Helluntain seutuun tuli vieras kissa kylälle. Eilen päätin aloittaa ruokinnan ja aktiivisen kotiinpalautuksen, kun ei omin päin tunnu osaavan. Siis vien ruokaa vajan nurkalle, kissittelen ja silittelen, on niin kesy tapaus että tulee käsille. Tänään levitin kymmenkunta ilmoitusta lähideusun ilmoitustauluille ja postilaatikkorykelmiin. Jos se ei tuota tulosta parissa viikossa, soitan eläinsuojeluväen hakemaan. Siis ellei kissa ole jäänyt auton alle sitä ennen. valtatie 13 on turhan liki.
vieras kissa
3
67
Vastaukset
- löytäjä
siirryttä 2-vaiheeseen, eli tilattu löytöeläinpaikasta hakija, koska kissa oli tulossa kiimaan enkä halua villipentuja pihapiiriin. Odottelen hakijaa joko tänään tai viimeistään juhannuksen jälkeen ja kissa istuu vajassa, ettei viime hetkinään jäisi auton alle (valtatie noin 50 m pihasta). Siis jos kissa on kateissa, soitt paikkakunnan löyteläintarhaan. Siellä niitä eksyneitä omistajaansa odottelee!
- vai niin
Miksi koet tarpeelliseksi kertoa tuon asian täällä?
- 2943jfiv
vai niin kirjoitti:
Miksi koet tarpeelliseksi kertoa tuon asian täällä?
Opiksi ja ojennukseksi holtittomille lemmikinomistajille.
Noin voi käydä, ellei huolehdi elikoistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525