Sain yön

Moro

Muuan herra Napoleon sanoi aikoinaan, että jokainen hukkaan mennyt hetki on onnettomuuden tilaisuus. On varkaita, joita laki ei rankaise ja jotka varastavat ihmiseltä kalleinta, mitä hänellä on: aikaa.

Viisaan suuri velvollisuus on koputtaa kaikille kunnian, työn, onnen ja rakkauden porteille. Jollei mikään avaudu vakavan ponnistuksen, pitkän odotuksen jälkeen, hän on ehkä juuri ponnistuksessa ja odotuksssa löytänyt hakemansa selvyyden ja hakemansa tunteiden vastineen.

Ei ole oltava onnellinen ollakseen onnellinen, vaan oppiakseen selvästi näkemään sen, mitä turha ja liian passiivinen onnen odotus meiltä ainaiseksi kätkisi.

Kiitos sinulle oikein paljon ;)

Last legion kirjoitti:

Moro

Muuan herra Napoleon sanoi aikoinaan, että jokainen hukkaan mennyt hetki on onnettomuuden tilaisuus. On varkaita, joita laki ei rankaise ja jotka varastavat ihmiseltä kalleinta, mitä hänellä on: aikaa.

Viisaan suuri velvollisuus on koputtaa kaikille kunnian, työn, onnen ja rakkauden porteille. Jollei mikään avaudu vakavan ponnistuksen, pitkän odotuksen jälkeen, hän on ehkä juuri ponnistuksessa ja odotuksssa löytänyt hakemansa selvyyden ja hakemansa tunteiden vastineen.

Ei ole oltava onnellinen ollakseen onnellinen, vaan oppiakseen selvästi näkemään sen, mitä turha ja liian passiivinen onnen odotus meiltä ainaiseksi kätkisi.

Kiitos sinulle oikein paljon ;)

Lue lisää

Mitä sinulla on toiselle antaa,
itsesti - et voi,
rahasi - ei riitä,
rakkautesi - vain, jos se on mahdollista,
aikaasi - se olisikin arvokkainta.

Ainoa mitä sinä voit toiselle ihmiselle antaa - on aikaasi.
Mitään muuta sinulla ei ole antaa joka säilyisi.
Kaikki muu katoaa, mutta muistot säilyvät - ja ne tehdään silloin kun on aikaa.
Kun vain olisi rohkeutta ottaa tuo yhteinen aika.
Uskaltaa olla.

on - olen - olisin kirjoitti:

Mitä sinulla on toiselle antaa,
itsesti - et voi,
rahasi - ei riitä,
rakkautesi - vain, jos se on mahdollista,
aikaasi - se olisikin arvokkainta.

Ainoa mitä sinä voit toiselle ihmiselle antaa - on aikaasi.
Mitään muuta sinulla ei ole antaa joka säilyisi.
Kaikki muu katoaa, mutta muistot säilyvät - ja ne tehdään silloin kun on aikaa.
Kun vain olisi rohkeutta ottaa tuo yhteinen aika.
Uskaltaa olla.

Lue lisää

Terve taas,

Niin ajantaju, surkuhupaisinta lienee se kun ihminen siirtyy eläkkeelle eikä ajankulusta ole enää minkään valtakunnan huolta, työtoverit tavallisesti lahjoittavat kyseiselle henkilölle kellon ;)

Mutta asiaan…muutama herkkupala Edith Södergranilta

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niin kuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
Aika – muuntajatar, aika – hävittäjätär, aika – loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon
niin kuin pienen siemenen, niin kuin kehään kiertyneen käärmeen, niin kuin merellisen luodon?
Aika – sinä murhaajatar – väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.




Minä, oma vankini, sanon näin:
Elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään,
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja tuulennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua.
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko
eikä tohtia.



Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani,
ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden,
ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen.
Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,
valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas.
Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen.
Minulla on kultainen portti itään – rakkaudelle, joka ei tule
koskaan,
minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle,
minulla on portti kuolemalle – se on aina avoin.



Näissä se ihmisen elon olo on kuvattu loisteliaalla tavalla. Pohtia omaa tilaansa ja todeta olevansa hyttysen p**** itämeressä, oikeutettu ottamaan osansa makeasta ja tuntea elämän riemua sisällään peläten aja juoksun tyrkyttävän kitkerämpiä coktaileja tilalle heti kun silmänsä kääntää todellisuuteen.

Ja kun se todellisuus tunkeutuu sisäänsä, tuntea itsensä matoa pienemmäksi, nähdä ja muistaa se elämän virvoittava kosketus, mutta todeta sen olevan muita varten. Tyytyä siihen mitä annetaan ja olla tyytyväinen, että saa olla olemassa, syödä ja tehdä työtä ja nukkua.

Aikansa kiertäessään arjen kehää alkaa vähättelemään itseään, ulkonäköään, saavutuksiaan ja silti tuntee sisällään rakkauden, kaipauksen ikävän, joka häviää jokaisesta risahduksesta luullen moraalin rankaisevan synnillistä lähes kuolemalla ja uskoo siihen illuusioon kovemmin kuin siihen mitä sydän tuuleen viestittää, antaa itselleen luvan elämän riemuna hengittää.

Niin pitäisikö tyydytys löytää, ei rikkaudesta,vallasta ja monitoimisuudesta, vaan harjaantuneessa ja valikoivassa arvonannossa elämän yksinkertaisimpia ja yleismaailmallisempia seikkoja kohtaan. Tuntea ja tunteakseen ilmaista tai ainakin ymmärtää kaiken sen ilmaisua, mikä on suloista luonnossa ja kaikkea mikä on kiinnostavaa ja herkkää ihmisessä.


Kiitos ja hyvää illan jatkoa!

Last legion kirjoitti:

Niin pitäisikö tyydytys löytää, ei rikkaudesta,vallasta ja monitoimisuudesta, vaan harjaantuneessa ja valikoivassa arvonannossa elämän yksinkertaisimpia ja yleismaailmallisempia seikkoja kohtaan. Tuntea ja tunteakseen ilmaista tai ainakin ymmärtää kaiken sen ilmaisua, mikä on suloista luonnossa ja kaikkea mikä on kiinnostavaa ja herkkää ihmisessä.


Kiitos ja hyvää illan jatkoa!

Lue lisää

Hienosti sanottu... Voiko yksinkertaisen asian enää monimutkaisemmin ilmaista...

Sanotaan, että naiset pitävät yksinkertaisista asioista kuten miehistä. Tosin omasta mielestä mies on varsin monimutkainen olio, mutta muutenhan tuo kyllä pitää paikkansa. Ainakin omalla kohdalla. Yksinkertainen on kaunista. Niin kuin parhaat asiat elämässä usein ovat.

"Yksinkertaiset asiat ovat kaikkein ihmeellisimpiä,
ja vain viisaat kykenevät näkemään ne."
- Paolo Coelho -

http://www.youtube.com/watch?v=3SwMkTLXK4E&feature=fvst

Nyt juhannustaikoja miettimään...

Terve,

Vai on ne käyny sun laatikolla asti mokomat, kyllä niitä ihmisiä jurppii monet toisten asiat? Mä oon aina aatellu, että jos jotain sattus omas pihapiiris, kandeis kysyy naapureilta, ne tietää aina ekaks ;)

Tota juu en aio taikoa tai siis kun kuuli tällasen huonon sadun ja haluatko kuulla, ei se mitään kerron sen silti...kovin opettavainen on...

Olipa kerran mies, joka kaivoi pellostaan esiin suure saviruukun. Hän otti sen mukaansa kotiin ja käski vaimon puhdistaa sen (tyypillistä ;)
Kun nyt vaimo pisti harjansa ruukkuun, tuli koko astia täyteen harjoja. Kuinka paljon harjoja ottikin astiasta, tuli aina uusia sijalle. Mies alkoi nyt kaupitella harjoja ja perhe tuli toimeen oivallisesti.

Keran putosi vahingossa raha ruukkuun. Heti katosivat harjat ja ruukku tuli täyteen rahaa. Nyt tuli perhe rikkaaksi, sillä ruukusta saattoi ottaa rahaa niin paljon kuin halusi.

Miehellä oli talossa vanha isoisä, joka oli heikko ja voimaton. Kun hän ei enää voinut tehdä mitään muuta, pani mies hänet lapioimaan rahoja ruukusta. Ja kun vanha isoisä väsyi eikä enää jaksanut työskennellä, suuttui mies ja huusi hänelle vihoissaan, että hän oli laiska eikä viitsinyt mitään tehdä.

Mutta eräänä päivänä loppuivat vanhuksen voimat. Hän horjahti ruukkuun ja kuoli. Siinä tuokiossa katosivat rahat ja koko ruukku täyttyi kuolleilla isoisillä.
Miehen täytyi nyt toimittaa ne kaikki hautaan ja siihen hän tarvitsi niin paljon rahaa kuin oli saanutkin. Ja kun hautaus oli toimitettu, meni ruukku rikki ja hän oli jälleen köyhä niin kuin ennenkin.

Mitä opimme tästä...sais olla vahvemmat ruukut *kele sentään, harmittaa tommone tuhlaus ja huono onnisuus ;)

Ei vais... vaan kiitos ja kaikkea hyvää sulle ja perheelles myös ;)

Last legion kirjoitti:

Terve,

Vai on ne käyny sun laatikolla asti mokomat, kyllä niitä ihmisiä jurppii monet toisten asiat? Mä oon aina aatellu, että jos jotain sattus omas pihapiiris, kandeis kysyy naapureilta, ne tietää aina ekaks ;)

Tota juu en aio taikoa tai siis kun kuuli tällasen huonon sadun ja haluatko kuulla, ei se mitään kerron sen silti...kovin opettavainen on...

Olipa kerran mies, joka kaivoi pellostaan esiin suure saviruukun. Hän otti sen mukaansa kotiin ja käski vaimon puhdistaa sen (tyypillistä ;)
Kun nyt vaimo pisti harjansa ruukkuun, tuli koko astia täyteen harjoja. Kuinka paljon harjoja ottikin astiasta, tuli aina uusia sijalle. Mies alkoi nyt kaupitella harjoja ja perhe tuli toimeen oivallisesti.

Keran putosi vahingossa raha ruukkuun. Heti katosivat harjat ja ruukku tuli täyteen rahaa. Nyt tuli perhe rikkaaksi, sillä ruukusta saattoi ottaa rahaa niin paljon kuin halusi.

Miehellä oli talossa vanha isoisä, joka oli heikko ja voimaton. Kun hän ei enää voinut tehdä mitään muuta, pani mies hänet lapioimaan rahoja ruukusta. Ja kun vanha isoisä väsyi eikä enää jaksanut työskennellä, suuttui mies ja huusi hänelle vihoissaan, että hän oli laiska eikä viitsinyt mitään tehdä.

Mutta eräänä päivänä loppuivat vanhuksen voimat. Hän horjahti ruukkuun ja kuoli. Siinä tuokiossa katosivat rahat ja koko ruukku täyttyi kuolleilla isoisillä.
Miehen täytyi nyt toimittaa ne kaikki hautaan ja siihen hän tarvitsi niin paljon rahaa kuin oli saanutkin. Ja kun hautaus oli toimitettu, meni ruukku rikki ja hän oli jälleen köyhä niin kuin ennenkin.

Mitä opimme tästä...sais olla vahvemmat ruukut *kele sentään, harmittaa tommone tuhlaus ja huono onnisuus ;)

Ei vais... vaan kiitos ja kaikkea hyvää sulle ja perheelles myös ;)

Lue lisää

Ei kukaan pahasti jurppinut, vienosti kyseli vaan.

Mutta auts! Voihan papparainen sentään.

Vai sulle tuli tuollainen opetus mieleen ;D
Mulle pälkähti myös yksi päähän, että ruukuissa on aina vähintään kaksi puolta, sisä- ja ulko-, harmi kun vaari kupsahti ennen kuin sai tietää miltä se sisältä näytti ;))) Toisaalta mitä kuollut pappa olisi sillä tiedolla tehnyt x)

En minäkään aio taikoa, kun veikkaan että siinä tulevaisuuden kuvassa ei näy kuin ohrapelto, mutta sehän ei eroa mitenkään nykyhetkestä, ja hyvin näytän pärjäävän ;D

Onni on ruukun sisällä, ei ulkopuolella.
Putkivalon viisauksia. Onkohan Matti Nykäsellä joku viisausten kerho, voisin liittyä ;))

Tack detsamma :)

Last legion kirjoitti:

Terve,

Vai on ne käyny sun laatikolla asti mokomat, kyllä niitä ihmisiä jurppii monet toisten asiat? Mä oon aina aatellu, että jos jotain sattus omas pihapiiris, kandeis kysyy naapureilta, ne tietää aina ekaks ;)

Tota juu en aio taikoa tai siis kun kuuli tällasen huonon sadun ja haluatko kuulla, ei se mitään kerron sen silti...kovin opettavainen on...

Olipa kerran mies, joka kaivoi pellostaan esiin suure saviruukun. Hän otti sen mukaansa kotiin ja käski vaimon puhdistaa sen (tyypillistä ;)
Kun nyt vaimo pisti harjansa ruukkuun, tuli koko astia täyteen harjoja. Kuinka paljon harjoja ottikin astiasta, tuli aina uusia sijalle. Mies alkoi nyt kaupitella harjoja ja perhe tuli toimeen oivallisesti.

Keran putosi vahingossa raha ruukkuun. Heti katosivat harjat ja ruukku tuli täyteen rahaa. Nyt tuli perhe rikkaaksi, sillä ruukusta saattoi ottaa rahaa niin paljon kuin halusi.

Miehellä oli talossa vanha isoisä, joka oli heikko ja voimaton. Kun hän ei enää voinut tehdä mitään muuta, pani mies hänet lapioimaan rahoja ruukusta. Ja kun vanha isoisä väsyi eikä enää jaksanut työskennellä, suuttui mies ja huusi hänelle vihoissaan, että hän oli laiska eikä viitsinyt mitään tehdä.

Mutta eräänä päivänä loppuivat vanhuksen voimat. Hän horjahti ruukkuun ja kuoli. Siinä tuokiossa katosivat rahat ja koko ruukku täyttyi kuolleilla isoisillä.
Miehen täytyi nyt toimittaa ne kaikki hautaan ja siihen hän tarvitsi niin paljon rahaa kuin oli saanutkin. Ja kun hautaus oli toimitettu, meni ruukku rikki ja hän oli jälleen köyhä niin kuin ennenkin.

Mitä opimme tästä...sais olla vahvemmat ruukut *kele sentään, harmittaa tommone tuhlaus ja huono onnisuus ;)

Ei vais... vaan kiitos ja kaikkea hyvää sulle ja perheelles myös ;)

Lue lisää

Epätoivoisesti olen käynyt täällä plussailemassa, koska pidän sun runosta. Tiedä se, jos häviän taistelun ;D Tämä sun tarina on osuva myös, jos ilmestyy miinuksia, ei nekään ole mun ;) mä en miinustele mitään enkä ketään. Cross my heart... jne....

Viimeinen tarina.

Siellä se nyt makaa grillissä. Missä madon koukku ennen oli ollut, on nyt varras seivästettynä. "Onpas kuumaa" se miettii. Kiukku on laantunut, se on hyväksynyt kohtalonsa.

Välillä matonen on kuulevinaan että joku puhuu siitä. Ei se ihan varma ole. Se saattaa olla myös pelkkää haikailua takaisin sinne pienten, ihanien vihjailujen mereen, Mereen-jota-ei-ollutkaan. Välillä sitä valtaa halu puolustaa itseään, kaikki ei mennyt niin kuin se kuulee, mutta se ei voi vastata. Madon suu on kapuloitu ylpeydellä. Ei se itsekään tiedän kenen ylpeydellä, hänen omansa vai grillaajan?

Eikä pakoonkaan pääse. Savu leijailee ilmassa, mutta mato väistelee, ei parane vetistellä. Se voisi sammuttaa tulen, ja ehkä se on kuitenkin parempi että se nyt vihdoin kohtaa loppuansa. Voi kun loppu olisi ollut hieman erilainen, ilman näitä väärinymmärryksiä, kirkkaassa vedessä eikä savustettuna vartaassa.

Kun liekit nuolee sen vartaloa, se pakenee muistoihin. Se auttaa kestämään kivun. Muistaa se senkin, kuinka se oli seilannut epätoivon laineilla ihan hukassa, kunnes joku oli tullut ja lempeästi luotsannut sen lämpimille vesille. Mato haluaa mielummin muistaa sen tunteen kun lämmin vesi syleili häntä, onnen hetket kun hymy tuntui vatsanpohjaan saakka. Niistä muistoista se aikoo pitää kiinni viimeiseen saakka.

http://www.youtube.com/watch?v=9-NR2UOAiXY

Putkivalo kirjoitti:

Epätoivoisesti olen käynyt täällä plussailemassa, koska pidän sun runosta. Tiedä se, jos häviän taistelun ;D Tämä sun tarina on osuva myös, jos ilmestyy miinuksia, ei nekään ole mun ;) mä en miinustele mitään enkä ketään. Cross my heart... jne....

Viimeinen tarina.

Siellä se nyt makaa grillissä. Missä madon koukku ennen oli ollut, on nyt varras seivästettynä. "Onpas kuumaa" se miettii. Kiukku on laantunut, se on hyväksynyt kohtalonsa.

Välillä matonen on kuulevinaan että joku puhuu siitä. Ei se ihan varma ole. Se saattaa olla myös pelkkää haikailua takaisin sinne pienten, ihanien vihjailujen mereen, Mereen-jota-ei-ollutkaan. Välillä sitä valtaa halu puolustaa itseään, kaikki ei mennyt niin kuin se kuulee, mutta se ei voi vastata. Madon suu on kapuloitu ylpeydellä. Ei se itsekään tiedän kenen ylpeydellä, hänen omansa vai grillaajan?

Eikä pakoonkaan pääse. Savu leijailee ilmassa, mutta mato väistelee, ei parane vetistellä. Se voisi sammuttaa tulen, ja ehkä se on kuitenkin parempi että se nyt vihdoin kohtaa loppuansa. Voi kun loppu olisi ollut hieman erilainen, ilman näitä väärinymmärryksiä, kirkkaassa vedessä eikä savustettuna vartaassa.

Kun liekit nuolee sen vartaloa, se pakenee muistoihin. Se auttaa kestämään kivun. Muistaa se senkin, kuinka se oli seilannut epätoivon laineilla ihan hukassa, kunnes joku oli tullut ja lempeästi luotsannut sen lämpimille vesille. Mato haluaa mielummin muistaa sen tunteen kun lämmin vesi syleili häntä, onnen hetket kun hymy tuntui vatsanpohjaan saakka. Niistä muistoista se aikoo pitää kiinni viimeiseen saakka.

http://www.youtube.com/watch?v=9-NR2UOAiXY

Lue lisää

Ne kuuluisat viimeiset sanat...

http://www.youtube.com/watch?v=t6cDkC3d3jI&NR=1

Niin, olisiko se vaan uskottava sitä Edithiä...

"Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,tuntemattomat kukat loistavat rannalla;olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit-mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,se herättää tulevien seikkailujen janon:mitä on tapahtunut sadussa,on tapahtuva sinullekin."

On olemassa vanha tarina, että pian luomisen jälkeen jumalat ilmoittivat ihmisille heidän saavan jonakin päivänä jakaa maan keskenään. Heti kun määrähetki tuli, maanviljelijät ottivat haltuunsa viljavat pellot, kauppiaat tiet ja meret, munkit viininviljelykselle suotuisat rinteet, aateliset metsät ja lehdot urheilupaikoikseen, kuninkaat sillat ja vuorensolat, missä saattaisivat kantaa veroa.

Syviin mietteisiin vaipunut runoilija tuli vasta sitten, kun kaikki oli lopussa ja valitti osaansa. Mitä tehdä? Jumalilla ei enää ollut mitään annettavaa. Tule, he sanoivat, elämään meidän kanssamme taivaan ikuisen sinen keskelle. Tule niin usein kuin tahdot, ovi on sinulle aina avoinna. Hän suostui, mutta hänen ei tarvinnut häirityä: onnellisina hetkinään,vapaana huolista ja ahdistuksesta, hänen sielunsa saattoi, kuin hyvin viritetty soitin, mielin määrin tuoda taivaan maan päälle.


Kiitos Liona, näin siinä kävi, soitin virittyi ;)