Ei tästä vaan tule mitään

Eihän sinulla oikeasti ole kuin yksi vaihtoehto; jos et jaksa miehesi lapsia, lähde pois. Yksikään täysijärkinen nainen ei panisi miestä valitsemaan lapsien ja uuspuolison välillä. Miehesi on isä ja se on fakta, jota et voi sivuuttaa.

Minua kyllä hieman jäi vaivaamaan kommenttisi miehesi ex-puolisosta ("sika-sottapytty"). Aika katkeralta kuullostaa... Kyllä tästä maailmasta sinkkumiehiäkin löytyy!

Joo, ei ole tarkoituskaan panna valitsemaan mitään.Jotenkin vaan ajattelin,että olisiko muita,ketkä olisivat muuttaneet erilleen tälläisessa tilanteessa? Ja en tod.ole katkera exälle, on vaan sääli lapsia kun äidin rahat menee baariin ,lapsille lupailee tyhjiä yms.Ja oikeasti sotkuinen ihminen,lasten vaatteet on aina tosi likaisia ja risoja kun tänne tulevat,viikko menee koulussakin samoilla sukilla yms.Kerranki niillä oli täitä ja äidillä ei ollut kiire elukoita poistaa ennenkuin kolmen päivän kuluttua,olivat silloin hänen hänen luonaan...mun mielestä tuollainen on jotekin sairasta toimintaa.Mun tekemiset ei auta mitään kun äidillään saavat olla kuin siat pellossa ja täällä taas olis jotain järjestystä ja sekin on väärin heitä kohtaan.Ja kuten sanoin,rakastan tuota miestä enkä halua ketään muuta,olkoonkin sitten lapseton.

Lissu se sekooo ja sekoileeee, mee uimaan lissu.

Hei "virheen tehnyt",

Tiedän, mistä puhut.
Ulkopuolisten on helppo arvostella, että "kylläpähän tiesit, mihin lähdit", mutta jos nämä arvostelijat olisivat samassa kelkassa, niin sitten vasta ymmärtäisivät, että eihän sitä oikeasti voi tietää, ennenkuin kokee. Jokainen menköön itseensä ja miettiköön onko siinä yhtään sulattamista, että vieraita henkilöitä (miehesi lapset Sinulle) ilmestyy täysihoitoon kahden viikon välein.

Ei se niin vaan ole itsestään selvää, että kaikki sujuu hyvin. Ne lapset on muiden kuin Sinun kasvattamia ja vaikka olisivat kuinka "enkeleitä", ne nyt vaan yksinkertaisesti "tietyllä tavalla häiritsee sitä normaaliarkirutiiniasi".

Älä yhtään kanna huonoa omaatuntoa asiasta. Samassa veneessä mennään. Olemme asian ratkaisseet niin, että kun miehen lapset käyvät meillä, heille todellakin on melkko tiukat säännöt ja ohjeet (no, ei ihan kuin armeijassa, mutta melkein). Nämä lapset ovat poikia, eivätkä lainkaan siitä villeimmästä päästä kuitenkaan, mutta kyllä täällä aika lailla pitää olla kuin tinasotilaat. Minä ensinnäkin olen sillä tavalla siivoushullu, että en katsele epäsiistiä ja likaista kotia. Jos en sitä minä sotke, niin eipä sotke muutkaan. Mieheni on myös siisti, eikä ole koskaan antanut lastensa mesota kuin viljapellossa.
Tyttöjen kanssa voisi olla toisenlaista, ei kokemusta.

Onhan se minulle henkilökohtaista kärsimystä, että lapset tulevat kesälomalla kahdeksi viikoksi meille ( koti muuttuu päiväkodiksi). Tosin, toisen viikon isä on lastensa kanssa mummilassa, joten yhden viikon olemme saman katon alla. Minä kun pidän vain kolme viikkoa kesälomaa, niin kaksi siitä menee "muille".

En ole keksinyt asiaan mitään muuta ratkaisua kuin sietäminen ja siinä ajatuksessa eläminen, että ne lapset kasvavat. Kun ne tulevat, isänsä heidän kanssaan on, minä töissä. Jos olen kotona, enpä heidän touhuihinsa puutu. No, varmaan kyllä kiellän ja sanon koko ajan jostain, mutta en muuta. Näin se vaan on. En missään tapauksessa ole heille mikään äitipuoli tai sellainen. Kyllä tämä näinkin menee.

Älä anna niiden lasten huutaa. Minä en ainakaan anna. Onhan se todella raskasta koko ajan sanoa, mutta ei paljon ole vaihtoehtoja. Ja kun kotona on aivan eri meininki kuin meillä, niin joka kertahan sitä saa alusta asti alkaa, että miksei saa tehdä noin ja miksei noin. Mutta tämä on minun ja mieheni koti. Lapset vierailevat täällä ja tietävät miten täällä ollaan.

Ole nyt itsekkäämpi. Älä anna niiden sotkea, huutaa ja tapella.Käske ne pihalle tai sitten sanot että he saavat siellä kotonaan opetella käyttäytymään, ennekuin on Teillepäin asiaa. Raakaa, mutta ei siinä muu auta.

Tsemppiä Sinulle!

t. Kotityranni...

Jos kovin pahalta tuntuu, eivätkä sinun ja miehesi käsitykset kasvatuksesta yhtään kohtaa vaan tunnet että kaikki lepää sinun harteillasi, on korkea aika keskustella vakavasti, vaikka kuinka et hennoisi (miksi pakoilla vastuunottoa omasta elämästä ja sitten olla naama *lla ja marttyyrinkruunu kirkaana loistaen)

Lopputulema tulee olemaan että suhteesi mieheen kärsii, loppuu se rakkauskin aikanaan kun pinnaa tarpeeksi kiristellään.

Miksi miehen pitäisi päästä kuin kissa veräjästä lapsiensa kanssa? On uusi rakkaus joka siivoaa ja hoitaa lapset ja kantaa huolta. Oliko sen miehen tehtävä aikoinaan vain siementää? Miksi se kasvatus ja vastuu on ulkoistettu?

Ottaisin oman yksiön/kaksion, tapailisitte, lastenkasvatus, siivous, kokkaus, pyykinpesu kotonansa miehen omiin kätösiin ellei yhteistä säveltä ja tukea löydy. On aika miehenkin kasvaa aikuiseksi.