Onko kellään tietoo iisalmen poliisin käsiase lupien käsittely ajoista. jätin hakemuksen yli kolme kuukautta sitten.
käsittely aika.
duuji
5257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen kuullut eri puolelta suomea, että lupaa hakeneiden odotusajat ovat olleet 3kk ja ylikin. Itsellänikin kävi näin kun ostin kesällä uuden haulikon. Uusi aselaki?
Minulle sanottiin Jyväskylässä että käsittelyaika on 2-3 viikkoa, riippuu siitäkin onko ensimmäinen ase jota hakee, nykyyän jos on yli kolme vuotta edellisestä hakemuksesta niin joutuu soveltuvuustestiin vaikka on aseita ennestään, nykyään myös sotilaspassi oltava mukana kun hakee hankintalupaa.
Katsooko ne sotilaspassista vaan että on suorittanut varusmiespalveluksen vai katsooko ne muutakin? Itellä kun vielä sellanen kirjan mallinen, nykyisistä kun en tiedä millasia ovat.
Omistan rinnakkaisluvan haulikkoon. Pitääköhän lisäksi käydä haastattelussa jos aikoo hankkia haulikon vai pelkästään tietokoneella tehtävässä kokeessa vai kummassakin?
Itselläni myös "kirjallinen malli" sotilaspassista, eikä sattunut olemaan mukana kun kävin hankkimislupaa sisään jättämässä, aikoivat soittaa sotilaspiiriin, hyvä palvelu Jyväskylässä koska olisivat voineet pistää jäihin homman ja esittämään sotilaspassin ja sitten vasta homma olisi lähtenyt eteenpäin, kiitos vaan Jyväskylän poliisilaitoksen lupapalvelulle!
En tiedä pitääkö käydä haastattelussa, ei kai se ylipääsemätön juttu ole vaikka joutuisi haastatteluun, ihan hyvä sellainen käytäntö on, sillä "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa"..uskoisin niin.