Annetaanko narsistien touhuta vapaasti?
Narsismi on luonnehäiriö, joka ilmenee kyseisen henkilön vääristyneenä käsityksenä omasta kaikkivoipaisuudesta ja kyvystä arvostaa muita ihmisiä. Omasta mielestään he ovat aina oikeassa, ja heillä on oikeus tehdä mitä he haluavat ja laatia sekä tulkita sääntöjä omalla tavallaan. Narsistit ovat itsekeskeisiä, ja heiltä puuttuu täysin empatia eli myötäelämisen kyky. Tämä on nähty aivan viimeaikoina.
Heikosta itsetunnosta johtuen narsisti haavoittuu ja loukkaantuu helposti, eikä kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Narsistin itsetuntoa ruokkii vain muiden taholta saatu ihailu ja huomio. Niinpä hän pyrkii täydellisyyteen ja tavoittelemaan valtaa osoittaakseen siten paremmuuttaan.
Ellei hän saa huomiota käyttäytymällä ympäristössä vallitsevien normien mukaan, hän hakee sen normien vastaisilla teoilla turvautuen jopa rikoksiin. Heikosta itsetunnosta johtuen hän käyttäytyy mahtipontisesti.
Narsisti valitsee seuransa vain oman hyödyn takia. Varsinkin vaikutusvaltaisten ihmisten seura takaa hänelle etuoikeuksia, mikä nostaa hänen omaa sosiaalista arvoaan. Narsistille tuottaa tyydytystä jos hän saa toisen ihmisen käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Koska narsisti ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan, se vaikuttaa negatiivisesti sekä ihmissuhteisiin että sosiaaliseen kanssakäymiseen. Empatian ohella häneltä puuttuu myös sosiaalinen herkkyys eli kyky havaita ja tehdä johtopäätöksiä muiden viestinnästä.
Narsistin ei kuitenkaan pitäisi antaa hallita, sillä siitä on seurauksena väistämättä kaaos. Narsistin kanssa on turha edes yrittää minkäänlaista yhteistyötä. Jopa täysin rutiininomaiset asiat on mahdotonta suorittaa normaalin järjestyksen puitteissa, elleivät ne tue narsistin omia tarkoitusperiä.
Kuitenkin narsisti jää lopulta aina yksin, sillä pinnallisuudesta johtuen ennen pitkää hänen ystäväpiirinsä luonnollisista syistä supistuu.
Narsisteja meillä kuitenkin riittää. Heille myös annetaan valtaa. Tämä näkyy Hämeenlinnassakin.
Narsissi

Vastaukset 18
Vanhimmat
Psykopaatti on helpompi sana.
Totta, ja sopii aika hyvin synonyymiksi
Psykopaatti on kai astetta pahempi.
Miksi kopioit tekstin suoraan Hämeenlinnan Viikkouutisdista? Oletko itse narsisti?
Kaksi narsistia keskustelee keskenään melkein päivittäin Hämeen Sanomien blogeissa. Arvaatte varmaan keitä tarkoitan. Ei voisi tyypillisempiä esimerkkejä tästä luonnehäiriöstä löytää.
Työttömät pummit ovat pahinpia luonne häiriöisiä maan päällä. Firmamme on ottanut työ kokeiluun kymmeniä tälläisiä pummeja rasvamonttuja putsaamaan. Heti alkaa valitus ettei työ on likaista, eikä siitä saa palkkaa kuin 9 euroa päivässä. Lisäksi rasvamonttu pitää saada päivässä puhtaaksi, jos ei siinäkään onnistu, miten voisin maksaa ylitöistä? palutan vinkuvan pummin nykyään välittömästi takaisn työkkäriin hommattuani sille karsserin ja tilaan uuden. Aina ne montut sentään jotenkin tulee hoidettua.
Koikeile olla työtön ja kerro sitten miltä elämä maistuu, vitun kokoomusrunkkari. Tollaset tyypit saa selkäänsä. Kokoomus ääliö painu sinne RASVAMONTTUUN ja jos et itse "kykene" niin varmasti joku auttaa. LÄSKI
minä olen kova tekemään käsillä
kokkarilla on h-tin kovat liksat 9eg ylityöt päälle. paa viesti tuun heti, teenkö kortilla vai ...
voin nuolla sun persees jos vaan saan duunii
pliis;
Sinä olet (nimim takapuoli)
On tärkeätä ottaa keskusteluun asioita, jotka vaikuttavat kaikkien asianomasisen lähellä eläviin ihnisiin, ja heidän kauttaan moniin muihin. Niin paljon pahaa ja negatiivista narsitit saavat ihmisissä aikaan, niin paljon että sitä ei oikiastaan voi käsittää ennen kuin itse sattuu törmäämään kyseisen sairaan persoonallisuuden omaavaan henkilöön. Heidän luonnehäiriö on karmea taakka lähellä oleville. Narsisti tosin hakee lähelleen kilttejä lapatossuja jotka eivät älyä ja uskalla vastustaa häntä. Narsisistin lähellä psyyklkisesti terve ihminen ei voi elää. Vain elämässä narrin osaan sopeutunut siinä kykenee elämään.
Narsistin sairaaseen luonnehäiriöön kuuluu oleellisena valehtelu, joka voi liittyä mihin asiaan tahansa, mikä kulloinkin ajaan narsistin omaa asiaa mukamas eteenpäin. Narsisti vain on niin itseensä käpertynyt, että ei ymmärrä, että jää ennen pitkää valheistaan ja paskapuheistaan kiinni. Narsismi sairautena estää narsistia ymmärtämästä tätä, hänelle riittää, kun sen hetkinen tilanne tulee hoidetuksi hänen mielensä mukaan. Narsisti valehtelee ihan mistä vaan, muuntelee totuutta oman sen hetkisen tilanteensa 'pelastamiseksi'. Oikeesti, narsistit tekevät niin paljon tuhoa ympärillään, että ette usko ennen kuin koette itse..............................................
Itseään korostavia, muita mollaavia, kaikkitietäviä viisaustieteen dosentteja eli narsisteja pahimmasta päästä ovat ainakin kaksi Hämeen Sanomien blogeissa jatkuvasti viisastelevaa "tietäjää". Joukko hännystelijöitä myötäilee näitä kahta keskustelijaa, jotka vuoron perään kehuvat toisiaan ja omia saavutuksiiaan. Ällöttää!!!
tiedän myös yhden narsistin.mielenkiinnolla seuraan miten hänen käy.
NÄMÄ PAINIVAT IHAN ERI LUOKASSA. MUTTA ELÄPPÄ YKSI VIIKKO TAI KAKSI OIKEAN NARSISTIN KANSSA, TIEDÄT MISTÄ NARSISMISSA PUHUTAAN. Ehkä tässä ajassa ei kaikki vielä selviä, sillä hän osaa teeskennellä myös sen toisen puolen- hitaasti "tappaen"
Sinut henkilökohtaisesti pistetään maanrakoon ja kaikesta narsisti ottaa kunnian itselleen, siitäkin mitä sinä olet saanut aikaan, sinut siinä sivussa tallaten.
Narsisti on virheetön, se on se toinen mies, joka tekee virheitä- ainakin asia kääntyy niin. Ja vieläkin pahempaa...
Ja näitähän löytyy, mitähän jos katsoisit (katsoisimme) peiliin.
Lukekaas joskus Leo Leppäsen blogia Häm.Sanomien sivuilta. Hänellä on "koulutusta ja kokemusta" lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä omien sanojensa mukaan. Kas kun ei ole jo vallan kunnallistieteen tohtori. Ällöttää kehuskelu, kun tiedän että sai potkut persuksiin Forssasta. Muutti sitten HML:aan kehuskelemaan itseään. Suomen narsisti numero yksi minun mielestäni.
Joo, jatkuvasti saa lukea narsistien blogeja. Ovat mielestään kaikkien muitten yläpuolella "viisauksineen" ja valmiita mollaamaan kaikkia muita kuin itseään. Itsessähän ei koskaa ole mitää vikaa. Suu korvissa vaan nauretaan muille ihmisille ja muitten "typeryyksille". Voi että pistää vihaksi nämä muutamat julkkisnarsistit.
Narsistit avaavat keskustelupalstan aihepiiriin liittymättömän ketjun ja kirjoittavat siihen narsistien kammottavuutta hirvitteleviä sepustuksia.