Koiran nisät

HMMMMMMMMM...

Hei. Olen ihmetellyt kun nuorella sakemannillani ovat nisät kasvaneet kummasti, ikää on nyt 9kk ja ekat juoksut olivat tuossa kuukausi sitten, tuosta asti nisät ovat olleet isommat mitä ennen... Tai itse nistä eivät ole juuri kasvaneet, ehkä punottavat hieman vain, mutta nisien alla on "pussit" jotka vähän roikkuvat. Koira ei voi olla tiineenä eikä valeraskauden merkkejäkään ole.. Ei kerää mitään leluja eikä rakenna pesää, käytös aikalailla samanlaista kuin ennenkin.. Koira on myös hieman lihonnut siitä mitä oli, vaikka en ole ruoka-annosta isontanut..

Mistä tämä voi johtua? Toisella koirallanikin oli nisät isot ekojen juoksujen jälkeen, mutta se meni muutamassa viikossa ohi.. Onko aihetta huolestua vai onko normaalia ohi menevää?

5

7301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --

      voi toki olla ohimenevää, mutta jos huolestuttaa, käy varmuuden vuoksi eläinlääkärillä tai soita ja kysy ainakin. jos et meinaa teettää pentuja niin suosittelen myös kohdunpoistoa, vähentää suuresti riskiä sairastua vanhemmalla iällä nisäkasvaimiin. omalta koiraltani leikattiin juuri sellainen n. 1,5 vuotta sitten..

    • Sakemannin omistaja

      Normaalia tuo on minusta.Onhan omallanikin nartullani nisät kasvaneet pentuajoista.

    • .KaksiNarttua.

      Kyllä meilläkin nartuille nisät tulivat ekojen juoksujen yhteydessä.

    • Ryppyperuna

      Labbistytölläni nisät "kasvoivat" ekojen juoksujen jälkeen ja hieman vatsanahka nisien kohdalta roikkuu. Neitonen ei myöskään ole tiineenä. Nisät eivät arista eivätkä punoita, en siis ole vienyt lääkäriin. Toivottavasti mahanahka kuitenkin palautuu entiselleen, ei ole hirveen kaunista kun nahka roikkuu.. :D

    • Minä+Koira

      Mulla on sama juttu mun sekarotusen 3vuotiaan nartun kans. Nisät on kasvanu tasaseen tahtiin ainaki viimesen vuoden aikana. Koira ei oo tiineenä, eikä oo aikomusta myöskään hankkia pentuja. Nisät todella roikkuu ja näyttää ihan ku sillä olis uroskoiran kassit jalkojen välissä. Ja näyttää et ihan ku ne kasvais edelleen. Nisät on hyvin näkyvät.
      Joten kannattaisko käydä eläinlääkäriltä kysymässä, ettei vaan oo mikään kasvain tai mitään? Nisät ei oo yhtään kosketusarat eikä mitään.
      Voiko isoja nisiä esim. leikkauksella pienentää? Tekeekö eläinkääkärit sellasia leikkauksia?
      Ei oo kauniin näköset...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1199
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1139
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe