Hotelli Elysee Garden

Onko kukaan lomaillut Elysee Gardenissa? Kokemuksia otetaan mielellään vastaan. :) Ollaan lähdössä lokakuussa Lomamatkojen matkalle.
Kotiuduttiin pari päivää sitten ekalta Turkin matkaltamme ja takaisin on päästävä. :) Matkanjärjestäjä ja hotelli vain vaihtuu kun haluamme lähteä reissuun nimenomaan syyslomaviikolla ja kotikentältä.
10825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oltiin viikko kuun alussa. Ihan OK paikka. Siisti hotelli, kohtuullinen sijainti, henkilökunta ystävällistä, mutta aika vähäisellä kielitaidolla. Huoneet siistejä, mutta aika karuja muuhun kuin turkkilaiseen mittapuuhun verrattuna.

Kuljetus rantaan toimii vain määrättyinä aikoina, joten kävely tai suoraan hotellin edessä oleva taksinappi ovat mielestäni paremmat vaihtoehdot.

Hotellista saa kaiken tarvitsemansa. Pieni kioski hotellin yhteydessä oli hieman kallis, mutta toisaalta toinen myyjistä osasi erinomaisesti englantia ja vaikeampiakin asioita sai selvitettyä. Lähistöllä on kauppoja laidasta laitaan.

All inclusive sisältää kaiken tarvittavan ruoan ja juoman. Ruoka oli aikuiseen makuun, lapsille maistui parhaiten myöhäislounaan ruoka. Juomaa sai tarvitsemansa määrän uima-altaan baarista (limsat, oluet, alkoholijuomat) tai itse hakemalla (vesi, mehut, kahvi, tee, kaakao, viinit). Pääravintolassa oli paikkoja hieman niukasti, joten tarjoilijat olivat erittäin nopeita korjaamaan ruokailuvälineitä pois.

Ilmastointi toimi turkkilaiseen tapaan vain kun huoneen avain oli seinässä sitä varten tarkoitetussa paikassa. Tämänkin kanssa pysty elämään tai sitten irroittaa kiellon vastaisesti avaimenperän avaimesta ja antaa ilmastoinnin hurista jatkuvasti.

Ilmainen WLAN toimi kiitettävästi alimmissa kerroksissa. Ylimmissä juuri ja juuri.

Kokonaisuutena positiivinen kokemus, vaikkakin ensimmäisenä all inclusive-lomana vahvisti käsitystä, ettei all inclusive ole meidän perheen lomailumuoto. Se taas ei ole millään muotoa hotellin vika.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi.
Olimme juuri kesäkuussa Margarita-hotellissa Alanyassa, jossa palvelu oli huippuluokkaa. Kiva kuulla että Elysee Gardenissa viihdyitte pienistä puutteista huolimatta. Tuntuu että Alanyassa monet puhuu paremmin suomea kuin englantia. ;) Meistä all inclusive on kätevä vaikka pari kertaa viikon aikana onkin pakko päästä muualle syömään.

Äänestä

olen kans lähdössä perheen kanssa Turkkiin lokakuussa ja hotelli on tuo elysee garden.
tämä matka onTturkkiin jo 3 eli ihana on taas päästä sinne:)
meillä on ollut aina tuo all inclusive ja ollaan todettu se hyväksi meidän perheelle kun on lapsia mukana

Äänestä
  • Me ollaan lähdössä vajaan 3 viikon kuluttua lasten kanssa. Lisää kokemuksia olisi vielä kiva kuulla. :)

    Äänestä

Laitan tähän kommentin tuosta hotellista käynnin perusteella. Nyt varattu matka, mutta ei mennä tuohon hotelliin. Itse toivon kokemuksia hotelleista, joten kerron tässä meidän kokemukset.
Sijainti ihan ok, tykättiin kävellä rannalle.
Ruoka ei ollut todellaankaan mitään kummoista, lapset ei ole nirsoja, mutta ei käynyt tämä ruokalista, ei... Kana oli aina hyvää, sitä tarjottiin muutaman kerran viikon aikana, mutta muuten aikalailla kehnoa. Ruoka-aikoina mahtui kyllä hyvin syömään.
Siivous ei todellakaan pelittänyt. Sukat ja jalat oli roskaiset heti kun käveltiin huoneen lattialla. Itse piti välillä lattiaa kuurata.
Henkilökunta oli ystävällistä ja turkkilaiseen tapaan lapsirakkaita.

Äänestä

Onko tuoreempia kokemuksia Elysee Gardenista? Minkälaista ai-ruoka oli? Miksi se ei maistunut lapsille? Ruoka ilmeisesti tulee jostakin muualta, saiko kukaan vatsavaivoja? Jostain luin, että isompi porukka olisi sairastunut sapuskasta.
Minkälaisia huoneistot olivat, oliko tilaa riittävästi? Kumpi on parempi huoneiston sijainti uima-altaan vai kadun puoli? Oliko venäläisiä paljon, pitikö käyttää kyynärpää -taktiikkaa?

Äänestä
  • Kokemusta viime syyskuulta. Ei kukaan sairastunut. Ruoka maistui meille hyvin. (Ei kyl ollut pieniä lapsia mukana..).Muusia ja nakkeja ei ole tarjolla...Huoneet tilavat, perusvarustuksella...ei mitään luksusta. Venäläisiä ei ollut ainuttakaan ainakaan viime vuonna. Ainut miinus oli se, että altaalla oli tuolit jatkuvasti varattu pyyhkeillä, vaikka porukka oli ties missä. Kannattaa viedä pyyhkeet jo kukonlaulun aikaan altaalle, jos mielii istumaan.

    Äänestä

Ei kai kukaan muusia ja nakkeja tarvitse ulkomailla :D (tai no onhan niitäkin...) Meillä lapset (5 v. ja 8v.) ovat melko kaikkiruokaisia, rakastavat mm. oliiveita ja fetasalaattia, joten tuskin tulee ongelmia ruokailujen suhteen.
Eikö henkilökunta mitenkään puuttunut tuohon allastuolien varailuun, ärsyttävää! Entä jos ne olisi itse siirtänyt pois?
Osaatteko sanoa parvekkeiden sijainnista, mille puolelle kannattaisi majoittua?

Äänestä

Kadunpuoli (vastapäätä vihannestoria) on äänekkäämpi, muttei se meitä kyl häirinnyt...torin pystytys ja katujen pesuäänet alkaa aikaisin aamulla...altaanpuoli on muuten hiljainen, mutta kukot alkaa konsertin jo 4 aikaan aamulla :) Meitä lähinnä huvitti niiden konsertti...;) Elämän ääniä siis kuuluu joka puolella. Meluavia kanssamatkustajia taas ei ollut. (Lapsiperheitä enimmäkseen ja eläkeläisiä olivat.)

Äänestä

Kukot kuuluvat ehdottomasti asiaan, samoin normaalit "elämisen" äänet. Osaatteko sanoa, onkohan nuo kadun puoleiset parvekkeet kovin varjoisia ja tuulisia=kylmiä loppusyksyllä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miranda# kirjoitti:

Onko kukaan lomaillut Elysee Gardenissa? Kokemuksia otetaan mielellään vastaan. :) Ollaan lähdössä lokakuussa Lomamatkojen matkalle.
Kotiuduttiin pari päivää sitten ekalta Turkin matkaltamme ja takaisin on päästävä. :) Matkanjärjestäjä ja hotelli vain vaihtuu kun haluamme lähteä reissuun nimenomaan syyslomaviikolla ja kotikentältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu