Savumuikkuja

Tulipahan tehtyä parin päivän reissu apajille.
Aikasti lähellä oli ettei joutunut laittamaan leivän päälle viipaloitua munaa.
Reippaasti vajaa kymppisanko kuitenkin armahti.
Jo vain, sanoisi Aslakki, hyviä olivat nostotuoreena.
Meinasi, siinä iltanuotiolla, tulla mieleen että Voih! Olisipa oma mökki!
Mutta pölkyltä noustessa selkä onneksi muistutti että Muikut olivat paaaaljon tuoreempia.
Joten vuokraaamalla mennään edelleen.

Ja sitten loppuhuipennus:

"Magneettisen pohjoisnavan liike on kiihtynyt poikkeuksellisen nopeaksi. Tällä hetkellä magneettinen pohjoisnapa siirtyy kymmeniä kilometrejä vuodessa"
Tutkijat ovat alkaneet epäillä, josko navat vaihtavat paikkaa.
Näin kertovat YLE:N nettiuutiset.

Enpä ole yllättynyt, 21.12.2012 lähestyy, ja silloin käy niinkin että ainoa lintu joka hoitaa muuttonsa kunnialla on Lapintiira, se kun lentää aina navalta navalle.
Epämääräisesti liputetut laivat ajelevat minne sattuu ja silloin kyllä sattuu.

Mikä on kummallisin kala jonka olette savustaneet ja ainakin vähän maistaneet?
Minä en ole outoja savustanut mutta kokeillut olen kerran paistinpannulla voin kera.
Norjan reissulla merestä nyhdetty 3-4 kiloinen limanuljaska.
Komea oli, mutta ei sitä olisi syönyt Koistisen Labradorin noutajakaan, ei edes Salvialla.
(Lainaus P.Pasasen UUNO- hahmolta)
H.

54

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ankerias on kummallisin mitä olen maistanut, onko se kala vai käärme?
      Tänään paistoin haukea voissa, eipä se maistunut juuri miltään.
      Kala haisee raakana ihan kammottavalle.

      Miun napa on onneksi ihan entisellä paikallaan.

      Paidattoman mieskaverini kanssa tässä yks aamu keskusteltiin miten ollaan jäykkiä ja kipeitä lonkista ja polvista.
      Mieheni sanoi, että hänkin on etenkin aamulla melko jäykkä, johon me paidattoman kanssa lähes yhteen ääneen; se jäykkyys ei kuulu tähän ollenkaan. :)
      Joten älä osta mökkiä, jäykistyt lisää.

      • Eipä se taida olla kala, sillinraatoja se kyllä syö, johtuneeko tuoksusta, en tiedä.
        Aamuviileässä rantavedessä myös Hauki liikkuu kankeasti, vaikka päiväauringon lämmössä livahteleekin ruovikossa liukkaasti.

        Minun vuokramökkini on sähkölämmitteinen, samoin sauna, joten letkuja on helppo liikutella.
        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Eipä se taida olla kala, sillinraatoja se kyllä syö, johtuneeko tuoksusta, en tiedä.
        Aamuviileässä rantavedessä myös Hauki liikkuu kankeasti, vaikka päiväauringon lämmössä livahteleekin ruovikossa liukkaasti.

        Minun vuokramökkini on sähkölämmitteinen, samoin sauna, joten letkuja on helppo liikutella.
        H.

        Nahkiainen on toinen ällöttävä, vikkeläliikkeinen otus.
        Etenkin kuollut hauki on hyvin kankea.

        Sähkölämmitteinen mökki, ja sauna, onko kiuaskin sähköllä toimiva, en kyllä tykkäis?
        Kesämökin pitää olla alkeellinen, huussi ja kaikki, ei mitään mukavuuksia, kaikki muu menee nimikkeen Huvila alle.

        Meillä kotona Karjalassa oli vain rantasauna, aivan ihana, hyvin ilmastoitu, ei edes seinää pukuhuoneen rannan puoleisella sivulla. :)

      • Anceli kirjoitti:

        Mökkirukkani on Invalidiliiton omistama ja invalidi kun itsekin olen, olen oikeutettu sitä vuokraamaan, koko vuokraustarina alkoi jo invalidi-äidistäni joskus 1982.
        Rantasauna on puulämmitteinen ja ulkohuusi on, on myös sisävessa.
        Kaikkiin pääsee ryömimällä tai Rullatuolilla.
        Paitsi ylemmille lauteille.
        Lauteetkin ovat avoimet joten sinnekin voi könytä jos Sahdin löysyttämät jalat pettävät, mutta käsivoimat riittävät.

        Nahkiainen on elukka jota on minun pakko syödä aina kun kausi alkaa.
        Olen syönyt niitä ihqu-tuoreena Kokemäelläkin päin.
        Pieni lämmitys pannulla voissa, ja jo on kuten teinitytön unelma, sikäli kun minä asian ymmärrän. Uskoisin että vanhemmat naiset pitävät enemmän rasvaisesta, 3-kiloisesta Ankeriaasta.

        Jaa, sinä oletkin invalidi, pahoittelen asiaa.
        Yleensä pyörätuolia käyttävillä invalideilla on hyvät käsivoimat, joten saattavat hyvinkin jaksaa kiskoa itsensä ylälauteille.
        Voihan avulias ystävä työntää peräpäästä.

        Kuulostaa hyvältä tuo, että on valinnanvaraa, alkeellisesta varusteltuun, jokaiselle kuntonsa ja intonsa mukaan.
        Ellei jaksa ryömiä tai ajella pyörätuolilla, voi käyttää sisätilojen mukavuuksia.

        En pidä kummastakaan, en ankeriaasta enkä nahkiaisesta, jälkimmäinen voisi mennä hyvin paistettuna, mutta en lupaa mitään varmaa.

        Hyvä vinkki, jospa sasus, meriläinen, lejanna, leskeni jne. tulisivat joskus nauttimaan sahtia kanssani. :)
        Minun deettini ei näy ulospäin, eikä se ole päässänikään vaikka monet sitä epäilevät. Se estää vain Maratonjuoksun ja vastaavat.
        Maratonmakaamisessa olen ihan hyvä.
        Ei tuosta invasta kannata tehdä numeroa, se on hyvä silloin kun haluaa irvistellä niille joilla on suuret luulot omastaan.
        Minä olen kyllä kokenut kuinka vaikeaa se on kun ihminen joutuu käsivarsilleni, ja sitä myötä lauteille piiskattavaksi.
        Onneksi ovat olleet huumorintajuisia ja varoittaneet otteistani, siirrä vähän kättäsi, tissi menee luttuun jne.

        Kunhan nyt edes joku invalidia säälivä suostuisi kanssasi saunomaan, pidän peukkuja. :)
        Meneehän niitä parikin napakkaa naista samaan aikaan, apu ei koskaan ole pahitteeksi jos nostoja pitää tehdä.

        En halua yhtään enempää lukea saunakokemuksiasi, joten kiitos ja kuulemiin.
        Menen suurennuslasin kanssa etsimään mahdollisia persiljanalkuja kasvimaalta.

    • i_a*'

      "Na killa se vaan saattaa vanha mieskin innostua, saattaa se vain", sanos Kaapin Jouni...

      Juuri tulin nuotalta tuolta lähijärveltä... Ämpärillinen kookasta muikkua ja parikymmentä puolikiloista siikaa odottelee pikaista käsittelyä jäärouheessa...

      • Seth se on josain set elämä ko Luossa othaisi onkheen, ilimhan matuakin.
        Juhlaa vain.
        Sie set laittaa sit tervakset tulhele, jotta saat näphit lämpöseksi rääphykset ko tiskhaat. Paat sit konjamiinin tilalhe.

        H.

      • /\/\
        hunksz kirjoitti:

        Seth se on josain set elämä ko Luossa othaisi onkheen, ilimhan matuakin.
        Juhlaa vain.
        Sie set laittaa sit tervakset tulhele, jotta saat näphit lämpöseksi rääphykset ko tiskhaat. Paat sit konjamiinin tilalhe.

        H.

        Please, älä raiskaa murretta, mitään! :))

      • Pthyi stana
        /\/\ kirjoitti:

        Please, älä raiskaa murretta, mitään! :))

        Aivan, olipa hirveää vääntämistä ja tyystin poskelleen.Ei kannata puhua ketä ei osaa.

      • Pthyi stana kirjoitti:

        Aivan, olipa hirveää vääntämistä ja tyystin poskelleen.Ei kannata puhua ketä ei osaa.

        Se on vähän kuin syntymä, kauheeta ponnistelua ja kuitenkin voi mennä väärinpäin.
        Mutta ulos on tultava, siinä ei auta mikään.
        Otan ihastuksissani vastaan kiukkunne.
        Herätysliike on aina hyvästä.
        H.

      • /\/\
        hunksz kirjoitti:

        Se on vähän kuin syntymä, kauheeta ponnistelua ja kuitenkin voi mennä väärinpäin.
        Mutta ulos on tultava, siinä ei auta mikään.
        Otan ihastuksissani vastaan kiukkunne.
        Herätysliike on aina hyvästä.
        H.

        Luulisi sinun jo oppineen, ettei kiukku ole sama, kuin faktan lausuminen.
        Noin sanoessasi paljastat, että vedit ainakin pikkuruisen hernevauvan nenääsi.

      • /\/\ kirjoitti:

        Luulisi sinun jo oppineen, ettei kiukku ole sama, kuin faktan lausuminen.
        Noin sanoessasi paljastat, että vedit ainakin pikkuruisen hernevauvan nenääsi.

        Valitettavasti.
        Tällä palstalla, eikä paljon muuallakaan tapahdu mitään joka saisi minut vetämään herneen nenääni. Palsta huvitttaa minua.
        Mutta minä kirjoitan vähän muuallekin, senlaiselle palstalle jossa on minun paha antaa hölmöyttä anteeksi. Siellä tuntuu joskus että joutuu vetämään hernekeittoa.
        Tällä en halua alentaa tämän palstan tai kirjoittajien arvoa mitenkään..
        Tarkoitan vain sitä että ihan tärkeät asiat ovat monille ihan muualla.
        Joten, edelleenkin, saa minua huvittaa.
        H.

    • meeriamanda

      Joskus iäisyys sitten, maistoin savustettuja kuoreita...onhan tuonnimisiä?..hyi helvata :/ Paikalliset ihmiset söi niitä ´himoonsa´ ja mua etoi!

      En tiennyt sellaisia kaloja olevankaan, siksi mietin tuota nimeä, vaan kyllä ne kuoreita olivat.

      • Sisäjärvien Kuore tuoksuu kuten kesäinen, naisten kirpputori.
        Rannikolla kutsuvat sitä Norssiksi.
        Stadin yksi koulukin on nimeltään Norssi.
        En tiedä miten siellä naisoppilaat tuoksuvat.
        Siellä missä minä synnyin, oli niiden lippoaminen ihan juhlaakin, koska niitä sai pyydettyä paljon, ja sotien jälkeen ei tuoretta olleet kuin Nesteen K-kaupan tyyppiset tuotteet., Koivuklapit.
        H.

      • nannanmannaa
        hunksz kirjoitti:

        Sisäjärvien Kuore tuoksuu kuten kesäinen, naisten kirpputori.
        Rannikolla kutsuvat sitä Norssiksi.
        Stadin yksi koulukin on nimeltään Norssi.
        En tiedä miten siellä naisoppilaat tuoksuvat.
        Siellä missä minä synnyin, oli niiden lippoaminen ihan juhlaakin, koska niitä sai pyydettyä paljon, ja sotien jälkeen ei tuoretta olleet kuin Nesteen K-kaupan tyyppiset tuotteet., Koivuklapit.
        H.

        Norssit maistuvat mannalta, paistonsa haisoo pas*alta. Riippuu tietenkin paistajan taidosta, ja käytetystä jauhosta ja voimäärästä.

    • kirjoittava Lyyti

      Maistoin kerran kuhaa joka oli pakasteesta suoraan jäisenä laitettu savustimeen. Aivan kamalan makuista. Sensijaan savustetut muikut ovat aivan ihania.

      Sain eilen uistimella pari haukea. Toisen paistoin voissa. Hyvää oli. Toisesta fileoin suurimmat ruodot pois ja jauhoin koneella, lisäsin joukkoon kermaa, munia, timjamia, suolaa ja tilliä. Paistoin kalapihveiksi. Syötävää oli.

    • Eipähän viimeaikoina oo mitään erikoista kalalajia tullu maistettua. Madekeittoa olis kyllä tehny mieli, muttei ole ehtiny käydä edes hallissa, josta sitä olis varmasti saanut.):

      Mini jääkausi, hmm.. Näinköhän kalatki jäävät jään alle jäätyneinä..*o* Mistäs sit kalaa otetaan, vai sisätiloihin altaita ja kalankasvatukseen.
      Siellä sitten kökötetään ongen kanssa.:))))

      • Varo, se havittelee että sie menet kanssaan saunaan ja nostat sen lauteille. :)
        Älä suostu, selkäs kosketat ja sahtia meinaa juottaa, pahat sil on mielessä.
        =)

      • Anceli kirjoitti:

        Varo, se havittelee että sie menet kanssaan saunaan ja nostat sen lauteille. :)
        Älä suostu, selkäs kosketat ja sahtia meinaa juottaa, pahat sil on mielessä.
        =)

        Ällös pelkää. Sahtia oon pikkasen kerran maistanu, kyllä lens samantien pois:)))
        Vai saunaan.. Ei tosiaan onnistu, miun auttamiset jää työelämään sen ulkopuolella en aio kyl ihan äkkiä enää ukonköriläitä auttaa!!!! Just näin on näreet! :))))

      • sasus kirjoitti:

        Pysy vaan napakkana, olihan sillä muitakin ehdokkaita, jospa joku heistä suostuu. Epäilen kyllä, kun tämä autettava ei taida mikään keijukainen olla. =))
        Tiesit sie, että hän on invalidi, sen takia apua tarttee.

      • lejanna
        Anceli kirjoitti:

        Kerran eläissäni olen erehtynyt juomaan sahtia. Oltiin häissä, etelässä, nuoruudessani, hamassa. Maistelin, että jopa on pahaa simaa. Sitä kittasin janoissani silti monta lasia. Ikinä en enää halua pönttökaulusta, jonka sisällä on pääni, alapäin.
        .

      • lejanna kirjoitti:

        Minua on tämä keliakia suojellut noin kammottavilta kokemuksilta. :)
        No, joillekin kelpaa melkein mikä vaan, kunhan saa pöntön sekaisin.

        Pyrsk. No johan on sisko avuliaana :)) voi siisus teijän juttuja, taas saa pyyhkiä näytön josta hieman miinuksia :p
        Moni oli myös ulostettu :D ei toivoakaan, sinullakaan minusta puhumatikaan, mä niin parkusin meitin puolesta kunnes muistin et onhan meillä oma armas, missä lie huitele...mokoma, mut oottakoon kun kynsiin saadaan tehdäänkin seleväksi kuka ja mitä! 'tomerana¨' :)))

        Juu, ei tuu kuuloonkaan, napakka oon. Tuo oliki ihan uus juttu miulle, onks hälle sattunu jotain, kun ei itte lauteille pääse?
        Eikä varmaan mihinkään höyhensarjaa taida kuuluakkaan, luulempa miekii.:))

      • lejanna*
        Anceli kirjoitti:

        Minua on tämä keliakia suojellut noin kammottavilta kokemuksilta. :)
        No, joillekin kelpaa melkein mikä vaan, kunhan saa pöntön sekaisin.

        Niin varmaan, meikäläinen ei edes älynnyt, mitä joi.
        Oppia ikä kaikki.

        Minuako tarkoitat?
        .

      • sasus kirjoitti:

        Juu, ei tuu kuuloonkaan, napakka oon. Tuo oliki ihan uus juttu miulle, onks hälle sattunu jotain, kun ei itte lauteille pääse?
        Eikä varmaan mihinkään höyhensarjaa taida kuuluakkaan, luulempa miekii.:))

        Vähintään raskasta keskisarjaa ellei jopa raskasta, näin epäilen.
        Ite tuolla ylempänä miulle kertoi, että on invalidi, olen niin kohtelias etten ilennyt tarkempaan kysellä.
        Mutta päässä ei kuulemma ole vikaa, uskoisko tuota.
        Mökillä ajelee pyörätuolilla vai ryömikö, nyt en ole ihan varma.

      • meeriamanda
        lejanna kirjoitti:

        Kerran eläissäni olen erehtynyt juomaan sahtia. Oltiin häissä, etelässä, nuoruudessani, hamassa. Maistelin, että jopa on pahaa simaa. Sitä kittasin janoissani silti monta lasia. Ikinä en enää halua pönttökaulusta, jonka sisällä on pääni, alapäin.
        .

        Jouluna sukuillallisilla minäkin join sahtia jokusen lasillisen, ja sitten illemmalla ensiapuun...aloin turpoamaan kasvoista, käsistä varpaisiin, en saanut henkeä...allergiareaktio, ja en ollut juopunut.

        Sen jälkeen on Sahti-niminen juoma pysynyt minusta kaukana. Minua ei oksettanut mut henkireikä meinasi tukkeutua, silloin selvisi moni aine jota nyt vältän.

      • Anceli kirjoitti:

        Pysy vaan napakkana, olihan sillä muitakin ehdokkaita, jospa joku heistä suostuu. Epäilen kyllä, kun tämä autettava ei taida mikään keijukainen olla. =))
        Tiesit sie, että hän on invalidi, sen takia apua tarttee.

        Hups, miun vastaus siulle meni tonne jonnekki kauas alas.. Näit sie?

      • lejanna* kirjoitti:

        Niin varmaan, meikäläinen ei edes älynnyt, mitä joi.
        Oppia ikä kaikki.

        Minuako tarkoitat?
        .

        En tietenkään sinua vaan niitä jotka yleensä juovat kaiken minkä kässinsä saavat, onhan niitä kuollutkin, kun jotain myrkkyjä juomaan on sotkettu.

      • meeriamanda kirjoitti:

        Pyrsk. No johan on sisko avuliaana :)) voi siisus teijän juttuja, taas saa pyyhkiä näytön josta hieman miinuksia :p
        Moni oli myös ulostettu :D ei toivoakaan, sinullakaan minusta puhumatikaan, mä niin parkusin meitin puolesta kunnes muistin et onhan meillä oma armas, missä lie huitele...mokoma, mut oottakoon kun kynsiin saadaan tehdäänkin seleväksi kuka ja mitä! 'tomerana¨' :)))

        Me ollaan sasuksen kanssa niin hyviä ystäviä, että toistemme puolta pidetään aina, enhän mie voi häntä päästää tuollaiseen paikkaan, huonosti siinä käy.

        Niin, missähän se meidän Armas on, kertoi siis sinulle nimesäkin. ;)))
        Ja missä on leski, etteivät vaan....... lähetäänkö etsimään. :)

      • lejanna
        meeriamanda kirjoitti:

        Jouluna sukuillallisilla minäkin join sahtia jokusen lasillisen, ja sitten illemmalla ensiapuun...aloin turpoamaan kasvoista, käsistä varpaisiin, en saanut henkeä...allergiareaktio, ja en ollut juopunut.

        Sen jälkeen on Sahti-niminen juoma pysynyt minusta kaukana. Minua ei oksettanut mut henkireikä meinasi tukkeutua, silloin selvisi moni aine jota nyt vältän.

        Heh, hyvä että on kohtalontovereita. Ei ole ihmisen juomaa, tai sitten oli vahingossa lurahtanut jotain vierasta nestettä mukaan.
        Eipä ole tullut mieleen uudelleen kokeilla. :))

        Minä kyllä taisin vallan olla päissään, heidän häissään, ekaa kertaa siihen astisen lyhyen elämäni aikana. Eipä ollut kaksinen kokemus.
        .

      • sasus kirjoitti:

        Hups, miun vastaus siulle meni tonne jonnekki kauas alas.. Näit sie?

        Tytöt tulivat mukaan, niin vastaukset vähän lipsahtelee, näin mie, minulhan on pöllön näkö tai huuhkajan ainakin. :))

      • Anceli kirjoitti:

        Vähintään raskasta keskisarjaa ellei jopa raskasta, näin epäilen.
        Ite tuolla ylempänä miulle kertoi, että on invalidi, olen niin kohtelias etten ilennyt tarkempaan kysellä.
        Mutta päässä ei kuulemma ole vikaa, uskoisko tuota.
        Mökillä ajelee pyörätuolilla vai ryömikö, nyt en ole ihan varma.

        Jos vaik sen sahdin voimalla menny mökilleen... Onkohan sinne kuin pitkäki matka? Jos on ryöminy, kyllä sillo ainaki vähintään polvet ja kädet onki aikas makuset..:)))) Sopii täs kohtaa kyl miettiä sen päänki sisältöä.. Hups:))))

        Ai että minuu huvittaa tuo "makuset", tämän seudun sanoja, kesti kuule kauan ennen kuin ymmärsin mitä sillä tarkoitetaan.
        Nyt pitää varmaan lopettaa, kun hää huomenna nämä lukee, niin meijän korvat punottaa, onneks ei pääse käsiksi käymään. Vaikka mielensä tekisikin. =))

        En mie eilen ehtinyt kahville, kun sisko miehineen oli "siellä" myöskin, toisen kerran sitten.

        Juu, mieki noin sanoin.. en täs nyt rupee toistamaan tota yhtä juttua..
        Varmasti vähintään ne korvat punottaa vaik ei oo korvatillikkaakaa saanu.
        Lopettaa pitää, ehdin viel lukea vähän ennen nukkumaan menoa, aamuvuoro kutsuu.):
        Pietää yhteyksiä, ringgg...ringgggg... soiseli soi..
        Heippa! :)))))

        Kaikille mukavaa kesää! :))))

      • meeriamanda
        Anceli kirjoitti:

        Me ollaan sasuksen kanssa niin hyviä ystäviä, että toistemme puolta pidetään aina, enhän mie voi häntä päästää tuollaiseen paikkaan, huonosti siinä käy.

        Niin, missähän se meidän Armas on, kertoi siis sinulle nimesäkin. ;)))
        Ja missä on leski, etteivät vaan....... lähetäänkö etsimään. :)

        K.leski on salaperäinen...eipä juuri selevitä , kuhan jo uutta kihertää musasivulla, noon petollisia, ...mä sua epäilin, pitäiskö meitin yhtenä alkaa hieman seuraamaan viekö hiljaisin kalan? ;))
        Elähän nyt , ei sanonu nimeään, armastettuhan hän meille oli, ja jokaista kauniisti hoit..kohteli, hmm. meinaa mennä senat sakaisin...kyllä hän itestään kertoo, antaa nyt liehata..kesä ja kärpäset saa niin pienen kuin miehenkin hullaantumaan! :)))

    • Sillijuutas

      Muikut eivät sano mulle mitään, mutta paistetusta silakasta minä pidän. Monella eri tavalla valmistettuna. Parhain on kuitenkin silakkafileet voita ja tilliä välissään. Voissa rapeaksi paistettuna ja pottumuusin kanssa tarjottuna. Muutama mehevä, survaistu puolukka lisukkeena.

      Asiantuntija kun olet, niin miten napojen paikanvaihto vaikuttaa minun arkipäivääni täällä länsijöötinmaalla?

      • meeriamanda

        Kokeilehan laittaa iteperatun tuoreen silakan väliin anjofisfile, tilliä, jauhota ruisjauhoissa ja paista voi-öljy seoksella. muusia, kermaviilistä maustettu soossi , tietää syövänsä. :))
        Sori hunksi, oli ihan pakko:)))

      • Sillijuutas
        meeriamanda kirjoitti:

        Kokeilehan laittaa iteperatun tuoreen silakan väliin anjofisfile, tilliä, jauhota ruisjauhoissa ja paista voi-öljy seoksella. muusia, kermaviilistä maustettu soossi , tietää syövänsä. :))
        Sori hunksi, oli ihan pakko:)))

        Mitä sinä hunksilta pyytelet anteeksi silakkaresettiäsi?

        Ansjovis-silakoita olen jo maistanut, vaikkakin ilman kermaviilisoosia. Ihan sellaisenaan, sitruunalla terästettynä ja perunamuusia lisukkeena.
        Kermaviilikastiketta maustettuna sen tuhannella eri tavalla on tullut maistettua ja käytettyäkin jo melkein kyllästymiseen asti....mitä luulet, sopisiko hapansuolaisella ansjoviksella silavoituun silakkaan kotitekoinen majoneesi?

      • meeriamanda
        Sillijuutas kirjoitti:

        Hunksi moitiskeli jossain kohdin ettei saisi reseptejä mennä toisenketjussa anteleen tj. siksi.
        Ja mitään hapansuolaista en ole maistanut tai en tajua mitä tarkoitat?
        Hapankaalit ja kessäytyneet kalat ovat kauhistus. Jo paljon pitäisi nälkä olla et söisin.
        Aikans suuritöinen on tuo majoneesinteko, ja onhan sitä niistä valkuaisistakin sit pakko tehdä vaikkapa marenkeja. :))

      • henrjii;)

        Vaikeeta ko, majoneesinteossa ei tarvi kuin vispata munaa, ja öljyä.

      • Juuttaansilli
        meeriamanda kirjoitti:

        Hunksi moitiskeli jossain kohdin ettei saisi reseptejä mennä toisenketjussa anteleen tj. siksi.
        Ja mitään hapansuolaista en ole maistanut tai en tajua mitä tarkoitat?
        Hapankaalit ja kessäytyneet kalat ovat kauhistus. Jo paljon pitäisi nälkä olla et söisin.
        Aikans suuritöinen on tuo majoneesinteko, ja onhan sitä niistä valkuaisistakin sit pakko tehdä vaikkapa marenkeja. :))

        No tuo anjovishan on hapansuolaista. :)

        Hapansilakasta en sentään välitä, mutta hapankaali menettelee joulupöydässä makkaran kera.

    • henrjii

      Musta savuruikut on kitkeriä, voissa paistettuna paljon parempia.
      Silakat on ollut tänäkeväänä tosi laihoja, ei mätiä, kun kutu jäi jäänalle.
      Napajäät sulaa, ja se kompesoi tuon maapallon napojen vaihtumisen, samalla.kun siirrymme kalaksien keskipisteeseen

      • Sillijuutas

        Muikutkin, kuten silakat voivat paremmin voissa, luulisin. Laihatkin kelpaa jos voita on tarpeeksi...en itse kalasta ja siksi en ole turhan ranttu.

        Pysyykö akseli paikoillaan kaikesta huolimatta? Ja miten laajeneva kaikkeus voi siirtyä keskipisteeseen? ;)

      • henrjii
        Sillijuutas kirjoitti:

        Muikutkin, kuten silakat voivat paremmin voissa, luulisin. Laihatkin kelpaa jos voita on tarpeeksi...en itse kalasta ja siksi en ole turhan ranttu.

        Pysyykö akseli paikoillaan kaikesta huolimatta? Ja miten laajeneva kaikkeus voi siirtyä keskipisteeseen? ;)

        Nooh katos kun maapallo siirtyy kalaksien keskipisteeseen, niin mangneettikentät vetää akselin epäkeskoon, ja maapallo alkaa ikään kuin väristä.
        Napajäiden sulaminen estää tämän, ja pelastumme.
        Toisalta ilmaston pitäisi ensin lämmetä.
        Silakat oli tänä keväänä niin laihoja, että ei niissä ollut kuin selkäranka

      • Bigjuutas
        henrjii kirjoitti:

        Älä yritä. Millon maapallosta on tullut minkään keskipiste. :) Tai ees sinne menossa oleva? Mutta sen kyllä ymmärrän että maalimankaikkeus laajetessaan laittaa painovoimat ja magneettikentät koetukselle. Vipattaa sinne sun tänne kun liitokset ratkeaa. :)

    • henrjjii

      21.12.2012 maapallo siirtyy galaksimme keskipisteeseen. Tämän on varmistanut todeksi mm. NASA ja on olemassa laskukaavoja, joidenka avulla on laskettu planeettojen liikkeistä, että näin todella tapahtuu. Kyseessä on kuitenkin harvinainen tapahtuma, joka tapahtuu vain kerran kymmenissä tuhansissa vuosissa. Galaksin keskipisteessä on myös havaittu musta aukko, joka voi vaikuttaa mm. maapallon magneettisiin napoihin.

      • http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2008/07/22/2012-maailmanloppuko/

        Täällä on lisää henrjjiin mainostamaa tavaraa. Tuo kopiokin.
        21.12.2012 tapahtuu muutakin harvinaista kivaa, aurinkokuntamme planeetat asettuvat yhteen riviin. Ettei vaan kävisi niin että niiden yhteinen vetovoima imaisee Saimaan vedet todellisiin taivaan tuuliin... :)
        Älkää kuitenkaan höyrähtäkö tuohon linkkiin, vaikka osa siitä on ihan oikeaa tietoakin niin suuri enemmistö on vain vanhoja ennustuksia.
        Kivaa iltalukemista heikkohermoisille.
        H.

    • Nuuska Muikkunen

      Kyllä kunnon mulkku on poikaa.

      • Nuyuska Muikkunen

        Anteeks kauheesti. I ja L- kirjain sekosivat.

    • Tulihan sitä ihan kala-asiaakin, kiitoksia vain.
      Ihan kummallisuuksia ei porukka ole savustellut.

      Kaikenlaista Muikkua ja muikeeta. :)
      Ässätyttönikin näytti poikkeavan kun pyllystä puhuttiin. :)
      Noh, asiantuntija-sairaanhoitajahan hän taitaa olla.

      Tuo inva-juttuni ei tarkoita mopoa vaan sitä että jos sattuisin heittämään 10 Km. lenkin, voin sen ihan hyvin tehdä ja ihan hyvin omin jaloin, kunhan en ala tekemään Vireenejä.
      En kyllä tule heittämään 10 Km. lenkkiä, minulle riittää parin tunnin rämpiminen letoilla ja pusikoissa.
      Flimmeri se hyrrää vasemmassa eteisessä joten neljäsosa on potkusta poissa.
      H.

      • XXL-tyttö

        s-tyttö on tietääkseni lähihoitaja kyllä hän hommansa osaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe