En tiedä, minne näitä ajatuksiani purkaisin, mutta turha näitä lienee enää yksikseenkään vatvoa.
Olen poika, joka ihastui toiseen, samaa lukiota käyvään poikaan. Aikaisemmin minulla ei ole ollut tunteita muita kohtaan, on ollut ihmisiä (niin tyttöjä kuin poikia), joiden kanssa tulee paremmin juttuun kuin toisten, mutta se on pientä tämän tunteen rinnalla! Koskaan ei ole toinen aiheuttanut minulle vatsanpuruja ja sydämentykytyksiä!
Luin joitain muiden näille palstoille kirjoittamia juttuja ja tunnistin monesta niistä itseni - kummatkin ujoja uusien ihmisten seurassa ja tulemme ihmeen hyvin juttuun toistemme kanssa (vaikka emme paljoa aina puhukaan ja aina koulussa). On ollut "niitä" hetkiä, jolloin toinen on vaikuttanut siltä, kuin olisi halunnut vihjata jotain ja niitä, jolloin ollaan kun ei oltaisikaan. Itse olen ollut vähintään yhtä outo, kun en ole tiennyt miten reagoida näiden "hetkien" sattuessa :/ ARGH!!!
Kuvittelin, että saisin tunteeni jäädytettyä kesäksi, kun en toista näe pitkään aikaan. Kohta kolme viikkoa kulunut ja samat ajatukset ja sama ihminen pyörii yhä mielessä. Viimeinen pisara (mikä sai minut tänne kirjoittamaan) oli kun näin unta, että hän tuli kaupungilla vastaan ja sain vaihtaa hänen kanssaan sanasen... Eihän tästä tule mitään x.x
Mieleeni on juolahtanut, että ehkä voisin lähettää hänelle viestiä ja kysyä vaikka jotain harrastukseen liittyvää asiaa (meillä sattuu olemaan yhteinen harrastus, jota ei ikävä kyllä kovin monelta muulta löydy) ja siten tutustua paremmin, mutta kun kummallakaan ei ole toisen numeroa. Saisin numeron kyllä ongittua jostain, mutta se on jäänyt tekemättä. Olisiko se tökeröä ja tungettelevaa, olisiko parempi vain odottaa syksyyn ja jatkaa, niin kuin ennenkin? Antakaa vinkkiä, neuvokaa nuorempaanne, näkemyksiänne, omia tarinoitanne - ihan mitä vain! Tarvitsen rohkeutta ja edes jonkin aavistuksen siitä, mitä minun tulisi tehdä! Tästä tuli höperö ja outo viesti, mutta outo on olokin >.>
Olen poika, joka ihastui toiseen, samaa lukiota käyvään poikaan. Aikaisemmin minulla ei ole ollut tunteita muita kohtaan, on ollut ihmisiä (niin tyttöjä kuin poikia), joiden kanssa tulee paremmin juttuun kuin toisten, mutta se on pientä tämän tunteen rinnalla! Koskaan ei ole toinen aiheuttanut minulle vatsanpuruja ja sydämentykytyksiä!
Luin joitain muiden näille palstoille kirjoittamia juttuja ja tunnistin monesta niistä itseni - kummatkin ujoja uusien ihmisten seurassa ja tulemme ihmeen hyvin juttuun toistemme kanssa (vaikka emme paljoa aina puhukaan ja aina koulussa). On ollut "niitä" hetkiä, jolloin toinen on vaikuttanut siltä, kuin olisi halunnut vihjata jotain ja niitä, jolloin ollaan kun ei oltaisikaan. Itse olen ollut vähintään yhtä outo, kun en ole tiennyt miten reagoida näiden "hetkien" sattuessa :/ ARGH!!!
Kuvittelin, että saisin tunteeni jäädytettyä kesäksi, kun en toista näe pitkään aikaan. Kohta kolme viikkoa kulunut ja samat ajatukset ja sama ihminen pyörii yhä mielessä. Viimeinen pisara (mikä sai minut tänne kirjoittamaan) oli kun näin unta, että hän tuli kaupungilla vastaan ja sain vaihtaa hänen kanssaan sanasen... Eihän tästä tule mitään x.x
Mieleeni on juolahtanut, että ehkä voisin lähettää hänelle viestiä ja kysyä vaikka jotain harrastukseen liittyvää asiaa (meillä sattuu olemaan yhteinen harrastus, jota ei ikävä kyllä kovin monelta muulta löydy) ja siten tutustua paremmin, mutta kun kummallakaan ei ole toisen numeroa. Saisin numeron kyllä ongittua jostain, mutta se on jäänyt tekemättä. Olisiko se tökeröä ja tungettelevaa, olisiko parempi vain odottaa syksyyn ja jatkaa, niin kuin ennenkin? Antakaa vinkkiä, neuvokaa nuorempaanne, näkemyksiänne, omia tarinoitanne - ihan mitä vain! Tarvitsen rohkeutta ja edes jonkin aavistuksen siitä, mitä minun tulisi tehdä! Tästä tuli höperö ja outo viesti, mutta outo on olokin >.>
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ehdottomasti otat yhteyttä ja käytät harrasuskortin apuvälineenäsi keskustelun avaamiseksi!
samaa mieltä. paljon jo voitettu kun teilt löytyy sama harrastus,helpompi tehdä tikusta asiaa ja panna asia liikkeelle tulee mitä tulee sitte,ainakin pääsee tarkastaan tunnelmat.
Luota itseesi! Et menetä mitään, vaikka ottaisit yhteyttä. Jos teitä kerran todella yhdistää yhteinen harrastus, niin lähde rakentamaan yhteyttä sitä kautta. Elä hetki kerrallaan äläkä mieti tulevia liikaa. Äkkiä sen huomaa, alkaako välillenne muodostua ystävyyttä. Ihanan vilpittömän oloinen teksti. Olet varmaan hieno kaveri ja pieni ujous on vain plussaa.
Kiitos vastauksistanne :) Itse en saa enää järkeviä ajatuksia muodostettua. Yhtä kyllä/ei/ehkä jankkausta jo viikkojen ajan... Mukava kuulla ulkopuolisten neuvoja!
Ehkä minä sitten voisin viestin kautta yrittää ystävystyä enemmän, parempi vaihtoehto se kai on, kuin olla tekemättä mitään. Jos viesti ei edes ole niin kamala tapa lähestyä :D Taisin saada numeronkin ongittua (täysin varma en voi olla). Jokin siinä viestissä pelottaa - kun tietäisi mikä. Ehkä minä vielä saan mieleni rohkaistumaan ja jotain lähetettyäkin. Kiitos kannustuksesta!
muistappa että itse sä sen jännityksen asiaan luot.ei se toinen tajua mikä hommassa jännittäis.unohda taka ajatukset ja aattele kaveria vain yhtenä kavereista ja tee muina miehinä lähestymis yritys.mitäs tuossa,ei kukkaan osaa kuvitella siinä mitään muuta.jos sitten tapaatte jatkossa enmmänkin niin sittenhän tapaatte ja asiat alkaa luonistumaan tuttuuden myötä paremmin.
Noin se varmaan onkin :) Mutta ei minulla sen suurempia taka-ajatuksia ole, en halua yhtäkkiä hyökätä jostain ja ottaa heti selvää mitä toinen ajattelee. En tietenkään pistäisi pahakseni, jos toinen muistaisi lämmöllä, mutta jos ei niin en minä siihen kuole. Ennen kaikkea haluaisin ystävystyä ja tutustua lähemmin, mutta kun kirjoitan viestiä niin tulee tunne, että onko tämä nyt ihan hölmö viesti (mitä tunnetta ei tule, kun lähettää viestiä kaverille) ja onko se toisenkin mielestä ihan hölmö :P
Hän kuitenkin taisi sanoa minulle aikaisemmin, että oli mukava jutella. Rohkaistuinpa sen verran, että lähetän viestiä. Harmittoman (ja minulla on oikeastikin pulma harrastukseen liittyen), mutta ei se kovin sulavakaan ole. Saapa nähdä ;)
Hyvähyvä, siitä se lähtee! Toivotaan, että asiat menevät toivomallasi tavalla ja teille tulee hauska kesä! :))
Kiitokset ja hyvät kesät mummollekin ;)
Lähetin viestiä ja heti sen jälkeen tuli kamala "apua, apua, paniikki, paniikki" - reaktio. Menin lähettämään viestiä melkein turhasta aiheesta melkein täysin tuntemattomalle ihmiselle, mitäköhän oikein ajattelin :D Ihan yhtä turhaa tosin taisi olla tuo reaktionikin.
No, hänpä vastasi kysymykseeni melko nopeasti ja muutaman viestin jälkeen siirryimme keskustelemaan muilla viestimillä :P Ette uskokaan, kuinka mukavaa ja huojentavaa on saada edes jokin yhteys toiseen, vaikka tällä hetkellä minua hirvittääkin aivan suunnattomasti (vaikka puhummekin vain harrastuksesta)!
Äh, kateeksi käy, joitakuita aina onnistaa :D. Onnea!
Nonniin... rohkeus palkittiin :) Olen iloinen sun puolesta! Saahan sitä vähän panikoidakin, sehän kertoo vain, että sulla on paljon tunnetta mukana. Hieno juttu!
Niin taisi kerrankin käydä :) Vaikka tämä meidän keskustelumme hiipuisikin, niin sain edes hieman raotettua lukossa ollut ovea... Jos ennen yhteydenottoa oli outo olo, niin nyt se vasta onkin :D Mutta se olo ei ole samanlainen olo - ei ollenkaan huono olo :)
Kiitokset vastanneille! Jos en olisi tänne kirjoittanut, niin olisin varmasti istunut puremassa kynsiäni koko kesän ja miettinyt mitä tehdä tekemättä kuitenkaan mitään.
Haluaisin sanoa pari sanaa vielä näin muutaman kuukauden jälkeen ensimmäisestä yhteydenotostani häneen.
Keskustelimme hetken aikaa sähköpostin kautta ja parin päivän jälkeen vaihdoimme meseosoitteita (hänen pyynnöstään). Olin tietysti iloinen ja otettukin, kun toinen, myös hieman ujo ihminen vaikutti halukkaalta tutustumaan :)
Seuraava viikko meni vähän hiljaisemmin, kunnes hän yhtenä iltana kysyi minulta samantapaista kysymystä, kuin olin minä kysynyt häneltä ensimmäisessä hänelle lähettämässäni viestissä. Juttu venyi ja jatkui monta tuntia, aina keskiyön paremmalle puolelle asti, kunnes oli pakko lopettaa. Keskustelun päätteeksi hän kertoi hymiön kera, kuinka mukavaa on tutustua toiseen hyvin samankaltaiseen ihmiseen. Olin varmaan höperönä onnellisuudesta seuraavat pari päivää - vaikka olimmekin jutelleet kaverimielessä, oli se silti ollut erityisen mukava keskustelu minulle erityisen ihmisen kanssa.
Seuraavan kerran juttelimmekin vasta loppukesästä, vaihtaessamme kuulumisia. Hän oli ollut melkein koko kesän muualla kuin kotonaan ja siksi ei ollut tullut tilaisuutta jutella aikaisemmin.
Odotin koulunalkua innolla, mutta sain itseni näyttämään ulkoisesti rauhalliselta, vaikka kyllä minulla silti kuohui pinnan alla. Mutta kun sitten tapasimme ensimmäisenä koulupäivänä, ei hän edes tervehtinyt takaisin. Ajattelin, että kyllä sitä ehtii puhua ja tervehtiä kunnolla, kun koulu pääsee alkuun ja ties vaikka olisimme samoilla kursseilla. Satuimmekin sitten parille samalle kurssille, mutta emme edes tervehdi. Ihmettelin tätä, kuitenkin tervehdin/minulle tervehtivät ihmiset joidenka kanssa olen ollut paljon vähemmän tekemisissä. Hän vaikuttaa jotenkin paljon etäisemmältä kuin ennen lomalle lähtöä, muuten kuitenkin aivan samanlaiselta. Kysyin sitten pariin kertaan jotain kouluun liittyvää, mutta vastaukset ovat olleet yksittäisiä sanoja, ei välttämättä edes kunnon lausetta.
Tätä on jatkunut nyt kolmisen viikkoa ja olen ihan hölmönä. Jatkanko vain yksipuolista tervehtimistä ja koetan mennä juttelemaan kuten silloin tällöin ennen lomia? En halua on tunkeilija, mutta väistämättä tulee sellainen tunne, kun viimeisen reilun kuukauden aikana minä olen ollut ainoa, joka ottaa toiseen yhteyttä, eikä toinen ole ollut niistä niinkään mielissään - toisin kuin oli loman alussa.
ehkä sun täytyy odottaa tekeekö hän mitään. Voihan olla se toinenkin vaihtoehto, että hän on vähän tajunnut kiinnostuksesi ja ei tiedä miten suhtautua tai asia on hänelle itselleen arka (esim. jos ei ole ollut tyttöjä). Kaikkinensa parempi, että olet ottanut yhteyttä, ettet mieti asiaa itseksesi.
Mitä jos hän on vain niin ujo? Jos hänelle oli huomattavasti helpompaa kun juttelitte mesessä jossa ei tarvitse olla kasvokkain. Ehkä hänen on yllättäen parin kuukauden jälkeen vaikeaa olla taas kasvotusten. Uskon että hän on mielissään yhteydenotoistasi. Sanoisin, että anna hänelle aikaa ja katso miten etenee. Voisitko joku ilta taas jutella hänen kanssa mesessä, josko hän olisi sillä tavalla rohkeampi? Tsemppiä, älä luovuta! :)
Kiitos vastauksistanne! Voipi olla, että mukana on noita kumpaakin. En mielestäni ole käyttäytynyt hänen seurassaan/hänelle jutellessani mitenkään erityisemmin, aika lailla samalla tavalla kuin muille ihmisille, joihin tutustun. Mutta voi kyllä olla, että hän on huomannut sen, etten aivan vahingossa ole häneen tutustunut. Toisaalta, ennen lomien alkua hän vaikutti itsekin melko halukkaalta tutustumaan (vaikkakin varmaan vain kaverimielessä). Ehdin jo miettiä, että olenko epäkohtelias, kun en kunnolla omalta jännitykseltäni osannut jutella ja mennä itse vaihteeksi hänen seuraansa.
Hän on kyllä myös melko ujo. En tullutkaan ajatelleeksi, että hän saattaisi olla niinkin ujo, kuin "itsekin ujo" tuumasi. Parempi kai olla miettimättä asiaa liikaa ja olla niin kuin tähänkin asti. Joku ilta voisin mesessä jutella jotain hänen kanssaan.