Unessa kaikki ihmiset pölöttivät jotain käsittämätöntä, ei mitään kieltä. Huitovat käsillään kuin variksenpelättimet. Aivan älytöntä, ei järjen hiventä. Aamulla tuntui että olen sekoamassa itsekin.
mitä tämä on?
seko?
2457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...kannataa hakeutua mahdollisiman pian hoitoon, ennen kuin tilanne pahenee. Seuraavana saattaa esiintyä mm. raivokohtauksia, näkökyvyn heikkenemistä, jopa tajuttomuutta.
minulla oli toissa vuonna samanlaista levotonta unielämää eli hirveää älämölöä heti kun päänsä tyynyyn pisti. Lopulta tilanne meni niin huonoksi että alkoi voimakas hiusten lähtö, nivusiin tuli paha silsa ja kaikki ruoka tuli vetenä suolesta ulos. No, selvittiinhän siitäkin sitten lopulta ja kesää kohti tässä mennään uusin lumivalkoisin purjein!