Hallitusohjelma

hörökörökirkkoon

Nyt työssäkäyntialuekuntaa rakentamaan! Muistakaapa myös, että sen pitää olla elinvoimainen eli väestön pitäisi kasvaa, omien rahojen pitäisi riittää palveluihin ja jotain kehittämistoimintaakin pitäisi olla. Riittääkö yhden kunnan resurssit?

Hallitusohjelman mukaan, jos teette kaksi kuntaa, toinen niistä jäjestää yksinoikeudella terveys- ja sosiaalipalvelut. Taitaapa Kajaani kieltäytyä kuntaliitoksista ja olla se toinen kunta. Muut perseaukiset muodostaa toisen kunnan, mutta se ei saa kuin maksaa Kajaanin järjestämsitä palveluista. Eli Kajaanissa käytte tapaamassa tapaamassa lääkäriä. Ja tietty omilla vehkeillä, koska julkisia ei taida olla.

Kouluthan menee myös näille uusille kunnille, jotaen kolme yläastetta ja kaksi lukiota saanee riittää.

Eikö ole hyvä, että maakuntakolhoosin aika loppuu. Sitä voitte sitten Espoossa vanhainkodissa muistella, miten hyvin oli asiat, kun Pääkkönen edes yritti järjestää palveluja kylillä. Toopeille se ei tosin riittänyt.

2

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanha juttu jo

      Rakentaaka mitä kerkeette, ite ajelen jo muutenkin 5 eri kunnan alueella, ja vielä kaksi kertaa päivässä... Niin kyllä kait se nyt yks kaupunkireissu hoituu samoilla lämpimillä....-.-

    • pekka pietarinen

      Höh. Turha kehua keskustalaista Pääkköstä.

      Kuinka monta kunnallista vanhainkotipaikkaa herra toi kuntiin? Ei yhtään. Kuinka monta yksityistä ja kunnallista paljon kalliimpaa hoitopaikkaa Pääkkönen loi. Ehkäpä yli sadan.
      Ehkä siinä yristystukia sai muutama kepulainen kuntalaisten vahingoksi. Siitäkö Pääkköselle kiitokset.

      Ovatko terveyskeskukset kehittyneet? Ei. Yksi on ulkoistettu yksityiselle firmalle kepulaiseen malliin. Aika monessa terveyskeskuksessa kuulee lausunnon: -mene tuohon viereen yksityiseen laitokseen, siellä hoidetaan niitä tai näitä juttuja, meillä ei.
      Hoitohenkilökunta läkähtyy stressiin. Sairaslomien sijaisia ei ole. Kesälomien sijaisia ei oteta. Hoitajille lykätään lääkärin vastuu. Sama jatkuu vuodesta vuoteen.
      Henkilökunnan ammattiosastot eivät uskalla puuttua tilanteesen. Maakutavaltuusto jakaa prenikoita itselleen ja nostaa kokouspalkkioita.


      Tämä kuntamalli on kepulaisille kultakaivos. Kunnissa ei päätetä suurista asioista Maakuntavaltuusto on kumileimasin. Kepulaiset virkamiehet ja aluepuoluetoimisto voivat huseerata mielinmäärin.
      Linja on: Verot yritystukiin, toistettuna sata kertaa. Yksityistäkää ja ulkoistakaa. Ulkoistakaa jopa maakuntavaltuustolle kuuluvia toimia. Viittaan Nuotta-keplotteluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe