Etsimme suht. edullista rantalomakohdetta. Paikan tulisi olla edullinen muutenkin kuten ostoksien kannalta. Minua (meitä) kiinnostaisi Kreikka ja Turkki. Olisiko Teillä kokemuksia näistä? Niin hyviä kuin huonoja. Toivon että tämä keskustelu ei mene siihen kuin muut että kiistellään mikä on paras paikka, kaikilla saa toki olla omat mielipiteensä ja kyllähän joidenki loma on saattanut mennä pilalle syystä ja toisesta.
Mutta nyt kuitenkin etin siis rantalomaa,edullista sellaista. Meitä olisi lähdössä 6 nuorta, mielessä ei ole pelkkä biletys vaan olisi myös kiva käydä joillakin retkillä. Tarkoitus on rentoutua. Ja edullinen paikka siistä syystä että osa meistä on opiskelijoita joilla ei ole varaa tuhlata, osa meistä ei ole käynyt ulkomailla. Ajankohtana olisi loka-marraskuu.
Minne päin?
3
165
Vastaukset 3
- Sunny Beach
Kirjoittelen täältä Bulgarian kultahietikolta jossa juuri olen viettämässä lomaa.
Itse en kuitenkaan ole siin iässä ,että viitsisin bailata. Nuorilla täällä tuntuu kuitenkin olevan hauskaa ja mitä parasta hintataso Suomeen verrrattuna on halpaa. Liikkumaan pääse kätevästi bussilla joka maksaa yhden levan n.0.50€. Äkkilähdöllä tänne tulleena viikon rissu aamiaisineen oli 260€, mielestäni kohtuu hinta. Kreikan hintataso on Suomen luokkaa ja Taas Turkki muslimimaana ei välttämättä ole se paras valinta ainakaan naispuolisille. - matkaaja861
Kiitos paljon! :) Tämä tieto tuli tarpeen. Bulgaria on yksi niistä paikoista jossa itse olen halunnut käydä jo kauan aikaa. Turkki on ilmeisesti samanlainen paikka naiselle kuin Egyptikin. Iholle kävijät ottavat hermoon kun ei puhe mene kaaliin..
Mutta, kertoisitko enemmän tästä paikasta? :) Onko totta, että siellä saa pitää tavaroistaan hyvän huolen, tarkoitan siis että onko varkaita tosiaan niin paljon kuin annetaan ymmärtää? Tokihan niitä on muuallakin maailmassa.- Entäs Kyproksen Napa
En ole edellinen vastaaja, mutta sekaannun mukaan juttuunne :-) Minusta siis Turkki ei ole ollenkaan niin paha naiselle kuin Egypti. Näin itse naisena olen tämän kokenut.
Varkaisiin olen Turkissa kuitenkin törmännyt, lompakko hävisi Alanyassa kassista likennevalojen vaihtumista odotellessa. Huomasin että joku nykäisi kassia ja sinne meni, tyyppi hävisi väkijoukkoon. Turkissa ainakin kannattaa olla hyvin tarkkana eikä kerralla pitää mukana kaikkia rahoja.
Turkissa myös suurin osa paikallisten myymistä retkistä on täyttä huijausta, ja retkillä on pakko käydä sponsorin omistamissa kaupoissa. Varokaa niitä, jos menette. Olimme raunioille menevällä retkellä, ja yllättäen mentiinkin kultaliikkeseen. Monet eivät halunneet mennä kauppaan sisään, joten opas houkutteli mitä sinne sanomalla että siellä on juomatauko (kuuma oli 40 astetta) ja että muuta juomataukoa ei ole. Kultakaupassa sai omenateetä, jos katsoi koruja ja oli tekevinään kauppaa. Tauko kesti 30 min ja bussissa oli sen ajan ilmastointi pois, joten siellä ei voinut olla, se oli kuin pätsi.
Turkissa on halvempaa kuin Kreikassa, mutta minusta Kyproksella Napassa on ollut kivempaa kuin Turkissa. Kyproksella bileet kestävät aamuun, toisin kuin Turkissa, jossa on aika kesyä. Kyproksella liikkuminen busseilla on helppoa ja halpaa, maa on sivistynyt ja siisti verrattuna Turkkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20710- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592- 35590
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559