Kirkkohäät.....

Minun poikaystäväni ei ole koskaan kuulunut kirkkoon. Hän ei siis ole käynyt rippikoulua. Minä taas kuulun kirkkoon, ja minulle olisi tärkeää, että kun joskus kun menemme naimisiin, että saisin kirkkohäät. Ehdotin poikaystävälleni sitä, ja hän oli myöntyväinen. Kysynkin nyt, miten poikaystäväni liittyy kirkkoon ja käy rippikoulun...? Hän on jo pitkälle parikymppinen, eli mikään teinileirin jäsen. Olen kuullut, että rippikoulun voi suorittaa tavallaan etäopiskeluna..? Onko jollain neuvoja:)?
5685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kääntymällä poikaystäväsi asuinpaikan seurakunnan puoleen.

Äänestä

Liittykö hän siis kirkkoon vain saadakseen kirkkohäät? Aika heppoinen peruste, jos ei mitään hengellistä tarvetta ole!

Tietoa saatte liittyjän asuinpaikan seurakunnasta.

Voitte myös ottaa siviilivihkimyksen ja päälle siunauksen kirkossa, jolloin sinun jäsenyytesi riittää.

Äänestä

yksityisesti eli keskustellen, opiskellen papin kanssa kahdestaan tai aikuisten ryhmässä.Myös tuleva puoliso on ainakin minun yksityisrippikouluissani osallistunut esimerkiksi avioliittoa ja perhettä jkäsittelevään asiakokonaisuuteen, myös ehtoolliselle konfirmoitavan kanssa.

Äänestä

Sinulle kirkkohäät ovat tärkeät, mutta mitä poikaystäväsi ajattelee kirkosta? Minusta ei kuulosta hyvältä vaatia toista liittymään johonkin uskontokuntaan häiden vuoksi. Liittyisitkö itse islamilaiseen seurakuntaan häiden vuoksi ilman uskoa islamin oppiin?

Tunnen parin jossa vaimo on (ei tapa- vaan oikea)kristitty ja mies ateisti. He kävivät siviilivihkimisessä, ja kirkossa oli sitten avioliiton siunaus. Minusta ratkaisu on korrekti ja molempien kantaa kunnioittava.

Jotain lisätietoja voit saada täältä: http://www.pro-seremoniat.fi/juhlat/haat.phtml

Äänestä

Itse olen kirkosta eronnut. Menimme silti naimisiin, tyttöystäväni ja minä, kuukausi sitten.

Aluksi oli varsinainen Suomen lain mukainen vihkiminen maistraatissa. Seuraavana päivänä oli sitten kirkkoon kuuluvan vaimoni mieliksi "avioliittoon siunaaminen" kirkossa.

Kaava on yllättävän paljon sama kuin "avioliittoon vihkimisessä", mutta siunaamisessa toisen osapuolen ei tarvitse kuulua kirkkoon. Kirkko hyväksyy kirkkoon siunattavaksi jos toinen aviopuolisoista on seurakunnan jäsen. Kirkkoon kuulumatonta ei tarvitse kirkkohäiden takia pakottaa liittymään kirkkoon. Väärin se olisikin toista sellaisella kiristää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninni kirjoitti:

Minun poikaystäväni ei ole koskaan kuulunut kirkkoon. Hän ei siis ole käynyt rippikoulua. Minä taas kuulun kirkkoon, ja minulle olisi tärkeää, että kun joskus kun menemme naimisiin, että saisin kirkkohäät. Ehdotin poikaystävälleni sitä, ja hän oli myöntyväinen. Kysynkin nyt, miten poikaystäväni liittyy kirkkoon ja käy rippikoulun...? Hän on jo pitkälle parikymppinen, eli mikään teinileirin jäsen. Olen kuullut, että rippikoulun voi suorittaa tavallaan etäopiskeluna..? Onko jollain neuvoja:)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu