Yleistä tilatuesta
Tilatuki on kokonaan EU:n kokonaan rahoittama tuki, jonka tarkoituksena on turvata tuotannon kannattavuus ja jatkuvuus. Pääosin tuotannosta irrotettu tilatuki korvasi aiemmat tuotantoon sidotut ns. CAP-tuet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa vuonna 2006. Tukien irrottamisella tuotannosta pyrittiin vähentämään tuen tuotantoa ohjaavaa vaikutusta. Järjestelmä perustuu peltoalaan ja tukioikeuksiin. Minimivaatimus tuen saannille on täydentävien ehtojen noudattaminen tukikelpoisella alalla.
Tilatukea maksetaan tilan hallinnassa olevien tilatukioikeuksien ja tukikelpoisen alan perusteella. Tukioikeuksia on kahta eri tyyppiä: tukioikeus ja erityistukioikeus. Tukioikeuden arvo riippuu siitä, mille alueelle tukioikeus on vahvistettu ja onko siinä lisäosia. Tasatuki on tukialueen perusteella määräytyvä tukioikeuden arvon osa. Mahdolliset lisäosat on vahvistettu tilakohtaisesti tilan aiemman tuotannon perusteella. Lisäosat korottavat tukioikeuksien arvoa, jolloin maksettava tilatuki on hehtaaria kohti korkeampi. Lisäosien sisältämä tuki siirretään tasatukeen porrastetusti vuoteen 2019 mennessä, jolloin koko tuki on tarkoitus maksaa tasatukena.
Tasatuen arvo on vuonna 2011:
• A-alueella 248,60 euroa/ha
• B-C1-alueella 202,50 euroa/ha
• C2-C4-alueella 167,98 euroa/ha

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin on
"Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen
on useimpien viljelijätukien ehtona. Täydentävät
ehdot koostuvat viljelyyn liittyvistä hyvän maatalouden ja
ympäristön vaatimuksista sekä lakisääteisistä hoitovaatimuksista
(taulukko 1). Lakisääteiset vaatimukset liittyvät
ympäristöasioihin, kansanterveyteen, kasvien terveyteen
sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin.
2.3 Viljele peltoa hyvän
maatalouskäytännön mukaisesti
Viljelty pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä
peltoa.
Ota paikkakunnan olosuhteet huomioon viljelyssä. Muokkaa,
lannoita ja kylvä tai istuta pelto tarkoituksenmukaisella
tavalla siten, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen
ja kasvusto. Huolehdi kasvinsuojelusta mekaanisesti,
biologisesti, kemiallisesti tai kasvinvuorotuksen avulla".
http://www.mavi.fi/attachments/mavi/julkaisut/5ndBeR1Sg/taydentavat_ehdot_viljelytapa_ja_ymparistoehdot.pdf
Haluaako aloittaja että emme ottaisikaan rahaa jonka eu suomeen maksaa, sehän nyt vasta tyhmää olisi.