vyöihrakuoriaisia

ällöttävät otukset

Onko muilla ilmennyt seuraavaa. Keväisin /kesällä löytyy muutama vyöihrakuoriainen tai sen toukka. Havaintoja on ollut eniten yläkerrassa, varsinkin toisessa kahdesta makuuhuoneesta. Alakerrasta on löytynyt vain muutama toukka satunnaisia kertoja eri paikoista. Missähän lie syy? Majailevatko ilmastointikanavissa tai välikatossa?
Taidanpa ostaa Biokilliä ammattilaisen ohjeen mukaan. Jospa se auttaisi.
Olemme siistejä ihmisiä, joten siisteyden puutteesta eivät nuo otukset johdu. Liekö sitten yläpohjassa jotain kärpäsenraatoja tms. jota ne tulevat syömään. Harmi vaan, että tunkevat myös asuintiloihin. Onko jollakin antaa hyviä vinkkejä niiden tuhoamiseksi? Mihin myrkkyä kannattaisi suihkuttaa?

11

15595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • narsknarsk

      Vyöihrakuoriainen (Dermestes lardarius)
      Vyöihrakuoriainen elää pesien ja kuivien raatojen lisäksi huolimattomasti hoidetuissa jäteastioissa ja kaatopaikoilla. Se on kohtalaisen yleinen asunnoissa, joissa se elelee syöden hyönteisten raatoja. Ruoan (varsinkin savulihan) tuoksu houkuttelee niitä ruokakomeroihin. Toukkia saattaa löytyä esimerkiksi kuivasta kissan- tai koiranruoasta.

      Vyöihrakuoriaissaastunnan tunnistaa helposti toukkien jättämistä pitkäkarvaisista nahoista. Talvisin huoneistossa vaeltavat toukat viottavat tekstiilien ja turkisten lisäksi varsinkin parkitsemattomia vuotia. Koteloitumaan porautuvat toukat saattavat viottaa seinälautoja ja eristemateriaaleja.

      Kuoriaisen runsas esiintyminen johtuu useimmiten huolimattomasta kiinteistöjätteiden käsittelystä. Jos kuoriaisia esiintyy runsaasti kerrostalossa, ota yhteyttä taloyhtiöön: saastunnan syynä voivat olla linnun- ja ampiaisenpesät ullakkotiloissa.

    • Toukka

      Sama ongema täällä. Meillä näitä kuoriaisia ja toukkia löytyy wc:stä. Hyvin harvoin aiemmin olen yhden kuoriaisen löytänyt, mutta ehkä 3 viikkoa sitten niitä rupesi löytymään päivittäin. Muualta asunnosta niitä ei löydy, vain vessasta. Meillä on kissojen ruokapaikka wc:ssä ja sen ympäriltä yleensä löytyvät. Ehkä viikko sitten löysin vihdoin paikan missä majailevat, löysin sieltä 8 toukkaa!! (likainen nurkka wc:n kaappien alla) Tapoin kaikki ja olen syynännyt joka ikisen vessan nurkan, kissan ruokapaikka on puhdistettu päivittäin, lattiat kissan ruokapaikan läheisyydestä tarkistan useamman kerran päivässä. Muutaman päivän oli hiljaiseloa, kunnes eilen löytyi kaksi toukkaa ja nyt tänä aamuna myös. Siinä vipelsivät kissan ruokakuppien ympärillä. Ällöttää jos ne menevät sinne ruokaan :/ Aikuisia kuoriaisia en nyt ole nähnyt vähään aikaan, olisiko se kenties positiivista? Eivätpä ole tekemässä jälkeläisiä.

      Onko nyt jotenkin poikkeuksellinen kesä, koska olemme useamman vuoden asuneet tässä asunnossa eikä tällaista ongelmaa ole ennen ollut. Ja mistä ne oikein tulevat?? Voisivatko ne tulla esim. pesualtaan putki kun menee lattian alle, sitä ei ole kunnolla tiivistetty, niin sieltä? Jostainhan vessasta niiden täytyy tulla, koska sieltä niitä vain löytyy. Ja ainoa aukko mitä on löydetty, on se.

      Ymmärrätte varmaan, että ongelma on ärsyttävä. Tänään aion taas tehdä perusteellisen siivouksen koko asunnolle. Mielestäni meillä ei ole sen epäsiistimpää kuin muillakaan normaaleilla ihmisillä. Tämä on vuokra-asunto, joten ei kehtaisi vuokraisännällekään ilmoittaa, että nyt täällä viliseen toukkia. Olisko mahdollista, että ne hyvällä ja huolellisella siivouksella lähtisi? Tai onko jotain myrkytysainetta mitä voi itse omin nokkineen laittaa?

      Kiitos kovasti!

    • same problem here

      Ammattilainen suositteli kokeilemaan BioKilliä näihin ötököihin. Kannattaa ruiskuttaa ilmastointikanaviin, lattialistoihin, putkien läpivienteihin jne.
      Kannattaa jossain välissä myös tyhjentää vaatekaapit ja tarkastaa, ettei sieltä löydy toukkia tai niiden karvaisia nahkoja (saattavat nimittäin paremman puutteessa purra vaatteisiinkin reikiä). Jos vaatekaapista löytyy epäilyttävää, käytä jälleen Biokilliä, ja pese, saunota (ilman löylyä) tai pakasta kaikki kaapin vaatteet.
      Nuo otukset tykkäävät erityisesti savulihasta, sekä kissan ja koiran ruuasta.
      Taloihin ne voivat tulla ampiaispesistä ja linnunpesistä esim. talon välikatosta. Ovat siis normi otuksia luonnossa.

      • toukkia täälläkin

        Meillä alkoi yht äkkiä ilmaantua vyöihrakuoriaisen toukkia noin kaksi viikkoa sitten. Itse kuoriaisia löytyi vain muutama, mutta toukkia useita ja tarkemman syynin jälkeen yksittäisiä joka huoneesta. Eniten kuitenkin kodinhoitohuone-eteinen-keittiö-akselilta. Suurin osa toukista löytyi ulkoseinien vierustoilta. Talomme on kaksi vuotta vanha ja puolitoista kerroksinen. Oman käsitykseni mukaan kotimme on keskivertoa siistimpi, meillä käy säännöllisesti siivooja ja itse siivoan vähän joka välissä.
        Inhoan ötököitä yli kaiken ja alkoi armoton myrkyttäminen, imuroin kaikki listat, pyyhin ne kloriittivedellä ja suihkutettiin Baygonia sekä katto- että lattialistoihin, siivosin kaikki vaatekaapit, puistelin ja tuuletin vaatteet ja pesukone on pyörinyt yötä päivää...
        En kuitenkaan luottanut siihen, että pääsisimme noista ällötyksistä eroon, joten pyysimme tuholaistorjujan, joka kävikin n. puolitoista viikkoa sitten myrkyttämässä paikat ja tulee ensi viikolla myrkyttämään uudestaan. Tällä hetkellä toukkia löytyy kuolleina tai lähes kuolleina muutamia päivittäin, tuholaistorjujan mukaan ensimmäisen myrkytyksen tarkoitus oli ajaa ötökät liikkeelle, joten on normaalia, että toukkia ja kuoriaisia vielä näkyy.
        Olen kovasti miettinyt mistä nuo tänne yks kaks ilmaantuivat, laitoimme loppukeväästä pihakivetyksen ja pihaa täryytettiin talon vierestä, olisiko se ajanut ötökät sisälle? Linnunpesiä/ampiaisenpesiä on lähes mahdotonta löytää räystäslautojen alta, en tiedä vieläkö tässä pitää noita lautoja alkaa irrottelemaan...
        Nyt mietin mitä teen matoille, ne ovat olleet kaksi viikkoa ulkona, en luota, että matot saataisiin imuroimalla "puhtaiksi" ja koska meillä on vauva, ei mattojen myrkyttäminen tunnu hyvältä idealta. Kaikkia tekstiilejäkään en taida pystyä mitenkään pesemään, ei yksinkertaisesti tunnit enää päivissä riitä.
        Tällaisia kokemuksia meillä tästä työläästä projektista, lopputulos on vielä auki... pääseeköhän näistä ikinä kokonaan eroon? Tuholaistorjujan mielestä kaksi myrkytyskertaa tehoaa, joskus on joutunut käymään kolmannekin kerran...


    • Ällöttävät otukset

      Ketjun aloittaja: meillä talo v. 2007 rakennettu 1,5 kerroksinen okt. Ensimmäiset havainnot otuksista toissa kesältä. Yläkerrasta pääasiassa löytynyt. Ulkoseinien läheltä/läheltä korvausilmaventtiileitä lattioilta muutamia/viikko. Itse olen miettinyt, josko tosiaan ampiaispesistä tulevat. Niitä kai voi olla räystäslautojen alla. Mekin ollaan tosiaan todella siistejä. Eli eivät johdu epäsiisteydestä.
      Alakerrasta en ole löytänyt, kuin pari yksittäistä toukkaa. Ei yhtään kuoriaista. Koska otukset ovat luonnonvaraisia, eivätkä niin vaarallisia, niin en ole vielä muutaman takia tuholaistorjujaa kutsunut. Yhteydessä olen kyllä yhteen firmaan ollut. Alakerran vaatekaapit olen juuri siivonnut: tänne ne eivät ole pesineet. Yläkerrasta aion seuraavaksi tutkia siellä laatikoissa säilytetyt vähemmän tarvittavat tavarat. Puran laatikot ulkona. Osan tavarasta heitän pois ja tärkeät pakkaan tiiviisiin kannellisiin muovilaatikoihin. Kun kaikki on pakattu k.o. tavalla. Myrkytän Biokill -sumutteella yläkerran listat ja ikkunan päällä olevat korvausilmaventtiilit kaikki näkyvät koloset.
      Toukkia löytyy n. 3-4 viikossa yläkerrasta, eli ei kovin monia. Siksi luulenkin, että eksyvät taloon sisälle vahingossa ehkä ampiaispesistä. Ongelma on kuitenkin se, että välikatolle ei mahdu ihminen menemään. Ja räystäslautoja hankala alkaa purkamaan korkealta poiskaan. Pitäisiköhän siis siellä käyttää tuholaistorjujaa sumuttelemassa jotain sinne lautojen väliinkin? Valkoista hyttysverkkoa voisi ajatella niitattavaksi räystäslautojen päälle niin, etteivät ampiaiset ainakaan enempää sinne pesiä pääsisi tekemään. Mutta tuskin siellä mitään suurta yhdyskuntaa asuu, sillä emme ole havainneet mitään sen suurempaa pörinää talon ympärillä.
      Paskamaisia juttuja sen sijaan nuo luonnonkin ötökät sisälle eksyessään. Itsekin erittäin siistinä ihmisenä, olen välillä ollut ihan paniikin partaalla, kun selvisi, mitä nuo otukset ovat. Mutta meillä ne ovat ainakin pysyneet kurissa, jopa vähentyneet esim. viime kesästä. Yksi vaihtoehto on myös käväissyt mielessä ötököiden alkuperän suhteen: Onkohan esim. taloon käytetyn normaalin levyvillan, tai muun raaka-aineen joukossa voinut olla kyseisten otusten munia. Kumma,että otukset ilmaantuivat heti seuraavana kesänä jo rakentamisen jälkeen. Se pistää hiukan mietimään niiden alkuperää.
      Voisiko edellinen kirjoittaja esim. kirjoittaa mitä villaa teillä on käytetty tai minkä talofirman talo teillä on? Olisin kiitollinen.

      • toukkia täälläkin

        En viitsi laittaa talotehtaan nimeä tänne keskusteluihin, kun mitään faktaa ei ole, että esim. puutavarassa olisi ollut ko. kuoriaisia, ettei tule vedettyä turhia johtopäätöksiä, vaikka meillä tuholaistorjuja piti sitäkin vaihtoehtoa mahdollisena. Mutta jos haluat, voit laittaa sähköpostia minulle osoitteeseen [email protected], niin sillä foorumilla voidaan asian puimista jatkaa...
        Toisesta myrkytyskerrasta on viikko ja toukat ovat hävinneet, nyt tilalle on ilmaantunut kuoriaiset, joita löytyy 1-2 päivässä, yleensä kuolleina. Aikuinen vyöihrakuoriainen muuten näköjään tekeytyy kuolleeksi, joten jos niitä näkyy, kannattaa ne listiä, vaikka kuolleilta näyttäisivätkin. Yritän muistaa kirjoittaa tänne, päästiinkö noista ällötyksistä kokonaan eroon tänä kesänä... ensi kesää en uskalla vielä edes ajatella...


      • klippa
        toukkia täälläkin kirjoitti:

        En viitsi laittaa talotehtaan nimeä tänne keskusteluihin, kun mitään faktaa ei ole, että esim. puutavarassa olisi ollut ko. kuoriaisia, ettei tule vedettyä turhia johtopäätöksiä, vaikka meillä tuholaistorjuja piti sitäkin vaihtoehtoa mahdollisena. Mutta jos haluat, voit laittaa sähköpostia minulle osoitteeseen [email protected], niin sillä foorumilla voidaan asian puimista jatkaa...
        Toisesta myrkytyskerrasta on viikko ja toukat ovat hävinneet, nyt tilalle on ilmaantunut kuoriaiset, joita löytyy 1-2 päivässä, yleensä kuolleina. Aikuinen vyöihrakuoriainen muuten näköjään tekeytyy kuolleeksi, joten jos niitä näkyy, kannattaa ne listiä, vaikka kuolleilta näyttäisivätkin. Yritän muistaa kirjoittaa tänne, päästiinkö noista ällötyksistä kokonaan eroon tänä kesänä... ensi kesää en uskalla vielä edes ajatella...

        Jos aloittaja vielä voisi kertoa, pääsittekö otuksista eroon?! Ja muut ihmiset, kertokaa lisää kokemuksia!


      • Ötökät
        klippa kirjoitti:

        Jos aloittaja vielä voisi kertoa, pääsittekö otuksista eroon?! Ja muut ihmiset, kertokaa lisää kokemuksia!

        Meilläkin nämä tuli heti rakentamisen jälkeen ja mitä nettiä olen selannut niin vaikuttaa että uudet talot on ihan yliedustettuina näissä keskusteluissa ja myös remonttikohteet. Epäilen vahvasti että tulevat rakennustarvikkeiden mukana.


      • Ovelia ovat
        Ötökät kirjoitti:

        Meilläkin nämä tuli heti rakentamisen jälkeen ja mitä nettiä olen selannut niin vaikuttaa että uudet talot on ihan yliedustettuina näissä keskusteluissa ja myös remonttikohteet. Epäilen vahvasti että tulevat rakennustarvikkeiden mukana.

        Kuoriaiset ovat pirullisen ovelia. Ne menevät tarkoituksella talotehtaisiin, piiloutuvat jo siellä rakenteisiin ja kun talo kasataan ja ihmiset muuttavat ryhtyvät tihutöihinsä!


    • töyni

      Oletteko päässyt eroon?

    • Anonyymi

      Meilläkin näitä nyt kolmena kesänä peräkkäin. Myrkyttäjä käynyt pariin otteeseen ja itse myrkytelty ja käytetty listoja irti jne. Silti ne vaan aina toukokuun aikoihin ilmestyvät kuin tyhjästä. Syksyllä sitten katoavat. Talo on 10vuotta vanha. Luultavasti nuo elävät yläpohjan villoissa ja siellä sitten talvehtivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe