Tällänen ketju täällä varmaa jo onki mut alotetaa uusi :) joo eli kertokaa ekoista treffeistä tai ekasta kerrasta ku suutelit tyttöä/naista ja tälläsiä ois kiva kuulla :--))
Olimme tunteneet toisemme netin kautta noin puolen vuoden ajan. Välillä olimme pitkään pitämättä mitään yhteyttä ja sitten taas välillä toinen otti yhteyttä pitkän ajan jälkeen. Olimme molemmat lähdössä viettämään viikonloppua sattumoisin samalle paikkakunnalle, joten sovimme, että tapaamme jossakin vaiheessa. Lauantai-päivänä tapasimme keskustassa ja lähdimme kiertelemään kauppakeskuksia. "Treffit" eivät poikenneet paljoa normaalista kaveritapaamisesta, kiertelimme ja juttelimme niitä näitä. Ilmassa ei ollut mitään erikoista sähköä, kumpikaan ei erityisemmin ujostellut vaan lähinnä käyttäydyimme kuin olisimme tunteneet kauankin. Emme pitäneet enää treffien jälkeen yhteyttä toisiimme.
Ensimmäinen suudelma:
No, ei se ihan ensimmäinen ollut. Olihan sitä tullut kavereiden kanssa hiprakassa pussailtua ennenkin, mutta tällä kertaa en suudellut kaveria, vaan ensimmäistä kertaa tyttöä, johon olin ihastunut.
Olin tiennyt kyseisen tytön muutaman kuukauden ajan kavereiden kautta. Olimme tälläkin kertaa viettämässä iltaa paikallisessa baarissa samassa kaveriporukassa. Taisin ihastua tyttöön jo ensinäkemällä ja ajattelin, että nyt olisi tilaisuus kertoa tunteistani tyttöä kohtaan. Olin kuullut muilta tytön olevan hetero, mutta en voinut jättää asiaa sikseen tekemättä mitään. Asiaan vaikutti tietysti paljolti myös mukava hiprakka.
Pyysin jossakin vaiheessa tytön kanssani ulos juttelemaan. Polttelimme tupakkaa ja sanoin tytölle, että haluaisin kertoa hänelle jotain. Tunnustin ihastukseni häntä kohtaan ja hän ottikin sen yllättävän hyvin vaikka olin varautunut pahimpaan. Tyttö oli otettu. Hetken päästä kysyin, saanko suudella tyttöä ja hän antoi luvan. Hymyilimme suudellessamme. Loppuilta oltiinkin toistemme kimpussa ja päädyin tytön luo yöksi. Siellä tapahtui myös ensimmäinen seksikokemus tytön kanssa. Kaikenkaikkiaan aivan täydellinen ilta. Kaikki meni niin nappiin kuin vaan mennä voi.
Seuraavana päivänä tyttö kuitenkin kertoi, että pitää edelleen itseään heterona, eikä meidän jutulle siis ollut mahdollista tulla jatkoa. Hän oli pahoillaan, että oli antanut eilisen tapahtua vaikka tiesi, että se jäisi siihen. Minä en kuitenkaan ollut pahoillani, enkä ole edelleenkään. Miksi olisin? Ilta oli mitä täydellisin, enkä ollut itseasiassa odottanutkaan, että jutusta heteron tytön kanssa olisi tullut mitään sen enempää. Se oli minun ensimmäinen kertani ja ihana sellainen. Sain kokea sen yhden kauneimpiani näkemiäni naisen kanssa, johon olin ollut jo pidemmän aikaa ihastunut. Se oli unelmaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensimmäiset treffit: