Lastensuojelu sairastuttaa ja tappaa

Viimeisen tutkimuksen mukaan nuoret karkaavat 90 % enemmän sijaishuollosta kuin kotoaan. Mutta viranomaisille ja poliitikoille sillä ei ole mitään merkitystä, lasten säilöminen valvomattomiin oloihin sen kuin jatkuu vain.

Ja sinne joutumisen perusteet voivat olla miten hatarat ja jopa LAITTOMAT tahansa.

Laittakaa niiden rotien osoitteet aina nettiin kun saatte selville

Puolueetonta ja luotettavaa lastensuojelututkimusta ei tule!

Perjantaina 17.6.2011 julkistetussa hallitusohjelmassa ei ollut kirjausta edes siitä, että lastensuojelututkimuksen tilaa selvitettäisiin.

Seuraus: lastensuojelijoiksi tekeytyvät jatkavat veronmaksajien rahastusta "vanhemmuus hukassa" -saduillaan ja perheiden tilannetta yksinomaan pahentavalla puoskaroinnillaan.

Kunnes jollain kilahtaa ja kunnolla, sossulle nappi otsaan, sossun lapselle nappi otsaan ja sossun lapsenlapselle nappi otsaan.
Kolmessa polvessa oppia siitä mitä on menettämisentuska, toivottavasti joku laittaa haisemaan ja nopeasti, niiden perkeleen psykojen touhuilua on jo ihan tarpeeksi katseltu.

Toinen ongelma ovat erilaisia yhteisöhoitoja tarjoavat yksityiset yritykset, joita ei käytännössä valvo kukaan.
"Perhekoti Olliverin "vanhemmat" tekevät työtään vain rahan takia. Se on näkynyt monessakin asiassa. Kaikkien vuosien jälkeen jotka ehdin asua tässä kyseisessä perhekodissa minulle tuli aivan selväksi, että perhekoti Olliver tarjoaa perhekodinpuolella huostaanotetuille lapsille vain katon pään päälle ja ruokaa. Millään muulla ei ole tuntunut olevan väliä, vaikka lapset tarvitsevat paljon muutankin voidakseen hyvin.
Perhekoti Olliverin "vanhempien" omille biologisille lapsille (2kpl) ostettiin aina uusia kausivaatteita pelejä yms. mitä vain lapsi oman ikäkehityksensä mukaan tarvitsee, mutta me perhekodin puolella asuvat saimme tyytyä vanhoihin peleihin, ja meille kaivettiin varastosta muiden vanhoja vaatteita ja kenkiä. Muistan miten yksikin talvi minulle kaivettiin varastosta 4 - kokoa liian suuret kengät, ja ne olivat poikien mallia.
Koko yhdeksän vuotta jouduin nukkumaan sängyssä, jossa minulla oli pehmusteenani vain patjan suojus, mutta perhekodin "vanhempien" biologisille lapsille kyllä hommattiin uudet sängyt ja patjat yms, mutta ei tietenkään meille perhekodin puolella asuville. Mehän, kun emme olleet missään nimessä samasssa arvossa verrattuna heidän omiin biologisiin lapsiinsa.
Muut perhekodissa asustavat saivat sentään onnekseen nukkua vanhoilla patjoilla, jotka oli kaivettu varastotiloista, mutta kun minulle ei patjaa riittänyt, niin oli vain tyydyttävä patjansuojukseen. Ei ollut varaa valittaa, oli vain tyydyttävä siihenki vähäiseen.
Jouduin joka vuosi ostamaan vaatteni omalla rahalla, mutta rahaa ei säästössä useasti ollut, joten ei sitten saanut vaatteitakaan kovin useasti ostettua.
Perhekodin "vanhemmat" tuntuivat aina olevan sitä tyytyväisempiä mitä enemmän meidän perhekodissa asuvien vanhemmat ja sukulaiset hommasivat meille vaatteita ja muita käyttötarvikkeita, vaikka he saivat omasta yritystoiminnastaan rahaa siihen, että meillä olisi hyvä olla, ja saisimme uusia vaatteita ja muuta tarvittavaa, mutta ei. Se on ollut aina liian vastenmielistä tässä perhekodissa.

Mitä vähemmän sukulaiset olivat yhteydessä perhekodin puolella asuviin lapsiin, sitä tyytyväisempiä perhekoti Olliver "vanhemmat" tuntuivat olevan, jotta lapset/nuoret eivät pääse purkamaan kenellekkään omaa pahaa oloaan. Sosiaalityöntekijöiden palavereissa, jotka pidettiin perhekodilla puolivuosittain ei uskaltanut ilmaista omia tuntemuksiaan, koska tiesi, että saa jälkeenpäin kärsiä siitä. Kertoi mieluummin sosiaalityöntekijälleen, että kaikki on hyvin, kuin että olisi saanut kauheat huudot.

Perhekoti "olliverin" vanhemmat onnistuivat kaikki 9-vuotta kieroilemaan, ja onnistuvat varmasti vieläkin kieroilemaan sosiaalityöntekijöiden silmien edessä. He saavat asiat näyttämään siltä, että sosiaalityöntekijät automaattisesti ajattelevat, että kaikki on niin kuin pitääkin, ja ovat tyytyväisiä, mutta niin asiat eivät kyllä ole ikinä olleet, eivätkä kyllä ikinä varmasti tule olemaankaan.

Koko yhdeksän vuotisen aikani perhekoditi Olliverissa en uskaltanut ilmaista omia mielipiteitäni, koska jouduin aina pelkämään vastareaktiota. Käytännössä koko yhdeksän vuoden ajan jouduin olemaan aivan joku muu mikä todellisuudessa olen. Vanhemmalla iällä pakonomainen mielistely, ja se, että ei voinut ilmaista omia mielipiteitään alkoi ahistaa. Vielä tänäkin päivänä, vaikka olen kohta asunut vuoden poissa perhekodista, niin saan välillä ahistavia kohtauksia.

Muistan miten jokaisena talvena meitä seisotettiin parhaimmillaan 2 tuntia 20 asteen pakkasessa, ja sisälle ei ollut mitään asiaa ennen kuin siihen lupa erikseen annettiin. Vanhat polvista kulahtaneet haalarit eivät hirveästi lämmittäneet, ja vaikka aluksi koitti kehittää itselleen jotakin aktiviteettiä, että pysyisi lämpimänä, niin jossakin vaiheessa kylmyys iski kuitenkin välttämättä. Muistan miten kerrankin menin ystävällisesti kysymään ulko-ovelta, että pääsisikö jo sisälle, mutta vastaus oli seuraavanlainen: "me kyllä sitten kerromme, kun sisälle pääsee, että jankkaamisesta tulee vain koko ajan lisää aikaa".
Muistan miten itkin monesti pahaa oloani kylmässä pakkasessa, kun sormet olivat lähes jo tunnottomat, ja vihdoin kun sisälle pääsi, niin ei aina edes välttämättä pystynyt omilla sormillaan vähään aikaan mitään tekemään, kun ne olivat niin jäässä, ja niitä alkoi koskea. Tuollaisissa tilanteissa aina toivoi, että kunpa olisi jossain muualla."

Olet oikeassa, että ihmiset ovat linnoittautuneet asemasotaan, joka ei auta ketään,vähiten lapsia. Rakentavalle keskustelulle ei taida olla mitään areenaa, ainakaan sellaista, jossa kaikki osapuolet saisivat puhua ja tulisivat kuulluiksi. Kohtaamisia voi kukin edistää omassa arjessaan ja elämässään.
Ikävää jos koet asiakaspalautteen arvottomaksi tiedoksi. Asenneongelmia ja liioittelevaa panettelua löytyy myös sosiaalitoimen vallankäyttäjiltä, toimintakulttuurista ja työmenetelmistä. Juuri siksi tarvitaan puolueetonta lastensuojelututkimusta ja avointa tiedeonvälitystä.
Parhaiten rauhaa rakentaisi keskustelu ja kaikkien osapuolten kuuleminen. Se ei valitettavasti vielä toteudu , ei liioin vapaa tiedonkulku,

On täysin oikein, että nuoret kertovat kokemuksistaan. On oikein, että vanhemmat kertovat kokemuksistaan.

Kokemuksista täytyy kertoa, koska muuten tämä lastensuojelubisnes jatkaa toimintaansa.

Lapset ja nuoret kertovat julmuuksista ja heillä on oikeus kertoa näistä tapahtumista.

Jokaisen kertomus on oma kokemus ja tätä kautta ihmiset saa vat tietoa toiminnan epäkohdista.

Saavatko nuoret terapiaa tai tukea selvittyään huonomaineisista vankiloistaan ?

Vanhemmilla on oikeus tietää mitä Suomessa lastensuojelu tarkoittaa.

Vanhemmilla on oikeust tietää, että osa lastensuojelupaikoista toimii säilytys- ja rahastuspaikkoina, joissa lapsen etu ja tukeminen eivät merkitse mitään.

Huume- ja päihdeperheissä eivät lapset voi asua.

17 000 lasta asuu kodin ulkopuolelle sijoitettuna.

70 000 lasta on lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä.

70 000 nuorta syrjäytymässä elämästä .

Ja kaikki päihdeperheistä !

Peili on hieno apu ja tuki vanhemmille !

Peili on ainoa apu ja tuki

vanhemmille Suomessa v. 1990-2011.


Mihin peiliin katsovat mm. vammaisten lasten vanhemmat , autismin kirjon lasten vanhemmat,

pohjattoman köyhien lasten vanhemmat, saatanallisesti koulukiusattujen lasten vanhemmat,

monikkolasten vanhemmat, masentuneiden, uupuneiden (työttömyys, suru,

menetykset) lasten vanhemmat,

keskittymishäiriöisten lasten vanhemmat ?

Miten joku saattaa puhua "eväistä" kasvattamiseen ?

Ei lapsia " turhaan oteta huostaan".

Onneksi koulutetut ammattilaiset ymmärtävät tarjota peiliä vanhemmille.

Cacciatore puhui juuri tästä keskusteluohjelmassa. Perheille ei tukea, jätetään yksin. Yhteiskuntarauha menee, koska viha patoutuu osattomuuden ja syrjäytymisen kasvaessa.

Huolikoulutetut viranomaiset ja kansalaiset tekevät huoli-ilmoituksia. Ainoa toimija huolen hokemisen jälkeen on lastensuojelun avohuollon tukitoimena tehty määräaikainen sijoitus kasvatuslaitokseen.

"Jos nuorella/lapsella on jonkinlainen kartoitus alussa kun tulee huostaanotettuna, niin kyllä jos hommat toimii kotona, koulussa ja sijoituspaikassa, niin huostaanotto voidaan purkaa. "

Ongelma on nimenomaan se, ettei huostia pureta vaikka jo alkuperäinen huostaanotto olisi ollut laiton ja perusteeton esim. Nico- tapauksessa tai vaikka huostaanoton syyt olisivat poistuneet. Tästä perheiden yhdistämisvelvoitteen laiminlyönnistä Suomi on tuomittukin ihmisoikeustuomioistuimessa useaan kertaan ilman, että tuomioilla on ollut mitään vaikutusta viranomaiskäytäntöihin.

Ota selvää, ennenkuin väität aivan puutaheinää.

Nico- case ei ole mitenkään ainoalaatuinen osoitus lastensuojelun, rikostutkinnan ja oikeuslaitoksen pöyristyttävästä ammattitaidottomuudesta. Vastaavia oikeusmurhia on parhaillaankiin tekeillä kymmenittäin esim. tämän palstan Haapasten tarina- ketjussa kerrottu tapaus.

"Sirpa Taskisen toimittamassa kirjassa Lapsen seksuaalisen riiston selvittäminen ja hoito (1994) todetaan: "Väärät epäilyt ovat tilastollisesti todennäköisempiä kuin havaitsematta jääneet hyväksikäytöt. Tämä lisää tarvetta olla hyväksikäyttöepäilyjen tutkimuksissa erityisen huolellinen ja kriittinen."
Tuntuu pahasti siltä, että Niko-case paljasti Suomessa vasta jäävuoren huipun. Kyse on niin raskaasta syytteestä, että moni vanhempi valitsee survival-strategiakseen vaikenemisen ja mahdolliset uni- ja depressiolääkkeet, koska saattaa olla helpompi elää, kun kukaan ei ympäristössä tiedä, mitä väitetään tapahtuneen. Pahaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Liian moni _ etenkin ulkopuolinen _ uskoo, että viranomainen on erehtymätön.
Ensimmäinen suuri insestihysterian ilmenemismuoto johti Clevelandissa, Englannissa kesällä 1987 useisiin itsemurhiin. Tehdyt virhediagnoosit todettiin liian myöhään. Saimme Suomen tv:ssäkin ollen Menetetty viattomuus 1-2 -ohjelmien perusteella nähdä ja kuulla Edentonin Little Rascals -nimisen lastentarhan työntekijöiden kohtalosta: osa sai elinkautisen tuomion pelkkien todentamattomien epäilyjen pohjalta. Lähempää Euroopasta ja aivan viime vuosilta löytyvät Bjugnin skandaali Norjasta ja Montessori-koulun epäilysyytteet Münsterista Saksasta. Suomalaisten luottamat brittigurut Arnon Bentovim ja Tilman Furniss olivat olleet asialla: ja kas johan löytyi todellinen pedofiilien lauma molemmista paikoista!

...Julkisuus medioissa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin. Me olemme julkisuudessakin koko ajan halunneet suojata lapsemme ja siksi oikeat nimemme. Haluamme edes jatkossa elää rauhassa ilman menneisyyden stigmoja, jotka toisaalta eivät edes ikinä poistu! Vanhempi poikamme oli 15-vuotias, kun hän sai silmilleen syytteen insestistä; häntä tutkimatta väitettiin hänen olleen sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Lastensuojelun nimissä toteutettu logiikka ylsi uskomattomiin suorituksiin! Niko puolestaan joutui elämään melkein puolet lapsuudestaan lastenkodissa, jossa häntä kohdeltiin insestin uhrina, ts. kaikkia vanhempien tapaamisia vartioitiin ja keskustelut katkaistiin, jos ne menivät "väärälle" alueelle.

Yritimme hakea hallinnolliselta puolelta purkua näille mielivaltaisille toimille, koska rikosoikeudellisen prosessin päätös ei auttanut, vaikka se totesikin isän syyttömäksi. Lääninoikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myöten siunasivat - ja aina tuntuvat siunaavan - tehdyt huostaanotot kumileimasimen varmuudella. Varsinaista pseudo-oikeusturvaa perheille, jotka ovat joutuneet ammattitaidottomien viranomaisten kynsiin!

..Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?"
Nikon äiti, fil.lis.
Nikon isä, fil. maisteri

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia

Esimerkki 3.

"Tapaus alkoi varhaiskeväällä 1995 ja päättyi kantelujen jälkeen vuonna 1999.

Yksitoistavuotias poika otettiin huhtikuussa 1995 huostaan insestiepäilyn perusteella. Juttu oli lähtenyt liikkeelle suvun joulunvietosta. Äiti ja poika nukkuivat isovanhempien parivuoteessa, ja lattialla nukkunut vanhemman veljen avovaimo oli pelästynyt kuullessaan vuoteesta merkillistä ääntä. Hän ei tiennyt, että pojalla oli tapana heijata itsensä uneen, vaan oletti äidin ja pojan välillä tapahtuneen jotain seksuaalista ja teki lastensuojeluilmoituksen. Poika otettiin­ huos taan ensi vaiheessa kouluaineen ja piirroksen perusteella, joissa ei ollut mitään seksuaaliseksi tulkittavaa, vaan poika kertoi aineessaan toivovansa saavansa koiranpennun. Piirroksessa oli hymyilevä koira. Psykologin mielestä oireellista ja hyväksikäyttöön viittaavaa oli se, että poika oli piirtänyt kuvaan myös itsensä mutta suhteessa koiraan erittäin pieneksi.

Lastensuojelu teki asiasta tutkintapyynnön poliisille, mutta poliisi ei katsonut aiheelliseksi viedä asiaa syyttäjälle. Poika siirrettiin tutkittavaksi kouluttavaan kasvatusneuvolaan, jossa hänelle tehtiin muun muassa Rorschach-testi. Oikeudessa psykologi todisti, että kortti 4 symboloi naisen sukupuolielintä. Poika oli assosioinut korttiin sanan ”drakula”, joten kyse oli äidin harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta. Psykologin mukaan pojan kiistäminen johtui siitä, että hän pyrki suojelemaan äitiään. Pojan haastatteluista ei äidin vaatimuksesta huolimatta tehty nauhoituksia, mitä perusteltiin pojan intimiteetin suojelemisella. Lääninoikeus kotiutti pojan vuoden 1996 alussa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun oikeuden jäsenille selvisi, millaisilla diagnoosivälineillä hyväksikäytön varmentamiseen oli päädytty.

Prosessin aikana äiti sai vatsahaavan ja laihtui 20 kiloa. Hän kärsi myös vakavista sydänoireista ja unettomuudesta. Poika pelkäsi kotiuduttuaan kaikkia ovelle kolkuttavia ja juoksi piiloon. Hän on nyt täysi-ikäinen eikä ole vieläkään unohtanut viranomaisten hänelle aiheuttamaa traumaa. Äidin kanneltua asiasta TEO:lle lastenpsykiatrian asiantuntija esitti, että äiti oli pitkään imet tämällä erotisoinut poikansa. Asiantuntija ei tiennyt, että poika syntyi keskosena ja oli niin allerginen, ettei voinut syödä muuta kuin äidinmaitoa. Sen lisäksi kahden vuoden imetys ei ole mitenkään nykyisten tai silloisten ohjeiden vastainen -- päinvastoin, sitä on suositeltu. "
lainaus Anu Suomela, tutkimuspäällikkö Sexpo

Miksi Suomi tuomittiin ihmisoikeusloukkauksista?
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomelle kaksi tuomiota meidän perheemme ihmisoikeuksien loukkaamisesta, eli tapaus K & T vastaan Suomi. Nyt professorit, lehtorit, Stakesin tutkijat ja sosiaalityöntekijät kilvan todistavat, että valtakunnassa on kaikki hyvin. Vain lisää rahaa tarvittaisiin viranomaisille - ei meille perheille, jotka taistelemme köyhyysrajan alapuolella lastemme puolesta (HS 12.5., 15.5.,17.5., 18.5.). Suomen hallitus on ilmoittanut sosiaali- ja terveysministeriön suulla, ettei perheellemme mitään väärää ole tehty, vaan tuomioista valitetaan (HS 29.4.).
Professorit kertovat, että meillä tehdään korkeatasoista moniammatillista työtä, asiat tutkitaan syvällisesti ja analysoidaan huolella omaisten kanssa, vanhempien oikeudet turvataan ja vanhemmuutta tuetaan, lapsen etu ja oikeus toteutuvat. Jos asiat ovat näin hyvin, niin miksi Suomi tuomittiin?
Kokemuksemme on, että viranomaisen näkökulmasta perhe on syyllinen jo periaatteellisella tasolla. Valitukset hallinto-oikeuksiin eivät auta, vaan viranomainen on oikeassa ja toimii rikkeettömästi. Ihmisoikeustuomioistuin oli eri mieltä, mutta se ei näytä keskustelijoita kiinnostavan, vaan vedotaan siihen, että jotkut vanhemmat ovat riideltyään metrossa poistuneet ja vauva on jätetty vaunuun. Äärimmäisillä esimerkeillä kaikki vanhemmat saadaan yleisön silmissä syyllisiksi ja kaikki viranomaistoimet oikeutetuiksi.
Jouduimme työttömyyden ja velkaantumisen vuoksi hakemaan toimeentulomme sosiaaliluukulta. Mikä on nöyryyttävänpää kuin lukea papereista, että äiti käyttää liikaa rahaa tupakkaan, ja perhe on tuhlannut lastenlehtiin. Kontrolli joka meihin kohdistui oli liki täysipäiväistä. Siihen riitti rahaa.
Neljä vuotta meidät alistettiin vasten tahtoamme niin sanottuun tehostettuun perhetyöhön. Kodinhoitaja istui kolme tuntia viikossa sohvalla kutomassa sukkaa ja kyselemässä intiimejä kysymyksiä esim. mitä ehkäisyä käytämme, ja raportoi kaiken sosiaalitoimistoon. Siihen riitti rahaa.
Loputtomiin stressaaviin kokouksiin, joihin on osallistunut vähintään neljä työntekijää, on ollut varaa, vaikkei tilaisuuksissa ole otettu huomioon, meidän tarpeemme ja toiveemme. Tämäkö on vanhemmuuden tukemista?
Olemme tavanneet huostaan otettuja lapsiamme kohta 7 vuotta kerran kuukaudessa tarkasti valvottuina, kertaakaan he eivät ole päässeet luoksemme valvomatta. Lautakuntakin totesi, ettei mitään syytä rajoituksiin ole, vaan valvonnan syy on se, että lasten tulee juurtua sijaisperheeseen.
Pyysimme 40.000 mk korotonta lainaa elämäntilanteemme korjaamiseksi. Valkoisilla mersuillaan kokoukseen tulleet lautamiehet muuttuivat pelkästä ajatuksesta vihreiksi. Kuitenkin lastenkotisijoitus maksoi noin puoli miljoonaa ja sijaisperheelle korvataan 7000 mk kuukaudessa. Sosiaalityöntekijälle korvataan erikseen, että hän viikonloppuina valvoo tapaamisia. Koko projektiin palaa rahaa runsaat 3 miljoonaa kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
Sen jälkeen kun lapseni riistettiin minulta synnytyspöydältä, en ole koskaan saanut tavata häntä luonnollisissa olosuhteissa. Minua on tarkkailtu kuin matoa purkissa ja kirjattu asiakirjoihin, että en ota luonnollista kontaktia lapseeni. Sitä on pidetty perusteena sille, ettei lasta voida kotiuttaa. On ollut ylivoimaista käyttäytyä äitinä tällaisen tarkkailun alla, kun lapset on lisäksi opetettu sanomaan sijaisäitiä äidiksi. Minä en ole mitään.
Kun toivuin huostaanoton aiheuttamasta stressiperäisestä psykoosista ja lääkärini totesi minun tervehtyneen ja kykenevän hoitamaan lapsiani, lastensuojelu lähetti asiakirjat tietämättäni helsinkiläiselle lastenpsykiatrille, joka tunnetaan Suomessa siitä, että hän kirjoittaa maksusta halutun lausunnon. Rahaa ei säästelty. Tämän lastenpsykiatrin ja sittemmin myös turkulaisen lastenpsykiatrian professorin mielestä suojelukohde oli sijaisperhe ja lasten olisi hyvä tavata meitä vanhempia vasta murrosiässä. Lausunnot annettiin meitä tai lapsiamme tapaamatta ja ilman oikeutta kommentoida niitä.
Kun minä isänä hoidin vauvaamme lastenkodissa ja kotilomilla työntekijät antoivat arvosanaksi 10 . He totesivat, että lapsella on edellytykset kasvaa emotionaalisesti tasapainoiseksi ja mahdollisuudet kotiuttamiseen ovat hyvät. Lasta ei kuitenkaan kotiutettu, koska annoin äidin käydä asunnossani katsomassa häntä. Minun olisi pitänyt katkaista suhteet 100%:sesti.
Viranomaisten laiton menettely kansalaisia kohtaan ei näytä kiinnostavan professoreja ja muita asiantuntijoita, vaan todistellaan kuorossa, että Suomessa kaikki on hyvin ja lapsen etu toteutuu, rahaa vaan tarvittaisiin lisää viranomaistoimintaan. Sitä säästyisi runsaasti, jos tuettaisiin lapsen omaa perhettä, eikä kylvettäisi rahaa ympäriinsä sen todistamiseksi, että vanhemmat ovat kelvottomia.
K ja T vastaan Suomi

Kunnat on saatava korvaus vastuuseen.