Leppälintu

(Runo lapsille ja lapsenmielisille)

Puute pesäpuista?
Ei kai sentään,
mutta muista.
Näistä, noista
linnun asunnoista.

Ikkunasta katson työtä
kuinka leppälintu
raataa pitkin yötä,
päivät siihen päälle,
ulos huonollekin säälle.

Sääli pientä houkkaa,
vaivojansa säästämättä
kantaa kärpästä ja toukkaa
pönttöön, pesäpuuhun
viiteen poikassuuhun.

Tuskin edes, näki,
koska lähti omilleen
kirjosiepon nuori väki,
valloittamaan maat,
kun jo tuli uudet asukkaat.

Vielä pitää pönttö ripustaa,
että kukin ajallaan
oman kodin saa.
Leppälintu ensiasunnon
joka ikioma on.
4100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

:) Leppälintusi kiittää.

Pääskynen pyytää -
anna mulle talosi räystäs
niin saan sinne pesän mudasta ja syljestä.

Peipponen pienen pesän vaatii.
Käki kunnei vaan muniaan, saati
itseään sinne saa..
siinä olisi kova raati.

Käki kun työnsä toisilla teettää
ja pienemmän väen jälkikasvun heittää
- ulos koko pesästä
siitä ei kukaan kiitä.

Kun vain kunnon pesän saa
jokainen oikealla ajallaan,
niin on ihmisen ilo suuri
kun linnut visertää -
samalla kuin suvituuli
- tukkaa hentoa heiluttaa
ja linnunpoikaset lentään oppia saa.

On se kesä ja linnunpojat,
tuuli, sade ja aurinko soma.
Näin ihanaa aikaa kun viettää saa
onhan talvella sitten taas muisteltavaa.

Äänestä

Kiitos mukavasta vastausrunosta ja ajatuksista! Totta muuten puhut käestä leppälinnun yhteydessä, se kun tuntuu olevan käen suosikkiloisittava. Jos käestä voi niin rumaa nimeä käyttää. Kesän ilosta ihmisille.
Onneksi pönttöpesä on sentään leppälinnullekin jokseenkin turvallinen. Mutta oma kokemuksen on silti ollut, että leppälintu on harvinaistunut vai mikä lienee muilla? Ensi kertaa tässä pöntössä sen pesä, mikä on suuri ilo!

Äänestä

En voi kuin ihmetellä kerta kerran jälkeen sinun monipuolisuuttasi. Äasken rantatunnelmissa ja nyt iloittelet hauskalla poljennolla lapsille. Hyvä Tee.

Äänestä

Kiitän kohteliaisuudesta. Mutta runo itse tuntuu valitsevan muotonsa ja äänilajinsa oudosti omien lakiensa perusteella. Monta kertaa on käynyt niin, että alan kirjoittaa runoa jostain ajatuksesta tietty muoto tai tyyli mielessä. Mutta syntyvä runo on asiasta toista mieltä.
Voin tunnustaa, että tämänkin runon piti syntyä toisenlaisena. Mutta voiko syntyvän lapsenkaan ominaisuuksia juuri valita. Ne ovat oikeita juuri omanlaisinaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

(Runo lapsille ja lapsenmielisille)

Puute pesäpuista?
Ei kai sentään,
mutta muista.
Näistä, noista
linnun asunnoista.

Ikkunasta katson työtä
kuinka leppälintu
raataa pitkin yötä,
päivät siihen päälle,
ulos huonollekin säälle.

Sääli pientä houkkaa,
vaivojansa säästämättä
kantaa kärpästä ja toukkaa
pönttöön, pesäpuuhun
viiteen poikassuuhun.

Tuskin edes, näki,
koska lähti omilleen
kirjosiepon nuori väki,
valloittamaan maat,
kun jo tuli uudet asukkaat.

Vielä pitää pönttö ripustaa,
että kukin ajallaan
oman kodin saa.
Leppälintu ensiasunnon
joka ikioma on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu