pää sekaisin

Meillä on tulossa ensimmäinen lapsi ja hääpäiväksi on valittu kastepäivä. Koko suhteemma ajan on ollut takaraivossa jotenkin semmoinen ikävä tunne, että miehen ex avokki ei ole oikein pystynyt hyväksymään miehensä uutta onnea, vaikk suhdettamme on kestänyt jo useamman vuoden. Välillä on ihan rauhallista ja välillä tulee puhelujen ja s-postin tulva. Yleensä kaava on se että alkuun hän on agressiivinen ja haukkuu kaikki pystyyn ja manaan suhteemme alimpaan helvettiin, ettei tule onnistumaan ja heidän lapset ovat miehelle tärämmät kuin meidän tuleva yhteinen lapsemme. Väkisinkin joskus provosoidun kun en jaksa kuunnella, sitten pyydän anteeksi omasta puolestani. Kuuntelen kuinka säälittävä olen, kun uskon miehen valheisiin ja ihan samat asiat hänelle on aikoinaan luvattu jne. Miksi meille tulee lapsi, kun heillä on jo yhteiset lapset?
Sitten seuraava askel on se, että olen niin hyvä ihminen ja hän on pahoillaan ja kyllä hän miehelekin on vihainen kun on hänelle tehnyt näin, mutta kuitenkin mies vielä rakastaa häntä.....Että kun mies puhuu minusta sitä ja sitä ja sitä pahaa hänelle. Mies on sairs, mutta häntä hän rakastaa....Onko tää nyt ihan terveen ihmisen puhetta?????
Miehen kanssa ollaan juteltu ja hän on vakuuuttunut, että naisella ei ole kakki ihan kotona. Ihmisiä tässä ollaan, että kyllä väkisin käy mielessä, että kellä tässä ei nyt oikein ole kaikki palaset kohdillaan?
Itsestämmehän se on kiinni antaako moisen vaikuttaa suhteeseemme vai ei. On kai se ihan normaalia että eron jälkeen jotkut ei vaan pääse siitä normaalin ihmisen tavoin yli?
Kaikki pahat puheet miehestä ja miehen tekemisistä....mitä ne minulle kuuluvat jotkut vanhat asiat, ja miten ne muka minuun liittyy????
Siis kertokaa nyt hyvät ihmiset onko teillä ollut yhtä tulehtunut ex avokki miehellä ja miten selvititte asiat???? Katkerien ex-vaimokkeiden on turha heittää keihästään, ei osu.
8201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

voi lissu, taidat itse olla tässä sadussasi pääosassa. Olet se kaistapäinen ex avokki, tässä tarinassa.

Äänestä

Jo nimimerkki "järkyttynyt uusikko" paljastaa Lissun taas keskustelun aloittajaksi. Hohhoijaa.

Äänestä
  • Korjaus, tarkoitan siis "jäkyttynyt uusikko".

    Äänestä

Voi Lisbeth, ota nyt jussina sen verran vettä vanhvempaa ja nollaa ahdistuksesi. Kesä on ihanalla mallilla ja sinä vaan ruuneberilöit!

Äänestä

No ei todellakaan ole mikään Lissu... no tietäähän sen ettei täältä saa mitään fksuja vastauksia. Olis vaan ollu kiva jaksaa kokemuksia jonkun vastavan kokeneen kanssa. :/

Äänestä
  • Älä selitä lissu hahahaa
    -jaksaa ilmeisesti, jakaa
    -vastavan ilmeisesti vastaavan.
    fksuja tarkoittaa fiksuja

    Äänestä

Jospa Lissulla on joku klooni täällä, ei tuo muuten ole mahdollista.

Äänestä
  • ei, kun ne on niitä lissun sivupersoonoja.
    Muutamat sivupersoonat jopa kirjoittaa aikalailla oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäkyttynyt uusikko kirjoitti:

Meillä on tulossa ensimmäinen lapsi ja hääpäiväksi on valittu kastepäivä. Koko suhteemma ajan on ollut takaraivossa jotenkin semmoinen ikävä tunne, että miehen ex avokki ei ole oikein pystynyt hyväksymään miehensä uutta onnea, vaikk suhdettamme on kestänyt jo useamman vuoden. Välillä on ihan rauhallista ja välillä tulee puhelujen ja s-postin tulva. Yleensä kaava on se että alkuun hän on agressiivinen ja haukkuu kaikki pystyyn ja manaan suhteemme alimpaan helvettiin, ettei tule onnistumaan ja heidän lapset ovat miehelle tärämmät kuin meidän tuleva yhteinen lapsemme. Väkisinkin joskus provosoidun kun en jaksa kuunnella, sitten pyydän anteeksi omasta puolestani. Kuuntelen kuinka säälittävä olen, kun uskon miehen valheisiin ja ihan samat asiat hänelle on aikoinaan luvattu jne. Miksi meille tulee lapsi, kun heillä on jo yhteiset lapset?
Sitten seuraava askel on se, että olen niin hyvä ihminen ja hän on pahoillaan ja kyllä hän miehelekin on vihainen kun on hänelle tehnyt näin, mutta kuitenkin mies vielä rakastaa häntä.....Että kun mies puhuu minusta sitä ja sitä ja sitä pahaa hänelle. Mies on sairs, mutta häntä hän rakastaa....Onko tää nyt ihan terveen ihmisen puhetta?????
Miehen kanssa ollaan juteltu ja hän on vakuuuttunut, että naisella ei ole kakki ihan kotona. Ihmisiä tässä ollaan, että kyllä väkisin käy mielessä, että kellä tässä ei nyt oikein ole kaikki palaset kohdillaan?
Itsestämmehän se on kiinni antaako moisen vaikuttaa suhteeseemme vai ei. On kai se ihan normaalia että eron jälkeen jotkut ei vaan pääse siitä normaalin ihmisen tavoin yli?
Kaikki pahat puheet miehestä ja miehen tekemisistä....mitä ne minulle kuuluvat jotkut vanhat asiat, ja miten ne muka minuun liittyy????
Siis kertokaa nyt hyvät ihmiset onko teillä ollut yhtä tulehtunut ex avokki miehellä ja miten selvititte asiat???? Katkerien ex-vaimokkeiden on turha heittää keihästään, ei osu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu