lahjahevosen hampaisiin...

        ihan muuten vaan, botit: oikeesti jotain kolmee tai lähempiä kontakteja, niin ettaä nahka pallaa ja muuta - ei mitää kanavointeja, joku ihan oikeesti.. tä?


        kohan kysy, oikeesti kiinnosta... tiiän teitit ja teijjän jutut, mutta vaara, ett' joku uusi sanois jotain... eikä te vaan aina.

        iin tsuj aj aaggol neeni, aj assiammirap assiskuapat taskam äleiv
        apelettak nesovehajhal niisiapmah...

        nahi netuum naav, titob itseekio niatoj eemlok iat äipmehäl
        ajetkatnok, niin äätte akhan aallap aj atuum - ie äätim ajetniovanak
        ukoj nahi itseekio.. ät?

        nahok ysyk, itseekio atsonniik... näiit titiet aj näjjiet tutuj, attum
        araav, `tte ukoj isuu sionas niatoj... äkie et naacv ania.


      • UfoIlmivö
        ukkip-uksev kirjoitti:

        iin tsuj aj aaggol neeni, aj assiammirap assiskuapat taskam äleiv
        apelettak nesovehajhal niisiapmah...

        nahi netuum naav, titob itseekio niatoj eemlok iat äipmehäl
        ajetkatnok, niin äätte akhan aallap aj atuum - ie äätim ajetniovanak
        ukoj nahi itseekio.. ät?

        nahok ysyk, itseekio atsonniik... näiit titiet aj näjjiet tutuj, attum
        araav, `tte ukoj isuu sionas niatoj... äkie et naacv ania.

        http://textmechanic.com/Reverse-Text-Generator.html


    • esimerkki ufoista

      Taidat viitata erääseen palstan vanhempaan kirjoittelijaan.

    • jalat maassa

      juuh, näyttää siltä et moni kupla on puhjennut ja moni vielä puhkeamassa, siihen asti näillä mennään

    • Spiral.

      Käyn itsekin harvemmin enää täällä, koska ketjujen taso on mitä on. Yksi kirjoittaa kymmenen kommenttia yhteen ketjuun, toisen viestien sisältö on aina sama: "olette botteja" tms.

      En ihmettele, että ne ihmiset, joilla olisi jotakin järkevää sanottavaa aiheisiin, eivät jaksa enää täällä pyöriä. Palsta on muuttunut teinien ja häiriköiden temmellyskentäksi.

      Yksi sivusto, missä kannattaa vierailla, on ATS, mikäli englanninkielen taitoa riittää. Toki sielläkin on omat hörhönsä, mutta myös hyvin analyyttista keskustelua ufoista ja muista ilmiöistä. Lisäksi ylläpito poistaa tehokkaasti asiattomat viestit. Alla linkki ko. sivustolle.

      http://www.abovetopsecret.com/

      Täällä oli aikoinaan mukava vierailla. Erilaisia mielipiteitä riitti, ja keskustelu pysyi hyvin käynnissä. Hyvin perustellut kirjoitukset saivat miettimään asioita myös uudelta kantilta. Toki juupas-eipäs-keskustelua oli myös, mutta mielestäni paremmassa hengessä kuin nyt.

      Harmi.

      • Entinen aktiivi

        "Hyvin perustellut kirjoitukset saivat miettimään asioita myös uudelta kantilta. Toki juupas-eipäs-keskustelua oli myös, mutta mielestäni paremmassa hengessä kuin nyt."

        Kävi kuin joululaulussa: "Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu". Tällainen palsta tarvitsee muutaman aktiivin ja asiallisen kirjoittajan. Eri mieltä saa ja pitääkin olla tai keskustelu kuolee. Juttu on kuitenkin myös niin, että jos on samoja asioita jauhanut kyllin pitkään, tuore sanottava loppuu. Aihepiiri sivustolla on kuitenkin varsin suppea.


    • pikku-vesku

      musta tuntuu, että oon samaa mieltä, kaikkiseltaan.

    • 1+1=3

      MInkä vitun takia mun asiallinen kommentti poistettiin täältä??

    • Onnitteluni

      Projekti on ollut vuosia käytössä ja nyt on debunkkaajien aika kohottaa malja.

      • 200

        Kauan eläköön debunkkaajat!


    • tutki ja hutki

      taso johtuu paljolti siitä miten hyvin tapauksien aineistoihin pureudutaan. popularisoitu otsikko jostakin tapauksesta ei kanna kovinkaan pitkälle keskustelunaiheena eikä varsinkaan niiden asiantuntemattomat yhden lauseen vastakommentit edistä myöskään keskustelua.
      materiaalia piisaa ja sitä on monipuolisesti saatavilla se vaan edellyttää hieman enemmän töitä kuin vain lukea otsikko ja ensimmäinen lause.
      tämän jälkeen keskustelu on tervehenkistä puolesta tai vastaan tai siltä väliltä.

    • Renosky Kalajigi

      David Hasselhoff

    • mikään ei muutu

      ....Maailma ei tunnu muuttuvan mikäli se on häiriintyneistä kakaroista kiinni. Niitä riittää vuodesta toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe