kysykää karkulaisia

suvikatti

miksi ihmiset eivät kysele kadonneista lemmikeistä, varsinkaan kissoista löytöeläin-taloista. Ilmoitin sinne juuri pihassani kuljeksivan kissan, ja vastaanottja sanoi, että kaksi jo odottaa tappotuomiota, kun kukaan ei kysele perään. Samaa tietä monttuu menee kai tämäkin katti, jos se talolle viedään. Toistaiseksi odottaa omistjaansa kuljeksien pihassani ( jo kohta kuukauden) ja ilmoituslappuja on jaetti parin kilometrin säteelle joka tienhaanraan! eikä ketään kiinnosta. Kissa on kesy, antaa silittää

1

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muamuija

      Sama juttu oli pari vuotta sitten, kun pihassamme alkoi pyöriä kaksi selkeästi hyvin hoidettua rotukoiraa, olivat jotain vinttikoiria tms, puhdasrotuisen näköisiä kuitenkin. Pistettiin vapaaseen tarhaan ja ilmoitettiin alueen eläinlääkäreille sekä myös tekstiviesti- ja sähköpostirinki lähiseuduille kiertämään, tietääkö kukaan omistajaa tai onko joku ilmoitellut kadonneeksi. Kun useampaan päivään ei mitään kuulunut hakivat lähinpään pieneläinkotiin, ja sieltäkään ei ollut ainakaan ensimmäiseen viikkoon omistajalleen löytäneet. Tuli mieleen, että pudottiko joku ohikulkeva vaan kylmästi koiransa maaseudulle, että sieltä onnensa etsiköön. Mitään tunnistusmerkintöjä koirissa ei ollut, sirulla olisi omistaja löytynyt varmasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7502
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6237
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4357
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2990
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1818
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      111
      1348
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      165
      1334
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      676
    Aihe