ylitöissä

vieläkin kerran

Olen jäänyt ylitöihin rakennusliikkeen toimistoon. Ajattelin saavani tehtyä rästityöni illalla, kun saan olla yksin ja rauhassa.

Olen pikkuruisessa kopiohuoneessamme ottamassa kopioiota, kun kuulen oven käyvän ja hetken päästä näen käytävällä kävelevän meidän uuden autokuskien pomon.

Hän on vitsaillut kaikenlaista kaksimielistä toimiston naisille pitkin viikkoa ja on kommentoinut naisten mukavan paljastavaa kesäpukeutumista. Olen vastaillut hänen kaksimielisiin juttuihin vähintään samalla mitalla takaisin.

Jatkan kopioiden ottamista ja uppoudun ajatuksiini. Havahdun kun hän tulee kopiohuoneeseen taakseni ja läimäyttää kämmenellä olkapäälle. Säikähdän vähän ja hän huomaa sen. Hän kaappaa minut kainaloonsa ja on pahoillaa, että säikähdin.

Yritän vähän kiemurrella irti ja jatkaa töitäni. Hän ottaa minua tiukasti kiinni käsivarsistani ja astuu minun taakseni. Hän painaa leukansa minun korvan viereen ja sanoo näkevänsä todella mehukkaasti rintani avonaisesta kaula-aukostani. Olen hieman peloissani ja en tiedä mitä teen.

Hän pitää minua otteessaan ja suutelee poskelle ja sanoo "mites nyt kissa meni sanattomaksi". En tosiaankaan ole toimiston hiljaisin tyttö ja koitan keksiä jotain sopivaa takaisin sanottavaa. Hän hellittää otteensa ja on jo kääntymässä pois, kun sanon "ei tälläinen leikki vetele, älä nyt jätä touhua kesken, pusuhan oli ihan mitätön"
Sanon kaiken leikkisästi ja todella toivon hänen lähtevän jatkamaan töitään, että saisin omat hommat tehtyä ajoissa.

Sanomiseni oli kuin olisi heittänyt bensaa liekkeihin. Hän tulee takasin ja tönäisee minut seinää vasten melko kovakouraisesti ja suutelee suulle. Mietin mielessäni että, taas on kissalta viety kieli, en tosiaankaan halunnut tätä. Minulla ei ole oikein mahdollisuuksia perääntyä, sillä itseppähän yllytin.

Koitan työntää häntä kauemmaksi, mutta huitoessani osun häntä kädelläni haaroväliin. Tunnen hänen kalunsa heiman jäykistyneen.

Kieltämättä tilanne on jollain tavalla kiihoittava, tyhjä toimisto, innokas, huumorintajuinen mies edessäni.

Kouraisen häntä haaruksista ja sanon "älä tuota pettymystä". Mies vastaa"en taatusi"

Hän suutelee minua kiihkeästi suulle ja kaulalle. Hän veää kaula-aukkoani alemmksi, että pystyy suutelemaan rintojani. Nojaan seinään ja työnnön käden hänen paidan alle ja koskettelen hyvin treenattuja vatsalihaksia. Tunnen kuinka pikkuhousuni alkavat kostua ja hengitykseni muuttuu raskaammaksi.
Hän nostaa minut viereiselle pöydälle istumaan, nojaan taakse päin ja hän hyväilee rintojani käsillään. Hän työntää toisen käden paidan alle selän puolelle ja toisella kädellä ottaa tiukasti kiinni hiuksistani ja suutelee saas hellästi huuliani, kasvojani ja kaulaa. Hän avaa rintaliivini ja nostaa paidan helmaa. Minä nostan paitani niin, että rintani paljastuvat. Hän alkaa hyväillä keilellään nännejäni, hän puristelee käsillään rintojani yhteen ja näykkii ja imee nännejäni.

Minun käteni vaeltavat hänen paidan allaan kohti housuja, työnnön toista kättä farkkujen alle. Tunnen boksereiden läpi selvästi kiihoittuneen kalun pään. Aukaisen vyön ja farkkujen napit, jotta pääsen paremmin käsiksi kiihoittuneeseen kaluun.

Hänen kätensä vaeltaa reittäni pitkin hameeni alle. Hän koskettaa kosteita pikkuhuosujani ja hyväilee pimpsaani läpi housujen. Pudottaudun pöydältä pois, että hän pääsee paremmin nostamaan hamettani ja laskemaan pikkuhousut alas.

jatkuu...

5

8514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieläkin kerran

      Minä suutelen hänen niskaansa himokkaasi samalla hieroen komean kokoista kalua. Tunnen kuinka hän liikuttelee sormiaan pimpsallani kosteassa vaossa. Tuntuu taivaalliselta kun hän työntää sormensa sisääni, en voi vastustaa itseäni, voihkin nautinnosta.

      Hän pyytää minua ottamaan ensin häneltä suihin. Olen pettynyt! Eikö hän aiokkaan upottaa isoa kaluaan minuun.
      Hän seisoo housut nilkoissa ja minä rupean kiusoittelemaan kielellä häntä. Otan toisella kädellä tiukan otteen kalun varresta ja toisella kädellä hyväilen palleja. Upotan kalun syvälle suuhuni ja rupean tekemään rytkimästä työtä käsilläni ja suullani. Imen kalua ahnaasti. Hän sanoo laukeavansa melkein samantien. En halua hänen tulevan suuhuni, vaan imaisen vielä kerran voimakkaasti ja hoidan homman loppuun käsin. Hän tulee käsilleni, ja voihkii nautinnosta.

      Hän hengittää raskaasti ja nojaa edelleen seinään. Odotan ja tunnen vielä enemmän pettymystä, eikö hän aiokkaan hoidalla minua.

      SItten mies komantaa minut pöydälle selälleen ja nostaa hameeni vyötärölle ja repii pikkupöksyni lattialle.
      Sormet uppoavat syvälle vakooni ja hän imee ja pyörittelee kielellä klitoristani. Hän on taitava, kiemurtelen pöydällä kiimasta ja vikisen. Pyydän koko ajan vain kovempaa käsittelyä ja rajumpia otteita. Hän todellakin osaa hommansa, saan sellaista suuseksiä ja sormetusta, etten ole ennen moista kokenut. Pyydän että hän tulisi siääni, mutta hän ei suostu. Hän vain jatkaa nuolemista ja sormetusta. Minä laukean, huh mikä tunne.

      Olen ihan hellänä ja makaan vetelänä pöydällä. Nostan katseeni ja kuomaan, että miehellä alkaa olemaan taas kalu juhlakunnossa.

      Hyväilen häntä ja kuskaan taas "älä tuota pettymystä"

      Hän vetää minut ihan pöydän reunalle ja työntyy sisääni. Hänellä on iso kalu, tunnen pientä kipua, mutta samalla todella suurta nautintoa. Pidän häntä kaulasta kiinni ja hän pitää minua kiinni lantiosta tiukalla otteella.
      Hän vetäytyy lähes täysin ulos ja painautuu taas hitaasti sisään. Ihanaa, hän kiihdyttää vauhtia, olen taas laukeamaisillani.

      Pyydän häntä ottamaan minua todella rajusti takaa päin. Käännyn pöydälle vatsalleni ja hän tekee työtä käskettyä, minä laukean, mutta hän ei vielä. Vaikeroin hänen todella rajussa käsittelyssä ja pyydän armoa. Hän sanoo, että tässä sinulle armoa ja hidastaa hieman tahtia, mutta iskeytyy syvälle sisuksiini todella kovalla voimalla, laukean taas. Hän jatkaa vieläkin, olen jo todella hellänä ja en ihan oikeasti kestä enää pidempään. Viimeinkin hän tulee sisälleni.

      Nousen ylös vapisevin jaloin, olen ihan puhki. Hän kysyy hymy naamalla, otetaanko uusiksi, sillä en halua tuottaa pettymystä.

    • ......

      ei jumalauta

    • Mum mum

      Yäk!
      Päivän pesemätöntä suihin. Et ole haluamani sihteerikkö. Meillä firmassa sihteeriköt vaativat minut aina pesulle ennen suikkaria.

    • coollady

      iha jees tarina : )

    • 13v

      ah toi on samallaista ku meillä koulussa, toki käsken jätkii ek vähä pesulle enne mut si vaa kiivaasti menoks;) nimimerkil 13v

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      531
      5799
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      102
      1976
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1961
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      108
      1767
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1578
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1577
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1335
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1194
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      66
      1035
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      1005
    Aihe