Sade lakkasi.
Tuli hiljaista.
Kaikki pysähtyi.
Tuuli lakkasi puhaltamasta.
Ei kuulunut mitään, pelkkä ääni päässäni vain kuiskasi minulle hiljaisuudesta, sekin katosi.
Yritin ajatella, en kuullut ääntäni ajatuksissani.
Ajattelin en yhtään mitään, sitten tiennyt en olemassaolostani.
Kohta pysähdys lakkasi, pystyin ajattelemaan. Kuulin ääneni.
Tiesin olevani ihminen, ääni päässäni kuiskasi ajan taas käyvän.
Alkoi taas kuulumaan, tuuli ulvoi puissa kuin trombi niissä pyörisi.
Lakkasi hiljaisuuskin, alkoi satamaan.
Pysähtyminen, se tarkoittaa vissiin filosofisesti, että kun puhutaan täydellisestä ihmisestä, joka on elänyt hyvin tekemättä ainuttakaan syntiä, eli siis me ihmiset käydään sellaista kilpaa autoradalla (vertaus) ja se, joka on päässyt maaliin saakka, on onnistunut välttelemään jokaista syntiä elämässä, pienintäkin. Kun taas ne, joilla yllättäen kesken kilvan on puhjennut autosta rengas, ovat langenneet synteihin. Heillä mahdollisuus on päästä irti synneistä, paikata kumi, päästä maaliin. Kun taas ne, joilla menee kesken kilpailun moottori täysin sököksi, vieläpä lähtöviivalla, tarkoittaa, että he eivät välitä siitä että tekevät syntiä, eivätkä halua päästä niistä irti millään. Heillä ei ole mahdollisuuksia päästä kilpailemaan "täydellisyydestä".
Tätä tämä "pysähtyminen" oikeastaan tarkoittaa, kun katsotaan asia filosofisesti.
Pysähtymisestä
3
62
Vastaukset
- joku vaan
Oho, osaatpa selittää tosiaanki filosofisen luovasti nämä asiat!
- hc.Cover
Joskus on vaan pakko pysähtyä ja miettiä asioita, jotta löytää sen "idean isän" sieltä joukosta.
Ajatuksesi on ihan hyvä ajatusmalli, ja joka oikeasti konkretisoituu, mikälis viitsii tarkastella/kuunnella ihmistä/ihmisiä.
Elämähän on yhtä kilparataa, ja yhtä kuin ihmisen elämänkaari, ja joka päättyy sitten jossain vaiheessa sinne maaliin. Tosin tuo käsite 'synti' ei saa kannatustani. Sehän on vain pelkkä sana, vain yksi sana tuhansien joukossa.
Ja pysähtyminen? Aika jännää, ettei joku/jotkut pysähdy koskaan. Ei ainakaan, jos ulkopuolinen tätä asiaa kykenee näin tulkitsemaan. Eli, onko se moottori todellakin mennyt sököksi jo lähtöviivalla?
Mutta pysähtyä aina kannattaa. Helpompaa se lienee kait kuitenkin siellä loppumetreillä?
Jotain tällaista aatosta tässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18313718
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525