Minulla on viisi vuotias paimenkoira, joka on nyt muutaman päivän sisällä ruennut kirputtamaan itseään. Hieron koiraa säännööllisesti, lihaskireydestä ei ole kyse vaan nimenomaan ihon kutiamisesta. Erityisesti tuntuvat kutiavan kyljet, selkä, lantio sekä posket/kaula. Koira ei ole koskaan ollut allerginen eikä se oli saanut mitään erikoista ruokaa nyt vähälle aikaa. Samaa ruokaa syö kuin ennenkin.
Iho näyttää hyvältä, ei hilseile eikä punoita. Myöskään loisia ei näkynyt perusteellisen tarkastuksen aikana. Mikä siis voisi olla syynä kutiamiseen?
Kutiava koira
1
491
Vastaukset
- Sekalinjainen
Syitä voi olla monia ja esim. ruoka-aine allergia voi puhjeta koiralle myöhemmälläkin iällä.
Onko koiralla jostain syystä stressiä, se on aika yleinen syy kutiamiseen etenkin vilkkailla paimenkoirilla?
Sinuna aloittaisin ensin madottamalla koiran sekä antamalla sille lisäksi jonkin ulkoloislääkityksen (esim. Program-tabletit, Exspot, Bayvantic, Frontline tai Effipro paikallisvaleluliuos).
Voit siirtää koiran ns. eliminaatiodieetille, jossa sille annetaan 8 viikon ajan jotain sellaista ruokaa, mitä se ei ole aiemmin saanut. Ruokaan valitaan yksi proteiinilähde, yksi hiilihydraattilähde, yksi rasva ja vitamiinit ja kivennäiset. Eliminaatiodieetin aikana koiralle ei saa antaa mitään muuta, ei edes makupaloinal
Koiralle on voinut tulla myös jokin sieni- tai bakteeritulehdus ja tämä on vaarana etenkin jos pääsee rapsuttamaan ihon rikki.
Yksi yleinen, mutta valitettavan huonosti diagnosoitu syy voi olla kapi. Se voi tarttua myös välillisesti, jos koira esim. liikkuu metsässä jossa on kapisia kettuja. Kapiin auttaa ainoastaan eläinlääkärin määräyksestä saatava Stronghold-paikallisvaleluliuos ja usein kapi vaatii useamman lääkityskerran ennen kuin siitä pääsee eroon. Huomioitavaa on että kaikki ko. koiran kanssa kosketuksissa olleet koirat on myöskin hoidettava, vaikka niillä ei oireita olisikaan. Kapi ei näet aiheuta kaikille koirille oireita.
Useimmiten kutinan syyn selvittäminen on todella vaikeaa, joten tsemppiä ja hyvää kesän jatkoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713