Pamukkale

Kannattaako retki Pamukkaleen? Kuvissa ja Folke Westin ohjelmissa ainakin ihanan näköinen paikka.
Kertokaa käyneet.
51049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aikaisemmilla sivuilla on Minna kysellyt samaa otsikolla "Pamukkaleen retkelle?!" Sieltä saattaisi löytyä vastauksia myös sulle. =)

Äänestä

pamukkale upea paikka myös livenä. Maailaman kahdeksas ihme joka katoaa nyt jo osa alueesta pilalla. Käy katsomassa kokemus on hieno ei voi sanoin kuvata.

Äänestä

Itse kävin siellä viime viikolla retkellä. Paikka on jo hieman kulunut ja täys turisteja. Nyt jos koskaan siellä kannattaa käydä kun on vielä auki. Muutama vuosi menee niin paikka saatetaan sulkee lopullisesti. Siinä menee sitten yksi maailman 7 ihmeestäkin. Venäläiset olivat ikävä kyllä valloittaneet myös Pamukkalen. Kleopatra allas oli tupaten täys pulikoijia. Vesi oli mukavan lämmintä siellä. Noin 37 asteista. Ainakin Aurinkomatkoilla retken hinta oli noussu viime syksyyn jopa 9 euroa. Opas selitti hieman vaivauteen oloisena hinnan nousua. Kuulemma paikallista retken järjestäjää oli vaihettu. Myös aamiainen oli jääny kokonaan pois. Mutta kokonaisuutena ihan kiva juttu huolimatta pitkästä 4 tunnin bussissa istumisesta :)

Äänestä
  • ..Alanyasta on matkaa sinne? Bussillako taitetaan?

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    ..Alanyasta on matkaa sinne? Bussillako taitetaan?

    Tietääkseni ainakaan Aurinkomatkat ei tee retkeä Pamukkaleen Alanyasta. Matkaa on hivenen enemmän kuin Marmariksesta. Marmariksesta noin 300km. Veikkaan Alanyasta vajaa 50 kilsaa enempi.Ja ei sinne muuten pääsekkään kuin bussilla tai omalla autolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katja kirjoitti:

Kannattaako retki Pamukkaleen? Kuvissa ja Folke Westin ohjelmissa ainakin ihanan näköinen paikka.
Kertokaa käyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu