Tokkopa tätä nyt kovin moni erehtyy lukemaan, mutta ihmeessä laittakaa mielipiteitä jos vain luette :)
Edelleen mietin millaista elämäni olisi. Mietin, mietin ja mietin. Ja minkä ihmeen takia? En minä vain tiedä. Silti päähäni eksyvät vähän väliä, päivittäin, ajatukset millaista elämäni olisi juuri nyt jos olisin tehnyt toisin. Olisin osannut elää niin kuin ihmisten oletetaan elävän. Satuttamatta toisia. Tosin, jos aivan tarkalleen ajattelen onko se edes mahdollista elää kokonainen elämä ilman että satuttaisi toista ihmistä vähintään kerran. Tiedä häntä. Ainakin tiedän, että minä siihen en pystynyt.
Tahtoisi kertoa sinulle kuinka päivittäin vihaan itseäni tekoni takia. Ainakin kerran päivässä vihaan ja vähintään kerran haluan sinulle sen sanoa. En sano. Sinun kannaltasi tässähän kävi hyvin. Enkä halua satuttaa sinua enää uudestaan. Joten pidän turpani kiinni vaikka sitten terveyteni uhalla.
Voin palata aina siihen hetkeen, jossa elämäni tuhosin jos vain tahdon. En tahdo ja silti huomaan olevani siinä samassa tilanteessa vähän väliä. Tässä ei ole mitään järkeä. No yllätys. Ei elämässä muutenkaan ole väliä, mutta silti. Miksi? Ja kun minä en vain vittu tiedä. Haluan kertoa sinulle että kadun. Haluan kertoa sinulle kuinka paljon minä sinua todella rakastin. Tai rakastan. En enää ole täysin varma itsekään. Luulin, että olen yli sinusta. On niin helppo luulla asioita.
Ennen olin sitä mieltä ettei menneisyys voi määrittää ihmistä. Ei se voikaan. Mutta väistämättäkin menneisyys muokkaa ihmistä tietynlaiseksi. En väitäettä teolleni olisi mitään oikeutusta. Ei sillä ole vaikka kuinka niin tahtoisin olevan. Totuus vain on se, että minä satutin ihmistä, jota rakastan pahimmalla mahdollisella tavalla, jonka vain pystyn kuvittelemaan. Toivon, että tiedät kuinka paljon satutin myös itseäni. Pakkohan sinun on se tietää. Kerroinhan minä sinulle. Mutta mitä sekään enää hyödyttää. Minä se päätin pettää. Minä se olin, joka kosketti toista ihmistä niin kuin minun olisi pitänyt koskettaa sinua.
Ainut asia loppujen lopuksi tahdon sanoa sinulle on anteeksi. Anteeksi, että satutin sinua. Anteeksi, että en tehnyt toisin. Anteeksi, että minä rakastan sinua.
Ja siinä se. Sitten ne kommentit ;)
Edelleen mietin millaista elämäni olisi. Mietin, mietin ja mietin. Ja minkä ihmeen takia? En minä vain tiedä. Silti päähäni eksyvät vähän väliä, päivittäin, ajatukset millaista elämäni olisi juuri nyt jos olisin tehnyt toisin. Olisin osannut elää niin kuin ihmisten oletetaan elävän. Satuttamatta toisia. Tosin, jos aivan tarkalleen ajattelen onko se edes mahdollista elää kokonainen elämä ilman että satuttaisi toista ihmistä vähintään kerran. Tiedä häntä. Ainakin tiedän, että minä siihen en pystynyt.
Tahtoisi kertoa sinulle kuinka päivittäin vihaan itseäni tekoni takia. Ainakin kerran päivässä vihaan ja vähintään kerran haluan sinulle sen sanoa. En sano. Sinun kannaltasi tässähän kävi hyvin. Enkä halua satuttaa sinua enää uudestaan. Joten pidän turpani kiinni vaikka sitten terveyteni uhalla.
Voin palata aina siihen hetkeen, jossa elämäni tuhosin jos vain tahdon. En tahdo ja silti huomaan olevani siinä samassa tilanteessa vähän väliä. Tässä ei ole mitään järkeä. No yllätys. Ei elämässä muutenkaan ole väliä, mutta silti. Miksi? Ja kun minä en vain vittu tiedä. Haluan kertoa sinulle että kadun. Haluan kertoa sinulle kuinka paljon minä sinua todella rakastin. Tai rakastan. En enää ole täysin varma itsekään. Luulin, että olen yli sinusta. On niin helppo luulla asioita.
Ennen olin sitä mieltä ettei menneisyys voi määrittää ihmistä. Ei se voikaan. Mutta väistämättäkin menneisyys muokkaa ihmistä tietynlaiseksi. En väitäettä teolleni olisi mitään oikeutusta. Ei sillä ole vaikka kuinka niin tahtoisin olevan. Totuus vain on se, että minä satutin ihmistä, jota rakastan pahimmalla mahdollisella tavalla, jonka vain pystyn kuvittelemaan. Toivon, että tiedät kuinka paljon satutin myös itseäni. Pakkohan sinun on se tietää. Kerroinhan minä sinulle. Mutta mitä sekään enää hyödyttää. Minä se päätin pettää. Minä se olin, joka kosketti toista ihmistä niin kuin minun olisi pitänyt koskettaa sinua.
Ainut asia loppujen lopuksi tahdon sanoa sinulle on anteeksi. Anteeksi, että satutin sinua. Anteeksi, että en tehnyt toisin. Anteeksi, että minä rakastan sinua.
Ja siinä se. Sitten ne kommentit ;)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, mulla olisi jotakin.
Ensiksikin, juttu tuntui ensin jotenkin väljähtäneeltä, mutta kun luin sitä eteenpäin, niin se osoittautui sopivaksi joihinkin tietämiini juttuihin aivan erinomaisesti.
Olisi siis mielenkiintoista, jos paljastaisit mitä olet tehnyt mitä pyydät jatkuvasti toiselta anteeksi. Oletko ehkä käynyt suomi24 aborttipalstalla hakemassa inspiraatiota? Sitähän ne jotkut sieltä taitavat saada - kauhutarinoita. Tämä tarinasi sopisi erääseen juttuun, mutta en paljasta sitä vaan pyytäisin sinua kertomaan täällä kommenteissasi, että minkälaiseen tapahtumaan tämä katumuksesi perustuu. Kuka katuu ja pyytelee anteeksi, mitä ja keneltä?
Sitten sun tarttis huolehtia kappalejaoista tässä pitkässä tekstissä. Käytä tuota enter näppäintä ja jätä tyhjä sivi sinne missä kappale vaihtuu.
Sitten käyt läpi koko tekstin. Joka lauseen kohdalla kysyt, että onko tämä ymmärrettävä? Ja nämä lauseet kannattaisi tässä kirjoittaa selkokielellä. Tämä on sellainen tarina, että oikeasti haluaa tarkkaa tietää, mistä on kysymys ja mitä tässä tapahtuu, eikä alkaa arvailla. (Kun itse kirjoitan pitkiä tekstejä, niin slarvaan kyllä tämän joka lauseen läpikäymisen kanssa.)
Pikkasen tuntui siltä, että olisiko ensimmäisen kappaleen voinut sijoittaa loppuun, mutta en ole varma. Katselen sitä seikkaa uudestaan, jos uusi versiosi tekstistä ilmestyy tänne.
Kielessä on jotakin, minkä yrittäisin tehdä kevyemmäksi. Yksi esimerkki tästä, joka sattui silmääni on, elää ilman, että satuttaa. Eikö sitä voisi sanoa: elää satuttamatta toisia? Tämmöisiäkin etsit ja tarkastelet. Yritä tehdä kielestä yhtenäinen läpi koko tekstin. Kuuntele, onko tekstissäsi joku kiva rytmi, sellainen rytmi, että jaksaisi kuunnella ihmisen puhetta kun se lukee tämän tekstin. Kuuntele vaikka itseäsi mielessäsi. Onko puheesi monotonista, vai värikästä, mutta kuitenkin luonnollista ja ilman minään teatraalisuutta?
Eräs mies on sanonut, että sano itsellesi joka ilta, että minä annan itselleni anteeeksi. Ehkä noudattaa sitä ja tämä tarinasi sopisi hyvin hänen tarinaansa.
Ei mulla ole muita ehdotuksia just nyt. Jos muokkaat tekstiäsi ja laitat uuden versinon tänne, niin minä tulen mielenkiinnolla sitä katsomaan. Mutta mä haluaisin kuulla sen tarinankin, jolle tämä katumusteksti perustuu.
Tsemppiä!