Yksin Juhannuksena

satukaarina_67

Näyttää pahasti siltä, että vietän Juhannuksen yksin kaupungissa. Mitä ihmettä sitä tekisi tai minne menisi?
Omat suunnitelmat menivät mönkään ystäväparin eron takia. Oikeastaan asia selvisi vasta viime viikolla. Nyt on hiukan hankalaa enää sopia kenenkään muun kanssa jotain, koska jokaisella on jo Juhannussuunnitelmat valmiina. Ystävät ovat mökeillänsä perheineen ja ystävineen, enkä voi/kehtaa ”tunkeutua” porukoihin viime tipassa. Mitähän mukavia tapahtumia olisi nelikymppiselle sinkkunaiselle Turun seudulla näin juhannuksena?
Vai tuleeko elämäni ensimmäinen yksinäinen Juhannus….

410

21788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiitta44w

      Woe hyvä isä!!!!
      Mä olisin onnesta soikeana, kun saisi olla yksin jussina.
      Tosin mä olen töissä 15.00 asti.
      Mutta sitten pitää vääntäytyä porukoiden luo, jotka on jo hyvin viihteellä.
      Eli pers´kännissä.
      Ole siinä sitten.

      Mutta sinulle, mene vaikka Linnanmäelle. Tai tanssilavalle. Et varmasti ole yksin.

      • AOOA

        VAARMAAN MONI YKSINÄINEN OLISI IKI - ONNELLINEN SAADESSAAN VIETTÄÄ SINUN KANSSA JUNANNUSTA - TÄSSÄ YKSI EHDOKAS; YKSIN JUHANNUKSENA.


      • muikkelis
        AOOA kirjoitti:

        VAARMAAN MONI YKSINÄINEN OLISI IKI - ONNELLINEN SAADESSAAN VIETTÄÄ SINUN KANSSA JUNANNUSTA - TÄSSÄ YKSI EHDOKAS; YKSIN JUHANNUKSENA.

        ja tässä toinen "yksin juhannuksena"!! Mitä tekisi??


      • muikkelis kirjoitti:

        ja tässä toinen "yksin juhannuksena"!! Mitä tekisi??

        kuten minäkin... Juhannustaikoja on tylsä tehdä yksin... Tylyä.


      • önksränksrönks-...
        piiu_iines kirjoitti:

        kuten minäkin... Juhannustaikoja on tylsä tehdä yksin... Tylyä.

        tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)


      • 9+20
        önksränksrönks-... kirjoitti:

        tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.


      • Jaska vaan
        piiu_iines kirjoitti:

        kuten minäkin... Juhannustaikoja on tylsä tehdä yksin... Tylyä.

        Tuu pillu-iines tänne niin vietetään yhdessä Juhannus . Maksan kulut ja ilmainen ylläpitäminen.


      • 9+20
        9+20 kirjoitti:

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.

        *reps*Okei,11 miinusta tällä hetkellä:DD
        Se joka antaa seuraavan miinuksen jos viitsisi kertoa miksi antaa:)
        Mielestäni kyseinen teksti on asiaton,kertoo ihmisen kypsymättömyydestä eli on ihanko 15v poika joka huutelee tytöille asioista mistä ei vielä oikein edes ymmärrä...
        Kiva nähdä että näin paljon näitä kesken kasvuisia oikeasti...


      • rakastan itseäni

        Tiedätkö, miten paljon minua ärsyttää. Ihmiset, jotka ovat vain olevansa.

        Minun yläpuolelle muutti perhe, ostivat omakodin. Olen koko ajan epäillyt, että yrittävät jotain, kun ovat varmaan lestadiolaisia. En ole käännytettävissä.

        Heillä oli kun muuttivat nätti pikkuauto. Nyt jo toista vuotta matka-auto jota ei kukaan käytä

        Olen, ehkä uskovainen mutten ole lestadiolainen. Minulle riittää yksi usko. Ja sen pidän.


      • kikkelipeli
        rakastan itseäni kirjoitti:

        Tiedätkö, miten paljon minua ärsyttää. Ihmiset, jotka ovat vain olevansa.

        Minun yläpuolelle muutti perhe, ostivat omakodin. Olen koko ajan epäillyt, että yrittävät jotain, kun ovat varmaan lestadiolaisia. En ole käännytettävissä.

        Heillä oli kun muuttivat nätti pikkuauto. Nyt jo toista vuotta matka-auto jota ei kukaan käytä

        Olen, ehkä uskovainen mutten ole lestadiolainen. Minulle riittää yksi usko. Ja sen pidän.

        asutko kenties kirkkonummella?


      • kyllä jämpti on näin
        9+20 kirjoitti:

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.

        ""jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää. ""

        Jospa tietäist millaista porukka asuu jyväskylän pupuhuhdassa. On nimittäin aikuisten oikeesti sellaisia umpijuoppoja ja narkkareita ym hörhöjä ja kriminaaleja, että jopa siellä asuva 52v mies voi kirjoitella kuten 15 v pojan nassikka. Sellaista aluetta ettei sinne kukaan järki ihminen asumaan halua.


      • hyvää juhannusta
        9+20 kirjoitti:

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.

        pelkääkkö että toista onnistaa ja sua ei, miks alat toista moittimaan, yritä ite, vai ookko koulussakin moittinu toisia, kun et ite oo viittiny yrittää ja lukea läksyjäsi


      • Mulle kans
        AOOA kirjoitti:

        VAARMAAN MONI YKSINÄINEN OLISI IKI - ONNELLINEN SAADESSAAN VIETTÄÄ SINUN KANSSA JUNANNUSTA - TÄSSÄ YKSI EHDOKAS; YKSIN JUHANNUKSENA.

        Yksinäiset! Liittykää yhteen!


      • hjguytyu
        9+20 kirjoitti:

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.

        Jotkut on puutteessa Juhannuksenakin.


      • juhannus kotona

        satuitko lukemaan aloitusviestiä ajatuksen kanssa...? henkilö on turun seudulta ja linnanmäki sijaitsee helsingissä...


      • oppia ikä kaikki
        9+20 kirjoitti:

        "tuu pillu-iines tänne jyväskylään... tehdään vähän juhannustaikoja yhdessä... terv. 52 v mies puparista :)"

        jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää.

        Mutta hei.. tuo viestihän oli Pupuhuhdasta, kaupungin slummista, kuinka kultivoituneita viestejä sieltä voi odottaa ?? :)


      • he-he-heppu
        hyvää juhannusta kirjoitti:

        pelkääkkö että toista onnistaa ja sua ei, miks alat toista moittimaan, yritä ite, vai ookko koulussakin moittinu toisia, kun et ite oo viittiny yrittää ja lukea läksyjäsi

        jooo,saa olla aika tyhmä ämmä jos tuollaista uskoisi.Ja miten toi edes on"pokaamista".Toihan on vaan pentumaista tekstiä..


      • he-he-heppu
        kyllä jämpti on näin kirjoitti:

        ""jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää. ""

        Jospa tietäist millaista porukka asuu jyväskylän pupuhuhdassa. On nimittäin aikuisten oikeesti sellaisia umpijuoppoja ja narkkareita ym hörhöjä ja kriminaaleja, että jopa siellä asuva 52v mies voi kirjoitella kuten 15 v pojan nassikka. Sellaista aluetta ettei sinne kukaan järki ihminen asumaan halua.

        jooo,kyllähän näitä vanhoja ukkoja on nähty työpaikan kautta muutama jotka ovat 45v-55v,ollaan niin että elämä on vaan Rock and roll.Sitte puhutaan vaan mitenkä lähetään vetää perseeet johonkin paikalliseen räkälään ja kuinka pitäisi käydä vetäsemässä jotain YH-äitiä jossain.
        Siis siinäkö se elämä sitten meni?Ei mitään ajatuksia elämästä tms.Se on vaan viinaa ja panemista kunnes monttu kutsuu.
        Ei käy kyllä kateeksi.


      • hulabaloobaluu
        Mulle kans kirjoitti:

        Yksinäiset! Liittykää yhteen!

        Eiks se oo: yhtykää!


      • Juhannuksen jatkoa
        he-he-heppu kirjoitti:

        jooo,saa olla aika tyhmä ämmä jos tuollaista uskoisi.Ja miten toi edes on"pokaamista".Toihan on vaan pentumaista tekstiä..

        Öhmömm... anteeksi, jos saan huomauttaa, ettei tuo naisesta käyttämäsi nimitys kyllä ole kovin miehekäs sekään.

        Pahoittelen myös , jos Juhannuksesi meni pilalle tuon huumorimielellä heittämäni kutsun vuoksi, elämä vaan on sellaista, että joskus kisataan vaikka samasta naisesta ja jäädään kuvaannollisesti "hopialle", turha siitä meille vanhemmille miehille on katkera olla... ei muutakuin uutta yritystä ja lähinnä omalla käytokselläsi saat herätettyä naisen kiinnostuksen itseesi, et moittimalla toisia miehiä.

        Mukavaa Juhannuksen jatkoa sulle...


      • ni

        Nauti kun kukaan ei ole örveltämässä ja haisemassa . Voi jos tietäisit kuinka raskasta on elää kun kaikki läheiset örveltää.


      • he-he-heppu
        Juhannuksen jatkoa kirjoitti:

        Öhmömm... anteeksi, jos saan huomauttaa, ettei tuo naisesta käyttämäsi nimitys kyllä ole kovin miehekäs sekään.

        Pahoittelen myös , jos Juhannuksesi meni pilalle tuon huumorimielellä heittämäni kutsun vuoksi, elämä vaan on sellaista, että joskus kisataan vaikka samasta naisesta ja jäädään kuvaannollisesti "hopialle", turha siitä meille vanhemmille miehille on katkera olla... ei muutakuin uutta yritystä ja lähinnä omalla käytokselläsi saat herätettyä naisen kiinnostuksen itseesi, et moittimalla toisia miehiä.

        Mukavaa Juhannuksen jatkoa sulle...

        "Öhmömm... anteeksi, jos saan huomauttaa, ettei tuo naisesta käyttämäsi nimitys kyllä ole kovin miehekäs sekään. "

        Nooo,jos sitä halutaan viilata pilkkua niin hyvä,ämmä on rumasti sanottu.
        Mutta,kyllä toi sun ensinmäinen heittämä oli kyllä melkein naista huoritteleva.

        "Pahoittelen myös , jos Juhannuksesi meni pilalle tuon huumorimielellä heittämäni kutsun vuoksi, elämä vaan on sellaista, että joskus kisataan vaikka samasta naisesta ja jäädään kuvaannollisesti "hopialle", turha siitä meille vanhemmille miehille on katkera olla... ei muutakuin uutta yritystä ja lähinnä omalla käytokselläsi saat herätettyä naisen kiinnostuksen itseesi, et moittimalla toisia miehiä."

        jooo,ei siitä mulla kyllä mikään juhannus pilalle mennyt.Onhan näitä sun kaltaisia 50v miehiä nähty pilvin pimein ennenkin.Se on vaan niin säälittävää kun ei elämässä ole mitään muuta kuin kalja ja huudella pitkin poikin pillun perään.
        Ja tuolla tavallahan jokainen nainen lankeaa polviesi eteen,kutsumalla pillu-iinekseksi,eikö niiin.


      • varatuomari k.
        he-he-heppu kirjoitti:

        "Öhmömm... anteeksi, jos saan huomauttaa, ettei tuo naisesta käyttämäsi nimitys kyllä ole kovin miehekäs sekään. "

        Nooo,jos sitä halutaan viilata pilkkua niin hyvä,ämmä on rumasti sanottu.
        Mutta,kyllä toi sun ensinmäinen heittämä oli kyllä melkein naista huoritteleva.

        "Pahoittelen myös , jos Juhannuksesi meni pilalle tuon huumorimielellä heittämäni kutsun vuoksi, elämä vaan on sellaista, että joskus kisataan vaikka samasta naisesta ja jäädään kuvaannollisesti "hopialle", turha siitä meille vanhemmille miehille on katkera olla... ei muutakuin uutta yritystä ja lähinnä omalla käytokselläsi saat herätettyä naisen kiinnostuksen itseesi, et moittimalla toisia miehiä."

        jooo,ei siitä mulla kyllä mikään juhannus pilalle mennyt.Onhan näitä sun kaltaisia 50v miehiä nähty pilvin pimein ennenkin.Se on vaan niin säälittävää kun ei elämässä ole mitään muuta kuin kalja ja huudella pitkin poikin pillun perään.
        Ja tuolla tavallahan jokainen nainen lankeaa polviesi eteen,kutsumalla pillu-iinekseksi,eikö niiin.

        Pillu-iinekselle munaa mekkoon!
        Perseeseen beibi, perseeseen!
        Ja sitten päälle jaloviinaa pullonsuusta!
        Hiiuli-hei, huolta nyt ei!


      • Kaikkea sai
        varatuomari k. kirjoitti:

        Pillu-iinekselle munaa mekkoon!
        Perseeseen beibi, perseeseen!
        Ja sitten päälle jaloviinaa pullonsuusta!
        Hiiuli-hei, huolta nyt ei!

        Sanoi entinen flikka.Ensin sai herpaa sitten sai kyrpää ja lopuksi sai turpaan.Ja siinä sitten se juhannus menikin.


      • Roskis?
        kyllä jämpti on näin kirjoitti:

        ""jooo,jotkut ei vaan ikinä aikuistu.Lähinnä tulee teksti muodosta mieleen että joku 15v teini olisi kirjottanut....
        mut ei ,52v mies,jooo-o,päivää. ""

        Jospa tietäist millaista porukka asuu jyväskylän pupuhuhdassa. On nimittäin aikuisten oikeesti sellaisia umpijuoppoja ja narkkareita ym hörhöjä ja kriminaaleja, että jopa siellä asuva 52v mies voi kirjoitella kuten 15 v pojan nassikka. Sellaista aluetta ettei sinne kukaan järki ihminen asumaan halua.

        pupuhuhtaan tuli vuosia sitten tutustuttua ja edellinen on niin totta kuin olla voi. Oli "kaiken nähneelle" shokki venata bussia sunnuntaiaamuna keskustaan. Alueen väestö ei antanut itsestään mairittelevaa kuvaa mutta 10-12 v pojat umpikännissä sunnuntaiaamuna oli ehkä se karuin juttu. Siinä samaa bussia venasi myös rouva minkkiturkissa ja kyllä kelpasi deekujen pullo ennen bussiin nousemista.
        Onko sinne siivottu kaikki yhteisöä ei niin hyvin palveleva väestönosa? Jeesus mitä jengiä.....


      • Ymmärrän kirjoittaja

        Woe hyvä isä, olisit jättänyt kommentoimatta asiasta, josta et ilmeisesti ymmärrä yhtikäs mitään.


      • KANSAKUNNA RAPPIO

        Suorista puheistaan tunnettu räppäri ei pettänyt fanejaan myöskään juhannuksena, vaan järjesti Himoksella show'n vailla vertaa.

        Petri Nygård esiintyi lauantaina Himoksen juhannusfestivaaleilla härskeimpänä kuin koskaan. Silminnäkijöiden mukaan keikka oli alkusoinnuista lähtien sellainen, joka jää ihmisten mieliin pitkiksi aikaa.

        Keikka alkoi imitaattorin esittämällä presidentti Tarja Halosen aloituspuheella, jossa Suomen ykkösnainen kehotti juhlijoita juomaan kännit ja harrastamaan irtosuhteita. Itse laulaja tuli lavalle naisen alapäästä, joten show'ssa oli alkumetreistä lähtien seksiä ja jopa hyvän maun rajan ylittäviä elementtejä.

        Show jatkui tuttujen, kaksimielisten kappaleiden tahdissa ja loppuvaiheessa olikin vuorossa jo kunnolla paljasta pintaa.

        Lavalle asteli alaston mies vain hyttysverkko suojanaan. Mieskatsojille silmänruokaa tarjoilivat taas tanssitytöt, jotka esiintyivät juhannusyleisölle rinnat paljaina. Lisää vettä myllyyn saatiin, kun naiset koskettelivat toisiaan lavalla.

        Juhannuksen härskein show päättyi siihen, että lavalta suihkutettiin yleisön joukkoon kuohuviiniä sekä ammuttiin saippuavaahtoa.

        (MTV3)


    • liveandletdive

      Rohkeasti soitto tuttaville ja mukaan viettämään juhannusta. Voi olla, että yllättyvät positiivisesti ei kannata pelätä.
      Mielestäni suomessa ollaan liian ujoja ottamaan yhteyttä ja viettämään aikaa yhdessä. Monessa kulttuurissa se on itsestäänselvyys, että kokoonnutaan yhteen kun on juhliin aihetta tai vaikka ei olisikaan.
      Ja onhan kaupunki täynnä ihmisiä juhlatuulella. Varmasti muitakin yksinäisiä on liikenteessä. :)

      • Suopursun tuoksuissa

        Eeei, ei missään tapauksessa saa soitella "muuten vaan" ja vongata kutsua. Erittäin ärsyttäviä nämä tuppautujat.

        Menköön yksinäiset ihmisten ilmoille, siellä on muitakin yksinäisiä. Näin minäkin yleensä ja usein löydän seuraa. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että jos mieskaverillani ei ole minulle aikaa nyt niin lähden metsään keräämään kasveja pojalleni koulun kasviota varten. Juhannus ja luonto kuuluvat yhteen, miksipä ei siis voisi lähteä joutilaalle, luonnon rauhasta nauttivalle kävelylle metsään.


      • roskaviesti
        Suopursun tuoksuissa kirjoitti:

        Eeei, ei missään tapauksessa saa soitella "muuten vaan" ja vongata kutsua. Erittäin ärsyttäviä nämä tuppautujat.

        Menköön yksinäiset ihmisten ilmoille, siellä on muitakin yksinäisiä. Näin minäkin yleensä ja usein löydän seuraa. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että jos mieskaverillani ei ole minulle aikaa nyt niin lähden metsään keräämään kasveja pojalleni koulun kasviota varten. Juhannus ja luonto kuuluvat yhteen, miksipä ei siis voisi lähteä joutilaalle, luonnon rauhasta nauttivalle kävelylle metsään.

        Nimimerkille "Suopursun tuoksuissa"

        Ei nyt ihan kuulu ap. viestiketjuun tämä vastaukseni, mutta pakko laittaa vastinetta kommenttiisi "...lähden metsään keräämään kasveja POJALLENI koulun kasviota varten".

        EIKÖS SE OLISI SEN POJAN TEHTÄVÄ??? Haloo, siinä taas yksi curling-äiti hoitaa kouluhommat pojan puolesta.

        *syvä huoh* Keräile rauhassa kasvit POIKASI KASVIOTA varten. Muista sitten syksyllä laittaa opelle viestiä, että hän laittaa SINULLE arvosanan kasviosta.


      • reetta.b
        Suopursun tuoksuissa kirjoitti:

        Eeei, ei missään tapauksessa saa soitella "muuten vaan" ja vongata kutsua. Erittäin ärsyttäviä nämä tuppautujat.

        Menköön yksinäiset ihmisten ilmoille, siellä on muitakin yksinäisiä. Näin minäkin yleensä ja usein löydän seuraa. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että jos mieskaverillani ei ole minulle aikaa nyt niin lähden metsään keräämään kasveja pojalleni koulun kasviota varten. Juhannus ja luonto kuuluvat yhteen, miksipä ei siis voisi lähteä joutilaalle, luonnon rauhasta nauttivalle kävelylle metsään.

        Joo,tai rannoille ruikuttamaan. Millä kuljet, ellei ole autoa tai taksiin varaa, ainakaan Tampereella bussit ei kulje vaikka juhannusjuhlia ja tanssitkin on siellä sun täällä: Itse viihdyn oikein hyvin yksikseni kun ympäristökin on autioitunut. Vain suopursu puuttuu näistä maisemista.


      • Anneli_Tulppa
        Suopursun tuoksuissa kirjoitti:

        Eeei, ei missään tapauksessa saa soitella "muuten vaan" ja vongata kutsua. Erittäin ärsyttäviä nämä tuppautujat.

        Menköön yksinäiset ihmisten ilmoille, siellä on muitakin yksinäisiä. Näin minäkin yleensä ja usein löydän seuraa. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että jos mieskaverillani ei ole minulle aikaa nyt niin lähden metsään keräämään kasveja pojalleni koulun kasviota varten. Juhannus ja luonto kuuluvat yhteen, miksipä ei siis voisi lähteä joutilaalle, luonnon rauhasta nauttivalle kävelylle metsään.

        Ei missään nimessä pidä kerätä lapsen puolesta niitä kasveja. Kerää omaan kansioosi jos et saa keräämiseltä rauhaa.


    • nih.

      Vai tuleeko elämäni ensimmäinen yksinäinen Juhannus…

      Ei varmaan ole ensimmäinen , eikä viimeinen.

      • saku 38v

        Mina olen 13-vuotiaasta lahtien ollut kaikki juhannukset yksin koska isa oli aina humalassa. Nyt 38v... Mutta pulloa en avaa


      • saku 38v kirjoitti:

        Mina olen 13-vuotiaasta lahtien ollut kaikki juhannukset yksin koska isa oli aina humalassa. Nyt 38v... Mutta pulloa en avaa

        Juu sama tääll yksin jussin olen ja alkoton juhannus


      • Aaaaaluette
        zedu kirjoitti:

        Juu sama tääll yksin jussin olen ja alkoton juhannus

        Kuin myös.


    • 17

      Älä murehdi kuppia nurin,tai jollei kiinnosta juominen niin sitten otat vaan rauhallisesti nauttien rauhasta mitä harvoin on.

      • eofhjdwiothj

        niin olen minäkin yksin.äiti vei lapset taas kerran mennessään.eikä varmaan kysele minun mielipidettä.otan surman kännin.hyvää jussia kaikille teille!!


      • GHJKYGVVC
        eofhjdwiothj kirjoitti:

        niin olen minäkin yksin.äiti vei lapset taas kerran mennessään.eikä varmaan kysele minun mielipidettä.otan surman kännin.hyvää jussia kaikille teille!!

        miksi surman känni?Kaikki todellisudeessa olemme yksin ja HYVÄÄ KÄNNIÄ SULLEKIN JA ÄLÄ TEE TYHMYYKSIÄ,MITÄ KADUT!


      • ylösulosjamenoksi
        eofhjdwiothj kirjoitti:

        niin olen minäkin yksin.äiti vei lapset taas kerran mennessään.eikä varmaan kysele minun mielipidettä.otan surman kännin.hyvää jussia kaikille teille!!

        Ikävää että äiti ei ajattele miehen tunteita ja vielä kun lapsetkin
        erottaa isästään kun kuitenkin ovat isälle yhtä tärkeitä.
        ei kannata ylenmäärin juoda kun se vain pahentaa tilannetta.kun
        kuitenkin taas juhannuksen jälkeen on tunteet taas erilaiset.
        Ja pitää ajatella että mitä kaikkea vaikeuksia monella muullakin
        on
        .ja Satukaarinalle sinun ikäisillehän on juuri sopivaa lavatanssit
        joita varmaan on Turun seudullakin.katso netistä ........


      • hyvää juhannusta
        eofhjdwiothj kirjoitti:

        niin olen minäkin yksin.äiti vei lapset taas kerran mennessään.eikä varmaan kysele minun mielipidettä.otan surman kännin.hyvää jussia kaikille teille!!

        Miksihän se äiti vei lapset mukana ja jätti sinut yksin? mahtaiskohan syy olla ettei se isi osaa oikein sitä alkomaholia ottaa nätisti vaan juo aina perseet. Sekö se sitten on lasten katseltavaa........


      • tanssiin kutsu
        ylösulosjamenoksi kirjoitti:

        Ikävää että äiti ei ajattele miehen tunteita ja vielä kun lapsetkin
        erottaa isästään kun kuitenkin ovat isälle yhtä tärkeitä.
        ei kannata ylenmäärin juoda kun se vain pahentaa tilannetta.kun
        kuitenkin taas juhannuksen jälkeen on tunteet taas erilaiset.
        Ja pitää ajatella että mitä kaikkea vaikeuksia monella muullakin
        on
        .ja Satukaarinalle sinun ikäisillehän on juuri sopivaa lavatanssit
        joita varmaan on Turun seudullakin.katso netistä ........

        ".ja Satukaarinalle sinun ikäisillehän on juuri sopivaa lavatanssit
        joita varmaan on Turun seudullakin.katso netistä ........ "

        Lavatansseissa käy nykyään 17-77 vuotiaita tanssin harrastajia ! Bändistä riippuen jakautuu ikäryhmät. Jos soittaa Sinitaivas tai Finkut on nuorempaa jos Tarja Lunnas orkkineen tai Pekkaniskanpojat on yli neljävitosta. Joskus on tuo koko 60 vuoden ikäkirjo samalla kertaa tanssimassa cha chaata, rumbaa, sambaa ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kannattaa vähän tsekata soittajiakin mutta periaatteessa kaikki voi lavalle astua, jos osaa foksin askeleet. No jos ei osaa, niin joku kyllä opettaa ...


    • känniläiset kaupungi

      Kyllä vaan on yksinäinen juhannus ollut jo monta kertaa. Ei sitä yksin viitsi ruveta esim. ottamaan olutta. Yksin juominen ei ole kivaa. Sitten lähteä jonnekin kaupunkiin, tanssilavalla tai baariin, jossa kaikki ovat räkäkännissä. Ei siellä näe ns. siistejä miehiä ja naisia. Viina vie ja hevonen tuo. Mieluimmin sitten istun kotona netin seurassa, jospa siellä oli kanessa muita yksinäisiä, joiden kanssa edes kirjoitellal ja ottaa, vaikka pari olutta. Alkuviikosta jo ystävätär sanoi, ettei tulekaan viettämään juhannusta kanssani. No, so what. . . ehkä soitto kriisipuhelimeen, että saa jonkun kanssa jutella hetken :(

      • jussia vaan

        Selvennykseksi edelliseen; nimenomaan tanssilavoilla käyvät ihmiset eivät ole räkäkännissä ja todella harvoin edes kännissä. Sinne toki eksyy harvakseltaan joitakin "kylän poikia" sellaisessakin tilassa, mutta tanssivat ihmiset nauttivat tanssimisesta, eivät he juomaan sinne tule.
        Juhannus tietysti pikkukylien lavoilla voi olla poikkeus, silloin on niin paljon liikkeellä ihmisiä jotka eivät yleensä tansseissa käy eivätkä harrasta lajia juhannusta enempää.


      • Minävaan782

        Tanssilavalla ollaan kyllä enimmäkseen selvin päin, joten menoon mukaan vaan rohkeasti!!


      • kännitön

        Sinulle känniläiset kaunpungi: Tanssilavalla eivät ihmiset ole räkäkännissä. Eivät kännissä ollenkaan. Baareissa paremminkin. Lavoilla ei oteta monesti edes sitä paria olutta mitä sinä kotona. Älä arvostele ihmisiä jotka tanssilavoilla viettävät aikaansa. Selviä kivoja ihmisiä jotka tykkävät tanssia. Baareissa taas ovat myös ihmisiä, mutta tosi on että kännissä, sinne ei tietenkään kannata mennä ellei tykkkää känniläisistä. Mutta jotkut sielläkin ottavat vain pari kaljaa.
        Mene hyvä ihminen ihmisten pariin eläkä ole niin pessimistinen ja ilkeä muita kohtaan. Ei ihme että olet yksin.


      • Kaksin koirani kanss
        Minävaan782 kirjoitti:

        Tanssilavalla ollaan kyllä enimmäkseen selvin päin, joten menoon mukaan vaan rohkeasti!!

        Kas kas siinäkin piilee pikku pelkokerroin, jos ei ole ikinä käynytkään lavalla. Itse ainakin tavallaan pelkäänkin mennä lavatanseihin. Nolaan itseni takuulla tansitaidottomuudellani plääääääh
        Joten Koira hihnanpäähän ja pitkälle lenkille (kunhan hiukan ensin keli viileneepi) ja huomenna ei nolota, kivistä varpaita eikä päätä ...
        Oikein rauhaisaa Juhannusta ihan jokaiselle ;)


      • vappu-56

        Älä huoli, minulle ilmoitettiin aamulla, että ei vietetäkkään juhannusta yhdessä. Kotona yksin koira seurana.....


      • soita mulle


      • entinen sinkku

        Korjaan sinulle, että lavatansseissa ei voi olla kännissä, kun kaikki sinne tulevat omilla autoilla!!!! raitista porukkaa ja aitoja ihmisiä. Käy katsomassa niin korjaat tietosi.


      • Selvä Pyy
        Kaksin koirani kanss kirjoitti:

        Kas kas siinäkin piilee pikku pelkokerroin, jos ei ole ikinä käynytkään lavalla. Itse ainakin tavallaan pelkäänkin mennä lavatanseihin. Nolaan itseni takuulla tansitaidottomuudellani plääääääh
        Joten Koira hihnanpäähän ja pitkälle lenkille (kunhan hiukan ensin keli viileneepi) ja huomenna ei nolota, kivistä varpaita eikä päätä ...
        Oikein rauhaisaa Juhannusta ihan jokaiselle ;)

        Noi voi sun koirias. Mentäiskö joskus tanssimaan taidottomien tangoa lavalle? Saa sinne mennä! Ei lavojen huippuliitelijät meitä karsastaisi, osaavat kyllä väistää jos ollaan tiellä.


      • eppu -58
        vappu-56 kirjoitti:

        Älä huoli, minulle ilmoitettiin aamulla, että ei vietetäkkään juhannusta yhdessä. Kotona yksin koira seurana.....

        Kuulostaa kovin tutulta. Täällä istun kotona koiran kanssa. Tsemppiä, t: Eppu -58


      • ei yksin sittenkään
        vappu-56 kirjoitti:

        Älä huoli, minulle ilmoitettiin aamulla, että ei vietetäkkään juhannusta yhdessä. Kotona yksin koira seurana.....

        Tänne en kyllä enään kirjoita - tulee s-postiin, vaikka kuinka monta vastausta, mutta täältä niitä ei löydä ollenkaan, mikä vastaus???? Niin miekin luulin, että olen ypäyksin koirani kanssa, mutta mullapas onkin niin IHANA poika, kun lähistöllä olin käymässä ihan muissa, kun juhannusasioissa. Soitin pojalleni ja sanoin että voiko äitee tulla käymään ja niinhän siellä vierähti 5 tuntia, vaikka pojallani oli siellä kaverikin. Nyt hyvillä mielin nukkkumaan. Koira on käytetty ulkona mennen-tullen ja ihanat lakanat odottavat tulijaansa ;) Aikas kylmä - älkää hukkuko....saunan jälkeen varsinkin ja pienessä kossussa :)))))))


      • eppu -58 kirjoitti:

        Kuulostaa kovin tutulta. Täällä istun kotona koiran kanssa. Tsemppiä, t: Eppu -58

        Hei kaikille itsensä kanssa toimeen tulevat. Yksinäisyydessä on hyviä ja huonoja puolia. Hyvät on ei tule riitaa ja saa olla hetken irti yhteiskunnan sekasorrosta..noh kännyt ja netit telkkarit jo saisi poistettua silloin alkaisi varmaan tajuta että oikeastaan yksin olo on paluuta entiseen hyvään aikaan.
        Juhannuksena ystävät ja perhe kohtaa tekee yhteisiä asioita ja nauttii keskikesän juhlasta kuka mitenkin..näinä hetkinä sitä kaipaa tuota aikaa perheen ja ystävien kanssa olemista.
        Omaan yksinäiseen juhannukseen kuuluu, saunominen koiran kanssa heh..syön jotain..ei niin väliä kun yksin..juon saunakaljan teen koiran kanssa kävelylenkin. Katson ehkä jotain ohjelmaa..laitan pojille viestit..ja sillei.
        tyhjäähän tämä on ja ollut mutta ehkä joskus taas löytyy paikka missä on läheisiä ja ystäviä joiden kanssa olla juhannuksenakin...
        Ei muuta kuin lenkille ja luontoon vaikka kalaan kaikille yksinäisille hyvää juhannusta ;)


      • cha cha chaa
        ei yksin sittenkään kirjoitti:

        Tänne en kyllä enään kirjoita - tulee s-postiin, vaikka kuinka monta vastausta, mutta täältä niitä ei löydä ollenkaan, mikä vastaus???? Niin miekin luulin, että olen ypäyksin koirani kanssa, mutta mullapas onkin niin IHANA poika, kun lähistöllä olin käymässä ihan muissa, kun juhannusasioissa. Soitin pojalleni ja sanoin että voiko äitee tulla käymään ja niinhän siellä vierähti 5 tuntia, vaikka pojallani oli siellä kaverikin. Nyt hyvillä mielin nukkkumaan. Koira on käytetty ulkona mennen-tullen ja ihanat lakanat odottavat tulijaansa ;) Aikas kylmä - älkää hukkuko....saunan jälkeen varsinkin ja pienessä kossussa :)))))))

        "mutta mullapas onkin niin IHANA poika"

        Mullakin on niin ihana poika jotta tuli käymään aattona. Laitoimme yhdessä ruokaa ja juhannussaunakin kelpasi. Kävi hän toki kotikaupunkinsa kamujakin muikkaamassa ja kuskaamassa kaljalle .... sitten ajoimme yhdessä sukulaisiin. Sinnekkin ihan tervetulleeksi toivotettiin, ihan vaan yhdellä puhelin soitolla. Siellä oli lisää sukulaisia jo ennestään kyläilemassa. Ihan kiva aatto.

        Poitsu ajeli kotiin yöllä takasin kun kulta oli tullut yövuorosta himaan.

        Nyt jo viihdyn yksinkin tämänpäivää.

        Toki eilen minua kyseltiin seuraksi tanssilavallekkin mutta pojan vierailu oli ykkönen.


      • arsku-60
        eppu -58 kirjoitti:

        Kuulostaa kovin tutulta. Täällä istun kotona koiran kanssa. Tsemppiä, t: Eppu -58

        sama täällä,koira ainoa seuralainen koko juhannuksena!terveiset sinulle!


      • eppu-58
        ernest.h kirjoitti:

        Hei kaikille itsensä kanssa toimeen tulevat. Yksinäisyydessä on hyviä ja huonoja puolia. Hyvät on ei tule riitaa ja saa olla hetken irti yhteiskunnan sekasorrosta..noh kännyt ja netit telkkarit jo saisi poistettua silloin alkaisi varmaan tajuta että oikeastaan yksin olo on paluuta entiseen hyvään aikaan.
        Juhannuksena ystävät ja perhe kohtaa tekee yhteisiä asioita ja nauttii keskikesän juhlasta kuka mitenkin..näinä hetkinä sitä kaipaa tuota aikaa perheen ja ystävien kanssa olemista.
        Omaan yksinäiseen juhannukseen kuuluu, saunominen koiran kanssa heh..syön jotain..ei niin väliä kun yksin..juon saunakaljan teen koiran kanssa kävelylenkin. Katson ehkä jotain ohjelmaa..laitan pojille viestit..ja sillei.
        tyhjäähän tämä on ja ollut mutta ehkä joskus taas löytyy paikka missä on läheisiä ja ystäviä joiden kanssa olla juhannuksenakin...
        Ei muuta kuin lenkille ja luontoon vaikka kalaan kaikille yksinäisille hyvää juhannusta ;)

        Asiaa puhut Ernest.. Mikä koira sulla on ?


      • eppu-58
        arsku-60 kirjoitti:

        sama täällä,koira ainoa seuralainen koko juhannuksena!terveiset sinulle!

        No mikä koira sulla on ?


      • martilla
        eppu -58 kirjoitti:

        Kuulostaa kovin tutulta. Täällä istun kotona koiran kanssa. Tsemppiä, t: Eppu -58

        Haa - minullapa on kaksi koiraa seurana! Silti on kesä, koirain kanssa kävelemään lehtevään metsään, pari koivunoksaa maljakkoon. Min' nautin.


    • selekkee

      Tässä on jo niin monta keskikesän juhlaa takana, että kerrankin saan olla tyytyväisenä omissa oloissani. Kaihtimet alhaalla ja verhot edessä. Vain uskollinen koira seuranani. Hauskaa jussia kaikille omavalintaista juhannusta viettäville!

      • Juhannus 2011

        Mikäpä se parempi seuralainen kuin koira :-) Eipä tarvitse kinastella sen kanssa ja Juhannus menee samoissa merkeissä selekee


    • Jos ei heilaa ......

      Kaikkeen tottuu,pikkuhiljaa ! Olen eronnut jo vuosia sitten ja sen jälkeen ei ole kutsua kuulunut mihinkään juhliin.
      Kaikilla sisaruksillani on se toinen puolisko ja lapset ovat myös parisuhteessa.
      Olen viettänyt jo useammat juhlapäivät yksin,siitä on vain tullut sellainen "tapa".
      Joskus jopa itkeä tirautan ,kun on niin yksinäistä.Itse en oikein ole niitä ihmisiä jotka väkisin tunkee toisten seuraan jos kutsua ei tule,eikä se kovin mukavaa olisikaan olla se porukan ainoa yksinolija.Tuntuisi varmaan et "velvollisuuden " vuoksi olisi mukaan kutsuttu.
      Minusta tuntuu ,että meitä on aika paljon "yksinäisiä " aina juhlahetkinä ,et varmaan ole ainoa.
      Koita kumminkin jotenkin "nauttia " olostasi ,Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille !

      • yksi meistä

        Samaa mieltä, mulla sama tilanne, eronnut vuosia sitten, ystävät ja sukulaiset kukin tahollansa parisuhteessa kuten myös lapset. Ei siis ketään kenen kanssa jotain kehittelis. Jotenkin tylsää joskus selitellä esim työkavereile kun kysytään että "mitäs teet/miine meet" oli sit jussi tai pääsiäinen, etten ole menossa mihinkään kun ei ole ketään kenen kanssa menis. Kai se sit on osittain omaa hölmöyttäkin jos jää neljän seinän sisään murehtimaan mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää. Tämäkin on asia jonka tuntuu olevan monen parisuhteessa tai paljon kavereita omaavan paremmassa tiedossa että ei se vaikeeta ole kun vaan menet ja teet ja olet. Ei se yksin lähteminen johonkin ole kauheen kivaa koska joukossa tuntee jotenkin vielä selvemmin se yksnolo.

        Hauskaa juhannusta kuitenkinminunkin puolestani kaikille!


      • Yksinäinen mies 38v

        Yksinäisiin juhlapyhiin tottuu, kun on pakko, mutta nauttia niistä en oikein osaa. Ystävät ovat perheidensä kanssa tahoillaan, itse olen kaupungissa. Sinkkuna täytyy elää korteilla, jotka on annettu. Käyn fillarilla jollain terassilla, otan pari ja palaan kotiin. Huomenna lähden Silja Europan miniristeilylle Turusta - yksin. Syön hyvin, juon kohtuudella ja katselen meininkiä. Sekin on vaihtelua. Itse sitä on oman onnensa seppä, myös Jussina. Yksinäiset sopivanikäiset naiset, lähtekää laivalle, lavalle tai sinne baariin tekin. Kyllä meitä yksinäisiäkin on, eikä se ole häpeä. Rohkeasti vaan liikkeelle:-)


      • ilmanmiestä
        yksi meistä kirjoitti:

        Samaa mieltä, mulla sama tilanne, eronnut vuosia sitten, ystävät ja sukulaiset kukin tahollansa parisuhteessa kuten myös lapset. Ei siis ketään kenen kanssa jotain kehittelis. Jotenkin tylsää joskus selitellä esim työkavereile kun kysytään että "mitäs teet/miine meet" oli sit jussi tai pääsiäinen, etten ole menossa mihinkään kun ei ole ketään kenen kanssa menis. Kai se sit on osittain omaa hölmöyttäkin jos jää neljän seinän sisään murehtimaan mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää. Tämäkin on asia jonka tuntuu olevan monen parisuhteessa tai paljon kavereita omaavan paremmassa tiedossa että ei se vaikeeta ole kun vaan menet ja teet ja olet. Ei se yksin lähteminen johonkin ole kauheen kivaa koska joukossa tuntee jotenkin vielä selvemmin se yksnolo.

        Hauskaa juhannusta kuitenkinminunkin puolestani kaikille!

        Sama täällä, muutama vuosi sitten tapasin miehen, olin onnellinen ja olin hänelle tärkeä ihminen, hän ainakin sanoi niin, nyt on aivan sama missä olen, olenko hänen luonaan vai jossain muualla. Asuttiin yhdessä vähän aikaa, mentiin kihloihin, sit hän muutti lapsuuden kotiinsa asumaan yksin, meillä ei ole enään muuta yhteistä kuin posti tulee samaan laatikkoon, käy joskus hakemassa vain postin. Sama juttu mulla tuntu pahalta kun työkaverit kyseli juhannus suunnitelmista, ja kertoivat mitä he tekevät perheen/ puolisonsa. Ei huvita oikeen lenkilläkään käydä, kun vastaan tulee ihmisiä niitä on aina kaksi, ja minä menen yksin. Ekä tanssilavalle vihti lähtä yksin seikkaileen, olen samaa mieltä sun kanssa että joukossa yksinolo tuntuu vielä kipeämmin. On meitä yksin olevia aika paljon.

        Rauhallista ainakin on. Hyvää juhannusta!


      • he-he-heppu

        "Joskus jopa itkeä tirautan"

        Anteeksi nyt vain,mutta onko ylitramatisointi...
        Todellisuudessa kuitenkin juhannuskin on Suomalaisten oma keksimä juhla ja yksi teko syyy päästä ryypäämään.
        Nykyajan ihminen tuppaa keskittymään liikka ns.juhlapäiviin joista tehdään sitten yksinäisyyden merkkipaaluja.
        Yhtä hyvin voi silloin itkeskellä myös arkena että on niin yksinäinen jos oikeasti on.
        Ja kyllä,minäkin vietän yksinään koko tämän ihmeellisen Juhannuksen.Tämä on minulle ihan normi perjantai ja huomenna normi lauantai.Eikä tarvitse itkeskellä.

        Ja nytten jos ja kun niitä miinuksia sitten rupee todennäköisesti satamaa niin miettikää ensin ja mielellään perustelkaa:)


      • vappu-56
        yksi meistä kirjoitti:

        Samaa mieltä, mulla sama tilanne, eronnut vuosia sitten, ystävät ja sukulaiset kukin tahollansa parisuhteessa kuten myös lapset. Ei siis ketään kenen kanssa jotain kehittelis. Jotenkin tylsää joskus selitellä esim työkavereile kun kysytään että "mitäs teet/miine meet" oli sit jussi tai pääsiäinen, etten ole menossa mihinkään kun ei ole ketään kenen kanssa menis. Kai se sit on osittain omaa hölmöyttäkin jos jää neljän seinän sisään murehtimaan mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää. Tämäkin on asia jonka tuntuu olevan monen parisuhteessa tai paljon kavereita omaavan paremmassa tiedossa että ei se vaikeeta ole kun vaan menet ja teet ja olet. Ei se yksin lähteminen johonkin ole kauheen kivaa koska joukossa tuntee jotenkin vielä selvemmin se yksnolo.

        Hauskaa juhannusta kuitenkinminunkin puolestani kaikille!

        Kiitos samoin Hyvää Juhannusta myös sinulle.....täällä toinen saman kokenut....


      • ryyppy juhannus EI
        ilmanmiestä kirjoitti:

        Sama täällä, muutama vuosi sitten tapasin miehen, olin onnellinen ja olin hänelle tärkeä ihminen, hän ainakin sanoi niin, nyt on aivan sama missä olen, olenko hänen luonaan vai jossain muualla. Asuttiin yhdessä vähän aikaa, mentiin kihloihin, sit hän muutti lapsuuden kotiinsa asumaan yksin, meillä ei ole enään muuta yhteistä kuin posti tulee samaan laatikkoon, käy joskus hakemassa vain postin. Sama juttu mulla tuntu pahalta kun työkaverit kyseli juhannus suunnitelmista, ja kertoivat mitä he tekevät perheen/ puolisonsa. Ei huvita oikeen lenkilläkään käydä, kun vastaan tulee ihmisiä niitä on aina kaksi, ja minä menen yksin. Ekä tanssilavalle vihti lähtä yksin seikkaileen, olen samaa mieltä sun kanssa että joukossa yksinolo tuntuu vielä kipeämmin. On meitä yksin olevia aika paljon.

        Rauhallista ainakin on. Hyvää juhannusta!

        olen eläkellä oleva yrittäjä.30vuotta jokaikinen juhannus olin töissä.Joskus kaipasin vapaata juhannusta,nyt mietin että juhnnus oli aika kivaa olla töissä.Nytkään en ossaa oikein juhlia ,sitä samaa elämää nytkin tyytyväisenä jatkan .Vastan tuoksuista juhannusta vaan kaikille.


      • Heilaa ei ole
        he-he-heppu kirjoitti:

        "Joskus jopa itkeä tirautan"

        Anteeksi nyt vain,mutta onko ylitramatisointi...
        Todellisuudessa kuitenkin juhannuskin on Suomalaisten oma keksimä juhla ja yksi teko syyy päästä ryypäämään.
        Nykyajan ihminen tuppaa keskittymään liikka ns.juhlapäiviin joista tehdään sitten yksinäisyyden merkkipaaluja.
        Yhtä hyvin voi silloin itkeskellä myös arkena että on niin yksinäinen jos oikeasti on.
        Ja kyllä,minäkin vietän yksinään koko tämän ihmeellisen Juhannuksen.Tämä on minulle ihan normi perjantai ja huomenna normi lauantai.Eikä tarvitse itkeskellä.

        Ja nytten jos ja kun niitä miinuksia sitten rupee todennäköisesti satamaa niin miettikää ensin ja mielellään perustelkaa:)

        Hei,he,he-heppu !

        Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni ?
        Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla.
        Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin : ))) se kuule helpottaa joskus elämää
        kummasti !
        Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES,
        ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke.
        Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä.
        Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai ???

        Tämän viestin kirjoitti JOS EI HEILAA,vastaukseksi he-he- hepulle ! Hyvää juhannusta sinulle kumminkin !


      • he-he-heppu
        Heilaa ei ole kirjoitti:

        Hei,he,he-heppu !

        Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni ?
        Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla.
        Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin : ))) se kuule helpottaa joskus elämää
        kummasti !
        Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES,
        ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke.
        Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä.
        Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai ???

        Tämän viestin kirjoitti JOS EI HEILAA,vastaukseksi he-he- hepulle ! Hyvää juhannusta sinulle kumminkin !

        "Hei,he,he-heppu !

        Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni ?
        Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla.
        Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin : ))) se kuule helpottaa joskus elämää
        kummasti !
        Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES,
        ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke.
        Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä.
        Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai ???

        Tämän viestin kirjoitti JOS EI HEILAA,vastaukseksi he-he- hepulle ! Hyvää juhannusta sinulle kumminkin !"


        Kyllä,parempihan se on itkemällä purkaa paha olo kuin ryppäämällä ja riehumisella.Mutta,se mitenkä minä tulkitsin tuon sinun viestisi oli että ertyisesti juhlapyhinä koet olevasi yksin ja itkeskelet silloin itsesäälistä itkua "kukaan ei välitä minusta".Kuitenkin,tosiasiassa jokainen löytää jostain seuraa jos vain jaksaa lähteä liikkeelle.Taikka jos alkaa kyselemään hyvissä ajoin porukoilta mitä meinaa tehdä,ei silloin tarvitse olla yksin.Eikä se ole tuppautumista jos tekee sen ajoissa.
        Ja voin kertoa etten ole mikään tyyppillinen "suomi-juntti",itken kyllä itsekkin kun tuntuu siltä.
        Toisekseen,en käytä alkoholia juuri ollenkaan ja vastustan kaikenlaista väkivaltaa parisuhteessa molemmin puolin.
        Nyt meni vähän offtopic.

        Mut anyway,Hyvää Juhannusta sinullekin;)


      • Eläkemamma

        Samoin minä ja jotenkin nautin rauhasta sitä kun harvoin on kaupungissa. Lapset on saanu aikuisiksi ja ei tarvitse kokkailla niillekään.


      • yxinkukkuja
        Yksinäinen mies 38v kirjoitti:

        Yksinäisiin juhlapyhiin tottuu, kun on pakko, mutta nauttia niistä en oikein osaa. Ystävät ovat perheidensä kanssa tahoillaan, itse olen kaupungissa. Sinkkuna täytyy elää korteilla, jotka on annettu. Käyn fillarilla jollain terassilla, otan pari ja palaan kotiin. Huomenna lähden Silja Europan miniristeilylle Turusta - yksin. Syön hyvin, juon kohtuudella ja katselen meininkiä. Sekin on vaihtelua. Itse sitä on oman onnensa seppä, myös Jussina. Yksinäiset sopivanikäiset naiset, lähtekää laivalle, lavalle tai sinne baariin tekin. Kyllä meitä yksinäisiäkin on, eikä se ole häpeä. Rohkeasti vaan liikkeelle:-)

        Just näin! Hienoa että et jää yksin kotiin vaan elät! Olen huomannut että pariskunnat haluavat "olla rauhassa" omissa piireissään ja eivät halua uusia tuttavuuksia. Miten käy tallaisten ihmisten jos puoliso jättää tai kuolee? Sittenkö seurani kelpaa? Ihmiset ovat minua kohtaan välinpitämättömiä. Silti aion nauttia elämästäni. Olen itselleni se paras kaveri ja seura. Ei tule ainakaan riitaa. Ja te jotka haikailette kumppania. Monta parisuhdetta eläneenä ja nähneenä tiedän että monet ovat tosi yksinäisiä ja onnettomia siinä parisuhteessaan. Yksinäisyys ei välttämättä poistu kumppanilla. olkaa onnellisia siinä tilassa kuin olette ja ajatelkaa positiivisesti.


      • Jos ei heilaa
        he-he-heppu kirjoitti:

        "Hei,he,he-heppu !

        Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni ?
        Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla.
        Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin : ))) se kuule helpottaa joskus elämää
        kummasti !
        Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES,
        ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke.
        Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä.
        Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai ???

        Tämän viestin kirjoitti JOS EI HEILAA,vastaukseksi he-he- hepulle ! Hyvää juhannusta sinulle kumminkin !"


        Kyllä,parempihan se on itkemällä purkaa paha olo kuin ryppäämällä ja riehumisella.Mutta,se mitenkä minä tulkitsin tuon sinun viestisi oli että ertyisesti juhlapyhinä koet olevasi yksin ja itkeskelet silloin itsesäälistä itkua "kukaan ei välitä minusta".Kuitenkin,tosiasiassa jokainen löytää jostain seuraa jos vain jaksaa lähteä liikkeelle.Taikka jos alkaa kyselemään hyvissä ajoin porukoilta mitä meinaa tehdä,ei silloin tarvitse olla yksin.Eikä se ole tuppautumista jos tekee sen ajoissa.
        Ja voin kertoa etten ole mikään tyyppillinen "suomi-juntti",itken kyllä itsekkin kun tuntuu siltä.
        Toisekseen,en käytä alkoholia juuri ollenkaan ja vastustan kaikenlaista väkivaltaa parisuhteessa molemmin puolin.
        Nyt meni vähän offtopic.

        Mut anyway,Hyvää Juhannusta sinullekin;)

        Kiitos vaan toivotuksista,tähän asti on mennyt ihan mallikkaasti tämä vappu.
        Kaikki komerot on siivottu ja pikkuisen pyykkiäkin pesin (käsin ).

        En mitenkään ole "itsesäälinyt " itseäni jos olisin niin tehnyt ,niin moni asia olisi
        jäänyt tekemättä ja istuisin nyt jossain ojanpohjalla kännissä örveltämässä.

        Elämä on joskus ollut sen verran kovaa,että osaan kyllä arvostaa yksinoloa,
        mutta edes joskus olisi kiva jos mukaan pyydettäisiin vain minun itseni takia,
        ei sen vuoksi ,että siellä on joku mies esim.joka tarvitsee seuraa.
        Sen seuran pystyn itsekin hankkimaan.

        Nyt lähden katsomaan onko pullataikina kohonnut ja kohta on tuoretta
        pullaa.Ihanaa kahvin kanssa !


      • lumina1
        he-he-heppu kirjoitti:

        "Joskus jopa itkeä tirautan"

        Anteeksi nyt vain,mutta onko ylitramatisointi...
        Todellisuudessa kuitenkin juhannuskin on Suomalaisten oma keksimä juhla ja yksi teko syyy päästä ryypäämään.
        Nykyajan ihminen tuppaa keskittymään liikka ns.juhlapäiviin joista tehdään sitten yksinäisyyden merkkipaaluja.
        Yhtä hyvin voi silloin itkeskellä myös arkena että on niin yksinäinen jos oikeasti on.
        Ja kyllä,minäkin vietän yksinään koko tämän ihmeellisen Juhannuksen.Tämä on minulle ihan normi perjantai ja huomenna normi lauantai.Eikä tarvitse itkeskellä.

        Ja nytten jos ja kun niitä miinuksia sitten rupee todennäköisesti satamaa niin miettikää ensin ja mielellään perustelkaa:)

        Juurikin näin, miksi pitää tehdä jotain ihmeellistä jostaikin juhlapyhästä. ihan normi perjantai ja lauantai. Vuokraa vaikka kasan leffoja ja tekee itselle herkku ruokaa, jos siltä tuntuu. Mekin käytiin mun pojan kanssa illalla kympin aikoihin ostamassa macistä jäätelöt ja katottiin sohvalla leffaa, ihan kuin jonain normi viikonloppuna välillä ja niin teen välillä ihan yksinkin. Ei kannata tehdä liian suurta numeroa juhlapyhistä, turhaan vaan masentaa... yksinäisyys alati ei ole sinänsä mukava asia. jokaisella pitäisi olla elämässä läheisiä!! Tsemppiä kaikille!! :)


      • Osallistunut

        "Olen viettänyt jo useammat juhlapäivät yksin,siitä on vain tullut sellainen "tapa"."

        Ei se noin mene. Jos todellakin myös itkeä turauttelet yksinäisyyttäsi, niin soita sukulaisille kun kerran niitä on. Jos et itse kehtaa sanoa että piipahdat käymässä jos sopii, niin anna keskustelun valua siihen suuntaan että sinut KUTSUTAAN. Osalle ihmisistä juhannus on PERHEJUHLA. Osallistu siis !


      • aurora_885
        ilmanmiestä kirjoitti:

        Sama täällä, muutama vuosi sitten tapasin miehen, olin onnellinen ja olin hänelle tärkeä ihminen, hän ainakin sanoi niin, nyt on aivan sama missä olen, olenko hänen luonaan vai jossain muualla. Asuttiin yhdessä vähän aikaa, mentiin kihloihin, sit hän muutti lapsuuden kotiinsa asumaan yksin, meillä ei ole enään muuta yhteistä kuin posti tulee samaan laatikkoon, käy joskus hakemassa vain postin. Sama juttu mulla tuntu pahalta kun työkaverit kyseli juhannus suunnitelmista, ja kertoivat mitä he tekevät perheen/ puolisonsa. Ei huvita oikeen lenkilläkään käydä, kun vastaan tulee ihmisiä niitä on aina kaksi, ja minä menen yksin. Ekä tanssilavalle vihti lähtä yksin seikkaileen, olen samaa mieltä sun kanssa että joukossa yksinolo tuntuu vielä kipeämmin. On meitä yksin olevia aika paljon.

        Rauhallista ainakin on. Hyvää juhannusta!

        hei!

        tää yksin juhannus on näköjään (ja onneksi) yleistä. itse asun vähän
        pohjosemmassa ja uudella paikkakunnalla, josta en tunne ketään. arvaa vaan oisko ihana lähteä lavatansseihin jne. mut ei..kenen kanssa sitä lähtisi?
        onneksi en ole ainut yksinäinen, nyt ei enää tunnu pahalta viettää jussia ilman kamuja ku tietää, että muillakin on yksinäistä. mut huomenna kaikki on jo ohi ja maanantaina töihin! asuukohan teistä kukaan kuopiota ylempänä?


      • he-he-heppu
        Jos ei heilaa kirjoitti:

        Kiitos vaan toivotuksista,tähän asti on mennyt ihan mallikkaasti tämä vappu.
        Kaikki komerot on siivottu ja pikkuisen pyykkiäkin pesin (käsin ).

        En mitenkään ole "itsesäälinyt " itseäni jos olisin niin tehnyt ,niin moni asia olisi
        jäänyt tekemättä ja istuisin nyt jossain ojanpohjalla kännissä örveltämässä.

        Elämä on joskus ollut sen verran kovaa,että osaan kyllä arvostaa yksinoloa,
        mutta edes joskus olisi kiva jos mukaan pyydettäisiin vain minun itseni takia,
        ei sen vuoksi ,että siellä on joku mies esim.joka tarvitsee seuraa.
        Sen seuran pystyn itsekin hankkimaan.

        Nyt lähden katsomaan onko pullataikina kohonnut ja kohta on tuoretta
        pullaa.Ihanaa kahvin kanssa !

        "Kiitos vaan toivotuksista,tähän asti on mennyt ihan mallikkaasti tämä vappu."

        jooo,hyvät vaput vain...;)


      • Moikka ....Jos ei heilaa....
        Kyllä meitä yksinäisiä on paljon. Ihan kiva olisi perustaa yksinäisten kirjoittelupiiri. Voisi kirjoitella kun on sellainen hetki elämässä.
        Hyvää jatkoa kaikille yksinäisille.


      • vapaa nainen
        yxinkukkuja kirjoitti:

        Just näin! Hienoa että et jää yksin kotiin vaan elät! Olen huomannut että pariskunnat haluavat "olla rauhassa" omissa piireissään ja eivät halua uusia tuttavuuksia. Miten käy tallaisten ihmisten jos puoliso jättää tai kuolee? Sittenkö seurani kelpaa? Ihmiset ovat minua kohtaan välinpitämättömiä. Silti aion nauttia elämästäni. Olen itselleni se paras kaveri ja seura. Ei tule ainakaan riitaa. Ja te jotka haikailette kumppania. Monta parisuhdetta eläneenä ja nähneenä tiedän että monet ovat tosi yksinäisiä ja onnettomia siinä parisuhteessaan. Yksinäisyys ei välttämättä poistu kumppanilla. olkaa onnellisia siinä tilassa kuin olette ja ajatelkaa positiivisesti.

        Joo, minäkin olin liitossa n.22vuotta, ja ihan yhtä yksinäiseksi tunsin usein itseni, kuin nyt, kun olen eronnut. Siitä on vasta vajaa puoli vuotta, kun erosin, mutta alan pikkuhiljaa tottua tähän "yksinäisyyteen". Nyt ei tarvitse miettiä, onko toiselle tärkeä, koska viihtyy liian hyvin töissään ym. Ei tarvitse stressata tietyistä asioista, kun ei enää ole odotuksia.....
        Mutta suht tyytyväinen olen elämääni nyt, koska olen melko sopeutuvaista tyyppiä. On helppo elää, kun ajattelee, että elämä menee, niinkuin se tahtoo, joltain osin. Olen kuitenkin positiivinen tulevaisuuden suhteen. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu...
        Kaikella on jokin tarkoitus, sen olen suht pitkän ikäni aikana oppinut.


    • Miksei yksin?

      Miksi niin monille on ikävää olla yksinään juhannus?
      Olen 40 nainen, eronnut ja lapset jo aikuisia...
      Yksikään lapsistani ei halua tai voi, eri syistä johtuen viettää kanssani juhannusta. Lapsiini minulla on välit silti hyvät. Olenko surullinen koska, olen tänäkin juhannuksena kotona vain koirani seurana?
      No en ole surullinen. Parasta yksinolossa on se että hiljaisuus elämässä, antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia sinulle.
      Voit nauttia siitä täysillä, kuunnella lintujen viserrystä ja hyvinkin yllätyksellisiä asioita saatat nähdä, istuessa vaikka terassilla.
      On vain vähän velvollisuuksia, vaatimuksia joista selvitä...

      • Vapaaehtoinen yksin

        Samat sanat. Yksin omasta tahdosta. Kutsujakin tuli, mutta en ottanut niitä vastaan. Tänä aamuna nukuin suhteellisen pitkään, kävin koiran kanssa lenkillä ja ostamassa itselleni juuri mitä haluan syödä juhannuksen aikana.
        Olen lähes nelikymppinen, eronnut - kymmenenvuotias poikani on kanssani joka toinen viikko. Teen paljon töitä. En ole osannut löytää eron jälkeen uutta parisuhdetta eli elän itselleni. Ei tämä ole hassumpaa.
        Välillä on hetkiä kun meinaa alkaa masentamaan, mutta niistä pääsee eroon tietynlaisella suggestiolla. Ajattelee miten kauheaa se elämä oli ennen niin alkaa väkisin hymyilyttämään!
        Toisaalta voisin ottaa sen parisuhteenkin vastaan kohta. Kaksi vuotta erosta. Mutta nyt se rima vasta onkin korkealla!!
        Mutta oikein ihanaa Juhannusta kaikille - myös yksinäisille. Kuunnelkaa ihanaa musiikkia (ei sitä Suomalaista melankolista) ja eläkää itsellenne. Elämä on ihanaa!!


    • Leskimiesx

      Pitkän avioliiton jälkeen vietän juhannuksen yksin.Lähden nyt aamulla taittamaan saunavastan ja sitten käyn pyöräilemässä ja menen saunaan klo 13 jälkeen ja illalla laitan lipun salkoon ja sen jälkeen seurakunnan kokkojuhlaan.
      Sitten kärryytän sähkögrillissä omakotitaloni terassilla a-luokan makkaraa gabanossia tai wilhelmiinaa. Katson televisiota ja kuuntelen radiota.
      Vieraita ei tule, enkä itse mene häiritsemään kenenkään mökille
      Sitten painun nukkumaan.Siinä se valoisa yö vaihtuu uuteen päivään.
      Hyvää juhannusta kaikille ! Kokemushan se yksinäisen juhannus on.

      • yksin minäkin

        Juuri näin.. asenteestahan tässä elämässä kaikki on kiinni...
        Kivaa Juhannusta niin yksin kuin porukassa juhliville.


      • Assius

        Paljon näyttää meitä yksinäisiä olevan tässä Suomen suvessa.Hyvät sisaret ja veljet,yksinäisyyden syitä on todella monia,osaan olemme itse syyllisiä,osa kohtaa meitä ansaitsemattomasti.
        Itse olen lapsuudesta saakka kokenut yksinoloa-yksin jättämistä-jotka nyt taas leskeksi jäätyäni korostuvat.Ainoa lapsi on aikuistunut ja maailmalla on hänellä omat ystäväpiirinsä ja menonsa.Vanhat ystävät ovat olemassa,mutta minäkään en kutsumatta halua tunkea toisten mökeille yms.Siis yksin kaupungissa,joka päivä,joka juhlapäivä.Onnekseni olen tähän löytänyt ratkaisun-Jeesuksen Kristuksen.Olen rauhallinen,onnellinen,iloinen-tämän ihanan tunteen haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa.Rukoilen puolestanne.Siunausta ja rauhaa juhannukseenne.


      • tyttö lapista

        onpas mukavan kuuloista juhannuksen viettoa. ei sitä kummempaa tarvi ollakkaan! samoin mieki olen ihan vaan itekseen ja hyvin aika kuluu kun kuuntelee radiosta tälläkin hetkellä marko markukselan laulamista.....huomenna sitten lavatansseihin tervolan suukoskelle... eikä tunne olevansa yksin. jos vielä saa jonkun verran tanssia, niin ihan jee. ei muuta kuin nauttikaa yksinolosta, sillä joku varmaan haluaisi olla meidän sijalla, kuin kuunnella ehkä jo kohta örisevää kaveria.....


    • yst.terv. tptien777

      Rankkaa jotenkin.

      Itsekin jäin tänä Jussina yksin tänne Turkuun. Élämä tun tuntuu jotenkin tylyltä yksinäisyydessä, johon en ole tottunut. En kuitenkaan tykkää kamalasta juopottelusta, ja vielä hullumpaa on yrittää olla selvänä juoppojen ökeltäessä "viisauksiaan." Selvemmillä ystävillä ovat perheet ja niiden kanssa tietty omat suunnitelmansa.

      Tässä setsenmiljardisessa ihmiskunnassa elää ehkä yksinäisempiä ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin ihmisen historiassa. Minusta yhteiskuntarakenteet uusliberalismin myötä ovat aiheuttaneet tämän ironisen tilanteen maailmassa. Eli lohdutuksena meille, että emme ole yksin yksinäisiä.

      Onneksi sataa ja kirjahyllyssä on lukemattomia kirjoja ja ylihuomenna kaikki on ohi taas. Niillä joilla nyt on, voivat sitten sairastaa yhdessä krapulansa.

      Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille.
      http://www.youtube.com/user/tptien777

    • hiljaista ...

      Yksin täälläkin (n.49v.) Ehkä olisi jonnekin kutsuttu, jos olisi pitänyt ääntä "yksinolosta" enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään Juhannus yksin kotona ja kaupungissa. Osaan nauttia tästä hiljaisuudesta ja rauhasta :) Eikä tämä viikonloppuna eroa mielestäni millään lailla muista viikonlopuista.
      Exä oli lähes aina töissä juhlapyhinä, silloin vielä tuli säälinsekaisia kutsuja "voi, tule tänne, ettei tarvitse olla yksin" mutta osasin jo silloin nauttia omasta rauhasta ja ottaa siitä ilon irti.

      Kaupunkilaisena vinkkaan: jos ilma on huomenna lämmin/siedettävä, kannattaa nousta ajoissa ylös ja lähteä nuuhkimaan ilmaa, katsomaan kuinka keskikaupungilla liikkuu vain lintuja, oravia... kettukin saattaa tulla vastaan.
      Ja ainakin täällä pks seudulla on paljonkin väkeä aattoiltana liikenteessä.

    • perushoitsu

      Olen 29-vuotias nainen... Teen hoitotyötä ja viimeiset 10 juhannusta olen ollut töissä.. samoin joulut uudetvuodet jne. Tässä tulin juuri kotiin työvuorosta ja kohta menenkin nukkumaan. Nautin yskinolosta. Mieheni lähti mökille perheensä ja ystävien kanssa, otti kissamme mukaan ja toivotin ihanaa juhannusta. Se on siitä asenteesta kiinni.. päivä se vain on juhannus taikka joulu verrattuna perusmaanantaihin =D

    • Tavalline viikoloppu

      Poltetaanko kokko tänään vai huomenna ?




      Vähän pihalla että kumpi, tämä vai huomen, on se jolloin juhannusta vietetään.

      • määvaatäält

        Tavalline viikoloppu:
        Tänään kokko poltetaan.


    • satukaarina_67.

      Suomi24:n ääliöt sitten nostivat juttuni ILMAN LUPAA pääuutiseksi, stadilaiset hintit!

      • Espoon nttari :)

        Toi oli hyvä heitto Satu. Avautumiseen oli pakattu tunnetta, joka välittyi.

        Suupielet korvissa aivan itsestään.

        Hyvää Jussia ja hymyä huuuliin SK.


      • ÅBO/TSADI

        Ei stadilaisilla hinttilöillä ole sen mukavampi juhannus kuin turkulaisilla, jos on yksinäistä....


      • Katse peiliin

        Jos tämä on todella aloittajan viesti, en ihmettele yhtään, että hän on yksin juhannuksena.


    • smilodon1966

      Hmm....kun tässä on jo monta juhannusta nähty niin voi sanoa ettei kiinnosta pätkän vertaa mikään juhannus enään!! Samanlainen viikonloppu kun muutkin. Varmaankin tulee lähdettyä illalla raflaan ja varmaan huomennakin!! Ihan sama onko juhannus vai ei!!..?? Samanlainen viikonloppu kuin muutkin!!

      Mutta niille jotka tuntevat jotakin erikoista juhannusta kohtaan!!...Hyvää juhannusta!!

    • ................

      lmatieteenlaitos.fi/saa/Turku

    • esko2011juhannus

      vaikka sulla mies ja kissa ... niin yksinäisenä voi kaivata juhannusvaihtelua...
      kerran puoleen vuoteen... 040-3583930
      esko

      • naureskelijaaaaaaaaa

        Eskon Kuumalinja,Soita! :DD


    • Tapani 246

      Itsekkin vietän yksin juhannusata. Suunnitelmat muuttuivat kun naisystäväni isä sairastui vakavasti. Nyt naisystäväni veljiensä kanssa vuorottelevat sairaalassa 24h jaksoja, naisystäväni vuoro alkaa aattona klo 12 ja kestää juhannuspäivään. Tämä onkin se ainoa oikea tapa miten tilanteessa voi toimia..

      Tästä tuli erilainen juhannus mutta alkoihan samalla itselläni kuitenkin kesäloma...

      Tapani

      • Pyhä Sylvi

        Mikset "valvo" isää yhdessä naisystävän kanssa? Kyllä mies on itsekeskeinen olento!


      • Ei enää omaa isää
        Pyhä Sylvi kirjoitti:

        Mikset "valvo" isää yhdessä naisystävän kanssa? Kyllä mies on itsekeskeinen olento!

        Pyhälle Sylville : Jos vaikkapa sairaala on kieltänyt muiden kuin lähiosaisten lasnäolon ? Turha sitä on Tapanille tuottaa lisää murhetta ,täällä haukkumalla.
        Ei se tee miehestä itsekeskeistä jos noudattaa saamiaan ohjeita.

        Tapanille tsemppiä ja toivotaan että kaikki käy hyvin !


    • juhannusjuhlaa

      Seurakunnat ainakin järjestävät monissa kaupungeissa yhteistä ohjelmaa sekä kokko juhlan,siellä on seuraa ,ei siis tarvitse yksin kärvistellä.

    • yksinmuttaeiyksinäin

      Minun juhannus:
      2 kisua, yksi koira ja minä.Teemme kaikkea pikkukivaa mitä milloinkin huvittaa ja jos ei huvita niin otamme vaikka päikkärit (ihanaa). Kastelen puutarhaa tai nypin rikkaruohoja, katson telkkaria jos on jotain mielenkiintoista tai kuuntelen netin kautta hyviä ohjelmia tvseitsemän ohjelma arkistosta (niistä saan elämään voimaa). Saan olla ihan vapaasti ja ajatella elämää suurempia ajatuksia. Voi lukea jotain kivaa jos huvittaa. Olen yksin, mutta en ole yksinäinen. Olen aina osannut nauttia näistä hiljaisista hetkistä ja päivistä ilman alkoa tai meteliä.
      Hyvää kesää kaikille :)

    • Tavalline viikoloppu

      Kauppakalenterissa lukee että Alkot auki tänään klo 20.00.

      Ei mitään hätää vieläkään.

      • ukk----

        Huom!!
        Ovat auki klo 12.00 asti!


      • Kippis...

        Sulla on väärän päivän lehti,ei kaupat ole auki kuin puolenpäivään !


    • Paha paikka

      Yksinäinen juhannus voi kyllä olla paha paikka. Itselläni on muutenkin masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, joiden lähteeksi psykiatri on löytänyt yksinäisyyden tunteen. Juhlapäivinä tämä korostuu.

      • hih-hih!

        Tässä nähdään, miten hyödyllisiä hullut ovat yhteiskunnan kokonaisedun ja kansantalouden kannalta! Psykiatreille riittää töitä!


      • vola-vola

        Masentuneisuus ja ahdistuneisuus ei ole sama asia kuin hulluus. Hyvä että psykiatrin saavatkin töitä siinä missä muutkin ammattikunnat!! Kylmyys ja kyynisyys sekä välinpitämöttömyys on suurempi myrkky kuin masentuneisuus ja ahdistuneisuus ja näitä ihmisiä Suomessa ainakin piisaa. Olet oiva esimerkki niistä:-)


      • No tuota
        hih-hih! kirjoitti:

        Tässä nähdään, miten hyödyllisiä hullut ovat yhteiskunnan kokonaisedun ja kansantalouden kannalta! Psykiatreille riittää töitä!

        hommahan on niin että vain tuottava työ tuo verotuloja, psykiatrien palkat yms pakolaistoiminnan työllistävä homma on vain verotuloja syövä kuluerä!
        No mielenterveysalan työtkin ovat välttämättömiä, pakolaisten kustannukset ovatkin sitten eri juttu. Turhat kulut olisi saatava pois että oikeaan tarpeeseen niitä rahoja sitten riittäisi!
        Jos joku luulee että kaikki väkisi työllistäminen muka olisi kannattavaa niin samalla periaatteella ajateltuna voisi sanoa että mitä isompaa palkkaa niille maksettaisiin niin sitä kannattavampaa! Jokainen joka osaa miettiä mikä on tuloa ja mikä on menoa ymmärtää pienellä miettimisellä asiat.

        Hyvää juhannusta myös kaikille taloudesta tietämättömille sosiaalitantoille, rikollisien ja maahanmuuttajien hyysäreillekin, sekä kunnon kansalaisille myös!


      • Kaikki kotona?

        Tunnevammainen ääliö!


      • urpiainen52

        Niinpä on täälläkin, mutta silti yritän olla ajattematta koko asiaa. Ihan tavallinen viikonloppu, ei viina eikä tupakka sovi minulle ja enkä halua muuta. Joku juttukaveri voisi olla mukava mutta tuskin löytyy edes juhannuksena.


    • Lumiperhoska

      Hyvää Juhannusta!

      Mieheni kuoli keväällä ,nyt olen tosi yksin ja valtava ikävä!
      Minua on pyydetty kyllä kahteenkin paikkaan kylään mutta ei tunnu mukavalta ajatukselta. Mökilleni en voi mennä yksin ,siellä seinätkin ikävöivät.
      Olen täällä kaupungin asunnolla ja käyn mieheni haudalla - tämä on yksinäinen Juhannus 50:n vuoteen ,ei auta nyt on tottuminen tähän elämän tyyliin, vaikka tuntuu ,että lujille se ottaa. Juhannus on päivä siinä kuin muutkin ja taas tulee uusi päivä...

      • ulzu

        Minullakin kuoli mies traagisesti hukkumalla viime elokuussa.Nyt vietän juhannusta yksin ja ikävä on kova.Olimme sentään yli 30 vuotta yhdessä joka päivä.
        Minulla on kaksi poikaa,mutta heillä on omat menonsa juhannuksena,enkä tuppaudu heidän seuraansa.
        Voimia Sinulle


    • kirzuli

      Aloittaja, miksi valitat että juttusi tuli esiin, hyvähän se vain on että ihmiset voivat jakaa asiasta kokemuksiaan ja tuntojaan.
      Juhannus on ollut elämässäni kovin monenlainen riippuen vaihtelevista elämäntilanteista. Yksinkin on tullut oltua mutta jos on auto niin voi sentään mennä vaikka syrjemmälle rannalle tai muuten vaan maisema ajelulle. Isot huoltoasemat on auki pyhinäkin ja jotkut näyttelyt/kauppa paikat, esim. Iittala on kohde jossa varsinkin juhannuspäivänä on paljon väkeä. Juna asema on aivan lähellä. Pyörä lenkki on mukavaa tekemistä ja hyvää kuntoilua. Leppoisia ajatuksia juhannukseen, ohi se menee aika pian !

    • Jane Lone

      Kurjaa, jos yksinään Jussia viettävä kokee itsensä oikeasti yksinäiseksi. Itse vietän Juhannuksen yksin, mutta nautin rauhasta. En edes lähde kaupungista pois, vaan lenkkeilen hiljaisilla kaduilla ja nautin autojen poissaolosta.

      Käyn kyllä Mummini luona Juhannustervehdyksellä ja teen jotain hommia siellä mitä hän nyt sitten tarvitseekaan. Pitäkää yhteyttä omaisiinne, niin ei ole sitten niin yksinäistä. No, joillain voi tietenkin olla ikävät omaiset, alkoholisteja tai muuta, se on tietenkin kurja tilanne. Ei silloin kannata mennä heidän luokseen mieltään pahoittamaan.

      Yksinäisyys on, ainakin minulle, lähinnä asennekysymys. Pärjään oikein hyvin itsekseni,sillä keksin kyllä aina jotain tekemistä. Jos kovasti kaipaisin seuraa, menisin jonnekin missä tapaa ihmisiä ja yrittäisin olla seurallinen ja mukava. Ehkä sieltä sitten löytyisi ystäviä. Nyt kuitenkin nautin tästä tilanteesta ja lähdenkin kohta lenkille kaupungin läpi Urheilupuistoon. Sen jälkeen suihkuun ja normaalit naisen omahoitorutiinit; ihokarvojen poisto, kynsien huolto, ym. Sitten kauniina ja raikkaana hyvän aamiaisen kerä lukemaan hyvää kirjaa. Päivällä sitten sinne Mummille ja sieltä kävelen kaupungin läpi kotiin päin kaikessa rauhassa katsellen kaunista kesäistä kotikaupunkiani. Kotona taas odottaa omat opiskelut, käsityöt tai vain tätä netin selailua. Illalla vielä uusi lenkki ja suihkun jälkeen elokuva. Siinä se päivä meneekin sitten ihan mukavasti :) Hyvää Juhannusta kaikille!

    • edes kerran hiljaa

      Juu ja pitihän noiden yksinäisyydestä "nauttivien" tulla riekumaan ketjuun, kuin heittäisivät niitä mätiä kananmunia yksinäisten niskaan.

      • Asiallinen Anni

        Totta helvetissä jokainen järkevä, viisas ja tasapainoinen yksilö nauttii yksinäisyydestä. Laumasielut ovat surkeita paskiaisia - ja vielä tulevat tänne uikuttamaan, tyhmiä kun ovat.


      • Nainen 60v
        Asiallinen Anni kirjoitti:

        Totta helvetissä jokainen järkevä, viisas ja tasapainoinen yksilö nauttii yksinäisyydestä. Laumasielut ovat surkeita paskiaisia - ja vielä tulevat tänne uikuttamaan, tyhmiä kun ovat.

        Vietän juhannuksen töissä, josta pääsen vasta klo 21.00. Koska bussit eivät kulje poljen pyörällä kotiin viiden kilometrin matkan. Asun ja elän yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä vaan nautin siitä. Siinä on aina omat ongelmansa, jos viettää juhannusta jonkin porukan kanssa tai vaikka oman kumppaninsa kanssa. Ihan liikaa odotuksia laitetaan juhannukseen ja siksi monet pettyvät. Missään nimessä en kadehdi parisuhteessa eläviä. Ei se juhannus siellä sen kummempi ole, omat ongelmansa on sielläkin. Kannattaakin ajatella yksin olon hyviä puolia eikä sen puutteita.


      • yhessä yksinkö

        Jospa ne yksin mielellään olevat haluavat esittää jonkun muunkin näkökohdan yksinäisyteen. Siis ettei välttämättä tarvi kokea huonommuutta tai alemmuutta, surua tms. jos joutuu/haluaa olla yksin. Kaikssa asioissa on puolensa. Yksin oleminen ei välttämättä ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa irti ne parhaat puolet. Porukassa oleminen ei aina ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa parhaat puolet. Ihminenhän on itsensä kanssa aina yksin. Ujos ja arka ei osaa ottaa yhteyttä jos ei haluakaan olla yksin. Mutta sitä ei kukaan muukaan tee, siis ota yhteyttä. Joten ihmien on siis yksin, täytyy tehdä päätös mitä haluaa ja alkaa toimimaan.
        Mennä vaikka sitten sitten baariin, jos ei todellakaan halua olla yksin. Sieltä voi löytyä se sielunkumppani joka on lähtenyt samasta syystä baariin - kun ei halua olla uyksin.


      • S
        Asiallinen Anni kirjoitti:

        Totta helvetissä jokainen järkevä, viisas ja tasapainoinen yksilö nauttii yksinäisyydestä. Laumasielut ovat surkeita paskiaisia - ja vielä tulevat tänne uikuttamaan, tyhmiä kun ovat.

        Niinhän se vähän on :-). Mutta minustakin jokainen loppupeleissä on yksilö ja yksin elämässä, kuten täällä jo todettiinkin. Se sanotaanhan, että "yksin olet ihminen ja yksin täältä lähdet".
        Laumasieluisuuskin voi johtua monesta asiasta, kuten heikosta itsetunnosta. Joskus isäni selitti, että jos haluaa menestyä elämässään, pitää ottaa huomioon yleinen kanta ja olla sosiaalisesti edustava, koska muuten vain tulee leimatuksi hihhuliksi tms. Tai sitten pitää olla niin vahva yksilö ja sellaista sanottavaa, että sillä on jo yhteiskunnallisestikin jotain vaikutusta ja arvoa. Joku täällä sanoi,että ihmisellä täytyy itsellä olla jotain pielessä, jos ei viihdy itsekseen, ja sekin varmasti pitää paikkansa.Yleensähän ihmiset aina hakevat jotain toisistaan,mutta toisaalta ei kai yksinolon pitäisi olla ongelma, jos se ei sitten ole liiallista, niin että siitä alkaa jo kärsiä.

        Itse olen ollut aina yksinäinen ja kapinoinut, jos en muuten niin mielessäni, yhteiskunnan yleisiä arvoja vastaan. No, eipä sekään tosiaan ole paljon hyödyttänyt.


    • mies 49

      Minä vietän Juhannuksen yksin maalla. En ole edes viitsinyt yrittää suunnitella mitään. Perheeni on hajonnut jo joitakin vuosia sitten. Varmaan jokainen yksinainen tietää että pitäisi tehda jotain itse, lähteä johonkin, pois kotoa yms.... Sellainen neuvo vain tuntuu välillä kuin sanoisi että kasva kymmenen senttiä lisää pituutta. Ei yksinäisyys täällä ole sen mukavanpaa kuin kaupungissa. Jos siellä kaupungissa ei ole mitään eika ihmisiä Jussina, niin täälä maalla niitä eikä ei oikeastaan ole koskaan muulloin.

      Se että örveltää mökillä tai tanssilavalla yms juhannusjuhlissa muun porukan kanssa, ei vielä tarkoita että ei olisi yksinäinen. Minä käytän alkoholia melko harvoin ja maltillisesti. Monesti olen kuunnellut aamuyöstä itse selvin päin ollessani laskuhumalassa olevaa juhlijaa. Illalla ja yöllä menee kovaa ja on kavereita, ura, kiirettä töissä ja uusi auto yms. Mutta aamuyöllä velat painaa, työ stressaa, kaverit paskiaisia, puoliso on petturi eikä ymmärrä eikä kukaan muukaan ymmärrä...
      Onko se sitten kummenpaa kuin olla se yksi kesäinen viikonloppu enemmän yksin? Minä haluaisin vain jonkun, joka kanssa voisin viettää Juhannuksen. Ihan sama maalla tai kaupungissa, kunhan ei aina vain tarvitsisi olla yksin.
      Aina sama kysymys: Miksi se on niin vaikeaa???

    • ongalman ratkaisu

      HÄH!
      VAI ETTÄ OIKEIN ONGELMA???
      Jos et MITÄÄN muuta keksi, vedä pääsi täyteen viinaa ja nuku sitten krapulaasi koko juhannuksen ajan. Arki tulee nopeammin kuin arvaatkaan!

    • Mitä sitten?!

      Mikä ihmeen tarve aina on tehdä juhlapäivistä jotain erikoista ja voi, voi kun yksin joutuu juhannuksen viettämään. Täh? Ihan samanlaisia kesäpäiviä kun kaikki muutkin, tuskin siitä nyt sääliä ansaitsee, jos pari päivää täytyy kestää yksin ja suunnitelmat joskus muuttuu. Ei mulla ainakaan ole mitään vaikeuksia: syön, juon ja elän kuten normaalisti, no, aikaa on siivota vähän enemmän.

      Että haloo! Mitä tekisi? No tee jotain jos huvittaa tai ole tekemättä jos ei. Ei aikuinen ihminen saa olla niin lapsellinen, ettei muutamaa päivää pärjää tai yhtä juhannusta kestä, jos yksin joutuu olemaan.
      On siinä kanssa ongelmaa. Ihan sama kun jouluruikutukset: mitä sitten että on yksin. Tottakai juhlat viettää yksin, jos muut on perheen kanssa eikä itsellä perhettä ole. Mitä sitten? Muutama päivä vuodessa ei pitäisi ketään kaataa.
      Ja jos et kehtaa muilta tutuilta kysyä, niin minkäs sille sitten tekee, ei ne vieraatkaan kutsuja tule esittämään.

      Yritä pärjäillä, elämä on just näin kovaa länsimaalaiselle neljäkymppiselle, että joskus menee ihan suunnitelmatkin pieleen.

      • 10+20

        "Ihan samanlaisia kesäpäiviä kun kaikki muutkin, tuskin siitä nyt sääliä ansaitsee, jos pari päivää täytyy kestää yksin ja suunnitelmat joskus muuttuu."

        Niin kunpa sitä oliskin ainoastaan sen juhannuksen yksin. Jotenkin kun elää kuukaudesta toiseen yksin, niin aina näiden isompien juhlapyhien kohdalla herää joku toivon kipinä, että joku kaipaisi edes kerran vuodessa. Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa.

        Rehellisesti sanottuna veikkasin jo viime syksyllä että tämäkin juhannus menee yksin, mutta silti jotenkin tuntuu normaalia viikonloppua kurjemmalta.


      • Kaikki kotona?

        Ja mitäkö sitten... oli niin älyllistä tekstiä, että varmaan on kokemusta yksinäisyydestä useammaltakin vuosikymmeneltä. Itselleni 'läheiset' perheenjäsenet ovat kuin hirviöperhe suoraan helvetistä. Kulissia kyllä pidetään yllä mutta seinien sisällä elää tunnevammainen negatiivisuus. Yritin jälleen kerran viettää edes muutaman päivän juhlapyhiä pääkallonpaikalla, mutta pelihousut repesivät päivässä. Taidan ottaa lärvit ja rukoilla arkea.

        Jaksamista kaikille muille empaatikoille.


      • he-he-heppu
        10+20 kirjoitti:

        "Ihan samanlaisia kesäpäiviä kun kaikki muutkin, tuskin siitä nyt sääliä ansaitsee, jos pari päivää täytyy kestää yksin ja suunnitelmat joskus muuttuu."

        Niin kunpa sitä oliskin ainoastaan sen juhannuksen yksin. Jotenkin kun elää kuukaudesta toiseen yksin, niin aina näiden isompien juhlapyhien kohdalla herää joku toivon kipinä, että joku kaipaisi edes kerran vuodessa. Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa.

        Rehellisesti sanottuna veikkasin jo viime syksyllä että tämäkin juhannus menee yksin, mutta silti jotenkin tuntuu normaalia viikonloppua kurjemmalta.

        "Niin kunpa sitä oliskin ainoastaan sen juhannuksen yksin. Jotenkin kun elää kuukaudesta toiseen yksin, niin aina näiden isompien juhlapyhien kohdalla herää joku toivon kipinä, että joku kaipaisi edes kerran vuodessa. Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa.."

        Niiin,mikä on normaalia.Aina se ei ole se yleinen käsite mikä vallitsee.Mielestäni ei ole normaalia että otetaan kännit joista johtuen sitten riidellään,erotaan tai hukutaan.Ja perinteinen käsitys käsitys Juhannuksestahan on ottaa alkoholia.Tästähän tehtiin juuri mittaus;2 miljoonaa suomalaista sanoi että alkoholi kuuluu ehdotottomasti juhannukseen.
        Sitten jos otetaan ne ihmiset jotka osaavat ottaa oikein alkoholia niin se on noista joku sellainen 1/3,loput saletisti kokevat jonkilaisen farssin.
        Onko tämä sitten kivaa taikka kaiken tarkoitus?Ei mielestäni

        Tästä syystä olen vallan tyytyväinen ettei tarvitse katsoa kennenkään känni tuhinoita taikka riidan haastamista.Ainoastaan jos pääsisin seuraan mikä menisi likimain ilman alkoholia,voisin lähteä koska siitä varmaan nauttisin.

        Sitten jos kokee että on yksinäinen noin muutenkin niin voihan sitä itse koitta löytää porukkaa ympärille.Turha sitä on jäädä odottelemaan tippa linsissä että "kukaan ei välitä musta".
        Ei ole ärsyttävämpää kuin katsoa ihmisiä jotka pyörivät omassa itsesäälissä eikä kuitenkaan toimi asioiden eteen.


    • vedä käteeeeeeeeeeen

      pasko housuus

    • bileet
      • passivisti

        Olipa rankka juhlaohjelma sinkuilla. Tuon jälkeen on varmaan voipunut ja onnellinen yksin omassa nojatuolissaan.


    • Tavaline viikonloppu

      Minäkin ollut vuosia yksin erojen jälkeen, ja muksutkin isoja... on ollut monet joulut, uudetvuodet ja juhannukset ypöyksin ihan kotosalla vaan, enkä ole koskaa kokenut oloani ahdistavaksi ja mitenkään tukalaksi.

      Ihan mukavaa on olla yksin, vaikka ehkä kaksin parempaa mutta voi olla todella kurjenpaakin kaksin, ja monasti ollutkin.

    • Oolöloun

      Voi "Satukaarina".. ihmiselle tekee ihan hyvää olla joskus yksin ja ihan itse vastuussa itsestään. Voit ihan itse mennä kahvilaan, tansseihin, ym juhannusjuhliin.. ja ajatteles, voit tehdä ihan mitä itse hyvältä tuntuu.

      • Yksin yksinäinen.

        En ole satukaarina. Olen 44 vuotias mies. Ihmiselle tekee varmaan hyvää olla joskus yksin, mutta entäpä kun se jatkuu päivästä toiseen. Juhannuksena, jouluna, uutenavuotena, vappuna, sekä joka ainoa arkipäivä siinä välissä. Siinä ei voivottelut auta kun on kaksi vasenta jalkaa, ei tansseihin oikein ole järkeä mennä. Absolutismi on taas valittu tie, kokemuksen perusteella, siispä ravintolat ei oikein osu kohdalleen. Ja ainakin täällä maalla on ainoa auki oleva kahvila, se ABC:n baari. Sieltäkään ei sitä juttu seuraa taikka muuta seuraa ole helppo löytää. Ohjeita on helppo antaa, mutta kun me ihmiset olemme yksilöitä. Meillä on omat pelkomme, puutteemme, osaamattomuutemme, olemme ehkä ujoja, arkoja, emme tyytyväisiä ulkonäköömme, huonolla itsetunnolla varustetuja.
        Ohjeita on, luultavasti jokainen on nämä asiat mielessään keksinyt. Niin tyhmiä me yksinäiset emme kuitenkaan ole. Olemme ehkä vielä tyhmempiä, koska emme näistä ohjeista onkeemme ota, syystä tai toisesta torjumme ne. Arjen aikan se yksinäisyys ongelma pitäisi ratkaista, se on yhtä iso silloin. Yksinäisyys vain korostuu juhlapäivinä.
        On ongelmallinen tilanne kuinka Suomessa on käsittääkseni yli miljoona yksinään asuvaa ihmistä, miten voi olla mahdollista etteivät nämä yksinäiset kohtaa. Siihen apua pitäisi saada ja arkena, ei juhlapäivinä.


      • västäräkistä vähäsen
        Yksin yksinäinen. kirjoitti:

        En ole satukaarina. Olen 44 vuotias mies. Ihmiselle tekee varmaan hyvää olla joskus yksin, mutta entäpä kun se jatkuu päivästä toiseen. Juhannuksena, jouluna, uutenavuotena, vappuna, sekä joka ainoa arkipäivä siinä välissä. Siinä ei voivottelut auta kun on kaksi vasenta jalkaa, ei tansseihin oikein ole järkeä mennä. Absolutismi on taas valittu tie, kokemuksen perusteella, siispä ravintolat ei oikein osu kohdalleen. Ja ainakin täällä maalla on ainoa auki oleva kahvila, se ABC:n baari. Sieltäkään ei sitä juttu seuraa taikka muuta seuraa ole helppo löytää. Ohjeita on helppo antaa, mutta kun me ihmiset olemme yksilöitä. Meillä on omat pelkomme, puutteemme, osaamattomuutemme, olemme ehkä ujoja, arkoja, emme tyytyväisiä ulkonäköömme, huonolla itsetunnolla varustetuja.
        Ohjeita on, luultavasti jokainen on nämä asiat mielessään keksinyt. Niin tyhmiä me yksinäiset emme kuitenkaan ole. Olemme ehkä vielä tyhmempiä, koska emme näistä ohjeista onkeemme ota, syystä tai toisesta torjumme ne. Arjen aikan se yksinäisyys ongelma pitäisi ratkaista, se on yhtä iso silloin. Yksinäisyys vain korostuu juhlapäivinä.
        On ongelmallinen tilanne kuinka Suomessa on käsittääkseni yli miljoona yksinään asuvaa ihmistä, miten voi olla mahdollista etteivät nämä yksinäiset kohtaa. Siihen apua pitäisi saada ja arkena, ei juhlapäivinä.

        Kirjoitat asiaa.Juuri tuo on kovaa,että se yksinäisyys jatkuu......
        On helppo sanoa ,että mene ihmisten joukkoon ,käy jossain...
        Ei se vaan ole holppoa ,kun on ollut kauan omissa oloissaan.
        Kai se on sitä ,että pelkää tulevansa taas kerran jotenkin hylätyksi.Jos vielä itsetunto on huono ,niinkuin minulla on ,niin pelkään vielä enemmän torjutuksi tulemista.
        Kai tähän pelkkään kotonaoloonkin turtuu jotenkin,ettei vaan tule mentyä mihinkään.


    • oioioi...

      Börsin alabaarissa tavataan ?

    • Tavalline viikoloppu

      Lähtiskö kukaan Petas-baariin ?

      • Kanta-asiakas

        AAAAAAAAAAAAAAAH Petas-baari vedettiin maan tasalle just pari viikkoa sitten


      • Tavalline viikoloppu
        Kanta-asiakas kirjoitti:

        AAAAAAAAAAAAAAAH Petas-baari vedettiin maan tasalle just pari viikkoa sitten

        heh, eihän siinä ole ollut baaria vuosikymmeniin...joskus 90-luvun alussa ehkä viimeksi.


      • Granin gunkku
        Tavalline viikoloppu kirjoitti:

        heh, eihän siinä ole ollut baaria vuosikymmeniin...joskus 90-luvun alussa ehkä viimeksi.

        Hayabusalla sinne ja teltta mukaan


      • Mo-Za
        Granin gunkku kirjoitti:

        Hayabusalla sinne ja teltta mukaan

        Näin olis aikomus... lähtiskö kukaan meseen mutterilta













        fillareilla


      • JooJooJyooJooJoo
        Mo-Za kirjoitti:

        Näin olis aikomus... lähtiskö kukaan meseen mutterilta













        fillareilla

        Joo


        Joo



        Joo



        Joo



        Joo



        Joo



        Joo


    • Tavaline viikoloppu

      Lähen keulii busalla

    • Sinkku nainen

      Minäkin olen yksin kotona Juhannuksena . Mutta en ota siitä stressiä . Tykkään olla yksin . Teen kaikkia töitä kotona jotka on jäänyt tekemättä viikolla . Olen lisäksi täysin raitis niin miksi menisin jonnekkin katsomaan humalaisia ihmisiä . Asun keskellä kaupunkia ja toivon että täällä on rauhallista illalla ja yöllä .

    • hei
      Mä oon viettänyt Juhannusta YKSIN jo kauan........ei nääs HUVITA mennä min
      nekään mökille katteleen ja kuunteleen vanhempien huutoja ja alkoholin yli-
      juomista, varsinkin, kun isonsiskon 3 poikaa ovat mukana vanhempineen. Ja toi isosisko miehensä kans on kans niiiiin alkoholin perään.........mä vaan ihme
      ttelen, et miten ne saa edes pitää lapsensa..........ja miks ihmeessä kaupat keh-
      TAA myydä mitään alkoholia LAPSIPERHEILLE, joissa on yksikin alaikäinen lapsi ? JA VARSINKIN, jos nämä lapset on mukana ?! tai vain yksi.........
      Hyvin yksin pärjää, ei toi "juhliminen" ole kivaa, jos joku on koko ajan kyttää- mässä, mitä teet.......olen siis YKSIN vanhempien kotona koko viikonlopun. O-
      len 100 % savuton, raitis ja lapston. Oikeasti olen. HARVEMMIN ostan tosin (a
      lle kerran vuodessa !) puolen litran pullon siideriä, ja se JÄÄ SIIHEN !
      Katson TV:tä, sieltä tulee ohjelmaakin. Ei tosin kovin kiinnostavia, mutta viih-
      dettä kumminkin......ja saa tehdä mitä itse haluaa, ei oo kukaan väkättämässä !

    • tuula57v

      Helsinki rauhoittunut >muutama mattimyöhäinen liikkeellä;IHANAA KUN RAUHALLISTA JA MENÄ PYHIKSI TÖIHIN IHANIEN TYÖKAVERIEN KANSSA>juoda asukkaden kanssa Juhannuskahvittäytekakkuineen nam-nam.Ihanaa ps.vaikka yksikseni elelen silti ihanaa voit mennä tullamiten haluat ja ystäviä löytyy känny käteen jamenoksi jee

    • Tanssimaan lavalle

      Hei, lähtekää tanssilavoille joka yksinäinen, lavat auki ympäri Suomea ja täynnä hymyileviä ihmisiä!

      • yksin kanssa

        Hei Lähe ny lavatansseihin ko lähimmät on 50km päässä ja ei ole autoa eikä tanssikuljetusta. Eikä ketään kaveria joka ois sinne lähös, kävelenkö sinne pitäis mennä??


      • Jöjöcs
        yksin kanssa kirjoitti:

        Hei Lähe ny lavatansseihin ko lähimmät on 50km päässä ja ei ole autoa eikä tanssikuljetusta. Eikä ketään kaveria joka ois sinne lähös, kävelenkö sinne pitäis mennä??

        Tilaa taxi, maksaahan se mutta jussi on vain kerran vuodessa.
        Tai vedä fillarilla, niin sitä ennenkin mentiin, pirhanan pitkät matkat.


      • lavatanssijat

        "Hei, lähtekää tanssilavoille joka yksinäinen, lavat auki ympäri Suomea ja täynnä hymyileviä ihmisiä! "

        Niinpä! Lavat ovat auki kolmena päivänä tänä viikonloppuna ja valinnanvaraa on esiintyjien suhteen. Nettiin vaan tsekkaamaan tai paikallislehteen, mitä missäkin on ja ei taatusti tarvitse nähdä humalaisia. No ehkä yksi per lava osuu silmiin kun kerran on juhannus ja suomen suvi.


    • sinkku akaasta

      Asutko kerrostalossa? jos niin koeta tutustua naapureihin ja jos hekin viettävät jussia kotosalla niin mukavampi niin. itse vietän jussia kotona ja naapurissa jossa on hyvää seuraa ja niin pois päin.

    • turha paska

      Yksinäisyys ahdistaa, niin arkena kuin juhlapäivinäkin.
      Ei ole miestä, lapsia, lemmikkejä eikä ystäviäkään, tai jälkimmäisiä löytyy aina kun joku tarvii apua.

      En osaa olla sosiaalinen, siksi ehkä erakoitunut.
      Tapahtumia on jonkun verran täällä päin juhannuksena, mutta ei sellaisii oikeen huvita yksin mennä, se vaikuttaisi todella epätoivoselta.

      Mieheni jätti minut viime juhannuksena ja edelleen häntä ikävöin.

      (nainen, 40v, Turku)

      • tää -61

        Lohdutan sinua, että sulla on sentää vapaus päättää mitä teet. Mä seurustelen ja vankina täällä kotona. Mies toisessa huoneessa.


      • lady in pink

        Kyllä voi yksin mennä eri asia jos ei huvita. Itse olen joskus käynyt yksinkin tansseissa ja erilaisissa tapahtumissa. Ehkä joku ajattelee, että se on epätoivoista mutta itse en ole koskaan kokenut niin.

        Ei tarvitse aina niin välittää mitä muut ajattelevat. Enemmän ihmiset tulevat juttelemaan yksinolevalle kuin jos on seurassa. Kenellä sitten mitäkin "taka-ajatusta", ei kaikilla.

        Olen kai "osa-aika erakko" sillä en kovin sosiaalinen ole enkä jaksa pitää yllä laajaa tuttavapiiriä ja verkostoitua (muutama ystävä). Puhelias kuitenkin. Ei miestä/lapsia, lemmikki löytyy. Joskus olen yksinäinenkin, mutta toisaalta se on osittain oma valinta. Ja tunnistan myös ne "ystävät" silloin kun apua tarvitaan.

        Hyvää jussia kaikesta huolimatta!

        (nainen, 45v, Hki)


      • Yritä edes
        tää -61 kirjoitti:

        Lohdutan sinua, että sulla on sentää vapaus päättää mitä teet. Mä seurustelen ja vankina täällä kotona. Mies toisessa huoneessa.

        Jos seurustelusuhde tuntuu vankina ololta, niin eikö silloin kannattaisi edes harkita eri osotteisiin muuttoa? Aika harvoin kukaan pakottaa ketään väkisin yhdessä olemaan. Tavarat vaan kassiin, ja se on sitten soronoo. Vapaus koittaa.


      • arkkutankoa

        "Mieheni jätti minut viime juhannuksena ja edelleen häntä ikävöin. "

        Sulla on vielä suruaika.
        Itse tosin aikanaan en suruaikoja pidellyt vaan suuntasin heti vanhaan harrastukseeni lavatansseihin ja tanssikursseille ja nyt on sitten miesystäväkin ja mikä ihaninta tanssiva mies.

        Liikenteeseen sinäkin ja sosialisoidu ja sitäpaitsi tansseissa ei ole pakko pälättää, vaan voi vain tanssia ....


    • Suomalainen mies

      Miksi jätti ? Kumman syy ? Varmasti kummankin !

      • turha paska

        Hän jätti, mutta en häntä syytäkkään, kemiat eivät vaan toimineen.


    • jussina on ihanaa

      Miten joku voi olla yksinäinen, silloin on ehkä itsessä jokin pielessä. Yksinäisyys loppuu kun vain alkaa heittää läppää jonkunkanssa ja siitä kehittyy jos on sama oloiset ihmiset niin ystävyys. Itseä nisksta kiini ja selvipäin jutteleen selvälle niin kyllä se yleensä juontaa kaveri suhteeseen ja muistakaa että tapaamalla kavereita ja ystäviä livenä eikä netti saiteilla niin se on sitä todellista elämää eikä koneen naputtelua. Aina löytyy saman mielistä porukkaa jossa on tilaa kunhan lähtee ulos tapamaan ihmisiä...ilman sosiaalista mediaa...

      Itselläni on hyvin asiat sen suhteen, en harrasta sosiaalistamediaa ja porukka on niin saman laista että ei ikinä ole edes ääntä korotettu toisille tai muuten piruiltu vaikka on sitä viinakin vedetty kaksinkäsin :) Nyt lähden ajeleen jussin viettoon. Hyvää Juhannusta kaikille.

      • turha paska

        Niih..samoin sanotaan masentuneille: "ota itseäsi niskasta kiinni"..se vaan on helppo toiselle sanoa.

        Ennen kävin paljon tapahtumissa, kaikenlaisissa,. Jos menin juttelemaan jollekkin niin vaihtoivat pari sanaa ja lähtivät, taisivat pitää hulluna.

        Sama on vähän yhdellä kurssilla kun olin. Sain sieltä 3 uutta ystävää ja kun kurssi päättyi luvattiin pitää yhteyksiä ja käydä kahvilla...Yksikään heistä ei ole otanut yhteyttä ja kun olen heille kahvittelua ehdottanut, niin ei koskaan sovi, aina on jotain muuta, vaikka työttömiä ovatkin. Seura ei sitten vaan kiinnosta,mutta kurssilla apu kelpasi esim. tietokonetunneilla.

        Lähetin exälleni hyvää juhannusta viestin. Se oli virhe sillä hän ei siihen vastaa, itseäni vain kiusaan, en voi sille mitään että ikävöin, vaikka hänellä on jo uusi nainen :(


      • turha paska kirjoitti:

        Niih..samoin sanotaan masentuneille: "ota itseäsi niskasta kiinni"..se vaan on helppo toiselle sanoa.

        Ennen kävin paljon tapahtumissa, kaikenlaisissa,. Jos menin juttelemaan jollekkin niin vaihtoivat pari sanaa ja lähtivät, taisivat pitää hulluna.

        Sama on vähän yhdellä kurssilla kun olin. Sain sieltä 3 uutta ystävää ja kun kurssi päättyi luvattiin pitää yhteyksiä ja käydä kahvilla...Yksikään heistä ei ole otanut yhteyttä ja kun olen heille kahvittelua ehdottanut, niin ei koskaan sovi, aina on jotain muuta, vaikka työttömiä ovatkin. Seura ei sitten vaan kiinnosta,mutta kurssilla apu kelpasi esim. tietokonetunneilla.

        Lähetin exälleni hyvää juhannusta viestin. Se oli virhe sillä hän ei siihen vastaa, itseäni vain kiusaan, en voi sille mitään että ikävöin, vaikka hänellä on jo uusi nainen :(

        Tässä tulee taas se ilmi että kehenkään ei kannata luottaa koskaan ja apua ei kannata anataa kenellekkään, kannattaa ennemmin olla yksin ja esittää tyhmää, vaikka ei sitä olisikaan, kaikki on loppupeleis selkään puukottajia ja takinkääntäjiä.


      • "pakkorako"
        turha paska kirjoitti:

        Niih..samoin sanotaan masentuneille: "ota itseäsi niskasta kiinni"..se vaan on helppo toiselle sanoa.

        Ennen kävin paljon tapahtumissa, kaikenlaisissa,. Jos menin juttelemaan jollekkin niin vaihtoivat pari sanaa ja lähtivät, taisivat pitää hulluna.

        Sama on vähän yhdellä kurssilla kun olin. Sain sieltä 3 uutta ystävää ja kun kurssi päättyi luvattiin pitää yhteyksiä ja käydä kahvilla...Yksikään heistä ei ole otanut yhteyttä ja kun olen heille kahvittelua ehdottanut, niin ei koskaan sovi, aina on jotain muuta, vaikka työttömiä ovatkin. Seura ei sitten vaan kiinnosta,mutta kurssilla apu kelpasi esim. tietokonetunneilla.

        Lähetin exälleni hyvää juhannusta viestin. Se oli virhe sillä hän ei siihen vastaa, itseäni vain kiusaan, en voi sille mitään että ikävöin, vaikka hänellä on jo uusi nainen :(

        Niin lähetin minäkin viestin x:lle. Hän lähti reissuun "uuden" sussunsa kanssa.
        Monta vuotta jo yksin pyhät viettänyt, mutta aina yhtä pahalta tuntuu. Vielä on yksi lapsi kotona, joten eipä onnistu lähteminen tanssilavoille ym. En tiedä onko se yksinäisyys, vai ajatus ja tunne ettei kukaan välitä, kun yksiksesi olet. Ei lapsi korvaa toista aikuista,niin kuin ei aikuinen korvaa toista lasta. On niin hiljaista ja kaikki paikat kiinni, jo tietoisuus ettei mihinkään "pääse", tekee olosta jotenkin surkean. Ainut mihin edes vähän odotetaan, on työpaikka. Ne pari ystävää mitä on, viettävät perheineen juhannusta(kotosalla). Ei ole oikeaastaan edes sukulaisia. Ei vaan jotenkin totu yksin oloon, vaan kaipaa vaan sitä toista aikuista, pyhinä se vaan korostuu, huoh....


      • Yksin ajoittain
        "pakkorako" kirjoitti:

        Niin lähetin minäkin viestin x:lle. Hän lähti reissuun "uuden" sussunsa kanssa.
        Monta vuotta jo yksin pyhät viettänyt, mutta aina yhtä pahalta tuntuu. Vielä on yksi lapsi kotona, joten eipä onnistu lähteminen tanssilavoille ym. En tiedä onko se yksinäisyys, vai ajatus ja tunne ettei kukaan välitä, kun yksiksesi olet. Ei lapsi korvaa toista aikuista,niin kuin ei aikuinen korvaa toista lasta. On niin hiljaista ja kaikki paikat kiinni, jo tietoisuus ettei mihinkään "pääse", tekee olosta jotenkin surkean. Ainut mihin edes vähän odotetaan, on työpaikka. Ne pari ystävää mitä on, viettävät perheineen juhannusta(kotosalla). Ei ole oikeaastaan edes sukulaisia. Ei vaan jotenkin totu yksin oloon, vaan kaipaa vaan sitä toista aikuista, pyhinä se vaan korostuu, huoh....

        "Vielä on yksi lapsi kotona, joten eipä onnistu lähteminen tanssilavoille ym."

        Vie lapsesi huvipuistoon. Niissä on rauhallisempaa Juhannuksena !

        Iloitse lapsestasi.

        Minulla lapsi lensi pesästä vuosi sitten ja nyt vasta yksinäistä on ... ajoittain. Minulla on laaja ystäväpiiri ja sukulaisia, joten aina voin soitella heille ja piipahdella, samoin lapselleni ja kyllä kutsujakin satelee ... yksinäisyys silti joskus tuntuu pahalta. Lasta on ikävä vaikka kerran pari kuussa nähdäänkin.

        Minulla on jopa miesystäväkin, tosin eri paikkakunnalla, joten aina ei pysty näkemään.

        Yksinäisyyteen myös tottuu ja siitä oppii myös nauttimaa.


    • kirppiksen kävijä

      tässä menovinkki yksinäisille Tamperelaisille tai pirkanmaalaisille Jussin viettäjille.

      Hervannan Kirppis osoitteessa Ylioppilaankatu 2-5,33720 Tampere on tänään aattona auki 11-18
      tule siis tekemään löytöjä sinne.

      www.hervannankirppis.fi voit myös vilkaista

      • Pyhiin väsynyt

        Sekään ei nyt vaan käy.
        Eikä asenteessakaan olisi mitään vikaa, mutta koska olen lievästi liikuntaesteinen eivätkä bussit kulje (enkä minä niistä pääsikään ulos ilman apua), olen tiukasti teljettynä tänne yksiöön koko pyhiksi ihan ilman omaa tahtoa.

        Ihan samoin kuin viikollakin. Ei siis eroa mitenkään arjesta.


    • Nyt yksin

      Lapset taas äidillä ja yksin kotona isossa talossa Juhannuksena pk-seudulla : ( Luulin, ettei tää päivä olisi mitenkään erikoinen tai hankala, mutta on tää vähän.

      Jos menis vaikka mummotunneliin, vaikka taitaa olla sekin vähän säälittävää.
      Jos siellä tapais jonkun mukavan naisen, jolla olisi kanssa aikaa olla tekemättä mitään - > taitaa olla toiveajattelua.

      Minne fiksut noin 30-50 v. vuotiaat ihmiset menee jos ne jää kaupunkiin?

      • Kaikki kotona?

        Ne taitavat olla ehkäpä täällä netissä....


      • ei minnekkään

        missä menee fiksuuden raja. En pidä itseäni fiksuna enkä "tahvona", luulisin olevani ihan normi 47 nainen, joka kotonaan kaupungissa istuskelee tekemättä oikeestaan mitään. Kuuntelee tiskikoneen ääntä ja laittaa ruokaa lapselleen. Siinäpä ne, lopun aikaa pitää sitten kuluttaa netissä, että päivä jotenkin kuluisi.


      • lepoa ja retki

        oittaan uimarannalle löhöämään . on paljon porukkaa sinne huomenna jos sää sallii


      • Paville !!

        "Minne fiksut noin 30-50 v. vuotiaat ihmiset menee jos ne jää kaupunkiin?"

        Helsinki Paville tanssimaan. Se on toki Vantaalla.

        Tosin olisi suotavaa jotta osaisi edes foxin perus askeleen :)) Pavilla on aina pulaa miehistä. Fiksuja naisia on sali pullollaan.


    • Yksinäinen Paimiossa

      Yksin minäkin tääl paimios vietän jussia kun ei viitti yksin lähtee merellekkään.
      Saunan aattelin lämmittää ja tv:tä illalla kattella. Onhan turussa vaikka mitä siellähän on mukavia tanssilavojakin ja jokirannas on varmasti menoo.:)

      • järki käteen

        Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle!


      • nils nykyaika
        järki käteen kirjoitti:

        Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle!

        joo, ei sentään onneks eletä enää mitään viiskymmentälukua


      • Sinkku kaarinasta
        järki käteen kirjoitti:

        Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle!

        Heh, olen samaa mieltä! :)


      • lavalle vaan!
        järki käteen kirjoitti:

        Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle!

        "Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle! VASTAAKerro kaverilleIlmoita asiaton viesti"

        En ole koskaan tavannut lavalla muita kuin TÄYSIPÄISIÄ.

        Ravintoloissa on sen sijaan asiat toisin. Siellä on taas erilailla pää täysi. Heh he

        Ravintoloissa on paaaljon alkoholiongelmaisia, toisin kuin lavoilla. Lavoilla käy raittiit.

        No lavalla pitäis osata tosin pikkasen tanssiaskeleita mutta alkuillasta on usein ilmainen kurssi vasta-alkajille jostain lajista.


    • 30v sinkku akaasta

      Hei,

      minäkin vietän myös yksin juhannuksen. Elämänvaihe on sinkkuus ja nyt täytyy vaan lähteä yksin kokolle ja tansseihin. Itse koitan nähdä asioissa aina sen positiivisen puolen, toki välillä se on vähän vaikeaakin.

      Saan ainakin olla rauhassa, tehdä asioita mitkä tuntuvat hyvältä.
      Toki sitä kaipaa muiden seuraa, en sitä kiellä. Tein itse päätöksen viettää yksin juhannuksen.

      Hyvää juhannusta teille kaikille!
      Ei vaivuta synkkyyteen, vaikka olisi vähän vaikeampaakin. Kyllä se jossain vaiheessa se aurinko paistaa risukasaankin.

    • Minttumaaria11

      Yksin on parempi kuin huonossa seurassa. Itse jäin juuri lomalle ja nautin ajatukuksesta- 5 viikkoa lomaa edessä ja siitä, ettei tarvitse väsyneenä valvoa mökillä, vaihtelevassa säässä niinkuin viime Juhannuksena :)

      Nautin muutaman lasin viiniä, käyn fillaroimassa ja olen vain :) Luonto on kauneimmillaan, kaupungissakin.

      Aina ajatellaan, että hyvä olo ja onnellisuus tulee ulkoapäin, se voi tulla myös ihmisen sisältä :) Yksinolosta ja rauhasta.


      Kaikille mukavaa Juhannusta toivotellen

      Minttumaari

    • kulkijamies48

      Mä ajattelin ottaa eväät reppuun ja vetäsen vaelluskengät jalkaan,taidan lähteä kävelemään tuonne tuntureille

      • ...

        Vaellus tuntureilla ... kuulostaa mukavalta. Itse grillailen sukulaispihassa lapsettomana ja parittomana, parillisten ja lapsellisten kanssa. Kyllä se juhannus näinkin menee. :)


    • mä vaan..

      Tule meidän kanssa merelle..

    • Pärjätään me :)

      Täälläkin yksinäinen Juhannuksen viettäjä p-savosta. Itse olen hyvinkin sosiaalinen nainen, mutta ystäväpiirissä pariskuntia ja heillä omat menonsa. Pikkukaupungissa kun asuu, niin missään ei ole mitään, eikä ketään. Tanssipaikatkin tuolla kauempana ja tietenkään yksin ei tule sinne lähdettyä. Naapurit jos on kotosalla, niin iltaa istutaan tuolla pihalla krillaten, toivottavasti ei sada vettä. Silloin sekin hauskuus jää väliin : ) Jos tässä muuta ei ilmene, taidan kameran kanssa lähteä lenkkeilemään. Kyllä kieltämättä vähän haikeaksi vetää mielen, mutta eiköhän tämä tästä.

      Oikein Hyvää Juhannusta teille kaikille!!

      • kulkijamies48

        Oikein hyvää juhannusta kaikille tosiaan


    • yksinäinen mies turu

      Lisääppä minut vaikka meseesi : [email protected] niin voidaan jotain sopia :) itse myös yksin juhannuksen ja turusta...

    • yksinäinen mies turu

      siis satukaarina_67 lisää minut sinne niin jutellaa ja tutustutaan :)

    • DeLilah**

      Hei..etsi toinen yksinäinen niin,ette oo enää yksin.....täältäkin varmaan löytyy.

    • mokkipojat

      tuu tän säkylään. saunapääl ja olutta on ;)

    • turha paska

      Taas huomattiin että satukaarina kelpaa meseen, mutta en minä vaikka olen nuorempikin... :(

      ELÄMÄ ON!

      • Mäkin kelpaan

        "turha paska24.6.2011 11:15

        Taas huomattiin että satukaarina kelpaa meseen, mutta en minä vaikka olen nuorempikin... :("

        Vaihda nimimerkkiä ja vaihda myös kirjoitustyyliä! Älä vaikuta noin masentuneelta niin kelpaat ;;;)))))


    • Citysinkku 40+
    • Pidä pääsi ja pintas

      Yksinäiseksi itsensä tunteva ihminen tekee ns. tunnesiirron, eli toteuttaa ympärillään elävän yhteisön ihmisten tapaa ymmärtää yksilön ja yhteisön välistä tehtäväjakoa.

      Tällainen selvä rajanveto yksinäisyyden ja yhtenäisyyden tunteelle ei toteudu edes käytännön elämässä, sillä tietyssä yhtenäisessäkin porukassa ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi.

      Kaikki on kiinni oman päänsä hallinnasta, eli mitkä ovat juuri sillä hetkellä olevat voimakkaimmat tunnetilat pinnassa, miten kykenee rationaalisesti erottelemaan faktaa fiktiosta eli yleistyksiä eli stereotypioita, jotka yleensä palvelevat vain joidenkin ihmisryhmien taloudellisia päämääriä.

      Yhteiskunta pyörii rahan voimalla ja tietyt ryhmät levittävät itseään hyödyttävää sosiaalista pelastussanomaa ympärilleen, mikä kattaa ihmisten oletetut tarpeet, vastuut ja velvollisuudet.

      Kaikki ympärillämme on hyvin pitkälle olettamusten varaan laskettua, mikä yleensä paljastuu mullistusten yhteydessä, kun jokainen on pakotettu yhtymään vanhaan viisauteen - pelastukoon ken voi.

      Niinpä sosiaalinen elämä ja sen toteuttaminen on sidottu jonkun rikkaan ryhmän etujen palvelemiseen.

      Siksi on aivan turhaa tuntea syyllisyyttä itsensä erilaisesta toteuttamisesta maailmassa, jossa ihmiset eivät osaa käyttää omaa järkeään ja kyseenalaistaa totuttuja tapoja.

      Yleensä valinnan edessä ihmiset kysyvät itseltään : kannattaako tämä.

      Heidän vanhempansa eivät länsimaissa ole kyseenalaistaneet saamaansa lasta, eikä vanhemmilla ole edes käsitystä, miten luonto on tehnyt kannattavan valinnan koko ihmisen elämän mittaisella ajalla.

      Eli on siis huvittavaa, miten ihminen mittaa omaa hyvinvointiaan eli sitä, miten hyvä hänen tuntemuksensa/tunnetilansa on tällä hetkellä ja jossain tulevaisuudessa ajassa ja paikassa kannattavuuden mittarilla, mikä länsimaissa liitetään rahaan ja sen mukanaan tuomaan oletettuun aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin.

      Länsimainen ihminen on ehdollistettu niin voimakkaasti jatkuvaan tuottamiseen ja sidottu sosiaalisiin normeihin, että niistä poikkeaminen aiheuttaa melkeinpä fyysistä pahoinvointia, tulevaisuudennäkymää ilman toivoa, epäonnistumista, toisten odotusten pettämistä.

      Tämän kaiken me heijastelemme tulevaisuuteen, kun eteemme tulee tilanne kannattavasta valinnasta.

      Osa ihmisistä näkee muitakin valinnanmahdollisuuksia, kuin mitä muut ihmiset lähipiirissämme meille tarjoavat, ja mielessään jo etukäteen kykenevät kiertämään rahan voimalla rakennetut kliseet sekä mieliin istutetut karikot, ja valitsevat useammasta vaihtoehdosta itselleen parhaimman.

      Ihmisten hyvinvoinnin mittarina voi hyvin pitää sitä, miten kova henkinen painostus yhteiskunnassa vallitsee, eli vaikka ihmiset olisivat sikarikkaita, niin he silti saattavat olla onnettomia kultaisissa häkeissään ja oman päänsä sisällä.

      • Kaikki kotona?

        Hei muka älypää. Tuli tyylivirhe - sikarikas on sivistymätön ilmaisu.


    • ukkelllis

      Joo, ei tipu säälipisteitä. Yksin 4 vuotiaan tyttären kanssa stadissa Juhannus. Jos et kehtaa tunkea tutuille tai toisille kavereille sillekään verukkeelle, että tuttavas erosi, niin sitten saatkin olla yksin. Monilla (kuten minä) ei ole sitä tuttava ja sukulais arsenaalia, että vois kysyä vaihtoehtoa.

    • vp

      Mene baariin tai vejä kalsarikännit.

    • Vietän juhannuksen kissan kanssa kahdestaan eikä ollenkaan harmita tämä yksinolo. Enemmän harmitusta aiheuttaa samaisessa kerrostalossa ilakoivat juopot. Onneksi osa väestöstä on mennyt mökeilleen tai jonnekin muualle lomailemaan, niin taloyhtiössä on tavallista rauhallisempaa. Uunissa kärventyy makkarat ja vettä tulee hanasta. Alkoholia en ole käyttänyt aikoihin, enkä kaipaa sitä ollenkaan. Saatan iltalenkin yhteydessä poiketa kokkoa ihastelemaan, jos sää sallii. Tosin ei se sade ole ennenkään estänyt ulosmenoa.

      Jos olet tottunut siihen, että vierellä on aina joku, niin totta kai se tuntuu pahalta jäädä yksin. Ei sitä välttämättä tarvitse lähteä kotoaan saadakseen juttuseuraa. Ei muuta kuin luuri kouraan ja rinkuttelemaan jollekin tutulle tai sukulaiselle.

    • Toni.

      No joo oliskin juhannus vapaana..Menee koko juhannus iltavuorossa:/

      • Juhannusyökkönen

        Mikäs iltavuorossa niin kehnoa on, mulla menee koko juhannusviikonloppu maanantaiaamuun asti yövuoroissa :) 11 tuntia valvomista, vajaa tunti junalla kotiin ja unta palloon että jaksaa taas seuraavan yön valvoa, lenkille jos kerkee ja taas se tunti junalla töihin.... no ei mee pankkitili miinukselle tällä juhannuksen vietolla eikä pää tuu kipeeks, hyvä niinkin :)

        Ja kun kuunteli viikolla ihmisten juhannussuunnitelmia, kaupasta kaljaa, kaljaa vähän makkaraa ja kaljaa ja pitäisköhän alkossakin käydä... niin ajattelin kyllä että mieluummin mä nää yövuorot teen kuin istun kaljatölkki kädessä ja makkara tikunnokassa vain siksi että se kuuluu asiaan näin jussina... onhan nää juhlapäivät monelle vain taas hyvä syy juoda.

        Haaveilen itse että jos joskus pääsis juhannuksena vaik jonnekin merelle pienelle saarelle yksinään istumaan ja nauttimaan siitä kun on valoisaa koko yön ja luonto kauneimmillaan ja rauhaisaa... ehkä vielä joskus toteutuukin :)


    • mummeli57

      Minulla näitä yksinäisiä Juhannuksia ja muita pyhiä on ollut nyt 15 vuotta. Mutta nou hätä, minä kun olen kaikki muutkin päivät yksin niin ei minulle mitään paniikkia ole. Teen ne "pohjoisen" perinteiset juhannusjutut, keitän juhannusjuustoa ja grillaan vähän makkaraa. Istun kahvikupin ja kokislasin kanssa parvekkeelle kissan kanssa ja kuuntelen luontoa joka on ihan ikkunan alla vaikka kaupungissa olenkin. Mahdollista on että tyttö tulee käymään kanssani syömässä mutta jos ei tule niin ei sekään haittaa. Täällä Oulussakin on kovin vähän väkeä Juhannuksena jos ei lasketa niitä humalahakuisia jotka käsittävät sanan juhannus vain "pakolliseksi ryyppyjuhlaksi". Juttukaveri on aina kiva yllätys,koska tahansa,mutta selvinpäin,humalaisia en huoli etes kahville.

    • Mene kuule ihmisten ilmoille ja lopeta surun säälin sekaisuus.seurakunnat ja eri tapahtumia Suomi Juhannus aikaan täynnä tapahtumia,kännisiä tosin osin,mutta sellainen joka sanoo yksin on "pakko olla" niin haistakoon ..no hyvin se lähtee kun lähtee liikekannalle katselemaan jos ei muuta niin jokaisessa kylässä on jonkin moinen kokon poltto, kun ei ole metsäpalovaaraa.Jussia kaikille jja tiedän kyllä yksinäisyyden taakan ja ei ole helppo vetäytyä jonnekin kun ei edes tiedä minne ja miksi,väsyttää ja ei jaksa,siitä huolimatta kannattaa käydä jossain,vaikka huvikseen tai ilman,kuitenkin selvin päin!

    • yxäippä.

      mulla yx lapsi ja juoppo ukko, joka tietty ryyppää ja me lapsen kanssa illalla seurakunnan tapahtumaan. sielä ei näe noita vitun juoppoja. Hyvää Juhannusta

    • Yksinäisen juhannus?

      Minkä takia ylläpito on otsikoinut jutun yksinäisen juhannukseksi?! Oikeampi otsake olisi esim. "Juhannussuunnitelmat pieleen"

    • SuviSadetta

      Mulla on outo tilanne tänä juhannuksena, muksu kavereitten kanssa ja mies muualla juhannuksen, itse oon kotona yksin ja töissä joka pv koko juhannuksen (jippii hoitoala ja vuorotyö:) Siis tämän viikkoo tässä yksin oloa harjoitellut.
      Eilen kävin kaupassa ja totisesti huomasin, että juhannus ei ole yksinäisten juhla. Olin kummajainen ruuhkassa kassajonossa korinini kanssa limupulloineni. Tuli siinä mieleen, että miltä mahtaa tuntua oikeasti yksin elävien ja asuvien yksinäinen juhannus. Kaikkialla oikein korostuu yksinäisyys, kun liikkeellä on ennen juhannusta ja jokapaikassa ihmiset porukoissa liikkuu.
      Oma juhannus tuntuu normi arkeen ihan mukavalle vaihtelulle, mutta hieman siitä tunteesta voi vain arvailla, jos yksin olo ei olisi oma valinta ja olisi sitä perusarkea muutenkin. Ihminen kaipaa toista ihmistä.Töissä sentään muita näkee, eli siinäkin suhteessa ei tässä yksinäisyydestä oikein mitään tiedä.
      Toivotan tsemppiä kaikille yksin juhannusta viettäville. Toivottavasti osaatte kiinnittää katseen hyviin asioihin elämässä, sen sijaan että se yksinäisyys pääsee ottamaan vallan ja täyttää sitten kurjuudellaan koko juhlan. JOs yksin olo tympii, voisiko itse vaikuttaa asiaan hakeutumalla ihmisten pariin jonnekin? Ei kai kaikki mökeillään ole? Voimia kaikille yksinäisille!

      • he-he-heppu

        "Toivottavasti osaatte kiinnittää katseen hyviin asioihin elämässä, sen sijaan että se yksinäisyys pääsee ottamaan vallan ja täyttää sitten kurjuudellaan koko juhlan. Voimia kaikille yksinäisille!"

        Niii,jokainen voi kyllä miettiä onko omat asiat todella niin huonosti jos on terve ihminen,eikä ole kipuja eikä tuskia.Asioita voi suhteuttaa;Meneekö sittenkään niin huonosti.Kyse on kuitenkin jostain Juhannuksesta,yhestä normaalista kesäyöstä.
        Ja voimia kaikille;Kohta varmaan kasataan joku hätäpäivstyslinja näille yksinäisyyden itkijöille.

        ps.olen itsekkin yksin koko jussin,enkä koe mitään yksinäisyyttä.Ihan normi vkloppu mun mielestä.


    • Ruuben Bolax

      Minulle juhannus merkitsee ajankohtaa, jonka jälkeen kesä kääntyy syksyksi.
      Suurimmalle osalle suomalaisista juhannus on vuoden suurin juhla.
      Eihän juhannusta vietetä, kuin suomessa ja pohjoismaissa.
      Joskus nuorempana juhannuksessa oli jotain tunnelmallista, mutta nykyään ei enää pääse sellaiseen lapsuusajan juhannus tunnelmaan.
      Sitä vain ihmettelen, että kun alkoholia käytetään paljon juhannuksena, niin eihän siinä jää mitään muistoja juhannuksesta, kun alkoholi vie muistin.
      Juhannus on pääasiassa vietetty oman perheen seurassa, ei sukulaisten.
      Sukulaisetkin viettävät juhannuksensa omien perheidensä parissa.
      No juhannuksena tulee tietenkin käytyä juhannus saunassa ja sen jälkeen jotain grillattua.
      Eipä tule erityisemmin juhannusta muuten juhlittua.
      Sitä vain ihmettelen, kun ihmiset hirveästi odottaa ja valmistautuu juhannuksen viettoon, vaikka juhannus menee yllättävän nopeasti ohitse.
      Tuntuu vaan siltä, että ihmiset yrittää tavoitella juhannuksesta jotain sellaista katoavaa, jota ei kuitenkaan saa koskaan kiinni, vaan se livahtaa käsistä.
      Kannattaa nauttia kesästä muutenkin, eikä vaan juhannuksesta.
      Itse en suuremmin kesästä pysty nauttimaan, koska on tämä siitepölyallergia ja joutuu koko kesän syömään allergialääkkeitä, jotta edes jotenkin pystyy olemaan.
      Kesässä kiusallisimpia ovat tietenkin nämä kaikenlaiset lentävät ja pistävät itikat.
      Tunnelmallisinta kesässä ovat yölliset ukkoset, aamuinen usva, poutapilvet sinisellä taivaalla..

    • karpalo.n

      niin oon minäkin yksin jussina ei kukaan o tulos , älä välitä

    • MAHTAVAA YKSIN

      SEHÄN ON MAHTAVAA JOS SAA OLLA RAUHASSA YKSIN EIKÄ KOKO AJAN PYYDELLÄ TEKEMÄÄN RUOKAA JA HÖPÖTTÄMÄÄN JOUTAVIA SEKÄ PITÄMÄÄN SEURAA PELIEN KANSSA.

    • e

      kalenterijuoppojen juhla

    • sellaista elämä on

      Yksin minäkin (mies 38v.) vietän juhannuksen kerrostalossa, ei täällä Jyväskylässä ole oikein mitään kiinostavaa tapahtumaakaan ja baariinkaan ei viitsi yksin lähteä ja ei tuo alkoholikaan oikein nappaa.Taidan illalla lähteä ajelemaan autolla jonkin pienen lenkin ja kävis vaikka syömässä jossain, eli varmaan ABC.llä.Taitaa olla ainoat paikat jotka on auki.
      Pitää asennoitua että tämä on vain normaali viikonloppu.

      Hyvää juhannusta kaikille yksinäisille !!!

    • yksin jussina

      katso netistä lähin kokko,sit kaljakassin kanssa hengaa sinne.varmaan löytyy seuraa

    • Minäkin olen yksin juhannuksen, muttei se minua harmita lainkaan. Tykkään pääkaupungin juhannuksesta, kadut hiljenee ja ketään ei missään. Tunnelma on hyvin erikoislaatuinen ja todellakin nautittava. Teen ehkä jotain hyvää ruokaa itselleni, kuuntelen klassista musiikkia, luen kirjoja, huomenna ehkä käyn pyöräilemässä pitkin helsingin rantoja.

      Eikä se haittaa, vaikka vähän ripsii vettä tai vaikka olisi huomenna pilviä.

      Olen sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut ihminen, ja varmasti olisin lähtenyt johonkin jos olisi tullut jokin tilaisuus, mutta ei minua ahdista se lainkaan, että nyt ei sellaista tullut - nautin tästä rauhasta ja hiljaisuudesta ja olen itseasiassa huomannut, että pidän omasta seurastani.

    • Tartu kirjaan

      "Nälkäinen, tartu kirjaan", julistaa Bertold Brecht runossaan Oppimisen ylistys. Oma mottoni on: "Yksinäinen, tartu kirjaan". Hyvä kirja vie mukanaan, muu maailma jää jonnekin taka-alalle. Kirjasta saa aivan toisen laisia kicksejä kuin kännisten jorinoista. Ja, jos vielä mietit, mitä alat harrastaa syksyllä, tässä ehdotus: liity lukupiiriin.

    • idiuuiuhih

      Mua uhkaa myös yksinäinen juhannus, kaikki kaverit lähteny jonneki maalle. Potuttaa kyllä, olisi kivaa jos jotain seuraa löytyisi. Mut vähän huonolta näyttää.

    • pirre11

      Hei

      Päätin 10 vuotisen suhteeni juuri tähän. Kiva katsella kun liput nousevat salkoon eikä enää kummankaan tarvitse sietää toista.

      Olen päätöksestäni onnellinen elämä jatkuu ja tulee uusia juhannuksia.

      Nyt laitan vain itselleni hyvät uudet perunat salaatit ja ajattelen, että näin on tosi hyvä.

      Hauskaa Juhnnusta Sinulle. Yksin parempi kuin huonon kaverin kanssa.

    • To Mummy

      Mene tapaamaan vanhempiasi ! Oman lapsen vierailu on aina onni !

    • 11. kerran pettynyt

      Olen yksin asuva, työssäkäyvä nainen. En kärsi ylipainosta ja nätiksikin on sanottu. Olen jo 11 kertaa pettynyt juhannuksena. Olen jättänyt ilmoitukseeni viestin: ei ole kivaa olla yksin juhannuksena. Sain kirjeenvaihtokaverin ja tehtiin alustava sopimus juhannuksesta. Pyydettäessä annoin puh.numeroni ja jälleen kerran yksi soitto, eikä sen jälkeen ole kuulunut mitään. Sama kaveri hakee vimmatusti uutta seuraa. Puhelinkeskustelumme oli asiallinen ja töissä kun olin, en voinut pitkään puhua. Olisiko pitänyt kutsua käymään ja antaa lupaus seksistä? Sitäkö on seuranhaku tällä foorumilla?
      Nyt opin sen - jos joku pyytää puh.numeroani en anna! Tässä on yksi syy miksi on paljon sinkkuihmisiä.

    • Minäkin yksin Juhannuksena. Ei ole eka juhlapyhä yksin. Siinä se menee.
      Käyn koiran kanssa kävelyillä ja katselen telkkaria.

    • Onhan yksinäisessä juhannuksessa se lohtu, että
      jos ei ihan sada saavista kaataen, niin ilta
      (ja yö) on valoisa verrattuna v aikka joulun pimeyteen
      ja ehkä kylmyyteen.

      Otetaan rennosti omassa rauhassa ja "ryypätään ja remutaan" kavereiden
      kanssa joku muu viikonloppu; samoin kivoja sukulaisia
      ehtii nähdä monina muinakin pyhinä.

      "oma juhannus jo teinistä lähtien"

    • Elämä on

      Rohkeasti vaan soittelemaan ja tekstailemaan kamuille ja puolikamuille. Aivan varmasti saat ihan kivaa seuraa. Voisit tehdä jopa jotain tavallisesta juhannuksesta poikkeavaa. Ja jos ei mitään löydy nii, kuuntele itseäsi ja nauti, niinkuin tässä jotkut ovat neuvoneet.

    • dilleville

      kalsarikännit,niinkuin mäkin ylellisessä 20neliön känpässä

    • Moottoriurheilu VKL

      Tulossa moottoriurheilua tvstä, eli formulat, kenellä näkyykin. Grillausta ja ala-asteikäinen poika seurana, tänään sukulaisissa saunassa, siinäpä se yh-isän juhannus. Mukava yksinäinen nainen otettas mukaan juhannuksen viettoon.. lapsetkin mahtus mukaan kun itsellänikin on. Tämmöistä Kainuussa..

    • Moikka!.
      Lähde kesälavoille tansseihin!. Perjantaina on Uittamon lavalla-, Lauantaina Raision Huvilinnussa tanssit. Jot sillai, kyllä nelikympinen sinkku nainen saa tanssia jalat kipeiksi. Hyvää jatkoa.

    • TÄSSÄhyvätVINKIT!!

      Vuokratkaa leffoja, vuokraamot on auki iltaan asti!!! Hakekaan herkut, karkit filmtownista / huoltoasemalta ja ottakaa iisisti. Tilatkaa pitsaa, karvakädet tuo normaalisti 22.00 asti. Kuten sanottua, juhannus on yksi tekosyy taas suomalaisille junteille juoda. Menkää chättiin iskemään muita yksinäisiä ja katelkaa töllöstä leffoja.. Yksi viikonloppu toisten seassa, turha masentua.

    • jokuvaan123123

      Forever alone. Osta litran leka kossua ja vedä känni himassa yksin!! :)

    • nöpönenä87

      Minäkin olen ensimmäistä kertaa yksin juhannuksena, mutta ajattelin ottaa siitä kaiken ilon irti! On ihanaa että saa olla omassa rauhassa ainakin pari päivää :) Ajattelin pitää kunnon leffamaratonin, syödä uusia pottuja, lukea rauhassa ja illaksi fiksata joku hyvä drinkki ja nautiskella sitä. Leppoisaa oleskelua :) Suosittelen lämpimästi että teet asioita jotka tuntuvat mukavilta(yksin tai porukassa), olet sen ansainnut :)

    • Jaksanko vielä?

      Äsken halusin lähteä uudella pyörällä, mutta jarrut ovat väärin laitettu, joten en päässyt minnekään. Pieni asia sinänsä, mutta tarkoitti, etten pääse torille enää ostamaan Juhannukselleni kivaa ruokaa. Enkä pääse myöskään muualle pyöräilemällä. Rupesin itkemään kunnolla, koska muutenkin olen aika surullinen, että on taas tärkeä juhla ja olen yksin. Jotenkin vuoden juhlilla ei ole kohta enää merkitystä minulle. Ja ymmärrän niin hyvin, mitä tässä joku toinen henkilö kirjoitti: Ärsyttää nuo kysymykset töissä "Mitä teet Juhannuksena, mitä teet lomalla, mitä teet pääsisäisenä, mitä teet syntymäpäivänäsi". Ei niissä sinänsä mitään pahaa mutta haluaisin vain vastata "Kuule, minä olen ihan yksin eikä täällä tapahdu juuri mitään". Sen sijaan näyttelen itsenäistä, joka tekee jotain, mainitsematta, että on yksin. Arkisin voin normaalisti, mutta tilanteissa kuin nyt masennun ja en tiedä enää miten jaksaisin. Olen asunut täällä jo muutaman vuoden (en ole suomalainen), mutta ei ole koskaan ollut näin paljon ongelmia pärjätä ulkomailla ja tutustua ihmisiin. Toisaalta toki työelämä muuttaa aika lailla elämäntilanteen.

      • mukaan vaan

        "Rupesin itkemään kunnolla, koska muutenkin olen aika surullinen, että on taas tärkeä juhla ja olen yksin."

        Ei Juhannus ole mikään tärkeä juhla !!! Älä suotta sitä itke.

        Suomalaiset ovat joskus epäsosiaalisia.

        Mene sinäkin tanssikursseille ja lähde sitten lavoille tanssimaan kun saat autoilevia kavereita tanssikursseilta. Lavoilla on aina sosiaalinen meininki.

        Lavoilla et kohtaa rasismia. Siellä hyväksytään kaikki. Et olisi ainoa ulkolainen joka tanssii.


    • körmy'

      Juhannuksenko vain.
      Minä olen yksin kaikki viikonloput, ei ole perhettä, ei ole ystäviä ei edes lemmikkiä.
      Ei tässä nyt osaa kauheasti suakaan sääliä näillä spekseillä.
      Ehken vielä tänä jussina kuitenkaan ala narua kaulaani sovittamaan.

    • terttu kaarina..

      lintsi on yksi ja asui missä tahaan hakeutuu ihmisten seuraan.
      Yks juhannus vietin nettiystävän kanssa surffaillen ja teimme kukka taian yöksi..meillä oli kivaa :)virtuaalisesti.Mutta saatiin juhannus mielestä kivasti molemmat yksinäiset. Nyt juhannus aika normaali vknloppu ja kotona istun yksin minäkin..viihdyn.En kaipaa minnekkään rientoihin enää, en jaksa.Mutta te jotka kaipaatte seuraa menkää..herajee yksi elämä menoksi.Mukavaa jussia :)

    • Vietän juhannustani, kuten muutkin viikon loput. Kävelylenkeillä ja kahvipaikoissa lehtiä lukien sekä tuttujen kanssa jutellen. Itse juhannuspäivänä vaan joudun lenkkiäni jatkamaan kun siitä on turhaan tehty kirkollinen päivä. NO kunto kyllä paranee KV:een kiitos.

    • Sara64

      Kylläpä meillä monella tuntuu olevan sama ongelma. Varsinkin eron jälkeen juhlapyhät ovat jotenkin menettäneet merkityksensä ja yksinäisyys korostuu. Välillä asian kanssa selviää paremmin mutta toisinaan taas yksinäisyys tuntuu tosi raskaalta. Mutta yleensä helpottaa kun saa vaikka jutella puhelimessa jonkun kanssa tai saa lähdettyä jonnekin ihmisten ilmoille edes vähäksi aikaa. Mutta esim baareihin lähteminen ykisnään tuntuu vähän hankalalta. Ja vähän harmittaa kommentit että " voi kun saisin olla itsekseni" tai "nauti nyt omasta rauhastasi". Sellaisilla ihmisillä ei taida olla käsitystä siitä mitä on olla ykisnäinen. Ei ole sama asia jos on esim juuri juhannuksen ykisn kun perhe on mökillä kun vaihtoehtona on se että ei ole mitään paikkaa tai varsinkaan ketään kaveria kenen kanssa mennä jonnekin. Mutta tutustukaahan yksinäiset eurosinkkujen sivuihin, siellä on paljon toimintaa juuri meille yksinäisille ja kynnys mennä mukaan on aika matala koska muut ovat melko varmasti samassa tilanteessa.
      Koitetaan nyt selvitä tästäkin juhannuksesta. Koitetaan käydä edes vähän omien seinien ulkopuolella.

    • Vittu mä oon ollu 25 vuatta yksin, ja enkä juo enkä polta, kaikki jussit oon yksin viättäny himas koneen ääres, ja tualt vitun töllöstäkää tuu ku noi samat paskat päiväst toiseen, iha sama vaiks tylsistysin ja kuolisin veke....

    • yksin iloisena

      voi jeesus mitä valitusta yksinäisyydestä, ootte kuitenkin niin sosiaalisia että täällä kirjoitattte. Höh menkää ulos ja tutustukaa uusiin ihmisiin, sieltä niitä löytyy ihan mistä vaan tanssilavoilta, seurakunnan jutuista, eikä kuulkaa tarvi kuin kävellä ulos ovesta. Mutta jos on niin saamaton ettei jaksa/viitsi/vaivaudu lähtemään, niin pitääkö sitten täällä huudella. Oikeesti, ihan kajahtaneita.

      • Mut mitäs teet vittu ku naiset juaksee kirkuen karkuun ku niille yritän mennä jutteleen saatana!! Vittu liian monta kertaa oon pettyny jo ja toista kertaa en pety!! Mulla o yks hailee oonko mää koko elämäni yksin jos ei kerran ketää kiinnosta stna! Painukaa vaa sinne koloihinne itserakkaat/ylpeet kusipäät...

        Tietääkseni mää en oo koskaan mitää kuppaa tääl levittäny!! Jos ihmiset on niin helvetin itsekkäitä omaan napaan tuijjottaja jolle ei kelpaa tällanen normaali kaveri ni haistakoon paska, ehkä sitten helvettiin kelpaan!!

        Tuskin olen ainut täs asian kanssa...


      • ei hyvä
        Delain kirjoitti:

        Mut mitäs teet vittu ku naiset juaksee kirkuen karkuun ku niille yritän mennä jutteleen saatana!! Vittu liian monta kertaa oon pettyny jo ja toista kertaa en pety!! Mulla o yks hailee oonko mää koko elämäni yksin jos ei kerran ketää kiinnosta stna! Painukaa vaa sinne koloihinne itserakkaat/ylpeet kusipäät...

        Tietääkseni mää en oo koskaan mitää kuppaa tääl levittäny!! Jos ihmiset on niin helvetin itsekkäitä omaan napaan tuijjottaja jolle ei kelpaa tällanen normaali kaveri ni haistakoon paska, ehkä sitten helvettiin kelpaan!!

        Tuskin olen ainut täs asian kanssa...

        Et tosiaan ole. Samat kokemukset. En hakkaa en sekoile viinan kanssa, mutta ei kelpaa. Näin se on. Mut hei kyllä me pärjätään.


      • menox-----
        Delain kirjoitti:

        Mut mitäs teet vittu ku naiset juaksee kirkuen karkuun ku niille yritän mennä jutteleen saatana!! Vittu liian monta kertaa oon pettyny jo ja toista kertaa en pety!! Mulla o yks hailee oonko mää koko elämäni yksin jos ei kerran ketää kiinnosta stna! Painukaa vaa sinne koloihinne itserakkaat/ylpeet kusipäät...

        Tietääkseni mää en oo koskaan mitää kuppaa tääl levittäny!! Jos ihmiset on niin helvetin itsekkäitä omaan napaan tuijjottaja jolle ei kelpaa tällanen normaali kaveri ni haistakoon paska, ehkä sitten helvettiin kelpaan!!

        Tuskin olen ainut täs asian kanssa...

        Lähe reissuun, Pariisi, Rooma....eurooppa on täynä nähtävyyksiä joita saa suu auki katsellä ällistystä täynnä.
        Koskaan aiemmin ei ole ollut näin helppoa matkustaa, norwegian, ryan air...halpalentoyhtiöitä, hostelleis vaan 20 egee yö.
        Sielt reissust vöi löytyy rakkauskin, kun pääsee irti masentavasta ympäristöstä ja mieli on ihmetystä täynä niin on rohkeampi rakkaudelle, pidä silmät auki lentokentillä, hostelleissa, katukahviloissa.....


    • Yksin jäänyt äiti

      Eron myötä lähtivät kaikki ystävät. Kukaan ei soita, ei käy, saatikka että pyytäisi minnekään kyläilemään. Aikaa on kulunut jo vuosi, joten ei ole ainakaan kyseessä "annetaan sille vähän omaa rauhaa" -juttu. Eipä mulle koskaan selvinnyt mikä mussa oli vikana. Silloin joskus kun yhteyksissä oltiin yksin/perheen kera, vaikutti ainakin että kaikilla oli mukavaa.

      No, ehkä tähänkin joskus tottuu. Ikävintä on kun lapsetkaan eivät ole tänään luonani. Menee päivä vähän sellaisen tihrustamisen merkeissä. Itsesääliä kai sekin on mutta paha mieli on kuitenkin. Itselleen pelkästään ei edes huvita laittaa mitään herkkuja enkä ole kauhean sosiaalinen jos pitäisi lähteä täysin vieraisiin ympyröihin.

      Ehkäpä tästä saan itseni kokoon ja lähden ajelemaan.

      Oma aika on hienoa, jos sen saa itse valita milloin sitä pitää. Olkaa kaikki ne iloisia, joilla on paikka minne mennä ja varsinkin ystäviä, jotka välittävät.

      Hyvää juhannusta!

      • yksinäinen isä

        sama kokemus. mutta se on aina yksin

        minulle eilen ilmoitettiin että lapset ei tule juhannuksena äitin päätös olla ilkeä

        no en minä sille mitään enään voi.

        se vain on niin että muiden elämään ei voi vaikuttaa mutta omaan voi


      • lady-70
        yksinäinen isä kirjoitti:

        sama kokemus. mutta se on aina yksin

        minulle eilen ilmoitettiin että lapset ei tule juhannuksena äitin päätös olla ilkeä

        no en minä sille mitään enään voi.

        se vain on niin että muiden elämään ei voi vaikuttaa mutta omaan voi

        Tosi kurjaa!!
        Minun (8v.) pojalla piti olla isi-viikonloppu nyt. Olin asennoitunut jo yksinoloon ja ajattelin, että pääasia kun lapsella on mukavaa. Mutta sit suunnitelmat muuttuivatkin viime hetkellä ja tuolla se pikku natiainen pelailee huoneessaan :)
        Lapset pelinappuloina on aina ikävää. Itse en ole ikinä kieltänyt isältä lastaan...
        Tsemppiä sinulle :)


      • ...sydän rautaa?

        Hei

        Ei sinussa ole mitään vikaa, vika on niisä paskamaisissa ystävissäsi. Etkös tiedä tuota vanhaa tarinaa, kukaan ei sinkkua pyydä kotibielisiin avioparien kanssa, tiedä vaikka iskee jonkun aviomiehen innoissaan ja miehenpuutteessa. Minä ainakin olen sen eron jälkeen oppinut ja huomannut , että avioparien luokse ei ole mitään asiaa ja jos onkin älä ainakaan hymyile ja katso aviomiestä kovin pitkään silmiin.


      • yksinxx

        Hyvää Juhannusta sinullekin! Tv yh äiti. Koeta ajatella niitä hyviä asioita, joita sinulla on elämässäsi. Itsekin olen yksin. Yksin lapsen kanssa, yksin Juhannukset ja joulut jne. Mutta silti elämässäni on paljon aihetta kiitokseen. Elämässäni asiat oovat todella hienosti, kun ajattelen miten vaikeaa monella on ehkä toisessa suhteessa elämässään. Saan olla terve. Nauttia luonnosta, kirjoista liikkua, nähdä jne. Yksin elämiseen täytyy joskus vain sopeutua ja kannattaa sopeutua. Yritän itse hyväksyä yksinäisyyteni ja nauttia yksinäisyydestäni.Tottakai tunteet ovat olemassa, mutta voin valita miten asennoidun yksinäisyyteeni ja mitä ajattelen että voin hyvin. Minulle on parasta että olen kiitollinen ja ajattelen positiivisesti.


    • onlythelonely

      Olen viettänyt jo monta vuotta yksin kaikki vaput, juhannukset, pääsiäiset, joulut, uudet vuodet. Ei tunnu enää missään. En vaan juhlista kyseisiä juhlia mitenkään niin ei tule niin paha mieli kun ei seuraa ole.

    • juha n nus

      Mikä ihme pelko se on ihmisellä olla yksin??? Tai kaikki nämä kalenteri jutut. Sillon sitä ja sillon tätä.

      • Yksin76

        Elä ensin 35 vuotta yksin ja kysy sitten samaa. Eikä vain ne kalenterijutut, vaan ne kaikki muutkin jutut.


    • yksineläjä...

      Pääasia että seura miellyttää - oli yksin tai muitten kanssa. Aina löytyy kivaa ja uutta. Vielä: Ei ketään ole jätetty yksin.

    • minä ainakin menen

      Ehdotus Helsinkiläisille:

      Mummotunneli: Perinteinen terassin Jussi tarjoaa kaikille niille jotka nauttivat älämölöstä kunnon välihuikan! Jo kymmennen Laskuteline on paukuttanut Jussina perinteistä rockia. Show time 2130 sekä tänään että huomenna. Hyvää Jussia kaikille!

    • yksinäinen isä

      Minun juhannus meni vähän uusiksi kun lapset piti tulla minun luo mutta äiti eilen ilmoitti että eivät tule.

      joten nyt mietii yksin mitä tekisi kaikki oli valmisteltu lasten tuloa varten.

      mutta aina voi tehdä uusia suunnitelmia ;)

    • satukaarina_67.

      HALUN OLLA YKSIN, eikä Suomi24:n Stadilaishomojen olisi pitäny ottaa uutistani ILMAN LUPAA Pääuutiseksi.

      Voisikohan noille stadilaishomoille nostaa syytettä, juttuni vääristelystä sekä varatamisesta?!

    • hannele_chili

      Yksin minäkin olen näin Jussina täällä Hesassa, mutta nautin joka solullani tästä hiljaisuudesta. Lueskelen kirjaa tai ratkon ristikoita. kävelylenkille lähden sitten hiukan myöhemmin. Koirieni kanssa vietän aikaani, tehden hyvää ruokaa ja nautin elämästä. Ei tämä niin kamalaa ole olla yksin juhannusta, se on itsestään kiinni...HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE YHDESSÄ TAI YKSIN!!!

    • aro anna

      Minäkin päivystän jussin. Kaikki saavat ottaa yhteyttä ( yksinäisiä, murheissaan, ahdistuneita, eroneet juuri, vanhukset, alkoholistit, nuoret, jne saavat ottaa yhteyttä ja jutella kanssani. ) Mesengerissä, puhelimessa taikka sähköpostissa.
      Minä teen jussin töitä, itseppä työni nettiterapeuttina valitsin, sellasta se yrittäjän arki on!!

      Anna

      http://anna.ajatukset.fi

    • Ahkera Aulis.

      Olen 95V vanha mies. Olen viettänyt ainakin 25 Juhannusta yksin, ei minua kukaan ikäni vuoksi huoli juhliinsa. Tänään käyn saunassa ja illaksi olen varannut 4 isoa kossua. Vetelen yhden tänäiltana pikkuerissä ja jos ei ala uni tulemaan, vetelen 2-3 kertaa kunnolla kännyyn, niin eiköhän nukuta. Tosin oikea peukaloni on kipeä ja pelkään, että ei vain alkas kesken vedon rueta suonta vetämmään siitä. Silloin on se vaara, että voi jäädä vaikka nalakkiin. Aamulla otan pienet heti ja alan tekemään kädellä taas työtä. Hyvää yötä.

      • kevat.nurmi

        yksinäisyys on korvien välissä ,kaikki mitä perheissä juhannusta vietetetään on myös yksinäisen käytettävissä mistä parisuhteen ottaa jos sitä ei löydä on paljon mukavaa tekemistä jos tahtoo auttaa esim perheitä tai vanhuksia käydä terv ehtimässä on mahdollisuuksia jos on halua katsella hyvää juhannusta kaikille jotka ovat yksin


      • sydän rautaa?

        Taitaa olla tuo muisti vähän heikohko vaarilla,,, onko se nyt varmaan 4 kossua ??


      • Sata lasissa ?

        Meneehän se Ahkera Aulis juhannus noinkin ! Varsinkin ,kun jo toivottelit hyvää yötä jo nyt,sulla on vähän lyhyemmät paivät ,kuin meillä muilla !

        Kato ettet nukahda kesken "vedon ".


    • sormittelija

      kato netistä pornoo

    • yksin, ei yksinäinen

      Stadissa eurosinkut on menossa Zetoriin. Mukaan mahtuu; kenenkään ei tarvitse olla yksin! :)

      • Roi-

        Hienoa ;)
        Minnehän kaikki sinkut menevät/ menisivät Rovaniemellä ? vinkkejä otetaan vastaan.
        Olen itsekkin sellainen 49v, nainen


    • tarinarina

      "Minä avaan syömeni selälleen
      ja annan paivan paistaa
      Minä tahdon kylpea joka veen
      ja joka marjan maistaa

      Minun mielessa on juhannus
      ja juhla ja mittumaari
      Ja jos minä illoin itkenkin
      niin siella on sateenkaari. "

      -Eino Leinon runossa on se mieli joka minulla nyt on... Eli aika on itkea ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypella. Aika on heitella kivia ja aika kerata kivet. Aika on syleilla ja aika olla syleilematta.

    • jaritari

      Yksin menee jussi täällä Vantaallakin, mut ei se mua haittaa; kyllä saan päivän menemään siinä kuin muutkin.
      Heräsin tuossa noin pari tuntia sitten, jonka jälkeen piristävä tunnin mittainen suihku. Äsken hain kaupasta tarvittavat aineet spagettiin ja jauhelihakastikkeen tekoon, mitä koht alan duunailee. Toi höttö ei lopu kesken; saa sit tota koko päivän syyä. Laitan koht kaikki Game of Thronesit lataukseen, mitkä kattelen tässä päivän aikana. Yöllä sit alan lukee kirjaa, minkä seurauksena sitten nukahdan. Oisin viel tänään menny potkimaan palloa, jos polvi ei olis rikki :/
      Yksin usein oon, mut kyl on aina mukavaa :D

    • Kylmät kädet

      35 vuotias sinkkupoika ja yksin koko Juhannus. Tänään kovat kännit koneen äärellä ja huomenna myös, jos ei ole hirveä krapula.

    • ... sydän rautaa?

      Vaan mitäpä ajattelette tästä. Kaksi ja puoli vuotta naimisissa ja mies ilmoitti lähtevänsä kavereiden kanssa neuvotteluun mahdollisesta työpaikasta. Pisti tanssivaatteet päällensä, ei juuri kysellyt miten aion iltani viettää. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, tulee kotiin klo neljän jälkeen aamuyöstä.

      se siitä juhannusaatosta.

      • juhannuspupu

        Jos ei ole saannu heti työtä ja jäänny samantien yövuoroon, niin mä en ainakaan tollasta ukkoo katselis. Mun puolesta sais neuvotella työpaikasta ihan vapaasti kavereidensa kanssa, mutta lähtö tapahtuis ihan toisesta osoitteesta kuin minun.

        Hauskaa Jussia kaikile !


    • WALIWALI....

      No voi hyvänen aika sentään!! Juhannus on vaan päivä päivien joukossa, mitä sitten, vaikka olet yksin??!!Nykyään ihmiset ei enää osaa olla yksin, kun pitäisi aina olla seurue mukana ja ympärillä!!
      Olen viettäänyt yksin monta joulua, juhannusta ja uutta vuotta ja viikonloppuja! Lopeta itsesääli ja tee tai ole tekemättä sitä mitä haluat! Eipähän tarvitse muiden mielipiteitä kysellä! Helli itseäsi, tee jalkahoito, käy saunassa, ota muutama viinilasi tai siideri, katso mieluinen leffa tai pari..siinä se ilta kuluu!! Jos et osaa olla yksin, niin kukkamekko päälle ja tanssilavalle, et taatusti ole yksin!
      Valitse noista äläkä kerjää säälipisteitä!!

    • vanha hörhö-70

      Miksi tää jussi nut niin ihmeellinen on.Olen yksin otan hyvää viiniä ja
      surfailen täällä netissä ja naureskelen hyville kommenteille. Sekä kuuntelen
      tupesta mieleistä musiikkia.

    • cabriel.c

      Tääl sama juttu. Yksin se juhannuksen mieki joudun viettämmään. =(

    • Sjööbe

      Nii, jos ihminen ei pysty olemaan rauhassa yksinään, niin tuskin hän silloin on edes sinut itsensä kanssa. Kyl itsensä kanssa pitää pystyä tulemaan toimeen!!
      Ite oon usein juhlapyhinä töissä, ja mitä sitä valittamaan kun on alansa valinnut. Toisaalta ei kiinnosta kattoa humalaisia yhtään enempää kuin on pakko, töissä näkee hörhöjä ihan riittävän paljon... Jos ei juhannuksena ole töitä, kuten nyt on käynyt, niin silloin on palokuntapäivystys.
      Tosin tänään grillataan parin vpk:laisen kanssa ja keikan tullessa lähdetään samalla autolla liikkeelle.

      Turha siis masentua jos menee yks juoppoviikonloppu hukkaan, välillä voi olla itekseen ja nauttia siittä kun ei oo mihinkään kiirettä eikä kukaan oo vinkumassa mitään..

    • Kivikylän luonnossa

      Yksinhän tää on yhtä juhlaa . Viiniä , olutta ja hyvää ruokaa . Ei mitään paineita tekemisistä tai tekemättä jättämisistä .
      Ällöttää muutenkin kännisten ihmisten lässytys jotenkas tää kyllä passaa :)
      Iloa vaan kaikille yksinäisille !

    • kikka111

      hei, mäkin vietän juhannuksen yksin, samanikäinen täällä pääkaupunkiseudulla, mutta en ota siitä mitään paineita, nautin ilmoista, juon ehkä yhden olusen - se kun riittää meikäläiselle. Olin hiljattain jalkaleikkauksessa, et vähän rajoittaa menemistä. Yksi ystävä lupasi tulla, mutta priorisoi et jos tulee jotain muuta tärkeämpää menoa, niin ei tule - että silleen - I dont care. Katsopa netistä Turun menolistaa, varmasti löytyy haulla jotain tekemistä, jossa on muitakin ihmisiä - ainakin Hesassa on, ettei välttämättä tarvii yksin olla, menee vain juhannuksen viettopaikkoihin. Hyvää juhannusta satukaarinalle!

    • Juhannus kotona

      Käväise vaikka ulkona syömässä hyvin ja istahda hetkeksi terassille :)

    • Musiikkia korville

      Yksin koko juhannus, musiikkia kuunnellen. :)

      Nauttia voi yksinkin. Omassa seurassa on aina kivaa eikä muut häiritse. :)

    • katie75

      Täälläkin vietetään yksinäistä juhannusta selvinpäin :(..Mutta hauskaa Juhannusta kaikille joka tapauksessa :)

    • Mies35, JKL

      Näyttää siltä, että kaveri tekee niin sanotut oharit, ei vastaa kännykkään, ei viesteihin.

      Tarkoitus oli viettää ns. perusrauhallinen kaupunkijuhannus Jyväskylässä. Ihan vain kenties keskustan terasseilla istuen, ehkä juhannuskokkoa käväisisi katsomassa ja illalla jos on sellainen fiilis niin johonkin yökerhoon..

      Tässä sitten yksikseen nautiskelen valkkaria, meneehän se juhannus toki näinkin. Mutta jos jollain olisi kaverin tarvetta niin saa toki laitella viestiä, kaksin aina kaunihimpi.


      [email protected]

    • näin täällä

      Minä aion ensin nukkua kaikki edellisten viikkojen väsymykset pois ja nautin kun saan olla yksin. Muuten saan töissä olla ihan riittävästi ihmisten kanssa, joten nyt oma rauha on ihanaa. Ei tarvitse ajatella muita nyt vaan saan syödäkin mitä haluan. Mun suunnitelma onkin syödä terveellistä hyvää ja sitten viikon päästä olen pirteämpi ja ja hoikempi toivon mukaan. Lisäksi teen joitain pikkujärkkäilyjä kotona ja lähettelen rästiin jääneet s.postit. Katson telkkua jos huvittaa ja kuuntelen henkkuja. Nautin olostani satoi tai paistoi.

    • Aina yksin

      Niin monta yksinäistä juhannusta takana täälläkin,erosin miehestäni toisen mokoman vuoksi ja kuvittelin et hänkin samoin tekisi ja siitä auvoinen olo alkaisi,mutta toisin on.Yksin olo jatkuu edelleenkin,sanonpa vaan,et voi mua idioottia mihin olen langennut.Kaikki ystävät,tuttavat ovat tämän suhteen myötä kaikonneet,enkä uusia ole tämän suhteen vuoksi voinut solmia.
      Välillä tekee ihan hyvää saada olla yksin,mut jos kokoajan niin siinähän alkaa sekoamaan täysin.Kohtalotovereita löytyykö?

      Hyvää Juhannusta kaikille

    • Kokeileppa näin

      Minä olen ollut jo vuosikaudet töissä kaikki juhlapyhät ja juhannukset jne. Olen sanonutkin pomolle että voin olla töissä silloin ja jos ei satu työvuorot kohdilleen niin sitten tuuraamaan jonnekin muualle samoihin töihin ja aina on löytynyt tekemistä. Saa hyvät lisät vuoden mittaan, eikä tarvitse miettiä että mitähän tekis ja säästyy vielä rahatkin.

    • jklhilf

      Suomi= Yksinäisyyyden kiirastuli, helvetin esikartano.

    • ymmärtäjä

      Järkyttää tämä ihmisten epäempaattisuus! Suurin osa vastauksista erittäin asialliseen viestiin on lähes ilkeitä! "Älkää valittako, on sitä isompiakin murheita" jne. Joo, on sitä sotaa ja nälänhätää, mutta kaikki on suhteellista, miksi ei saisi purkaa pahaa oloa pienemmistäkin asioista?

      Niiden, joilla on seuraa, sekä niiden, jotka oikeasti viihtyvät yksin, on helppo huudella, että mene tanssihin tms. Mutta ei se niin helppoa ole yksin lähteä, kun useimmissa paikoissa "kaikki" muut ovat porukalla tai pareittain. Usein jo kulkeminen on ongelma, ei ole varaa ottaa yksin taksia kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan paikkaan jne. Eikä se ole helppoa tunkea porukkaan. Helposti leimataan lähes friikiksi, ihmistakiaiseksi ainakin. Toki naisille, ainakin jos ulkonäköä on, riittää varmaan jututtajaa, mutta kovin helposti siinä on vain "se" mielessä... Ja jos ei kiinnostus ole molemminpuolinen, ollaan äkkiä paskanmaku suussa ja yksin.

      Itse olen nyt parisuhteessa, mutta muistan vielä sinkkuajan epätoivon. Pelastus oli, että oli edes yksi sinkkukaveri jonka kanssa keksittiin kaupungissakin jotain. Olein vain tottunut että juhannus vietetään veden äärellä isolla porukalla, joten ei se oikein jussilta tuntunut, parempi silti kuin ei mitään. Nyt olen parisuhteessa, mutta tällä kertaa taas työ estää lähdön mihinkään juhannuksen viettoon. Mies taas viihtyy vanhempiensa luona remonttihommissa, joten käytännössä olen yksin ja jumissa kaupungissa minäkin.

      Mutta kuten moni on todennut, paras ottaa se asenne että tämä on ihan normiviikonloppu. Loppujen lopuksi eivät läheskään kaikki vietä juhannusta. Tuntuu, että median hehkutus on pitkältä syynä pakkojuhlimiseen ja mielipahaan siitä jos ei ole juhlia.

    • joskuselämärasittaa

      JOOPAS JOO... Onpas elämäs yksinäistä. Kunhan ensin kokeilet yksinäisen arjen 24 h päivässä ja 7 päivänä viikossa, ni tiedät mitä se on.

      Töissä näen paljon ihmisiä, asiakaspalvelussa oltava aina puhevalmiina iloisena ja reippaana. Saan kuunnella, kuinka käy vieraita kylässä, kuinka mennään mökille ym hyvässä seurassa. Mutta älä koskaan ja missään vaiheessa paljasta, kuinka pahalta tuntuu, kun itsellä ei ole ystäviä ja sukulaisia.

      Joulunakin multa kysyttiin, et kuinka on jouluvalmistelut sujuneet. Sanoin, etten tee mitään. Sain vastauksen: ai sulla on helppo joulu. Ihanaa!!!!
      Joo oli helppo joulu, ei perhettä, ei ystäviä ei kavereita, SAIN OLLA JÄLLEEN KERRAN YKSIN.

      Mutta tänä juhannuksena menen YKSIN koko perheelle tarkoitettuun juhannusjuhlaan, jossa edes näen muita ihmisiä.

      Mua pidetään iloisena ja mukavana ihmisenä, mulla kuulemma on paljon ystäviä ja kavereita tässä lähistöllä, mutta jostain syystä en itse niitä tässä omassa arjessa huomaa.(vain silloin ystävät näkyy, kun jotain on elämässäni sattunut ja he haluavat olla osallisina kantamassa tiedon taakkaa.) Tätä yksinäisyyttä on nyt joitaki vuosia harjoiteltu, mut ei tähän taida koskaan oppia.

      Nautin kesästä ja linnuista , kukista, ym. Elämän rikkaus on luonnon pienet ihmeet!!!

    • joo yksin sitä ollaan täälläkin... mökkeileen se mieli haluais mut ei auta kun en semmosta omista eikä semmosen vuokraamiseenkaan ole varoja... onneks täällä tampereella on hyvä mahdollisuus päästä edes järvenrannalle jussia viettään... eli halkoja on ja kylmälaukkua rupeen kohta pakkaan ja eikun nässyn rannoille... koskista hivenen ja rillailua ja uintia... jepjep... ainoo mutta tosiaan... oon yksin :(

    • m35xxx

      Et ole ainoa. Tässä sitä yksin jussia "vietetään" ties kuinka monetta vuotta peräkkäin.

    • kysynpähän vaan

      Tää ketju on todella pitkä, eli yksinäisiä on paljon. Josko eri kaupunkeihin sovittais yksinäisten jussikohtamiset tyyliin Stockan kellon alla klo 19 jotain sinistä vaatteissa?

      • vanhapoika39

        Hyvä idea! Ja kohtaamisia voisi olla muinakin juhlapyhinä.


    • KESÄ VASTA ALUSSA

      Onpas ongelma yhden kesäpäivän takia.

      Juhannus on juhla, joka ei merkitse minulle yhtään mitään.

      Vietän sen mieluusti yksin. Miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä juuri tänä kesäviikonloppuna jotain erityistä tämän yhden kesäpäivän "viettämiseksi". Voin jatkaa aloittamani romaanin lukemista ja ottaa rennosti.

      Kyselin sukulaisiltani, miksi he viettävät juhannusta. Kukaan ei tiennyt syyksi muuta kuin sen, että "no kun se on juhannus". Luullakseni useimmille jälleen yksi tekosyy ryypätä liikaa, jotta luulisi "juhlineensa".

      Turhaa hössötystä ja pakkopullaa, johon en aio (tänäkään vuonna) osallistua.

    • Erä Jorma

      Seurana vain kissa ja mäyräkoira. En valita... Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti :)

    • khf

      ei sun tartte mitään sopia kenenkään kanssa menet vaan baariin ja kysyt kohteliaasti että saisko liittyä seuraan???ihan varmaan pääset pöytäseurueeseen mukaan.

    • kaksimajavaa

      Mäkin oon yksin.. ainakin siltä kokoajan tuntuu. Ystäviä ja kavereita kyllä piisaa, mutta jotenkin tuntuu ettei pitkäaikaisetkaan ystäväni ole samalla aallonpituudella kanssani. Se tuntuu yksinäiseltä. En siis ole yksin mutta olen yksinäinen. Taidan olla siis epäsosiaalinen. Voi siis olla yksinäinen vaikka ei ole yksin.

    • ihana hiljaisuus

      Mikä ihanampaa kun saa olla yksin juhannuksena.
      Taloyhtiö tyhjänä,mikä ihana hiljaisuus.
      Voi rauhassa grillata yksin hyvää ruokaa,kuunnella musiikkia,katsoa televisiota.
      Miksi kaipaisin ketään rikkomaan keskikesän juhlaa.
      En kaipaa etenkään kännikaloja,niistä saa tarpeekseen jo työnkin puolesta.
      Ihme vouhotus tämä yksinäisyys aina juhlapäivinä,olipa joulu tai juhannus.
      Minä viihdyn yksikseni ,voi tahdä vaikka rästihommia.
      HYVÄÄ JUSSIA KAIKILLE JOTKA NAUTTIVAT VIETTÄÄ JUHANNUSTA YKSIN.

      • kaksimajavaa

        Vouhotus johtuu siitä, että ihminen on laumaeläin ja seurallisuus on meihin ohjelmoitu. Homo Sabienssin menestys johtuu ainoastaan siitä, että on osattu pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Sitäpaitsi kyllä muutkin ihmiset osaavat nauttia raittiudesta kuin sinä.


      • Noj joo ja ei...24
        kaksimajavaa kirjoitti:

        Vouhotus johtuu siitä, että ihminen on laumaeläin ja seurallisuus on meihin ohjelmoitu. Homo Sabienssin menestys johtuu ainoastaan siitä, että on osattu pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Sitäpaitsi kyllä muutkin ihmiset osaavat nauttia raittiudesta kuin sinä.

        Ihmisten sosiaalisuuden aste vaihtelee huomattavasti, joten ei sitä seurallisuutta siinä mielessä ole kaikkiin samalla tavalla ohjelmoitu. Joku kärsii yksinään, toinen ei, kolmas jopa nauttii tästä riippumattomuudesta.


    • Juhannusseinäruusu

      Pyh pöh. Soittele kaverit ja tuttavat läpi ja kysele mikä meininki. Saattavat kuule pyytääkkin mukaan kekkereihin ja jos eivät pyydä niin toivottele hyvät jussit ja jatka soittelua. Ihme hommaa seki että ei voi muka kysellä meininkejä. Samallai sitä voidaan sielä toisesa pääsä miettiä että ei tohi kysellä ja tinkailla. Mitä kirjekutsuako nää ootat? Nykyaikana. Huh huh. Mulla kait ois vaikka mihin suunnalle menua ja meininkiä, mutta ei pysty ku on töitä koko juhannus.

      • kaksimajavaa

        Yksinäisillä harvemmin on kavereita ja tuttavia. Pointtisi jäi silti hieman epäselväksi, paitsi jos ajattelit vaan korostaa omaa erinomaisuuttasi.


    • näinTEEN

      Vuokratkaa leffoja niinku joku sano ja tilatkaa pitsaa. Nyt on aika löhötä. Ottaa iisisti. Turha ressi pois!

    • midlesummer

      Minä vietin sinkkuna ollessa monta juhannusta yksin. Ei sillon suuremmin haitannut. Lähde pyöräilemään. Näkee kaunista kaupunkia ja sopivan terassin sattuessa eteen, mukaan vaan. Vaikka syömään ensin.

    • yksin_45

      Juhannus on sellanen juhlapyhä mitä ei pitäisi olla yksin ja kaupungissa. Juhannuksena pitäisi olla joko LAPISSA kalassa tai sitten vuokra mökillä ihanan naisen kanssa.

      • cityjuhannuspupu

        Höpö höpö! Kuulostaa ankealle! Siellä itikoiden syötävänä?!


    • piohbhbm

      Kysyt ystäviltäsi, voitko tulla mukaan? En oikein osaa itse ymmärtää tuota katsantokantaa, että ihmiset nähdään tuppautujina. Jos mulla on tieto, ettei jollain kaverillani tai tutulla ole paikkaa mennä juhlapäivänä niin ihan varmana on kyllä tervetullut minun kanssani juhlimaan :).

      Lähimmäisenrakkautta kaikille!

      • yksin_45

        Kaikki ei ajattele samalla tavalla. Näin minäkin toimisin jos vaan olisi paikka minne mennä.Kaverit haluaa olla perheineen mökillä.


    • xx

      Täälläkin niin yksinäinen. kaikki ovat unohtaneet.
      .Katselen televisiosta tylsiä ohjelmia ja itkeskelen.

    • ziro87

      Eukko läks kotipuoleen (450km päähän) ja jätti mut yksin kotio vaikka varmasti näki kuinka pahasti se mut hajotti.

      Kävin kavereit moikkaamas mut ei ryyppääminen täs mielentilas oikein kiinnostanu. Ois kiva ku ois joku seurana ihan täällä kotona. Kokkoakii ois kiva käydä kattomassa mut ei oikein yksin nappaa.

      • iloelättelöö

        Elä hyvä ihminen! Käy katsomassa sitä kokkoa! Elämä on lyhyt vaikka on yksin ei kannata jättää tekemättä asioita jotka kiinnostaa. Älkää yksinäiset rypekö itsesäälissä juhannuksena tai muutoinkaan. Nauttikaa ihan omasta seurasta. Yksin täällä lopulta ollaan ja yksin lähdetään. Kiva jos joku on taipaleella mukana, mutta mikään ei ole täydellistä, elämää täytyy elää ja kokea se on ihan luvallista. On vain yksi ainoa elämä. Yksinäisenä haluan aj aion nauttia asioita jotka kiinnostaa, en lakata elämästä. En anna elämäni ohjaimia ihmisille, jotka eivät ole seurassani tai eivät piittaa minusta. Aivan sama mitä joku ajattelee kun liikun yksin, pitäkööt vaikka kylähulluna, aion elää!!!!!


      • ziro87
        iloelättelöö kirjoitti:

        Elä hyvä ihminen! Käy katsomassa sitä kokkoa! Elämä on lyhyt vaikka on yksin ei kannata jättää tekemättä asioita jotka kiinnostaa. Älkää yksinäiset rypekö itsesäälissä juhannuksena tai muutoinkaan. Nauttikaa ihan omasta seurasta. Yksin täällä lopulta ollaan ja yksin lähdetään. Kiva jos joku on taipaleella mukana, mutta mikään ei ole täydellistä, elämää täytyy elää ja kokea se on ihan luvallista. On vain yksi ainoa elämä. Yksinäisenä haluan aj aion nauttia asioita jotka kiinnostaa, en lakata elämästä. En anna elämäni ohjaimia ihmisille, jotka eivät ole seurassani tai eivät piittaa minusta. Aivan sama mitä joku ajattelee kun liikun yksin, pitäkööt vaikka kylähulluna, aion elää!!!!!

        No mielipide tuokin. Itse ahdistun yksinäisyydestä ja päässä alkaa pyörimään ikäviä ajatuksia. Onneksi sisko soitti ja ilmoitti että pääsen hänen kanssaan katsomaan kokkoa. Ja pakko vielä sen verran tuohon kommentoida että se joka ei ole masennusta kokenut on turha tulla sanomaan että: kyllä se siitä, pää pystyyn, tms. Masennus on sairaus ei mikään mielenilmaus.


      • jdhnbdgjl
        ziro87 kirjoitti:

        No mielipide tuokin. Itse ahdistun yksinäisyydestä ja päässä alkaa pyörimään ikäviä ajatuksia. Onneksi sisko soitti ja ilmoitti että pääsen hänen kanssaan katsomaan kokkoa. Ja pakko vielä sen verran tuohon kommentoida että se joka ei ole masennusta kokenut on turha tulla sanomaan että: kyllä se siitä, pää pystyyn, tms. Masennus on sairaus ei mikään mielenilmaus.

        Näin on. Itsekkin olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta.. tiedän mitä se on. Siihen lisättynä epäsosiaalinen luonne niin seuran löytäminen on vaikeaa. Jurrissa pitäs olla aina niin tuntuisi paremmalta. Kunto vaan ei kestä jatkuvaa dokaamista eikä rahat riitä.


      • iloelättelöö
        ziro87 kirjoitti:

        No mielipide tuokin. Itse ahdistun yksinäisyydestä ja päässä alkaa pyörimään ikäviä ajatuksia. Onneksi sisko soitti ja ilmoitti että pääsen hänen kanssaan katsomaan kokkoa. Ja pakko vielä sen verran tuohon kommentoida että se joka ei ole masennusta kokenut on turha tulla sanomaan että: kyllä se siitä, pää pystyyn, tms. Masennus on sairaus ei mikään mielenilmaus.

        Edeelliseen sen verran että en tienytkään että kärsit oikeasti masennuksesta. Tiedän kokemuksesta mitä se on ja silloin ei auta kehoitukset piristyä ja elää. Pelkkä sängystä ylöspääseminen aamulla voi olla jo melkoisen tahdonvoiman ponnistuksen takana. Toivotan siis sinulle hyvää Juhannusta ja toivon että masennuksesi parantuu ja saat avun siihen. Mutta niille jotka voivat suinkin lakata rypemästä asenteestaan johtuvasta itsesääsistään kehoitan: ryhdistäytykää!


    • potsdiana

      Mikä taho määrää että ihmisen pitäs viettää juhlapyhät toisten seurassa?
      Ajattelen omilla aivoilla. Ei ole pakko eikä täydy lähteä minnekään sukuloimaan, kuuntelemaan kännisten örinää tai itikoiden syötäväksi jonnekin korpeen syömään rasvaisia makkaroita, siksikö koska on juhannus ja niin kuuluu tehdä?!
      Nyt on Oiva tilaisuus nauttia rauhallisuudesta, ei tarvitse mukautua kenenkään tarpeisiin ja mielipiteisiin. Elän nyt tässä , mietin hetken Juhannuksen todellista sanomaa ja teen vaikka kävelylenkin nauttien kaupungin hiljaisuudesta.

      • öh.

        Ja mikähän se jhannuksen todellinen sanoma on? Kuulostaa jotenkin raamatulliselta.


      • potsidiana
        öh. kirjoitti:

        Ja mikähän se jhannuksen todellinen sanoma on? Kuulostaa jotenkin raamatulliselta.

        Juhannuksen sanoma on Juhlia kesää! Ihanaa aikaa kun ei tarvitse palella. Nauttia luonnosta, elämästä jne avaa silmäsi niin tajuat. Ja jos Raamattu tähän vedetään niin eikös tää ole alunperin Johannes Kastajan päivän juhla? "Oli mies Jumalan lähettämä ja hänen nimensä oli Johannes" Muistaakseni näin raamatussa lukee. Johannes kertoi siitä että Jeesus oli tulossa maailmaan. Mut ihmisethän kääntää nykyään nämä raamatulliset juhlat maallisiksi ryyppyjuhliksi. Pääsiäinenkin on jotain noita-aikaa ja suklaamunien syöntiä. Yhtä mässäilyä ja sekoilua ihminen vaan haluaa. Ei mikään pyhä oo pyhää.


    • sarssi

      En hitossa kaipaa mökille itikoiden syötäväksi.
      Viihdyn kotona yksin,turvallisesti ilman kärpäsiä,itikoita,sukulaisia ja ystäviä.

    • seurallinen........

      Yksin minäkin. Asumusero miehen kanssa tuli vähän aikaa sitten, tosin tiedossa se on ollut pitempään. Paras ystäväni hänellä lienee nykyisin parempaa seuraa, jotenkin tunnen itseni petetyksi, vaikka jokainenhan tietenkin saa tehdä mitä haluaa. Mutta jos itse tietäisin ystäväni viettävän juhannuksen yksin tällaisessa elämäntilanteessa. olisin edes yhteyksissä. No eräänlainen miesystävä on olemassa, mutta hän on ulkomailla juuri nyt. Aina on ollut hälinää ja ihmisiä juhannuksena ympärillä, nyt siis orpo olo minullakin. Ymmärrän hyvin nyt miltä yksinäisistä ihmisistä tuntuu. Aavistus on ollut pitempään... No poikani on ainakin vielä täällä, mutta häipynee, on jo täysi-ikäinen juuri ja juuri.

      Olen siivoillut :) hyvää juhannusta siis kaikille !!!

    • Yksin ollaan täälläkin. Itseasiassa ensimmäisen kerran ja nyt oon vielä kaupungissakin. Tavallaan tää on ollu ihan mukavaa mut nyt alkaa tuntuu jo tylsältä...ehkäpä illalla meen kattoo tohon rantaan kokon ja jos vaikka muutaman olusen nauttis siin terassilla :)
      Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

    • Suvikki74

      Ompelukoneen ääressä tekemässä pussilakanasta maximekkoa.

      Tuunata uusiin o-aukollisiin t-paitoihin pääntiet ( v ja syvempi o) ja vanhoista t-paidoista kaulakoruja, niihin koristeeksi romukoruja, mutterreita ja hakaneuloja.

    • juhannusjeeJEee

      Jaahas täällä on pääasiassa vanhempaa porukkaa. Itse olen vasta 19 vuotta ja olen ollut nyt 4 juhannusta peräkkäin yksin. Sairastan aknea, joten en ilkeä mennä mihinkään. Kunhan joskus parantuisin tästä sairaudesta, niin olen varmaan silloinkin yksin, ku en ole vuosiin liikkunut missään, niin tuskin omaan silloin pahemmin tuttaviakaan.

      Vihaan koko sydämestäni näitä juhlapyhiä, kun silloin sitä aina huomaa kuinka yksin onkaan.

      PS. toivottavasti sataa vettä tai vaikka lunta koko juhannuksen!

      • bkngnddd

        Älä aknesta välitä tai sen takia jää kotiin. Sitä on muillakin.
        Kysy lääkäriltä ROACCUTAN - nimistä lääkettä.http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=984&i=ROCHE_ROACCUTAN söin itse nuorempana ja se auttoi. Mulla oli tosi paha akne. Kaikille toi lääke ei kyllä sovi. Mulle ei tullu muita haittavaikutuksia kuin että huulet kuivu. Piti olla megatuubi huulirasvaa jota piti laittaa vähän väliä.


      • potsidiana

        Varaa aika yksityiselle ihotautilääkärille! Pyydä lääkekuuri! Akne on hoidettavissa, ei sen takia tartte kärsiä .


    • kiti3

      Täällä kanssa yksinäinen juhannus, neljä viimestä juhannusta olen saanut olla töissä.. ja nyt oli pakko pitää lomaa tässä vaiheessa kesää. Niin ja tosiaan, juhannus on perhejuhla, ei sinne sinkkukavereita huolita mukaan, kun kaikki muut ovat pariskuntia...Tästä lähtien teen kaikkeni, että saan olla joka jumalan juhannus töissä, niin kauan kun elän elämääni yksin...Fiilikset on aika maassa.

      • vaikka oiskin suhteessa ni silti voi joutuu olemaan yksin. Oishan näitä sukulaisia sun muita mut tosiaan kaikilla on se puoliso matkassa ni paljon kiinnosta lähtee sinne yksin istuu...

        Mutta yritä vähän saada hymyä huulille :)


      • sallig

        Vaikutat katkeralle. Älä hyvä ihminen katkeroidu. Ihmiset on mitä on. Lue hyviä kommentteja tältä sivulta ja ota opiksi. Ihan oikeesti. Hyvää jussia sinullekin toivottaa toinen yksinäinen


    • viksu mies 50

      sama tilanne sama seutu. ei tosiaan kehtaa tuppautua.ollaan sitten koneella onhan täällä muitakin.tosiaan

    • vdsvkjfkdlsnvidsjfjs

      Yksin ja selvänä on mennyt minullakin Juhannus, samoin meni vappu, uusivuosi ja joulu. Kavereilla kaikilla perheet. Ei tosiaan viitsi aina itseään kutsua kylään kenenkään mökille. Jotenkin olen tähän jo tottunut. Kaupungeissa on kai ihmisiä. Helsingissä oli ainakin paljon väkeä terasseilla päivällä. Kaikki eivät ole lähteneet maalle.
      Tuusulan tuppukylä, missä asun, on kyllä aika autio mutta niin tämä on yleensäkin. Rahapulan takia joutuu olla kotona. Muuten olisin jo terassilla tuoppi kädessä. No jos jotain hyvää tässä on niin eipä tule kankkusta. Sunnuntaina on kiva katella krapulaisia ihmisiä.

    • Kärpäslätkä

      Täällä ihan sama meininki;yksin jussina! Eihän tuommoisia eroja yms voi ennakoida ja harvemmin tulee tehtyä b-suunnitelmaa joka pelastaisi tilanteen jos a-suunnitelma menee karille.
      Mutta siskoseni ei anneta sen haitata meidän elämää eikä varsinkaan juhannuksen viettoa.Nautitaan ja rentoudutaan ihan omassa rauhassa,eihän aina tarvitse olla porukalla menossa jossain.
      Nyt ehtii kirjoitella,lukea,kuunnella hyvää musiikkia ja laittaa niitä herkkuruokia;)
      Oikein mukavaa juhannusta sinulle SatuKaarina!

    • sdfvbsgb

      No yhtä vittuapa se on Juhannus tääläki, vaikka perhe koossa ja täti käymässä. Pitäs mennä rillaamaan ja kokkoa polttamaan mutta taitaa sattaa kohta. Eniten vituttaa se ettei heinäntekoa oo voitu alottaa ku sadetta vaan lupailee, ja niittämistä ois tänä vuonna kuitenkin paljon enempi ku ennen. Entiset ohrapaalut homehtuu pellolle ku roskalinnut piikitti ne hajalle viime syksynä.

    • yksin ihanaa

      Minulla kariutunut 10 vuoden liitto juuri muutama viikko sitten.
      Lapsiakin on edellisestä avioliittosta,mutta he nyt ei vanhan isänsä kanssa "jussia" vietä.
      Olenko onneton?
      Ha haa.En totta mooses.Parast aikaa nautiskelen saunan vilpolassa löylyjen jälkeistä tunnelmaa.Oikeastaan maisemat on aika paljon samanlaiset kuin kuvassa....järvimaisemaa.Linnut laulaa.Vähän järvi liplattaa rantahietikolle.
      Miten rauhallista.Miten ihanaa.En kaipaa ketään tätä tunnelmaa sotkemaan.
      Avasin juuri viinipullon.Sitten meen tupaan avaan telkkarin.Laitan takkaan tulen.
      Tämä on sitä 52 vuotiaan vapaan miehen ihamuutta.
      No,vähän lapsiani kaipaan,mutta en voi odottaa että he nyt viettäisivät aikaansa kanssani.Ehkä sitten myöhemmin kesällä.
      Kesäloma alkoi viikko sitten.Vielä neljä viikkoa jäljellä.
      Suunnittelen matkaa keskieurooppaan,ehkä Kreikkaan asti,mutta ainakin Kroatian rannikoille.Yksin.
      Ihanaa.

    • basisti päijät-häme

      no tulipahan tehtyä historiaa,eli eka juhannus selvinpäin 20 vuoteen ja yksin..no mutta yökalaan taimenkoskelle ja maanantaiks duuniin pirteesti.hyvää jussia vaan kaikille tasapuolisesti.

    • kesämekko naulakossa

      Yksinäni minäkin...29-vuotias sinkku ja kaveripiiri kotikaupungissani on olematon. Reissutyöt vie kaiken halun lähteä mihinkään pidemmälle, kun työreissulaukkuun pitäisi vaihtaa tavarat vieläpä todella väsyneenä työrupeamasta. Nykyään ymmärrän täysin miksi monet ihmiset inhoavat näitä pakollisia juhlia, jolloin pitäisi olla jotain ihanaa tekemistä. Yksinäisyys korostuu näinä juhlapäivinä...ja kyllä: arki saattaa olla samanlaista mutta yksinäisyys korostuu kun muilla on kivaa tekemistä.
      Ja toi on aivan naurettavaa väittää, että nauttii jatkuvasta yksinolosta. Kyllä mä ainakin pystyn myöntämään, että paljon mieluummin olisin esim.parisuhteessa kuin sinkkuna. Naurattaa facebookstatukset: "vietän laatuaikaa itseni kanssa"...=tylsistyy yksinään kotona mutta ei voi myöntää sitä.

      • potsidiana

        Olen ollut yksin yli 10v. Joskus on vain hyväksyttävä ja sopeuduttava. Parempi opetella nauttimaan yksinolosta, koska todennäköisesti muuta ei ole luvassa. Itse voi valita mitä ajattelee. Tylsistynkö nyt yksin kokona vai onko tämä laatuaikaa? Itelle on laatuaikaa kun vertaan mitä kaksin olo voi olla! Kaksin yksin on koettu. Ja sekin on koettu kun lähden toisten mukaan ja saan lopulta olla vain olkapää, joka kuuntelee pariskuntien riitelyä. Olla olkapää. Siinä taas jaetaan rahat ja puretaan patoutumat ja aamulla ne sopii ja ovat taas niin rakastuneita. HAH! Kyllä tää on siihen verrattuna Laatuaikaa yksin!


      • Introvertti*

        Toisille erakkoelämä on paljon nautinnollisempaa kuin kaveeraaminen. Itse stressaannun, jos pitäisi olla kovin seurallinen. Viihdyn ihan oikeasti yksin, vaikka sitä on kai seurahakuisempien vaikea uskoa.
        Pidän sukulaisiin ja sisaruksiini yhteyttä, mutten juuri käy sukujuhlissa tai muissa sellaisissa kokoontumisissa. Luulen että he ymmärtävät, että ajattelen heistä pelkkää hyvää ja autan aina tarvittaessa, mutten halua viettää aikaa porukassa.

        Toiset tarvitsevat seuraa ja toiset yksinäisyyttä. Ymärrän, että kun seurallinen ihminen joutuu itsestään riippumatta yksinäiseksi, on se varmaan kova paikka. Itse taas kärsin, jos joudun olemaan pitempiä aikoja jonkun seurassa. Joo, tiedän, olen varmastikin jotenkin omituinen. Mutta itse viihdyn tällaisena.

        Viestejä lukiessa tulee mieleen, että monet ihmiset tuntuvat odottavan, että joku muu kuin he itse tekisi heistä onnellisia. Kuitenkin ainoa ihminen joka voi tehdä onnelliseksi on sinä itse, olet sitten suhteessa tai yksin. Kuten joku jo tuolla aiemmin sanoi, elämä on asennekysymys. Tee itsesi onnelliseksi tekemällä asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ei kannata aina miettiä mitä "muut" ajattelee.

        Hyvää Juhannusta kaikille!


    • sinkku-62.

      jussi pussi tuli ja kohta meni...paistelin parit makkaranpätkät itelleni ja ihmettelen ..on niin hauskaa et tekis mieli huutaa halleluijaa.. kuka hitto on kehittäny yksinäisyyden.. kumma ku porukkaa kokoajan syntyy lisää ja lisää.. silti me ollaan yksin ku oltais ainoot .. ku näin se vaan menee.. turha sanoo ettei o sillee sinut itsensä kanssa jos valittaa ..hah... ei täällä kukaan täydellinen varmaan oo.. eikä mun ainakaan tu mieleeni alkaa arvostelee ja aliarvioimaan kanssamatkaajiani..koska yksinäisyys on tosi ONGELMA täällä hyvinvointivaltiossamme Suomessa

    • Mamma23

      Jea yksin tai oikeastaan kahden 5v tyttäreni kanssa juhannusta vietetään... kun suomalaiset eivät osaa olla selvimpäin enkä halua lapseni katselevan kun ihmiset ördää kännissä! Iltasella ei viittinyt edes lähi puistoon lähteä hänen kanssa kävelylle kun ei selvää ihmistä löydy... joten nyt sit istun iltaa yksin kun tytsykin jo nukkuu

    • Mitähän nyt kattois?

      Yksin jussina, tässähän tämä aika rattoisasti leffojen parissa kuluu! Päivä se on siinä missä muutki, pitää osata nauttia näistä harvoista päivistä, jolloin ei tule kukaan hääräämään ympärille!

    • Yksin ollaan ja ottaa pollaan,mutta jaksaa ellää onko antaa lohtua kellää?
      Juhlaa on tosin elää ja nauttia jostain vaikka pääskyn äänistä pään sisällä pientä sirinää ja ilman vaivoja kun ei niitä keksi enää!Juhlaa on jussin aikaa ellää!

    • Yksin jätetty äiti

      Eihän tässä yksinäisyydessa mitään vikaa ole, mutta sen pitäis tosiaan olla oma valinta. Jos on yli 40 vuoden ajan tottunut tiettyyn perinteeseen, kuten esim. juhannuksen tietynlaiseen viettoon ja yhtäkkiä sitä ei enää olekaan, ei ole mikään ihme että ihmisestä tuntuu orvolta.

      Joku arvostelee sitä, että tullaan hakemaan säälipisteitä tms...eikös tää ole juuri se paikka minne voi kirjoitella tuntojaan?

      Kun on aina päivätkin yksin (työtön), tuntuu nää juhlapyhät aivan erityisen raskailta, koska silloin kaikki tavan mukaan yleensä kerääntyvät yhteen ja tekevät kaikkea mukavaa.

      Minä kävin ajelulla ja olen sen jälkeen tehnyt siivoushommia niin että selkä on märkänä. Eipä ole ehtinyt ajattelemaan enää tätä yksinäisyyttä. Enää olisi pari päivää kun lapset tulevat takaisin ja on taas elämää ympärillä =)

      Varmaan täytyy vielä mainita kaikille idiooteille, että en ole omasta tahdostani työtön. Työtä kun vaan ei löydy vaikka hakis mitä. Hakijoita liikaa ja minä olen liian vanha siinä kilpailussa. Voin kyllä mielelläni vaihtaa paikkaa sen kanssa, joka ensimmäisenä takertuu tähän :)

    • entinen sinkku

      Taidat olla jo jossain seurassa ja keksinyt ohjelmaa. Itse sinkkuna ollessani kävin usein lavatansseissa. Sain olla joukon nuorimpia ja aina oli vientiä. En ainakaan ollut yksin ja sain kuunnella monesti hyvää musiikkiakin. Uusia ystäviä sain tai ainakin tanssituttuja ja hyvän treenin. Kiloja ei pahemmin kertynyt niinä kesinä.Kannattaa ainakin kerran käydä kurkkaamassa tanssimeininkiä.

      • krisse_12345

        Vietän nyt toista juhannusta yksin. Lapset ovat aikuisia ja heillä on omat menonsa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että erottuani - viimeinkin - heidän alkoholisti-isästään, koen itseni huomattavasti vähemmän yksinäiseksi kuin ollessani vielä "kaksin yksinäinen".


    • Inkesa39

      Olen 70 mummeli, eihän tämä yksinäinen juhannusaatto ihan kamala ole,
      mutta ollakseni rehellinen, kaipaan mukavaa kaveria, yksin en osaa lähteä,
      ja mielelläni menisin ihmisten pariin.
      Lähi karaoke-baari ois nurkan takana, mutta olen aika ujo menemään yksin.
      Joskus käyn siellä ja ihmiset ovat tosi ystävällisiä, juttelevat mielellään
      kanssani, olen seurallinen, olen iloinen kaikista yhteydenotoista.
      Vielä toiveeni on, että törmäisin kivaan ikäiseeni mieheen ja voisimme
      viettää mukavia koti-iltoja ja seikkailla kaupungilla, siinä nauttisi toisen
      ihmisen läsnä olosta, aika pienet toiveet, jookos?
      Hyvää jussia kaikille yksinäisille!

    • M46v

      Yksin olen ollut vuosikausia eikä Juhannus ole mikään erityinen osio elämässäni. Jos se yksinäisyys ahdistaa jotakuta, niin mene vaikka kansanopistoon jollekin kurssille ja näe ihmisiä.

      • Jepss...

        Yksin olen tämän juhannuksen tämän viikon keskiviikkona katkaisi naaras seurustelun ja sellaiset saa mun puolesta mennä menojaan ja pysyä sillä tiellä.


    • jedi order

      Itsehän vietin juhannusta jo eilen ryypäten ja uiden, sekä kompuroiden laiturilla. Löin kantapään ja tulimuurahaiset puri ja sääsket söi. Tänään voi hyvin ihmetellä sisällä.

    • Elämä on lahjaa..

      No yksin on menny 10 jouluu ja ja vappuu ja juhannusta,ne mäni ihan mukavasti koiran kaa,mutta sitten kun löytypi syöpä suolesta duges3 niin senjälkeen nää juhlapyhät on ihan tyhjää touhua,ei enää merkitse mitään ne,vaan se että elääkö Tapaninpäivästä Pääsiäiseen vaiko peräti juhannukseen,tässä vaan yksi näkökanta elämän tosiasioihin,mikä on tärkeää ja MIKÄ EI.Kiteytin asian lyhyhennettynä versiona ottamatta hoitojaksoja huomioon.Ja meitä syöpäläisiä on yllättävän paljon ja jokapäivä tulee useita uusia joukkoon mukaan.Siis mikä on pikkuharmi ja mikä on Isoharmi miettikkääs sitä edes joskus.Kivaa kesää kaikille olkaa kiitollisia terveydestä jokainen päivä niinkauan kuin se on .

    • toimintaa mars
    • tylsistyttävää

      Kyllä on tylsää olla yksin monta päivää. Huomenna aion mennä syömään palvelukeskukseen eli vanhainkotiin. Lähiruokalat on kiinni juhannuksena. Olen viimeisen kuukauden aikana puhunut "elävän ihmisen" kanssa kolme kertaa. Ketään vieraita ei ole käynyt 3 kuukauteen. Eron jälkeen ei kukaan aviopari ole kutsunut kylään eikä muutenkaan kysellyt kuulumisia. Taloyhtiössä asuu 11 yksinäistä ihmistä, mutta eivät halua seurustella naapureiden kanssa. Kaikki eivät edes vastaa tervehdykseen. Muut parittomat tuttavani (noin 15) ovat vanhoja eivätkä halua enää lähteä minnekään kylään.
      Olisi kyllä mukava jos olisi edes kahviseuraa välillä.

      • aamutoiiltavei

        joo tätä tämä on..ihminen jää loppujen lopuksi yksin.. yksin synnytään.. yksin täältä lähdetään.. se on elämän laki.. ihan paska laki.. inhottava laki... kun siihen ei saa edes lakiuudistusta.


    • Joo...

      Meinasin tossa jo johonkin lähteä, mutta sittenpä tajusin, että enpä tiiä mihin lähteä. Tällei aika hyvin valmistautui... Tukan ajelin ja muutenkin siistiydyin illanvietto kuntoon kaikin puolin ja sitten totean, että joo... Enpä tiiä mihin ihmeeseen sitä meniskään. Ei tässä kylässä oikein ole mitään...

      No heitetääs vaatteet sohvan laidalle, saunatakki päälle ja kahvikupin kanssa kattomaan jotain hyvää ohjelmaa :P

      Onhan tuolla muutakin juomaa harvinaislaatuisesti kaapissa, mutta ei ole ikinä osannut yksin kotonaan niitä juoda, jos yhden joisi...

    • perinteitä.vastaan

      Juhannus on päivä siinä missä muutkin, ainoastaan kaupat menee kiinni aikaisemmin. Itsehän olen 17 vuotias ja olen ONNELLINEN siitä että saan viettää juhannusta yksin pienessä kämpässäni katsoen elokuvia jotka olen jo pitkään halunnut nähdä ja vaan nautin siitä hiljaisuudesta jota arkipäivisin saa etsiä.
      Jos sinua nyt harmittaa olla yksin, niin ajattele kaikkia niitä ihmisiä jotka tänä juhannuksena lähtevät kännissä viimeiselle uinnilleen tai ajomatkalle. Anna itsesi nauttia siitä että aamulla et herää hirvittävään krapulaan tai katumukseen siitä mitä tuli "perinteisenä juhannuksena tehtyä".
      Jos et osaa olla onnellinen yksin, et ole sitä seurassakaan.

      • elämän kevät

        Näinhän se on,päivä siinä missä muutkin ! Toivottavasti voit säilyttää tuon asenteen läpi elämän ,eikä sinusta tule yhtä kyynistä ,kuin meistä vanhemmista !

        Mutta ymmärettävää on sekin jos välillä on katkera ja yksinäinen.Varsinkin jos elämä ei menekkään niin ,kuin joskus nuorena haaveili.
        Kaikki näytti silloin jotenkin erilaiselta.Elämä ei vaan kohtele kaikkia kovin hellästi.
        Sinulle kaikki on vielä edessäpäin ja voit itse vaikuttaa vielä jotenkin tulevaan.
        Sinulle toivonkin parempaa elämää,mutta sen eteen pitää nähdä vaivaa......
        Onnellista elämää sinulle ,toteuta haaveesi !


    • ihanakesä!

      Monet on sanonu että pitäs olla onnelinen yksin, tai ei oo sinut ittensä kanssa jne. mut ymmärrän aloittajaa, jos kerran elää yksiksee ni kai se ois kiva ees juhannuksena ku ois ihmisiä ympärilä! Sellasia läsnäolevia ihmisiä..

      Toivotan hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille, ite oon vasta 16 mut kotona oon änki juhannuksen rauhallisesti...:)

    • Yksinäinen Nainen

      Meitä yksineläjiä onkin yllättävän paljon. Ei jaksanut edes lukea noita kaikkia kertomuksia. Yksin olen itsekin tänä juhannuksena. Monenlaista suunnitelmaa oli, päällimmäisenä ja tärkeimpänä oli lähteä isääni katsomaan. Olen jo 44v, lapset aikuisia. Isä kuitenkin tuotti ison pettymyksen valehtelemalla sukulaisille minusta ja lapsistani. Nyt on suuri suru, koska olimme isäni kanssa läheisiä..Yksin olen oppinut olemaan jo lapsuudesta asti, mutta tämä Juhannus on ehkä elämäni kaikista pahin..Miten voikin tuntua niin pahalta vielä tässäkin iässä kun menee luottamus elämän tärkeimpään ihmiseen...

    • Villivadelma___

      kaikki tässä keskustelussa(tai ainakin suurin osa) on jo hieman(anteeksi) vanhemaa väkeä, mutta mitäpäs sitten jos on 25-vuotias nainen ja viettää juhannuksen yksin.

      Vietän yleensä kaikki juhlapyhät yksin, ja kiroan lomia ja näitä perinteisiä juhlapyhiä, sillä minulla ei vain ole ketään kenenkä kanssa niitä viettää. Kaikki kaverini seurustelevat ja heillä on omat ystäväpiirinsä joiden kanssa kaikki lomat ja juhlat on aina suunniteltu jo kauan etukäteen. En todellakaan halua tunkeutua ja ruveta anelemaan josko joku kutsuisi minutkin mukaan. En halua olla kutsuttu mukaan pakosta tai säälistä. Olen yrittänyt sitä että ehdotin että jos juhlittaissin minun luonani, mutta aina kuulen että suunnitelmat on jo tehty. Näin on ollut jo pienestä asti, lomat ja kaikki juhlat, aina kavereilla oli jotain muuta tai joku muu. Kuntaas minulla ei ollut kuin he, mutta minä en koskaan ollut heille se tärkein kaveri niinkuin jokainen heistä taas minulle oli/on. Tuntuu että olen se itsestäänselvyys, jolla ei niin ole väliä, jonka ajatellaan kyllä selviävän. Tapasin inhota kesälomia.
      Enkä tykkää edelleenkään lomista, mieluummin olen töissä, jotta minulla on jotain tekemistä.
      Pelkään että muutun katkeraksi ja täysin tunteettomaksi ihmiseksi, kun pitää vain kovettaa mielensä ja vakuuttaa itselleen, että ei se mitään, että olet yksin, näin voit keskittyä muihin asioihin, kuten esim. työhön ja päästä eteenpäin urallasi.

      Ja ennakoidakseni osaa vastauksista; Ei, en todellakaan ole lihava.

      • Noin nuori nainen,

        joka kaiken lisäksi ei ole läskikasa, kelpaisi kenelle tahansa.


      • niin, lisäyksenä,
        Noin nuori nainen, kirjoitti:

        joka kaiken lisäksi ei ole läskikasa, kelpaisi kenelle tahansa.

        että naiminen on mukavaa niin juhannuksena kuin muinakin päivinä.


      • suvaitsematon

        KOKORASISTI!!!! "Ei , en todellakaan ole lihava!" Ei jeesus että näitä ääliöitä pärstään ja kokoon tuijottajia riittää! Toivottavasti oletki ikäs ittekses ja nautit omasta koostasi. Kato peiliin ja ihaile Jussina ittees. Siinä sulle mieleinen kaveri


      • annekaro

        Ei kannata katkeroitua keneenkään. Ihmiset näet eivät voi antaa mitään sinulle, mitä heillä ei itsellään ole. Monet eivät ole itse saaneet huolenpitoa ja rakkautta osakseen siksi heillä ei ole sitä antaa. He hakevat parisuhteestaan, miehestä täyttymystä elämäänsä, mutta eivät saa. Monesti nuori nainen ihastuessaan uppoutuu vain mieheen ja unohtaa kaverinsa. Sellaista se on nainen kaipaa niin kovasti huomiota mieheltä että siinä ystävä unohtuu. Sellainen ihminen on mutta juuri siksi elä ole katkera. Ihminen ei tajua hoitaa läheisiä suhteitaan. Niimpoä moni joka eroaa huomaa jääneensä yksinm kun tuli vaan keskityttyneeksi siihen puolisoon eikä pitänyt yhteyttä enää ystäviinsä. Anna anteeksi tämä ihmisen vajavuus. Ja ehkä sinun onkin nyt hyväö keskittyä johonkin muuhun, tutustumaan itseesi, kasvamaan hengellisesti. Pitämään huolta itsestäsi jne.Katsele ympärillesi elämässä on niin paljon muutakin koettavaa ja nähtävää kuin nämä asiat.


    • Ihmeellinen maailma

      Eka Juhannus yksin sitten teinivuosien. Yleeensä ollut tuttavaperheen kanssa viettämässä Jussia, mutta siellä uusi rouva katselee pitkin nokkavarttaan ja linnoittautuu makkariin josta laittaa ukolleen "olkaa hiljempaa siellä"- viestejä (koko porukkaa tarkoittaen) joten jäi nyt meno väliin. Toiv rva on sen verran onnellisempi.. Epäilen. Luonnevikainen, mikä luonnevikainen.

    • Lonly milliönär

      No mä olrn 50 kymppinrn mies Kauniaisissa täällä juodaan kossua ja viiniä-

    • Onhan turussa myöskin 48 vuotias mies yksin.kauhean petoksen jäljiltä,kieltämättä mullehan jätettiin neljä vuotta aikaa niin helvetisti hommia.Nyt kun oon saanut pojat isoiksi niin oon yksin. T:P.MAKILA

    • yksinyksinäisyydessä

      Oon 20v nainen ja yksin aina, en pelkästään juhannuksena. Tottunu tähän jo on vaikka välillä kaipaiskin seuraa. Koira seurana täälläkin, sentään edes jotain :)

      • Yksinmennään

        Yksin meni tääkin jussi. Kaupungilla kävelemässä aamupäivän,ihana sää.Paljo oli jengii liikkeellä, mut hyvällä sykkeellä.En menny terasseille, kun ei tehnyt mieli juoda mitään alkoholipitoista. Kävin ostoksilla,menin kotiin tein ruokaa ja katsoin tv:tä. Tein lenkin ja aloin surffaamaan netissä. Koiraa suunnittelen lenkkeily tylsää yksin. Jospa se kaveri eksyy joskus samalle lenkkeily alueelle:).


    • Onnellinen ('?')näin

      Minä tein näin. Varasin HYVÄÄ, (ei siis mitään epäterveellistä ja lihoittavaa) Juhannus ruokaa ja laitoin olohuneen pöydän koreaksi.

      Tuorekurkkua, tomaatteja, paprikaa, miniporkkanoita, pähkinöitä ja hyvää tippikastiketta kevytjukurtista, ruohosipulista, tillistä ja lusikanlisesta oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Hyvää sokeritonta ja alkoholitonta siideriä palanpainikkeeksi.

      Siinä se menee Juhannus-aatto herkutellessa ja hyviä ohjelmia katsellessa niinkuin muutkin päivät.

      Juhannuspäivänä kävelen rantalaavulle makkaroiden, sinapin ja ketsupin kanssa ja nautin (toivottavasti )hyvästä Juhannus säästä ja ulkoilmasta.

      Jälkiruuaksi otan hyvän omenan, jonka myöskin paistan nuotiolla.

      Ja kaiken kruunaa kahvit ja herkullinen Juhannus pulla ja hyvä romaani jota myöskin voin kaikessa rauhassa syventyä lukemaan, ilman että joku häiritseisi.

      Kyllä yksinkin voi löytää hyvän olon ja harmonian=Juhannusmielen, ei siihen mitään muuta rekvisiittaa kaipaa;))

    • HUGYBEAR

      No mitä pahaa siinä on, että olet yksin? Et ole ainoa yksinäinen. Minä nautin siitä kun ystävät ja työkaverit menee maalle ym. ja mä saan OLLA OMASSA RAUHASSA! Hanki ittelles elämä. TEE ASIOITA JOITA AINA OLET HALUNNUT TEHDÄ! Ompele vaikka kahvipussikassi.

    • viiden äiti

      Hieman myöhäistä vastata kun aatto meni jo, kyllä sitä voi kysäistä viimehetken mukaanpääsyä, syykin kun oli kuitenkin muualla. Minusta ainakin tuntuisi pahalta jos saisin jälkikäteen tietäväni ystäväni viettäneen juhannusta yksin.
      Yksinäisiä juhannuksia olen viettänyt vaikka olenkin parisuhteessa ollut, alkoton äiti pienten lasten kanssa ei tunnu sopivan minnekään. Mieskin nätisti pyysi lupaa mennä kavereidensa kanssa aiemmin. Nyt tosin eronneena ja pienten lasten kanssa iloni oli sekoitus surua ja iloa, esikoiseni hain äidin luokse kun isä lupasi hakata lapsen. Iloinen olen kun saan viettää lapseni kanssa aikaa, surullinen syystä. Toki minulla oli suunnitelmia juhannukseksi mutta tottakai lapseni ovat aina etusijalla

    • Tais olla harvinainen juhannus...
      ku oikeen halusin olla yksin ja onneksi sainkin olla...
      niin ois kaksikin eri neitoa halunnut mua piristää seurallaan....
      Tosin sitä ennen vältin myös erään lemmikkien vahtimisurakan sinnikkäällä uhmallani...

      Olen todella levon tarpeessa...
      vaan valvoskeltuakin tulee..

      Mutta ainakin sen rauhan jota yksin voi kokea...
      sitä nyt ammennan... :)

      Hyvää vointia kaikille!

    • Love And Lonely

      Ketjun aloittajalla ensimmäinen juhannus yksin.. xD
      Yksin täälläkin 18-vuotias jätkä. Aina yksin, parempi niin ettei toiset kärsi mun narsismista.
      Vois polttaa talon kokkona.

    • merienainu

      mene vaikka tapaamaan vanhuksia ne on tosi yksinäisiä monet olet ihana piristys
      tai ota joku hyvä elokuva kaupasta tai videovuokraamosta tai
      lue kirjaa rentoudu nauti omasta rauhasta
      tee käsitöitä ja nauti jotain oikein hyvää ruokaa itselaittaen
      lähde ulos katseleen rantaan et varmasti ole ainoa kulkija kävelylenkillä
      tai mene vaikka johonkin kylpylään siinähän o lähellä montakin

      • yksinpä vaan

        Yksin ei ole paha olla tekemistä riittää ja voi sitä mennä jos minkälaisiin seurakuntein järjestämiin ja muiden yleisiin juhliin niitä on joka kaupungissa ja kylässä yleensä . Johonki ravintolaan rannalle syömään ja istumaan iltaa kuuntelemaan musiikkia tai tanssimaanki sinne
        Ei se niin kauhea tilanne ole jos on hetken yksinään suomi on täynnä yksinäisiä jotka ei vain tule ulos kotoaan . Lähde liikkeelle risteilylle ja mene ulos lenkille kunnolla pyöräile ,
        Kyllä yks viikonloppu menee kotona ihan hyvin on siten juhannus tai mikä vaan viikonloppu . Lukemista riittää naapureita riittäää jokapuolella suomea varsinkin kaupungeiss


    • eljii
    • liikkeelle vaan

      Nyt juhannuspäivänä voisit tosiaan mennä lavalle vaikka Raision Huvilintuun. Aina yks ilta lavalla menee, vaikkei normaalisti niitä harrastaisikaan :) Itse taidan piipahtaa siellä, koska huomasin juuri olevani myös yksin samassa kaupungissa. Tosin se ei ole mikään ongelma, koska viime aikoina on ollut niin paljon mukavaa ohjelmaa.

    • amartex

      kasvakaa aikuisiksi, kyllä aikuisen ihmisen pitää osata olla ja viettää aikaa yksinkin joskus, en ymmärrä että aina pitää olla "joku" miten osaatte käydä kaupassa yksin?

    • kiva yksin

      Ettäkö pitäis ihan porukalla Jussia viettää...minä ainakin olen onnesta muikee kun kerrostalossa on hiljaista, ei huuda naapurin penikat, mamut eikä muutkaan, ovat siis lähteneet juhannuksen viettoon.....tämä rauha kerran vuodessa on ansaittua enkä todellakaan kaipaa minnekään.....ei syö itikat, paskoo saa posliiniin, oli vielä saunavuorokin aattona ja nukkua omassa sängyssä ja OLLA grillamatta läskiruokaa, Täyttelen ristikoita, luen ja ulkoilen koirani kanssa...ja kadut ovat, ah. niin tyhjiä..... muutaman oluen kera kuuntelen Leeviä ja mietin miten joku voi nauttia mökkeilystä....sukulaiset ja ystävät ympärillä...hössötystä ruuan kanssa ja sitten se kotiin paluun jälkeinen tavaroitten purkaminen ja pyykin pesua...huh huh, minä ainakin ressaisin moisesta reissusta.....mutta, nyt on jussi ohi ja kohta naapurit alkavat palailla kotiin.....että se siitä rauhasta....

    • Neuvo yksinäisille!
    • Aikamoista tekstiä.... Kyllä, toiset haluaa olla yksin ja toiset ei pysy olemaan yksin ja sitten on sellaisia jotka on vain hetken yksin koska on helppo hakeutua jonkun kanssa kimppaan, illaksi tai loppuelämäksi. Kun on mukavaa seuraa on mukava ottaa vain 2 kaljaa ja paistaa siinä samalla paketti makkaraa. Tietenkin jos kumpikin pitää oluesta ja makkarasta. Räiskäleet ulkona tehtynä on taivaalisia ja appelsiini mehua kyytipojaksi. Kun päättää yhdessä mitä nyt tehdään on leppoisaa. Seuraa löytyy mistä tahansa kun on asiallinen, fiksu ja osaa käyttäytyä

      Heikki 40
      [email protected]

    • imelä tyyppi

      "Tietenkin jos kumpikin pitää oluesta ja makkarasta" voi hellan lettas.. voi kait se toinen juoda oluen tai pari riippumatta pitääkö toinen siitä, samoin makkaran kanssa. Jokainen syököön ja juokoon sitä mistä pitää, ei kait siinä tarvita toisen makutottumuksen mukaan syöntiä. Vaikutat niin tekopyhältä että epäilyttää sinun juttusi imelyys!

      • karhulan kundi

        heikkiuusi on tosi ällöttävä tyyppi, lässyttäjä!


    • Ehkä joskus

      Meitä on niin monenlaisia. Itse olen eronnut pari vuotta sitten ja nyt oli elämäni ensimmäinen juhannus vuosiin, jonka vietin yksin. No, ei ollut kivaa. Ei ole sinkkujen(kaan) elämä pelkkää säihkettä, hauskanpitoa ja aamuyön bailausta. Ihminen kaipaa toisia lähelleen, ainakin minä. Eikä se tarkoita sitä, ettei osaisi elää ilman toista ihmistä, totta kai osaa. Kyse on aivan muusta.Tämäkin maratonpituinen viestiketju osoittaa, että yksinäisyys on kipeä asia monelle, moni kyynistyy ennen aikojaan ja katkeruuskin voi olla lähellä. Sitä pitää vain yrittää välttää viimeiseen asti.
      Itse toivon sydämestäni, että ensi juhannukseni olisi sellainen, jonka saisin viettää (vielä löytymättömän) rakkaan ihmisen kanssa, kainaloetäisyydellä toista hellien. Toivoa pitää aina pitää yllä, vaikka se välillä niin rankkaa onkin.
      Hyvää Jussinpäivää kaikille itsensä yksinäisille tunteville!

    • hyvä olo +40

      Olen yksin, mutta en yksinäinen.

      Yksinäisyys on kuulunut niihin hetkiin ja juhliin, kun olen kaivannut miestä. Silloin on myös ihmisten keskellä yksinäinen.

      Nautin tästä juhannuksesta, kun saa olla rauhassa ja tehdä omia juttujaan. Voin kirjoitella pitkiä sähköposteja, lukea, liikkua luonnossa.

      Jos olisin halunnut, olisin voinut mennä kokolle tai juhannustansseihin.

    • yksinäinen äiti

      Huomenta kaikille juhannusaamuun herääville!
      Minäkin vietin jussini yksin kotona selvin päin telkkaria katsellen ja koiraa ulkoiluttaen. Ei huvittanut lähteä yksin minnekään, naution rauhasta kotonakin. Poikani 9v halusi isänsä mukaan mökille jussiksi ja päästin menemään, vaikka huonot aavistukset kännijuhlista olivatkin mielessäni. Nyt tunnen syyllisyyttä, kun poika soitteli itkien sieltä pitkin iltaa, että kaikki ovat kännissä, eikä ole muita lapsiakaan. Sen verran kaukana oli paikka ja saaressa, että en yöllä lähtenyt hakemaan, mutta nyt pitäisi lapsi saada pois sieltä jotenkin tänään. Ja isänsä raivostuu kun poika inisee äidin perään. Olipahan karvas opetus minulle, että juhlapyhät poika viettää edelleenkin minun kanssani. Ei se mökillä ja sukulaisten kanssa oleminen mikään onni elämässä ole aina. Exän suvussa kaikki ovat kännissä näköjään, nyt mukaan liittyneet myös exän parikymppiset lapset kavereineen.

      • Yksin jätetty äiti

        Toi on kyllä todella kurjaa. Aikuiset ei aina jaksa muistaa niitä pienempiä mikä olis kyllä tärkeää. Lapsuuskin on vain kerran. Porukassa pitäisi aina olla vähintään 1 aikuinen joka huolehtisi muista eikä osallistuis siihen viinan läträämiseen.

        Mulla alkoi juhannusaatto apeissa fiiliksissä, mutta iltaa kohti mieli parani. Ilta ja yö klo 02:een saakka menikin sitten chatatessa. Sattui löytymään fiksua seuraa ja oli pitkästä aikaa todella mukavaa. Nyt sitten odottelen, josko tämä henkilö ottaisi minuun vielä yhteyttä.

        Seuraavan kerran kun muksut eivät vietä juhannusta luonani, eli 2 vuoden kuluttua, en aio enää olla kotona yksin. Teen suunnitelmat etukäteen hyvissä ajoin ja olen hyvillä mielin sitten jo aamusta alkaen.


    • Yksin olin jo 4:nen juhannuksen ja yksin tässä muutenkin olen ollut. Pikku tyttöni (lapseni) kun tulee joka toinen viikonloppu niin lähdetään asunto-autolla pois näistä maisemiista. Tänä vuonnakin katselin leffoja videotykiltä. Kaikkea on mutta on niin yksin. Kaikki juhlapäivät on yksinäisiä varsinkin joulu pyhät jos ei ole pikku tyttöänikään viettämässä mun luona joulua. Kavereilla on omat ympyrät vapaa päiviinä eikä tällänen yksinäinen tyyppi voi mennä sotkemaan toisten kuvioita. Suomalaiset on yksilöitä joilla ei ole yleensä sukulais verkostoa tai tuttavia joitten kanssa viettää aikaansa. Kulttuuri erot on kovat. En ihmettele yhtään jos moni alkaa ryyppäämään alkaa etsiä seuraa kapakoista. Pääsee pois yksinäisten betoni seinien sisältä.
      Tuolla suomi24 treffi palstoilla elättelen toiveita jos elämä vielä lähtis rullaamaan.

      • sukujuuria kaikilla

        "Suomalaiset on yksilöitä joilla ei ole yleensä sukulais verkostoa tai tuttavia joitten kanssa viettää aikaansa. Kulttuuri erot on kovat."

        Ei pidä paikkaansa. Suomalaisilla on hyvät sukulaisverkostot yleisesti ottaen. Mummut ja papat hoitavat lasenlapsia minkä kerkeevät. On sukumökkejä joissa kokoonnutaan mm. juhannuksena. On sukuseuroja jotka kokoontuvat ainakin kerran vuodessa. On jopa kortteleita kaupungeissa joihin on asettunut asumaan sukuja, synttäreillä ja muissa juhlissa on pääasiassa sukulaisia jne ...

        Pokani vieraili minulla eilen illalla. Ihanaa. Yhdessä kävimme veljelläni joka on pojan kummi iltaa istumassa. Paikalla oli myös veljeni tytär miehensä ja lapsensa kanssa. Tytär on minun kummilapseni. Ihan jees kun on sukulaisia. Suku voi olla myös pahin mutta voi pitää senverran yhteyttä kuin itse haluaa.

        Sinulla on nyt mahdollisuus tähän kaikkeen tyttäresi osalta. Kasvata hänet rakastamaan itseäsi ja opeta pitämään yhteyttä AINA. Näin saat sukulaisia ympärillesi jotka ovat samaa maata tai sitten ei ;))


    • Nainen vm. 63

      Sun täytyy ruveta miettimään omaa hyvinvointia. Ajattele, että olet arvokas ja tarvitset hyvää oloa, ja tee sen eteen jotain. Näiltä sivustoilta löytyy joku, joka hellisi sua mielin määrin.
      Mun ei tarvinnu olla yksin, kun mulla oli hellijä, ja vieläpä tosi huomaavainen, kohtelias ja nuori - ihana.
      Ehdit vielä tänäänkin...

    • vittuuntunut

      Yllätys juhannusaatto tuli minulle myös,,,,,,, mieskaveri otti kännit jo puolelta päivin ja nukkumatti kello 16 minulle riitti,,,,,,,, tulin kotiin ja vitutti niin että menin nukkuun jo aikaisin ,,,,,, ei huvittanut ottaa edes känniä. Tällainen juhannus tällä kertaa :(((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((

      • kumpout kalevi

        Se on sulle oikeen! Oot niin tosi vittumainen tapaus, ettei mieskaveris kestä katsoa eikä kuunnella sua selvinpäin.


    • yläkuloinen

      Pysähdyin miettimään tätä yksinäisyyttä. Olen aika paljon itsekseni vaikka joudun työni vuoksi ihmisten kanssa hyvinkin paljon tekemisiin. Ehkä vapaalla kompensoin tuota työtäni, viettämällä aikaa ihan itsekseni.
      Eilisiltana otin kameran mukaan ja pyöräilin muutaman tunnin lenkin.
      Sain pari tosi hyvää otosta. Tunsin tyytyväisyyttä enkä kaivannut ketään, enkä mitään. Kuitenkin pohjimiltaan ihmiset ovat aikamoisia paskiaisia, minä yhtenä joukossa. Eli tahtoo sanoa että elämä on huomattavasti helpompaa, tutun paskiaisen kanssa.
      Heinä kuun alussa lähden kuukaudeksi Kreikkaan, yksin. On paljon helpompi kun ei tarvi huolehtia kuin itsestään.
      Eli tahdon sanoa että tuo yksinäisyys, on opittu pahe. Kuvitellaan että kaikki on hyvin, kun on paljon ihmisiä ympärillä ja haetaan muitten hyväksyntää.
      Minä en sellaista kaipaa. Toki minulla on ns ystäviä mutta pidän tiettyä etäisyyttä, en halua että minulle vuodatetaan muitten murheita.
      Kukin kantakoon taakkansa niin kuin parhaaksi näkee.
      Koska on kaunis ilma, lähden pyöräileen ja tottakai, otan kameran mukaan.
      Onneksi kohta on syksy, eikö?

      • anti mennä

        Kuka saatana sun Kreikan-matkoistas on kiinnostunut - EI KUKAAN!
        Hic Rhodus, hic salta!
        Molskis vaan!


    • Hyvää Juhannusta sin

      Hyvä aloitus sulta,niin kuin näet .Meitä on paljon !

    • Outo äijä

      Taivallinen olotila. Saa rauhassa mietiskellä, suunnitella mielenkiintoisia juttuja, lueskella ja ehkä kuunnella hyvää musiikkia. Huippujuttu on herätä kesäaamuun vesiselvänä, ilman krapulan häivää.
      Mikä olisi vielä hienompaa? Se, jos seurana olisi samanhenkinen nainen.

      • mars mars

        "Huippujuttu on herätä kesäaamuun vesiselvänä, ilman krapulan häivää.
        Mikä olisi vielä hienompaa? Se, jos seurana olisi samanhenkinen nainen. "

        Tälläisia naisia on SUOMI TÄYNNÄ. Ei kukaan sivistynyt nainen krapulaista kännikalaa kaipaa !!!
        Eihän sun tarvitse kuin pistää ilmoitus jonnekkin treffipalstalle. Lehteen, nettiin tai ulos kattelemaan siis!


      • huonoja ämmiä!
        mars mars kirjoitti:

        "Huippujuttu on herätä kesäaamuun vesiselvänä, ilman krapulan häivää.
        Mikä olisi vielä hienompaa? Se, jos seurana olisi samanhenkinen nainen. "

        Tälläisia naisia on SUOMI TÄYNNÄ. Ei kukaan sivistynyt nainen krapulaista kännikalaa kaipaa !!!
        Eihän sun tarvitse kuin pistää ilmoitus jonnekkin treffipalstalle. Lehteen, nettiin tai ulos kattelemaan siis!

        Vika on siinä, että sellaiset naiset ovat elämää ymmärtämättömiä kitisijöitä, nirppanokkia ja marmattajia.
        Sen takia ne ovat yksin, koska kukaan mies ei huoli sellaista vaivakseen. Aika monet niistä sitten alkavatkin feministeiksi ja lesboiksi.


    • sinkkutypy_

      Mulla on sama ongelma. Yksinäinen juhannuksena..

      • viisas tim.

        Morjens, Minttu!
        Kaikessa ystävyydessä sanottuna sä oot aika tyhmä.


    • yrjokaarle

      Ämyrillä on tanssit tänään (Somerniemellä)

      • ällöttävää

        Hyi olkoon!
        Paras pysyä kaukana sieltä.


    • näin täällä

      Nukuttu, ulkoiltu, saunottu, netattu on. Levännyt ja kiva olo on. Vesi, maito ja mehu on paras juoma aina arkena ja sunnuntaina. Näin on menty koko ikä
      ja edelleen jatkuu sama linja. Mulla ei ole suurta ystävälaumaa, vaan pari ihanaa hengenheimolaista,se riittää mulle. Töissäkin olen monet juhlapyhät ollut joten helposti ne on mennyt aina multa.Mieluusti olen välillä yksin, koska töissä olen ihmisvilinässä. Kuuntelen hyviä ohjelmia netin kautta kuulokkeilla ja niistä saan voimaa ja vahvistun.

    • arvitapio

      Voi sua onneksesi Turussa on edes poutaa. Olen Turkulainen ja yksin Lapissa.
      Sää täällä on ollut aika surkea. Juhannus menee rantasaunassa ja järvessä pitäisi käydä uimassa mutta vesisateessa ei oikein viitsi. Turku kaunis kaupunki jospa vaikka kävelisit Auran viereisiä katuja huomaat ettet ole ainut yksinäinen. Hyvää kesän jatkoa. Arvitapio

    • näin täällä

      Muuten jos olet eläinystävä ja mahdollisuus on ottaa joku lemmikki, niin se auttaa yksinäisyyteenkin. Koska on hoidettava koiran ulkoilutukset päivittäin ja siitä jo tulee itsellekin parempi olo. Sitäpaitsi ulkoillessa tulee vastaan koiraihmisiä joiden kanssa voi jutella yleensä koirista ja jos synkkaa niin miksei sitten muustakin. Se on luonteva tapa tutustua ihmisiin.

      • siveä nainen

        En mä tykkää koirista kun ne on niin rivoja. Heit kun ne näkee toisensa niin ne menee haisteleen toistensa hännänalusia.
        Sitten mieskoiran omistaja sanoo naiskoiran omistajalle, että sekin vois haistella ämmän haaroja. Rivoa, sanon minä!


    • Kohtahan se alkaa Joulu yksinäisyys häämöttää, kun juhannus juhlista selviää ja alkaa alennus ja kesäloma yksinäisyys ja syys yksinäisyys! Kisumisut on mukavia ja voi olla vapaa taas uuteen jussiin tai jouluun!

    • Meditation Midsummer

      Suoritettavien juhlapyhien lista on Suomessa loputon, joten jos niistä jokaisesta alkaa ottamaan pulttia, niin aika stressaava vuosi on. Jokaista kissanristiäistä hypetetään täysillä, että kauppialla ois paljon rahaa ostella hienoja kesämökkejä, tai juoda silmät turvoksiin.

      Pelkkää mainosta ja bisnestä ovat nykyjuhlat, mitään todellista henkeä niistä saa hakemalla hakea ja kuningas alkoholi taitaa olla se kaikkien orjien yhteinen käskijä. Vaihtoehto on elää elämänsä jokainen päivä arvokkaasti, ulkoisten tekijöitten ja kulissien vaihtuvuudesta välittämättä.

      Nauti hiljaisuudesta, rauhoitu, lepää, hengitä syvään ja tajua tämän hetken hyvyys.

    • Selvähän se on

      että kännissä olet paljon hauskempi!
      Vedä siis kunnon känni!

    • koiratäti

      Näin juhannuksena eräs yksinäinen: aattona töissä iltavuorossa, juhannuspäivänä aamuvuorossa, tuplapalkka molemmilta päiviltä! Ja ei tarvitse olla yksin, illat koirien kanssa telkkua katellen ja saunoen. Mikäs tässä...

    • onnellinen mies

      Hei,

      Mene kuules lavatansseihin tai johonkin muuhun tapahtumaan, missä on paljon muitakin ihmisiä liikkeellä. Sieltä se kulta löytyy. Nii kävi mullekin aikanaan ja 26 vuotta ollaan jo oltu yhdessä. Älä siis jää kotiin murehtimaan.

    • kielto-alue on kutsu

      eikö kaupungissa ole paikkoja joista löytyy seuraa. täällä maalla taas on kaksi taloa ja kolme mökkiä oleskelu-kalastuskielto-alueella,mutta seuraa ei puutu, vaikka haluaisimme olla rauhassa. seuraa saat kun pystytät kyltin jossa lukee -oleskelu kielletty-.

    • Poti Tunttari

      Asuessani Tikkurilassa, menin Old Story nimiseen hauskaan paikkaan. Siellä aina ystäviä. Tapiolassa on ihan samanlainen paikka, Vihtori, sielläkin on aina ystäviä. Vihtorissa on päivällä hyvä ruoka. Illoista en tiedä. ,

    • Tartu pulloon!

      Tartu pulloon ja vedä perseet olalle! Aina parempi on hyvä kankkunen kuin ihan täysin selvinpäin, kyllä on näin!

    • Junan alle!

      Olen kaikki juhannukset ja Joulut sekä pääsiäiset sun muut maalliset kissanristiäiset viettänyt yksin.
      Syntymäpäiviänikään en ole viettänyt sen jälkeen kun täytin 10-v.
      Kohta täyttäisin 50-v. Mutta olen ajatellut lopettaa elämäni ennen sitä.
      On parempi nukkua pois kokonaan kuin katsoa tätä helvetin paskaa enää tippaakaan.

      • itsekäs.. kö

        Hel...etin ääliö, miksi pitää sotkea vielä muita ihmisiä tuohon kurjuuteen, kait sulla muitakin keinoja on, kuin mennä toisten työmaalle itteäs lopetuttamaan,, jos nyt sitten ihan pakko on ollenkaan lopettaa itteensä....

        Otat kuvaannollisesti itteesi niskasta kiinni ja muutat omaa asennoitumistasi elämään ja muihin ihmisiin, vai pitääkö sua olla toisten pyytelemässä kaverikis, voit sen tehdä aloitteen tutustumiseen itsekin... ja jos noin koville ottaa, niin hae itelles mielialalääkkeet... niin niitä syö muutkin ... noin joka viides suomalainen

        Vaikee tossa enää on myötätuntoa tarjota...


    • ddaal

      Irkissä meni tämäkin juhannus mukavasti muiden samanhenkisten kanssa.

    • Mervi Juuri

      En ymmärrä itseäni enää, minulla outoja ajatuksia. Mervi Juuri

    • kuukivi

      Tämä vinkki ei ehdi tämän vuoden juhannukseen, mutta toivottavasti pelastaa esimerkiksi seuraavan joulun, uudenvuoden, pääsiäisen, vapun jne. Silla et ole ainoa, joka viettää yksin juhannusta tai muita juhlapyhiä. Toisille yksinäinen juhannus on siunaus ja toisille masennus. Mietä juhlapyhiä ja lomiaan yksin viettäviä on paljon. Jos yksinäisyys kyllästyttää, yksi ratkaisu on liitttyä yhteen; esimerkiksi Eurosinkkuihin. Tämä porukka järjestää yhteistä ohjelmaa juhlapyhiksi, erilaisia tapaamisia ja reissuja. Kenenkään ei tarvitse kärvistellä yksin, jos ei halua. Liity joukkoon ja tutustu toisiin samanhenkisiin, saat uusia ystäviä

    • Moi
      Piti vielä kirjoitella. Omaa kirjoitustani sanottiin imeläksi ja oudoksi. Olenko siis ainoa joka arvostaa naista ja pitää siitä että tehdään asioita yhdessä, myös silloin kun on muita tuttuja seurana. Just viimeeksi syötiin samaa munkkia yhtäaikaa. Sitten kun munkki lopuu on vain kosteat huulet jotka haluavat toisiaan.
      Tietenkin voi nauttia erilaisista asioista yhdessä ja moni on myös yksin vaikka on yhdessä

    • olet tekoimelä

      lässykkä, ei voi muuta sanoa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4280
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2161
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1701
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    Aihe