Humalainen rovasti taltutettiin etälamauttimella
Tunnettu pappismies sai tuomion rattijuopumuksesta ja haitanteosta poliisille, kertoo Kaleva-lehti.
Pohjoispohjanmaalainen rovasti oli ajanut humalassa kinokseen, ja paikalle saapunut taksikuski oli soittanut poliisit paikalle.
Humalainen kuljettaja harasi vastaan eikä suostunut poliisiautoon. Hänet piti laittaa rautoihin, ja lopulta poliisi käytti mieheen etälamautinta, Kaleva kertoo.
Autossa mies sylki penkille ja poliisin päälle. Hän vastusteli myös verikokeisiin menemistä, ja lopulta kolme poliisia piteli rovastia, jotta koe saatiin otettua.
Kalevalle mies kiistää rattijuopumuksen, ja sanoo naukkailleensa lämpimikseen odotellessaan apua.
Mies on jäänyt eläkkeelle rovastin tehtävästä vuonna 2006 ja on edelleen kirkkovaltuuston jäsen. Hän on toiminut myös kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana. Hän erosi kunnanvaltuustosta kaksi viikkoa sitten.
Mies sai maksettavakseen 75 päiväsakkoa, joista kertyi 2100 euroa. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061613903054_uu.shtml
Uskonnot kriminalisoitava
7
88
Vastaukset
- al.simpson
Mä tunnen yhen saatanan ruman mirkan.. ja se on paskanpuhuja... olisitpa se.. niin saisin kirota sut kunnolla, horo.
Ei uskontoja tule kriminalisoida, mutta uskontojen suosiminen tulee lopettaa sivistysvaltion mallin mukaisesti.
- Mirka ...
Kirkko auttoi natsirikollisia pakenemaan euroopasta toisen maailmansodan jälkeen. TÖRKEETÄ
Kannatan kirkon lakkauttamista. - (=)/&)%(&#%¤
Miksi kirkko suojeli natsirikollisia?
- rosa-m
Jahas, eihän tämä juttu liittynyt mitenkään uskontoihin saatika niiden kriminalisointiin! Pöh... Jaa että siksi, koska joku randomi rovasti oli kännissä ja örvelsi kuten varmaan puolet suomalaisista tekee juhannuksen aikaan, kannatat uskontojen kriminalisointia? Plääh. Logiikan riemuvoitto :)
Eiköhän ateistit, agnostikot ja uskovaiset kuitenkin yhtälailla juo, eikös juu? Vai teitkö tuomion vain yhden uskovaisen surkean teon vuoksi? Tuskinpa sentään. Sanoisin, että aika turha aloitus taas. - Mirka ...
Paska puhetta, jumala usko ei pelasta ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719647- 766640
- 286296
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996075Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435929Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015821- 635235
- 454950
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604290- 503900