sijoittaja.

sijoittaja.

ostin taas pari yksiötä keskisuuresta kaupungista. maksoivat yhteensä 145.000 euroa. ihan keskeltä kaupunkia. toisessa on jo vuokralainen ja toiseen tehdään pieni pintaremppa. sen jälkeen vuokralaisia on jonoksi saakka.

näin kämpät maksavat melkein itse itsensä. mitä nyt pari sataa pitää panna omista jotta saan lainalyhhykset maksettua. ai niin mutta sehän tuleekin niistä vanhoista jo velattomista vuokra-asunnoista. eli näin sitä vaan tämä omaisuus karttuu vuokralaisten rahoilla. kivaa!!!

ps. niin jos korot nousee niin sitten nostetaan vuokraa. plus että tuota ylijäämää on noista muista niin paljon että korot saa nousta vaikka 10 prossaa ja vasta sitten joutuu panemaan omasta palkastaakin jotakin. eli näin sitä rakennetaan todella lekoisia eläkepäiviä etelän auringon alle.

12

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikea paikka

      Jaa, no et sitten kuitenkaan kaupunkia kehtaa paljastaa? Ettei vain muuttotappio, toivottavasti ei.

      • kysyjä.

        no kuule ei ole. on ihan ylipistokaupunki jonka talous on kaiken lisäksi ulkomaankauppaan suuntautuvien yritysten vuoksi vahvasti plussalla. joten revippä sitten siitä. parin vuoden päästä noiden asuntojen yhteishintaan on tällä talouskasvulla tullut pari kymppiä lisää.

    • Miksi ihmeessä

      nyt menit ostamaan, kun vuokralaistenkin tuleva maksukyky on todella leikkuulaudalla tällä hetkellä ? Olisi varmaan kannattanut vähän odottaa.

      • kysyjä.

        heh hehhe hee. kuule ole huoleti. kaikkien on pakko asua jossain. joko omassa tai sitten vuokralla. joten ota sinä vaan aivan rauhassa "troppia" siellä omassa vuokraläävässäsi. suomen talous kasvaa tänä vuonna sellaista neljän prossan vauhtia. seuraavina parina vuotena noin kolmen prossan tahtia. tämä tietää lisää työpaikkoja ja ihmisille lisää rahaa kulutukseen. joten siinäpä sinulle "leikkuulautaa"....

      • Tuulipuvut lepattaa
        kysyjä. kirjoitti:

        Mistähän yrityksistä niitä uusia työpaikkoja muka löytyy? Suomalaiset yritykset kyllä palkkaavat väkeä, mutta Suomen rajojen ulkopuolella.

        Millä aiot viedä sen neukkukuutiosi esim. Intiaan vuokrattavaksi?

      • sijoittaja.
        Tuulipuvut lepattaa kirjoitti:

        Mistähän yrityksistä niitä uusia työpaikkoja muka löytyy? Suomalaiset yritykset kyllä palkkaavat väkeä, mutta Suomen rajojen ulkopuolella.

        Millä aiot viedä sen neukkukuutiosi esim. Intiaan vuokrattavaksi?

        niin no sillehän minä en voi mitään jos sinä et lue uutisia. työttömyys on lähtenyt selvään laskuun jos et ole huomannut. niin ja ilmeisesti et tiedä sitäkään että sitä mukaan kun ns. bulkkityöpaikkoja eli liukuhihnahomma on siirtynyt esim. kiinaan niin sitä mukaan kauppa sinne päin on myös lisääntynyt.

        tästä taas on seurannut että suomeen on syntynyt enemmän uusia työpaikkoja kuin kiinaan on siirtynyt. mutta tämähän on sinunlaiselle kela-aktiiville tietysti aivan mahdoton yhtälö ymmärtää. mutta koeta pinnistellä, kyllä se jono sinne kelaan lyhenee sitä mukaan kun jengi lähtee ihan oikeisiin töihin....

        ps. ai niin jäi sanomatta. se toinen asunto jäi sitten ilmeisesti ostamatta. joku pirulainen oli ehtinyt tarjota luukusta ennen meikäläistä täyden hinnan. joten pitää jatkaa etsintää. samalla sinäkin voisit etsiä ihan oikeita töitä.

      • ööö...
        sijoittaja. kirjoitti:

        "ostin taas pari yksiötä keskisuuresta kaupungista. maksoivat yhteensä 145.000 euroa."

        "ps. ai niin jäi sanomatta. se toinen asunto jäi sitten ilmeisesti ostamatta. joku pirulainen oli ehtinyt tarjota luukusta ennen meikäläistä täyden hinnan. joten pitää jatkaa etsintää. samalla sinäkin voisit etsiä ihan oikeita töitä. "

        Ahahahaha...muulin fantasiamaailma pyörii omilla kuvitelmilla ja lauri uotilan kehnoilla vitseillä suomen noususta. Kannattaisi kuitenkin aina koittaa pitää joku punainen lanka noissa kertomuksissa. Nythän on aivan selvää jo, ettei sinulla mitään asuntoja ole. Velkaa vain, niin että perse repeää.

    • Rikasmies....

      Niinpä.
      Köyhän on näemmä vaan pakko keksiä jos mitä millä tienata.
      Itse olen asunut etelän lämmössä 22 vuotiaasta asti perintörahoilla.

      • sijottaja.

        ai sä elät iskän ja äiskän "viikkorahoilla" edelleen. siinäpä todella miehinen ratkaisu. kaippa joku käy vielä pyyhkimässä sun takapuolesikin kun et kuitenkaan itse osaa varmaan edes sitä...

      • Rikasmies...
        sijottaja. kirjoitti:

        ai sä elät iskän ja äiskän "viikkorahoilla" edelleen. siinäpä todella miehinen ratkaisu. kaippa joku käy vielä pyyhkimässä sun takapuolesikin kun et kuitenkaan itse osaa varmaan edes sitä...

        Heh, auts kateellinen raataja nosti päänsä.
        Perintö tuli muuten isovanhemmilta, isä ei kerennyt raatamiseltaan koskaan perintöä saamaan, oli kiire tehä duunia ja raataa, ei terveys kestänyt. Itse en aio samaa kokea.

        On monta tapaa hankkia omaisuutensa, toisille se tulee kuin manulle illallinen, toiset raataa ikänsä, ja saavat sydärin, pilaavat nivelensä tai saavat diabeteksen kiireen tuloksena.

        Taidan lähteä rannalle, ulkona ois aurinkoa ja 38. Tai jos menis purjehtimaan.
        Siellä näytti foreca että saattaa olla jopa 20, ellei nyt satukkin sitten satamaan, sateen todennäköisyys oli aika iso:)

      • sijoittaja.
        Rikasmies... kirjoitti:

        jos olet tosissaan ylpeä siitä että sinun isäsi on kuollut niin seuraavaksi voisit mennä tutkittamaan pääsi....

      • Rikasmies...
        sijoittaja. kirjoitti:

        jos olet tosissaan ylpeä siitä että sinun isäsi on kuollut niin seuraavaksi voisit mennä tutkittamaan pääsi....

        Lukemisen ymmärtäminenkin olisi kiva juttu. Vai sanoinko olevani ylpeä, päin vastoin kerroin sen varoittavana esimerkkinä, miten itse en aio toimia.

        Jos tekstistäni sait jotenkin kaivettua ylpeyttä isäni kuolemasta, niin ehkä itselläsi olisi syytä käydä lanttumaakarilla.

        Se vaan on niin monen suomalaisen tarina se kuolema eläkeiän kynnyksellä.
        Kannattaa siis nauttia elämästä kun elää ja on terve.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      13
      4367
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1649
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      264
      1488
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1475
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      237
      1351
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1140
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1090
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1079
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1024
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1003
    Aihe