kuinka pian aikuinen kissanne on sopeutunut kotiinne

Olen muuttanut vanhimman kissani kanssa kolme kertaa (omakotitalo-kerrostalo-kerrostalo-maaseutu) ja nuoremman kanssa kaksi noin kymmenen vuoden aikajanalla.
En kyllä ole huomannut kissojeni mitenkään erityisesti kissojen oireilleen muuttojen suhteen muuten kuin, että muuttaessani äidin ja isän helmoista asumaan pieneen yksiöön kahdestaan kissani kanssa alkoi kissani oireilemaan kun ilmeisesti turhautui seuran ja tekemisen puutteessa.

Vanhempien luona kissan ei koskaan tarvinnut olla yksin kun ihmisseuraa oli aina tarjolla, mutta omassa asunnossani se joutui olemaan välillä useitakin tunteja yksin vaikka kävin aina sen luona kun ruokatunneilla ja jos luoentojen välillä oli pitempi tauko. Kissalla alkoi ilmetä todella aggressiivista käytöstä minua kohtaan ja lähtiessäni aamuisin, se kiljui suoraa huutoa ulko-oven takana. Yritin tehdä kaikkeni eli kotona ollessani leikitin sitä ja keksin muutakin aktiviteettia, ja ulkoilutin todella paljon.

Mikään ei auttanut, lempeästä kissasta tuli villipeto. Onneksi eläinlääkäri ehdotti että ottaisin sille kaverin eli toisen kissan. Alkuun sai vahtia ettei vanhempi kissa muutaman kk ikäistä pentua suihinsa söisi, mutta pian heidän yhteiselonsa alkoi olla onnellisia ja kas, kissani aggressiivinen käytös katosi kuin tuhka tuuleen kun sen ei enää tarvinnut olla yksin ja tylsistyä.

Seuraavat muutot toiseen kerrostaloon kaksioon ja lopulta maaseudulle pieneen mökkiin sujuivat ihan hyvin. Uusi asunto toki pitää tutkia tarkasti ja valita lempipaikkansa, mutta mitään ongelmia ei ole ollut. Kissani ovat sopeutuneet oikein hyvin, sillä onhan muutoissa mukana ollut omat kiipeilytelineet ja muut tutut tavarat ja tietenkin minä, niiden onnellinen omistaja.

Seuraava muutto onkin näkyvissä tulevan talven aikana kun muutan toivon mukaan viimeisen kerran elämässäni.

Meillä on kaksi kissaa, 2½v sekä 7kk. Toisen otimme adoptiona puoli vuotta sitten, hän oli silloin siis 2v ja tottui meihin parissa päivässä. Ja oli itseasiassa oikein iloinen ja meneväinen kun pääsi huonoista oloista pois ja ulkokissaksi.

Toisen kissan otimme ihan pentuna, heti luovutusikäisenä, itse asiassa päivälleen 12 viikon ikäisenä toimme hänet kotiin. Hänkin tottui nopeasti eikä "itkeny" tai muutenkaan erityisemmin osoittanut että olisi ikävä emoaan tai sisaruksiaan. Hieman arka hän tietenkin oli aluksi, mutta viikossa sekin hävisi.

Kissat tottuivat toisiinsakin parissa viikossa kun oli rajat selvitetty ja ovat nyt hyvät kaverit. :)

Kissani oli aika arka ja hänellä saattoi mennä viikkoja ennenkuin hän kotiutui. Hän yleensä etsi aina aluksi jonkin turvapaikan missä piileskeli, mutta kävi kyllä syömässä ja hiekka-astialla, mutta meni sitten takaisin. Muita ongelmia ei ollut. Sanoinkin aina, että kissani on "yli" kiltti, ei riehunut, tuhonnut paikkoja ym. Hän oli löytökissa ja arkuus oli ainoa ongelma mikä hänellä oli ja hän pelkäsi yleensä uusia ihmisiä ja paikkoja, mutta ei ihan aina, siitä huolimatta ihmisten kyläillessä luonani pidin huolta että kissallani on turvapaikka mihin piiloutua, ja josta on helppo käydä perustarpeilla joutumatta kohtaamaan ketään. Hän tuli sitten itse tutustumaan niihin ihmisiin jotka koki turvallisiksi. Pidin myös reissaamiseni minimissä, joten kissani ei tarvinnut jatkuvasti pelätä uusissa paikoissa, mutta muuttamiselle ei voinut mitään.

Minun kaksi kissaani tulivat luokseni n. 10-vuotiaina melko huonoista oloista, ja sopeutiuivat kumpikin todella hyvin ja nopeasti. Toinen niistä, entien oikea kulkukissa, piiloutui alkuun paljon sängyn alle ja saunaan, ja tekee sitä jokus vieläkin, mutta se on minusta aivan normaalia, sen taustan huomioon ottaen.

Kolmas kissani tuli luokseni 'tavallisista oloista' n. 2-vuotiaana, ja se on yhäkin levoton ja tuntuu kaipaavan jotakin, varsinkin iltaisin. Vanhasta tyttökissastani ei oikein ole sille kaveriksi. Asun yksin kissojeni kanssa ja se asui ennen isossa perheessä, jossa oli kissoja ja koiria. Joskus meinaa hermot mennä kun se maukuu öisin...