Hiuksista aurinkopaneli

ilmaiseksi?

18 vuotiaan Milan Karki -nimisen koululaisen tekemän innovaation ansioista aurinkopaneelien hinta saattaa kuitenkin pian romahtaa, sillä paneleissa tähän asti tarvitulle kalliille piille on nyt löytynyt edullinen, helposti saatavilla oleva vaihtoehto.

Brittitiedemies Stephen Hawkinsin inspiroiman Milanin tavoite oli kehittää ratkaisu, jolla hänen kotikylänsä asukkaat voisivat saada koteihinsa sähköt. Ongelman ratkaisu löytyi niinkin yllättävästä materiaalista kuin ihmishiuksesta. Nuori keksijä nimittäin huomasi että hiuksen sisältämä melaniini muuntaa auringon säteilyn sähkövirraksi. Menetelmällä valmistettu, halkaisijaltaan noin 50 senttimetrin prototyyppiaurinkopaneli tuotttaa sähköä jo 9 voltin jännitteellä, tehon ollessa 18 Wattia!!!???

Hienoksi innovaation tekee se, että käytännössä ilmaisella materiaalilla, eli hiuksilla on tässä voitu korvata aurinkopanelissa kallis pii. Näin yhden panelin valmistuskustannuksi tulee olemaan ainoastaan noin 30 euroa. Keksijä toivoo että innovaatio voitaisiin pian kaupallistaa ja myös köyhempien maiden asukkailla olisi näin mahdollisuus hankkia kotiinsa oma pieni aurinkovoimala lataamaan kännyköitä, sekä antamaan virtaa iltavalaistukseen.

http://www.hilavitkutin.com/tag/aurinkopaneli/

Onko tää todellisuudessa mahdollista?

3

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?
      • .-.-.

        Yleinen on, mutta sen jalostaminen riittävän puhtaaksi piikiekoksi on sitten monimutkainen ja kalliin puoleinen prosessi.
        Ja puhdas piikiekko on vasta raaka-aine, siitä sitten maskataan ja etsaillaan valmista tavaraa.

        Joten hintaa sille aurinkopanelille tulee ketjussa valmistajalta tukku-/ vähittäiskauppiaille. Kehitysmaan ihmisillä ei taida olla kovin paljon rahaa sijoitettavaksi aurinkopaneeliin.

        Olis kyllä kiva tietää ja vaikka kokeilla, mitä niille hiuksille pitää tehdä, jotta ne toimisivat aurinkopaneeleina.


      • 28
        .-.-. kirjoitti:

        Yleinen on, mutta sen jalostaminen riittävän puhtaaksi piikiekoksi on sitten monimutkainen ja kalliin puoleinen prosessi.
        Ja puhdas piikiekko on vasta raaka-aine, siitä sitten maskataan ja etsaillaan valmista tavaraa.

        Joten hintaa sille aurinkopanelille tulee ketjussa valmistajalta tukku-/ vähittäiskauppiaille. Kehitysmaan ihmisillä ei taida olla kovin paljon rahaa sijoitettavaksi aurinkopaneeliin.

        Olis kyllä kiva tietää ja vaikka kokeilla, mitä niille hiuksille pitää tehdä, jotta ne toimisivat aurinkopaneeleina.

        Ja niille hiuksille ei tarvii tehdä mitään? Ei kai ne hiuspaneelitkaan itsestään synny ja tule asiakkaalle? No, tuollahan oli jo juttua, että on huijausta tämä hiusjuttu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe